Huudan lapselleni :-(

\

\

Tietenkin rauhallinen puhe olisi kasvatuksellisesti parempi keino, mutta tuntuu ettei näin pieni (1,5v.) vielä oikein ymmärrä sellaista puhetta ja huutaminen näyttää toimivan paremmin. Siirrytään puheeseen sitten kun poika on vanhempi.

Tsemppiä ja jaksamista kaikille! :hug:

JOO ja pieni lapsi ei ymmärrä sanaa EI mutta hän ymmärtää jos läppäät luunapin päähän tai annat pienen tukkapöllyn tai vaikka nipistät pyllystä.
Näin pieni lapsi (alle 3 v) ei oikeasti ymmärrä PUHETTA, mutta KOIRAT YMMÄRTÄVÄT ja siksi KOIRILLE kuuluukin leperrellä ja jutella kivasti EIKÄ koirille koskaa saa kovasti karjua, koska koirat ovat herkkiä.
Lapset sen sijaan saavat älyllistä toimintakykyä vasta noin 5 vuotiaana. KUITENKIN olisi hyvä jos sen alle 5 v tai jo alle 3 v kanssa vaikkapa askarreiltaisi, leivottaisi, käytäisi vauvaunissa ja perhemuskarissa ynnä muuta, sillä lapsi osaa ja oppii kyllä NÄMÄ, mutta näissähän ei puhetta käytetäkään ja sitä paitsi se näyttää hyvältä, ikään kuin lasta pidettäisi älyllisenä olentona, mutta kotona kannttaa kaikki asiat HUUTAA ja mieluummin VIHAISELLA äänellä ja jos ei usko, niin tönäse vähän samalla eikäpä kirosanatkaan pahitteeksi ole, eihän lapsi niistä mitään ymmärrä:
NYT JERE V*T*T*U HETI SYÖMÄÄÄÄÄN!
*VI*TT*U SARA NYT VAIHDETAAN VAIPPA
S*AA*T....PENIKKA .....

Aletaan puhua kuten ihmiselle sitten kun lapsi ymmärtää sen puheen. Ehkä se tapahtuu.. hmm. luulen ettei ikinä, luulen että jerevillepetterit ja jasminehannanorasarat jatkaa karjumista, viimeistään sitten kun saavat omia kakaroita, joita he rakastaa yli kaiken, mutta joilla on aivokapasiteetti ihan yhtä pientä kuin omilla vanhemmilla ja heidän vanhemmilla ja niin edelleen mutta hekin ottavat koiran tai kissan tai vaikka marsun, jolle voi puhua somasti, eläimelle kun ei saa olla ilkeä.

Onko tämä älyllisen olennon kirjoitus?

 

asun myös oulun lähettyvillä perheineni. Nyt odotan kolmatta lastani,la on 28.12.2007. Ensimmäinen poika 98,ei ollut raskausoireita ! toinen tyttö -03,pahoinvointia kohtuudella.. ja nyt odotan myös tyttöä ja pahoinvointia oli reilut 3kk kokoajan!! sitten vain alkoi elämä kirkastumaan. Raskaus voi kyllä alkaa "tuosta vaan" meillä on onni ollut myötä tässä asiassa,kaikki ovat saaneet alkunssa Yhdestä kerrasta.
Toivon sinulle reipasta työn alkua ja hyvää vointia. =)

 

Moikka.
Tutulta kuulosti sun kertomukses (ja monen muunkin vastanneen). Itte oon kans viime aikoina enemmänkin kiinnittäny huomiota siihen ,miten poikaani (1v 2kk) kohtelen. Päivittäin tulee äksyiltyä ja huudettua, mua usein stressaa pojan (korvia vihlova) itku päiväunille mennessä. Poden huonoa omaatuntoa malttini menettämisestä.
Mulla on auttanut rauhoittumiseeni se, kun muistelen, miten pahalta minusta ittestäni tuntui lapsena, kun kiukutti tai itketti jokin asia ja äiti tiuski ja äyski takaisin ("mitä tuokin tuossa vollottaa" tai "hel**tin hermoheikko" oli minun kasvatusalan ammattilais-äitini fraaseja...). Muistan noita tilanteita useita lapsuudestani ja varmasti niitä oli jo ajalla, jota en itse muista. Miksi en sillon lapsena osannut sanoa, että "itken, koska..."? Tai "äiti älä huuda, mulla on hätänä..."?
Sitä omaa ahdistusta, kun ei tiedä miksi se lapsi huutaa, mä ainakin useimmiten kiukuttelen pojalle. Lapsen asemaan asettuminen auttaa pääsemään sen pahimman hermoomisen ohi.
Ja jos sit tulee rähjättyä, niin pyydäthän aina anteeksi? Sitä olisin itse kaivannut olessani lapsi (en muista meillä koskaan sitä sanaa kuulleeni...), lapselle jää sit ainakin vanhempana muuten sellanen olo, että syy olikin hänessä ittessään.
:wave: Tsemppistä! Terv. Krisse ja poju

