huudatteko koskaan lapselle...

.../lapsillenne??? Tai korotatteko ääntä??? Tuntuu välillä että olen ainoa joka ääntään korottaa kun kuuntelee ja lukee muiden juttuja... No meillä on kyllä suvussa "riesana" kova ääni että sekin jo pelkästään saattaa tuntua joistain huutamiselta :/

Välillä vaan kun jotain ei tapahdu pyynnöistä huolimatta niin tulee korotettua ääntä ja kyllä itselleni siitä tulee pahamieli heti huutamisen jälkeen ja pyydän sitä anteeksi,mutta olenko tosiaan ainoa ns.huono äiti???

 

kyllä meillä joskus korotetaan ääntä, olen huomannut että varsinkin raskaan päivän jälkeen väsyneenä ei aina jaksa olla tyynen rauhallinen kiukuttelevan lapsen kanssa, vaan desibelit nousee.. mutta kyllä meillä pyritään siihen, että riitatilanteetkin ratkotaan rauhallisesti, ja olen huomannut että paremmin kiellot ja pyynnöt toimivatkin kun muistaa itse pysyä rauhallisena..

mutta onhan äideilläkin lupa "pimahtaa"..

 

Kyllä minä ainakin huudan/korotan ääntäni, silloin kun tuntuu että ei mene viesti perille ja että tyttö vaan testaa ja pelaa mun kanssa. En koe että olisin sen takia huono äiti, päinvastoin näytän vain hänelle että äitikin on ihminen ja että jossain menee raja minunkin ärsyttämisessäni. Erikseen on sitten jos raivoaa lapselle, purkaa omaa kiukkuaan, tai kiroilee, puhuu rumasti lapselle..

Harvoin olen edes oikeasti vihainen lapselle, äänen korottamisella vain haluan osoittaa että nyt meni liian pitkälle, ja tämä ainakin meillä toimii, ei tarvitse sanoa kuin että "nyt riittää" kovalla äänellä ja lapsen vastaanottavuus on aivan eri luokkaa kuin jos vaan rauhallisesti sanon asian.

Olen itsekin tätä miettinyt, että onkohan ihmisillä vaan niin eri käsitys "huutamisesta".. Ehkä en rauhallisena ihmisenä edes kykene "huutamaan" vaan minun huutamiseni on jonkun toisen pientä äänen korotusta. Sekin olisi ehkä hyvä mittari, että jos lapsi säikähtää/pelkää kun huutaa, niin silloin pitäisi laittaa suuta pienemmälle. Ei minun lapseni ainakaan minua pelkää tai säikähdä. Saattaa joskus jopa virnistää ja sanoa että "joojoo..", mutta hiljaiseksi menee ja tajuaa että nyt on parasta totella. Ainakin useimmiten.

 

Mulla on normaalistikkin niin kova ääni että kuulostaa ehkä jonkun korvaan huutamiselta
Miehen täti sanoi kun "komensin" tyttöä 9kk:n iässä "xxx ei koske, ei koske" tiukkaan sävyyn kun oli matkalla pistorasialle näpertämään että "meillä ei edes koiria kuriteta tuohon tapaan"....

 

Harvoin korotan ääntäni ja silloin olen kyllä itse väsynyt. Yleensä tämän jälkeen keskustellaan lapsen kanssa, miksi ääntä tuli korotettua ja on anteeksikin pyydetty. Äidilläkin on inhimillisiä piirteitä
ja kun näistä keskustelee niin lapsi ymmärtää kyllä.

Mutta kasvatuksen nimissä oman kiukustumisen purkaminen lapseen, vaikka lapsi olisikin toiminut vastoin sääntöjä tai kasvatustavoitteita, on mielestäni epäoikeutettua. Olen huomannut, että lapseni oppii ja kuuntelee kun jutellaan ja perustellaan asioita oikeasti ja että lasta vastavuoroisesti aidosti kuunnellaan.

