?
:((
Vieras
Tapaus sattui Vantaalla viime joulun alla. Vammat havaitsi Espoon Jorvin sairaalan lääkäri, joka teki ilmoituksen epäillystä pahoinpitelystä.
Pieni poikavauva oli tuotu päivystykseen jalkojen tunnottomuuden vuoksi. Ulkoisia väkivallan merkkejä ei ollut, mutta jalat olivat myös turvonneet. Molemmissa reisissä todettiin murtumat. Poikaa oli väännetty ja vedetty jaloista.
Vauva lähettiin sairaalasta Tammirinteen vastaanottokotiin ja sieltä edelleen seuraavalla viikolla uuteen kotiin. Nykyään vajaan vuoden ikäinen lapsi on edelleen huostaanotettuna.
Molemmat vanhemmat saivat pahoinpitelysyytteen. Kolmekymppinen pariskunta kiisti rikoksen käräjäsalissa.
Isä ei kertomansa mukaan ymmärrä lainkaan, mistä vammat ovat voineet tulla. Aluksi hän kertoi epäilleensä turvotuksen vuoksi, että ampiainen olisi pistänyt pikkuista.
Mies myönsi, että hän oli ollut kovilla työnsä ja pikkulapsen hoidon kanssa. Väsymys ei kuitenkaan ollut sellaista, että hän olisi hermostunut vauvaan.
Äiti arveli, että on mahdollista, että vauvan murtumat olisivat tulleet imetyksen seurauksena.
Nainen kertoo, että imettäminen kyljellään oli ollut hankalaa, koska hän oli vielä neljä viikkoa synnytyksen jälkeen huonossa kunnossa. Etenkin asennon vaihtaminen oli vaikeaa; ehkä vammat olivat syntyneet kun hän vaihtoi asentoa - lapsen jalat olisivat jääneet hänen käsiensä alle.
Oikeudessa todistanut lastenkirurgian professori piti naisen kertomusta vammojen synnystä mahdollisena.