 

Tämäpäs olikin hyvä ketju! Paljon mietittävää itellekin! :ashamed: Itsestäni olen huomannut että niinä päivinä kun en saa vaikkapa vain puolen tunnin omaa rauhaa niin tiuskin ja äyskin ja räyhään lapsille sen kun kerkiän. Ja niinä päivinä kun sen oman ajan saan, jaksan paljon paremmin touhuta lasten kanssa ja hermo ei mene niin pienestä..

 

Joo, kannattaa aina miettiä näitä asioita. Missä menee turhan huutamisen ja järkevän kurinpidon raja? Missä on se äiti, joka ei koskaan menetä malttiaan? Mitä viestejä saa lapsi, jolle koskaan ei hermostuta, vaan viilipyttyäiti kertoo lepertelevään sävyyn, että ei saa lyödä pikku-Arskaa, koska se sattuu? Tämä nyt on tällaista kärjistystä, mutta on siinä pointtinsa.

Kyllä joskus voi suuttua ja korottaa ääntäänkin ja osoittaa lapselle, että äitkin suuttuu, joskus pinna palaa. Uskoisin, että yleiskuva ratkaisee. On minulle huudettu lapsena, kun teki jotain luvatonta yms., mutta äitini oli yleisesti ottaen erittäin rakastava ja harvoin huusi ilman syytä. Yleistunnelma oli kumminkin hyvä, rakastava ja turvallinen. Kaikissa asioissa täytyy vain olla tasapaino. Täydellistä äiti ei ole! Ja kyllä tunteita saa ilmaista ja lapsenkin on hyvä oppia tämä.

 

Minulla sama juttu, heti kun on itse väsynyt niin alkaa pinna kiristymään. Ollaan päivät lähinnä kotona ja piha piirissä, kaverit kaukana eikä ole autoa päivällä käytössä.... Pieni kävely lenkki illalla tai kaupassa käynti helpottaa kummasti (siis kun lasten isä tullut kotiin).
Minulla työt alkamassa kuukauden päästä ja odotan sitä kun kuuta nousevaa! 2 ja puol vuotta kotona on pitkä aika. Pelkkä ajatuskin töihin menosta saa hyvälle mielelle! Vaikka tiedän että kun menen töihin niin kaipaan olla kotona. Kaksi piippuinen juttu.

Jaksamista arkeen :hug: :hug:

 

minulla ihan sama. :/ ja sen jälkeen heti tulee paha mieli ja sitten ei ainakaan ole hyvä olla.. kaduttaa kaikki mitä on tullutkin tehtyä! voimia kaikille ja toivottavasti minullaki tämä kiukkuisuus loppuu ajan kanssa tai ainakin se etten pura muihin sitä :ashamed:

 

\

\

Tietenkin rauhallinen puhe olisi kasvatuksellisesti parempi keino, mutta tuntuu ettei näin pieni (1,5v.) vielä oikein ymmärrä sellaista puhetta ja huutaminen näyttää toimivan paremmin. Siirrytään puheeseen sitten kun poika on vanhempi.