 

Valitettavan usein huudetaan koko sakki. :saint: Mutta sitten taas halitaan ja pusitaan. Väsymyksestä tuo huuto paljolti johtuu eikä se ketään tapa.

 

Niin on huutamista ja huutamista. Kovaäänisyydessä välttämättä ei vikaa ja meissä niin aikuisissa kuin lapsissakin eri tempperamenttieroja.

Mut huutaminen kiukkusena tai raivoaminen lapselle, joka on luonteeltaan arka ja aristaa huutamista, ei ole oikeanlaista käyttäytymistä.. sitä miettii omaa käyttäytymistä toisen luonteeseen ja itsetunnon kasvuun. Pääasia et kiukusta voi puhua sitten lapsen kanssa mut kasvatuskeinona en kannata. :flower:

 

Todellakin huudan kun ei mikään muu mene perille. Ensin tietty yritän nätisti pyytää/selittää, mutta kun ei tehoa niin ei tehoa. Ei lapset rikki siitä mene, että niille ääntä korottaa..

 

huudan jos ei muuten mene perille.....
ja nurkkaankin raukka parka joutuu jos ei tottele :kieh:

 

\

kyllä meillä joskus korotetaan ääntä, olen huomannut että varsinkin raskaan päivän jälkeen väsyneenä ei aina jaksa olla tyynen rauhallinen kiukuttelevan lapsen kanssa, vaan desibelit nousee.. mutta kyllä meillä pyritään siihen, että riitatilanteetkin ratkotaan rauhallisesti, ja olen huomannut että paremmin kiellot ja pyynnöt toimivatkin kun muistaa itse pysyä rauhallisena..

mutta onhan äideilläkin lupa "pimahtaa"..

Näin myös meillä, valitettavasti joskus väsyneenä tulee korotettua ääntä vaikka ei siitä mitään hyötyä varsinaisesti ole.

 

Huudan! En nyt ihan karju mutta korotan ääntäni päivittäin.

Se on totta että tuo äänenkäyttökin käsitetään eri tavalla. Mulla on aina ollu kantava ääni ja niinpä esim. mieheni tytär edellisestä liitosta valittaa aina äidilleen kotona, että minä taas huusin.. :kieh:

Joskus se ämmä on ottanut yhteyttä jälkikäteen ja kyselly että mitäs minä olen hänen kullannupulle huutanut.. Ite olen aivan ällikällä lyöty mut sit kun kuulen mistä on kysymys niin alkaa naurattaa. Kun olen vain sanonu tavallista kovemmalla äänellä.

En mä tiedä onko toi hissuttelukaan hyvästä. Juuri tuo nimenomainen tyttö "menee ihan paniikkiin" (äitinsä puheiden mukaan) jos vähänkin korotetaan ääntä. Ja neiti on jo 9v. Kun äiti on vain hyssytelly...

Minusta tuo ei anna kovin hyviä eväitä elämälle. Kovaa ääntä ja kovia sanoja tulee kyllä elämässä riittämään! Kyllä jossain vaiheessa likalle tulee kovia paikkoja eteen kun on vain pumpulissa pidetty.

En nyt tarkoita että pitäis tarkoituksella käydä karjumaan lapselle mut jos lapsi ei kestä edes kovaäänistä puhetta..

 

\

Huudan! En nyt ihan karju mutta korotan ääntäni päivittäin.

Se on totta että tuo äänenkäyttökin käsitetään eri tavalla. Mulla on aina ollu kantava ääni ja niinpä esim. mieheni tytär edellisestä liitosta valittaa aina äidilleen kotona, että minä taas huusin.. :kieh:

Joskus se ämmä on ottanut yhteyttä jälkikäteen ja kyselly että mitäs minä olen hänen kullannupulle huutanut.. Ite olen aivan ällikällä lyöty mut sit kun kuulen mistä on kysymys niin alkaa naurattaa. Kun olen vain sanonu tavallista kovemmalla äänellä.

