Huostaanottohelvetti ja sen mukanaan tuomat lisävaikeudet

[Miiqaela]

Kun olin nuori, menin naimisiin suuren rakkauteni kanssa. Hänen kanssaan sain kaksi lasta, lapsettomuushoidoilla. Molemmat olivat erittäin rakastettuja ja tervetulleita lapsia. Avioliitto oli kuitenkin hvyin onneton ja väkivaltainen. En saanut apua mistään, jälkeenpäin oletankin että olen ollut hyvin syvästi masentunut olosuhteiden vuoksi.

Erosin lopulta, mutta liian myöhään. Nuorimmaiseni oireili jo pahasti ja vanhin vaikutti vahvalta ja pärjäävältä. Löysin uuden miehen, ja aloin odottaa kolmatta lasta. Siinä odotusaikanani keskimmäinen lapsi (silloinen kuopus) vajosi puhumattomuuteen. Hain apua monelta taholta hänelle. Lopulta, kun kolmas lapseni oli syntynyt, keskimmäinen pääsi tutkimusjaksolle ja hänellä todettiin lapsuusiän psykoosi. Jo diagnoosi oli järkytys, ja se veti minut entistä suurempaan masennukseen. Ainoana vaihtoehtona suositeltiin huostaanottoa.

Siitä on kärsinyt koko perhe. Vanhin lapseni masentui myös hiljattain vakavasti, ja nuorimmainen ottaa "mallia" huostaanotetulta lapseltani kaikessa epärealistisessa tämän kotilomien aikana. Olen hyvin ahdistunut yms.

Koen, että lastensuojelun puuttuminen perheemme elämään on vain lisäriesa - ei apu. Sillä huostaanoton jälkeen olen ollut niin ahdistunut, että olen alkanut käyttää alkoholia melko suuria määriä, mikä ei ole minulle luonteenomaista JA näistä ei voi puhua siinä pelossa, että loputkin lapset viedään pois.

 

[jjdgd]

No kuule, kyse on siitä mikä on lasten parasta. Niiden paras on olla muualla kuin kotona. Niitä ei anneta sulle vaan siks ettei mamma nyt vaan ahdistus. Lasten tehtävä ei ole hoitaa vanhempien mielenterveyttä.

 

["vieras"]

Oletko koittanut hakea itselles apua, vaikka psykologilta? Varmaan tilanne rankka sinullekin. Entä perheterapia? Sekin vois auttaa, koska huostaanotto vaikuttaa koko perheeseen.

Tsemppiä! Hae vaan rohkeesti apua, sehän on vaan merkki siitä että välität lapsistas!

 

[näin]

Itse muutin väkivaltaisesta suhteesta pois jossa myös lapsi toivotu,ainakin minun puolestani.
Muutin kun lapseni oli hyvin pieni ja ja mitään erittelemättä ex:älleni ei sovittu tapaamisia lastenvalvojan luona vaan sovittiin kun hän tasapainoittuu että ehkä joskus voisi lapsellakin olla oikeus niin isään kuin äitiin, vaan ajatelkaas jatkuvasti tulee isän (asuu laitokssa) uskotulta henkilöltä että kuinka se tekisi isän toipumiselle hyvää kun näkisi oman lapsen, olen monasti kysynyt,onko lapsi isänsä terapeutti?

 

[a.p.]

No kuule, kyse on siitä mikä on lasten parasta. Niiden paras on olla muualla kuin kotona. Niitä ei anneta sulle vaan siks ettei mamma nyt vaan ahdistus. Lasten tehtävä ei ole hoitaa vanhempien mielenterveyttä.

=)

 

[a.p.]

No kuule, kyse on siitä mikä on lasten parasta. Niiden paras on olla muualla kuin kotona. Niitä ei anneta sulle vaan siks ettei mamma nyt vaan ahdistus. Lasten tehtävä ei ole hoitaa vanhempien mielenterveyttä.

Miksi moinen angsti? Ehkä et osannut lukea oikeassa järjestyksessä tapahtumien kulkua,tai sitten en vain osannut kertoa asioiden laitaa ja tapahtumien kulkua niin,että olisit ymmärtänyt kokonaistilanteen? Tottakai,edelleenkin on hyvä,että keskimmäinen lapsi on huostassa huolimatta siitä kuinka paljon hän kotiin kaipaa,itkee ja ikävöi.Tämä siksi,että muut lapseni voisivat voida hyvin KOTONA.

 

[tessun tassu]

Kun olin nuori, menin naimisiin suuren rakkauteni kanssa. Hänen kanssaan sain kaksi lasta, lapsettomuushoidoilla. Molemmat olivat erittäin rakastettuja ja tervetulleita lapsia. Avioliitto oli kuitenkin hvyin onneton ja väkivaltainen. En saanut apua mistään, jälkeenpäin oletankin että olen ollut hyvin syvästi masentunut olosuhteiden vuoksi.