Tsemppiä ja jaksamista kaikille! :hug:

JOO ja pieni lapsi ei ymmärrä sanaa EI mutta hän ymmärtää jos läppäät luunapin päähän tai annat pienen tukkapöllyn tai vaikka nipistät pyllystä.
Näin pieni lapsi (alle 3 v) ei oikeasti ymmärrä PUHETTA, mutta KOIRAT YMMÄRTÄVÄT ja siksi KOIRILLE kuuluukin leperrellä ja jutella kivasti EIKÄ koirille koskaa saa kovasti karjua, koska koirat ovat herkkiä.
Lapset sen sijaan saavat älyllistä toimintakykyä vasta noin 5 vuotiaana. KUITENKIN olisi hyvä jos sen alle 5 v tai jo alle 3 v kanssa vaikkapa askarreiltaisi, leivottaisi, käytäisi vauvaunissa ja perhemuskarissa ynnä muuta, sillä lapsi osaa ja oppii kyllä NÄMÄ, mutta näissähän ei puhetta käytetäkään ja sitä paitsi se näyttää hyvältä, ikään kuin lasta pidettäisi älyllisenä olentona, mutta kotona kannttaa kaikki asiat HUUTAA ja mieluummin VIHAISELLA äänellä ja jos ei usko, niin tönäse vähän samalla eikäpä kirosanatkaan pahitteeksi ole, eihän lapsi niistä mitään ymmärrä:
NYT JERE V*T*T*U HETI SYÖMÄÄÄÄÄN!
*VI*TT*U SARA NYT VAIHDETAAN VAIPPA
S*AA*T....PENIKKA .....

Aletaan puhua kuten ihmiselle sitten kun lapsi ymmärtää sen puheen. Ehkä se tapahtuu.. hmm. luulen ettei ikinä, luulen että jerevillepetterit ja jasminehannanorasarat jatkaa karjumista, viimeistään sitten kun saavat omia kakaroita, joita he rakastaa yli kaiken, mutta joilla on aivokapasiteetti ihan yhtä pientä kuin omilla vanhemmilla ja heidän vanhemmilla ja niin edelleen mutta hekin ottavat koiran tai kissan tai vaikka marsun, jolle voi puhua somasti, eläimelle kun ei saa olla ilkeä.

Onko tämä älyllisen olennon kirjoitus?

TÄN ON KYLLÄ PAKKO OLLA JOKU PILA.....
:kieh: :kieh: |O |O

 

Itse huomaan "huutavani"/hermojen olevan aikasta piukeina jos ei jostain syystä (flunssa/kova pakkanen jne) olla oltu ulkona koko päivänä. mutta jos on oltu kunnon happihyppelyllä jaksan paremmin kiukuttelut ja kränäilyt. Niin ja Fazerin sininen auttaa aina..

Mie olen huomannut saman, että kun ulkoilee (vaikkei aina jaksais) niin ihmeesti ne hermot vaan "löystyy" ja jaksaa taas paremmin iltaan!

 

Meillä huutaa molemmat pojalle aina silloin tällöin mut eipä se enää auta poika nimittäin huutaa takas toisaalta se on sillai hauskaa kun se vetää sen leikiksi ja karjuu muka takas jotain sen omalla kielellään....

Joskus kanssa itse kanssa vähän kovakouraisemmin haen pojan pois jostain jos on täysin kielletty paikka kuten tuo toinen vessa jossa on kissanhiekkalaatikot niin sehän kiinnostaa sitä!!

Monesti sit tulee niin paha olo itselle kun toiselle huutanut...!! itsekkin olen muuttanut uudelle paikkakunnalle ja kunnolla tunne ketään niin ehkä se neljän seinän sisällä olo tekee vähän hermot kireäksi...

 

Näin pieni lapsi (alle 3 v) ei oikeasti ymmärrä PUHETTA, mutta KOIRAT YMMÄRTÄVÄT ja siksi KOIRILLE kuuluukin leperrellä ja jutella kivasti EIKÄ koirille koskaa saa kovasti karjua, koska koirat ovat herkkiä.

Erittäin hyvin sanottu.

Mutta joo, me huomasimme isännän kanssa, että kun poika käy hermoille, alamme rähistä toisillemme. Ihan turhista asioista. Ja sitten poika alkaa pelleillä, että saisi meidät nauramaan.

 

Tuttu tilanne. Meillä tytöt 2½ v ja 1 v ja pinna kireellä usein. Esikoisella menossa ensimmäinen oikea uhma ja kuopus matkii isosiskon kaikki temput ja soppa on valmis. Oon kuitenkin huomannut, että omalla kohdalla oma vapaa-aika on äärimmäisen tärkeää, tekipä sitten mitä huvittaa tai välttämättä ei mitään. Itse käyn kuntosalilla ja kävelemässä tai kaupungilla shoppailemassa yksin tai jonkun kaverin kanssa.