En mä tiedä onko toi hissuttelukaan hyvästä. Juuri tuo nimenomainen tyttö "menee ihan paniikkiin" (äitinsä puheiden mukaan) jos vähänkin korotetaan ääntä. Ja neiti on jo 9v. Kun äiti on vain hyssytelly...

Minusta tuo ei anna kovin hyviä eväitä elämälle. Kovaa ääntä ja kovia sanoja tulee kyllä elämässä riittämään! Kyllä jossain vaiheessa likalle tulee kovia paikkoja eteen kun on vain pumpulissa pidetty.

En nyt tarkoita että pitäis tarkoituksella käydä karjumaan lapselle mut jos lapsi ei kestä edes kovaäänistä puhetta..

Olen kyllä aivan samaa mieltä!! Jotenkin minä tosiaan ihan tietoisesti koitan käyttää kovempaa ääntä ja korottaa ääntäni, vaikkei se luontaista minulle olekaan. Kun oon just ajatellu että se on vaan hyväksi.. Sellainen vaisto mulla vaan on, että kuri pitää olla ja siihen kuuluu olennaisena osana tiukka äänensävy.

Minä nimittäin olen juuri näitä, joita on vaan hyssytelty.. Ikinä ei ole käsketty kovasti tai sanottu suoraan että kuinka asioiden pitää olla. Äiti ja isä vaan keskustelivat ja neuvottelivat nätisti kanssani ja jos en totellut, he vain voivottelivat ja olivat "niin pettyneitä". Olin jotenkin koko lapsuuteni aivan totaalisen hukassa! Kaiken sen kaaoksen lisäksi jouduin vielä tuntemaan syyllisyyttä siitä kun olen pettymys. Minusta pieni lapsi on kyvytön käsittelemään sellaisia tunteita noin suurissa määrin, parempi että annetaan vaan selkeä rangaistus ja selkeästi osoitetaan että mikä on kiellettyä ja mikä ei.

En aikuisiälläkään kestä huutamista tai riitelyä, se ahdistaa minua kovasti, mikä vaikeuttaa esim. parisuhteessa elämistä. Lisäksi en kestä mitään syyttelyä, menen ihan kasaan jos minua arvostellaan jostain, esim. työssä.. Olen tietysti myös luonteeltani herkkä, mutta hieman olisi voinut jo lapsuudessa nahka kasvaa, niin olisi elämä helpompaa..

 

yhdyn edelliseen, mutta minulle on huudettu lapsena. niin isä kuin äitikin, pienimmästäkin asiasta. ja ei kaikille lapsille, neljästä minulle vain. tätä nykyä itsellä kaksi lasta, korotan ääntäni myös, mutta jätän sanoista pois lasten alistamisen yms. esim, minulle toitotettiin aina että "kuinka voit olla noin tyhmä! olen niin pettynyt, niin pettynyt sinuun!!!!" sanon kovaan ääneen aina asian miten on. esim. Etkö nyt usko, jätä se kissa rauhaan! ja nostan lapsen pois paikalta vaikka omaan huoneeseen.
Otan työpaikallani herkästi palautetta vastaan ja otan kaiken syyttämisenä ja arvosteluna, taikka kiukkuisena olemisena. en välillä halua kuulla mitää mieltä minusta työssäni ollaan. enkä myöskään tarvitse hyvääkään palautetta koska isäni on minut alistanut ja sanonut etten mitään tarvitse, en pidä itseäni missään hyvänä. olin ahne jos avasin syntymäpäivälahjani syntymäpäivänäni mitkä olivat 2 viikkoa ennen joulua, isäni mielestä olisin voinut säästää paketit jouluaatoksi. huoh.. kamalaa...
No nyt isäni ja äitini ovat aina sanomassa kuinka raaka olen kun komennan lapsiani. minun mielestäni terve kuri on hyvä mutta lapsen päteminen, turha huutaminen (ymmärrän väsymyksen) alistaminen, haukkuminen on ihan muuta, itse olen elävä esimerkki siitä kuinka voi ihmisen itsetuntoa rikkoa.