Erosin lopulta, mutta liian myöhään. Nuorimmaiseni oireili jo pahasti ja vanhin vaikutti vahvalta ja pärjäävältä. Löysin uuden miehen, ja aloin odottaa kolmatta lasta. Siinä odotusaikanani keskimmäinen lapsi (silloinen kuopus) vajosi puhumattomuuteen. Hain apua monelta taholta hänelle. Lopulta, kun kolmas lapseni oli syntynyt, keskimmäinen pääsi tutkimusjaksolle ja hänellä todettiin lapsuusiän psykoosi. Jo diagnoosi oli järkytys, ja se veti minut entistä suurempaan masennukseen. Ainoana vaihtoehtona suositeltiin huostaanottoa.

Siitä on kärsinyt koko perhe. Vanhin lapseni masentui myös hiljattain vakavasti, ja nuorimmainen ottaa "mallia" huostaanotetulta lapseltani kaikessa epärealistisessa tämän kotilomien aikana. Olen hyvin ahdistunut yms.

Koen, että lastensuojelun puuttuminen perheemme elämään on vain lisäriesa - ei apu. Sillä huostaanoton jälkeen olen ollut niin ahdistunut, että olen alkanut käyttää alkoholia melko suuria määriä, mikä ei ole minulle luonteenomaista JA näistä ei voi puhua siinä pelossa, että loputkin lapset viedään pois.

Lasten paras on aina kotona.

 

[tessun tassu]

Miksi koskaan ei ajatella lasten parasta, niiden parashan on kotona.

 

["vieras"]

Höpönlöpön lastan paras on muka aina kotona.

Anteeksi nyt vaan, mutta jos kaksi vanhinta lastasi on joutunut elämään monta vuotta perhehelvettiä, niin saisit katsoa pitkään peiliin. Et voi ajatella, että jos lapsistasi toinen vaikuttaa vahvalta, hän selviäisi, et saa laskea sellaista taakkaa lapsesi harteille. Minusta tuntuu ettet vain halua hyväksyä sitä, että elämä ei mennytkään kuin Strömsössä ja lapsesi oireilevat erittäin vakavasti sitä.

 

["mä"]

Lapsen ei tarvitse kestää yhtään väkivaltaa ja vaikka "vain sen näkemistä".
Sä olet ehkä vaan tajunnut tilanteen vasta kun olet itse päässyt helvetistä pois.
Itseäsi saat syyttää kun olet altistanut itsesi ja lapset väkivallalle ja ties mille muulle.
Hommaa itses hoitoon niin ehkä joskus saat lapset takaisin ja tossa kunnossa sä et todellakaan ole apu lapsilles vaan rasite

 

["vieras"]

Jos keskimmäinen on huostassa ja muut kotona, tarkoittaa se nimenomaan sitä että se on SEN lapsen parhaaksi. Teillä ei ole riittäviä voimavaroja ja resursseja niin vaativan ja vaurioituneen lapsen hoitoon. Onko hän sijoitettu laitokseen vai perheeseen, sä et kertonut minkä ikäisestä on kyse? Vai onko lapsi ihan osastolla?
Teidän siellä kotona täytyy asennoitua niin, että tämä on välttämätöntä sen huostaanotetun lapsen kehityksen ja kasvun kannalta. Te, terveet ja olosuhteisiin nähden paremmin voivat, kestätte kyllä. Teidän on pakko. Pahasti kipeä ja avuntarpeessa oleva lapsi ei voi olla kotona, ja vaurioitua lisää, vaan sen takia että te muut voisitte paremmin.
Oletteko pyytänyt sosiaalitoimesta apua, neuvoa, ohjausta? Pyytäkää perheneuvolaan aikaa, huostaanotettujen biologisille vanhemmille on myös omia tuki- ja vertaisryhmiä, apua saa monesta paikasta kun vaan jaksaa kertoa että sitä tarvii.

 

["vieras"]

Älä nyt vaan enää tee lisää lapsia kärsimään

 

[sama vieras]

Ja piti lisätä. Sun TÄYTYY kertoa vaikeuksista ja siitä että tarvitsette apua. Jos sulle on kovaa vauhtia kehittymässä alko-ongelma ja sä olet masentunut ja ahdistunut, miten sä luulet et se vaikuttaa kotona oleviin lapsiin??? USKALLA puhua ja pyytää apua. Te tarvitsette sitä. Älä vaurioita lapsia enää yhtään lisää.

 

[MMMa]

Miksi koskaan ei ajatella lasten parasta, niiden parashan on kotona.

Hohhoijjaa, aina lasten ei ole paras olla kotona.

 

["madame"]

[QUOTE="vieras";23954539]Höpönlöpön lastan paras on muka aina kotona.