Myös se, että touhuaa lasten kanssa kaikenlaista kivaa auttaa jaksamaan kaikkia, niin lapsia kuin äitiäkin. Meillä leikitään lasten mieleisiä leikkejä, askarrellaan ja leivotaan. Jopa pyykit ripustetaan yhteisvoimin. Kun lapset pääsevät mukaan kodin askareisiin, tuntevat ne itsensä tärkeiksi.
Vaikka leipomisessa ja siivouksessa meneekin tuplasti enemmän aikaa kun lapset häärii mukana, kannattaa se kuitenkin, edes joskus.

Itse olen lyhyt pinnainen ja ollut sitä aina ja kahden pienen lapsen äitinä hyvinkin väsynyt. Mahtuu kahden käden sormiin se, kuinka monta kokonaista yötä olen nukkunut kohta kolmeen vuoteen.
Opettele ottamaan päiväunet lapsen kanssa. Meillä tytöt nukkuu monesti jopa kolme tuntia, jos nukun niiden vieressä.

Tutkaile, onko paikkakunnallasi kerhoja, joissa tutustua uusiin ihmisiin. Itse muutin vieraalle paikkakunnalle kun odotin esikoista ja tutustuin uusiin ihmisiin juuri kerhoissa, joissa rupesin käymään heti esikoisen synnyttyä. Seurakunnat ja ainakin MLL järjestää kerhoja monella paikkakunnalla. Tai kysele neuvolasta, onko niiden kautta tapaamisia esim. samoissa synnytysvalmennuksissa olevien kanssa ( meillä oli).

Aurinkoista syksyn jatkoa ja jaksamisia ja voimia :flower:

 

Olinpa ehtinyt jo ajatella, että tästä aiheesta en enää koskaan kirjota näille netin palstoille, kun täällä vaan poljetaan entistä alemmas ja ollaan passittamassa hoitoon äitiä, jos menee välillä hermot. Vaikka tiedän, että se on hyvin tavallista ja jopa normaalia, kun kuaakaan meistä ei ole täydellinen.

Joo, kannattaa aina miettiä näitä asioita. Missä menee turhan huutamisen ja järkevän kurinpidon raja? Missä on se äiti, joka ei koskaan menetä malttiaan? Mitä viestejä saa lapsi, jolle koskaan ei hermostuta, vaan viilipyttyäiti kertoo lepertelevään sävyyn, että ei saa lyödä pikku-Arskaa, koska se sattuu? Tämä nyt on tällaista kärjistystä, mutta on siinä pointtinsa.

Kyllä joskus voi suuttua ja korottaa ääntäänkin ja osoittaa lapselle, että äitkin suuttuu, joskus pinna palaa. Uskoisin, että yleiskuva ratkaisee. On minulle huudettu lapsena, kun teki jotain luvatonta yms., mutta äitini oli yleisesti ottaen erittäin rakastava ja harvoin huusi ilman syytä. Yleistunnelma oli kumminkin hyvä, rakastava ja turvallinen. Kaikissa asioissa täytyy vain olla tasapaino. Täydellistä äiti ei ole! Ja kyllä tunteita saa ilmaista ja lapsenkin on hyvä oppia tämä.

Tässä oli mun mielestä kirjotettu aika hyvin. Itse joskus olen miettinyt, että mitähän traumoja lapsi saa, kun huudan ja tuntuu, että poika niin pelästyy sitä. Mutta jospa nyt ei kovin pahoja traumoja, kun koti on kuitenkin turvallinen ja vanhemmat osoittavat paljon rakkautta ja hellyyttä. Ja kehutaankin aina kun on aihetta. Mutta täytyy kait osata olla armollinen itseäänkin kohtaan, kun ei kykene siihen täydellisyyteen. Minä hermostun herkemmin, jos on riitaa miehen kanssa tai kumpikin itkee yhtä aikaa. Tai esim. tänään, kun poika ei alkanut syömään aamupalalla juuri mitään, ja viime aikoina on muutenkin syönyt huonosti, niin hermostuin ja laitoin pois pöydästä. Mietin sitten jälkeen, että miksi hermostuin. Todennäköisesti se oli sen takana, kun huolestuttaa, että saako se tarpeeksi ravintoaineita. Mutta kun ei syö niin ei syö. Kyllä minäkin sitten aina pyydän anteeksi ja halin ja sanon miksi äiti suuttui.