 

Huudan ja ihan liikaa. Monesti lupaan parantaa tapani mut ei se vaan näillä hermoilla onnistu...
:hug: Mintulle, tuli oma lapsuus mieleen kirjoituksestasi...

 

Huudan ja en ole siitä huonoa omaa tuntoa potenut... Se nyt vaan on mun tyyli kun suutun, mut mieluummin huutoa kun käsiks käyntiä ja en silti huutaessa hauku lapsia tms. Mulle on yhtälailla huudettu ja mnei asiat perille...

 

Normaalisti en, pyrin säästämään sen äänen korottamisen siihen tilanteeseen kun todellakin on sitten sanominen mentävä sillä karjaisulla perille. Jatkuva äänenkorottaminen aiheuttaa inflaation, meillä ainakin kävi niin että kun aina karjaisin, ei muksu nähnyt mitään tarvetta edes uskoa ennen kuin mammalla repesi hiha.

 

jos on kyseessä 2-4 vuotias lapsi niin en mutta jos on siinä7-17 niin sitten

 

kyllä tulee huudettua, jos ei muuten ole perille mennyt jo moneen kertaan sanottu ja pyydetty.... :ashamed:

 

kyllä tulee huudettua... ja monesti on tosi paha mieli itsellä.monesti miettii,että pitikö taas noin paljon ääntä korottaa.
ensin yritän puhua "järkevästi",mut sit "pimahtaa" jos ei tottele...
varmasti pienemmällä huutamisella viesti menis paremmin perille. siis syystä komennan ja korotan ääntä,mut joskus tulee se tilanne,että itellä ampuu yli eli jos on väsyny...
väsyneenä sitä herkemmin tulee huudettua. poika on aika vilkas,reilu kolme vee. jos huutaminen on johtunu että oon ite väsyny,tulee keskusteltua pojan kans ja pyydeltyä anteeks.
väärinhän se on purkaa omaa pahaa oloaan tai väsymystä pieneen ihmiseen,jos laps ny ei sillä sekunnilla tottele tms

 

etkä sä mikään huono äiti ole,paras mahdollinen lapselles! luotat omiin kykyihin ja tapoihin kasvattaa.. aina tietty voi kehittyä äitinä ja miettiä omia tapojaan,olisko parantamisen varaa...! :hug:

 

ja sitä piti vielä lisätä,että meillä ainakin halaillaan paljon ja suukotellaan,näytetään että rakastetaan,niin uskon että komentaminen ja hellyys tasapainossa on hyvä juttu eli rajat ja rakkaus!

 

Huudan jos 3,5 v poika ei usko puhetta. Keskimäärin pari kertaa päivässä. Ei tietysti hyvä asia, mutta empä nyt viitsi vaan "antaa olla", jos lapsi ei tottele useamman sanomisen jälkeen.

 

Huudan joka päivä ja KOVAA \|O ! poikaan 5v. menee hermot :headwall:

 

meno on joskus semmoista, ettei siinä paljon voi muuta... esim. jos näkee, että kohta tapahtuu jotain vaarallista tms. niin varoitushuutoja kyllä tulee monta kertaa päivässä.

 

no tietenkin korotan ääntä, jos ei muuten mene perille, mutta en nyt varsinaisesti huuda. äänensävystä nelivuotias kyllä huomaa, milloin on toteltava. siis kun kyse on sänkyyn menemisestä ja siellä pysymisestä, lelujen keräämisestä yms. nuorempaa ei vielä varsinaisesti tarvitse komentaa, varoittaa kyllä.

Joskus on ollut jotain tilanteita, että pimahtaa itse täysin ja vajoaa jonnekin nelivuotiasta nuoremmallekin kehitystasolle, mutta sen jälkeen on kyllä ollut selityksen ja anteeksipyynnön paikka itsellä. onneksi noita tilanteita ei ole ollut montaa. niistä tulee itsellekin aivan hirveä olo!