Anteeksi nyt vaan, mutta jos kaksi vanhinta lastasi on joutunut elämään monta vuotta perhehelvettiä, niin saisit katsoa pitkään peiliin. Et voi ajatella, että jos lapsistasi toinen vaikuttaa vahvalta, hän selviäisi, et saa laskea sellaista taakkaa lapsesi harteille. Minusta tuntuu ettet vain halua hyväksyä sitä, että elämä ei mennytkään kuin Strömsössä ja lapsesi oireilevat erittäin vakavasti sitä.[/QUOTE]

en tuinne tilannetta,saattaa olla näin kuin sinä kirjoitat, mutta saanen sanoa myös eriävän mielipiteen

kerron itsestäni.minulla oli kyllä hyvä varhaislapsuus. mutta mutta, koulu kun alkoi minua alettiin kiusaamaan todella törkeästi,pelkäsin kouluun menoa,myöhemmin tähän päälle isäpuoli(joka siis oli kyllä vuosia ollut jo siinä) alkoikin ahdistella seksuaalisesti minua,sitä kesti sellanen 6vuotta(12-18v välillä), ei saanut raiskattua,mutta yritti sitä hyvällä ja pahalla. minä en oireillut silti mitenkään! ihan oikeesti koulussa olin kiltti ja huomaavainen,noudatin sääntöjä.

ainoa mitä tein vahdin pikku siskoa,että näkyykö hänessä samanlaisia merkejä joita itsessäni oli kun isäpuoli lähestyi, ajattelin että jos vaikuttaa vähänkään siltä että siskokin kärsii niin sitten avaan suuni. ei tullut sellaista. (äidille yritin kerran kertoa,eikä hän uskonut, se oli oikeastaan pahempi asia). olen nyt aikuisena puhunut siskolleni ja kysynyt kokiko hän sellaista,ei häntä ei oltu ahdisteltu(mutta hän olikin biolapsi).

tässä sitä ollaan vieläkin en oo sairastanut mitään psyykkistä juttua ja ikää on se 30v

 

[Madicken04]

Jäi kanssa epäselväksi kuinka vanha tämä keskimmäinen lapsi on ja minne hän on sijoitettu sekä miten hän nykyään oireilee (kun kerta nuorinkin ottaa mallia). Silti sai kuvan että lapsella on todellakin parempi asua jossain muualla kuin kotonaan.

Jos vielä lisäksi kaksi muuta lasta oireilevat omilla tavoillaan ja äiti lääkitsee omaa masennustaan ja ahdistustaan alkoholilla kaataen syyn huostaanotot suuntaan niin sekään ei kuulosta hyvältä. Sen vaikeasti oireilevan(?) lapsen palauttaminen tämän kaiken keskelle ei suinkaan kuulosta siltä että se helpottaisi tilannetta kenenkään osalta. Kyllä äidin pitää sitä ennen saada hoidettua itsensä ja nuo muut lapset.

Tessun tassulle tiedoksi taas vaihteeksi; kaikille lapsille se koti ei todellakaan ole paras paikka.

 

["Alissa"]

Miksi koskaan ei ajatella lasten parasta, niiden parashan on kotona.

Älä puhu paskoo!

Voin ihan omasta kokemuksestani sanoa, että harmi, ettei 60-luvulla ja 70-luvulla huostaanotettu lapsia. Jos minut olisi huostaanotettu lapsena, olin voinut onnistua vähän paremmin elämässä kuin nyt on tapahtunut.

On todellakin tapauksia, että huostaanotto on lapsille parasta. Kotona ei aina ole hyvä.

 

["vieras"]

Oli asiat NYT millä tolalla tahansa, lapsesi kärsivät juomisestasi.

 

[niiin]

Kerrotko minkä ikäisiä lapsesi ovat? Entä millaista teillä oli vanhassa liitossa? MIllaista väkivaltaa lapset näkivät? Entä uusi miehesi millainen hän nyt on? Onko parempi ja tukeeko sinua mitenkään?
Minusta sinun on vaan nyt hyväksyttävä keskimmäisen huostaanotto, koska sinulla ei ole nykyisellään voimia tasitella sitä vastaankaan ja juominen ei ongelmaan auta. Yrität saada muille lapsille mahdollisimman vakaat olosuhteet ja terveellisen kodin. Näin keskimmäisenkin on helppo tulla kotiin. Älä myöskään syyllistä keskimmäistä lasta ongelmistaan. Näin on paras lapsen parasta ajatellen. HUostaanottoa tuskin tehtiin sen vuoksi että SINÄ olisit huono äiti vaan sen vuoksi että lapselle katsottiin olosuhteiden vaihdoksella olevan hyötyä. Nyt lapsesi saa hoitoa ja sinä näet tulokset sitten kun hän on vanhempi.
Onko lapsesi yhteydessä edelliseen mieheesi vielä? Sitä voisi ehkä rajoittaa jos pelkäävät häntä tai hän yrittää manipuloida heitä. Vaikka valvotut tapaamiset jos saisit.
Kurja tilanne mutta sinulla on myös avaimet onnistumiseen. Älä ajattele menneisyyttä vaan keskityt nyt tulevaisuuteen.Itsesi parantamiseen traumoistasi ja myös lasten tukemiseen.