Meillä oltiin suunniteltu miehen kanssa, että kun lapsi on 1,5-vuotias, luovutaan tutista. Kuulemma siinä vaiheessa tosiaan varsinaista imemisviettiä ei enää ole, vaan tutin syöminen on enempi tapa.
Itse oli alun perin tosi rohkeana, että hyvin se menee. Mutta sinä iltana, kun homma piti hoitaa, aloin vääntää itkua ruokapöydässä, että miten pikkuiselta voi tutin riistää (siis minä, kypsä äiti! kyllä sitä voi joskus olla kahjo...).
Tutti oli ollut lapselle todella tärkeä öisin, sänkyyn pantiin niitä useampia aina, koska jos se yöllä hävisi, alkoi hirveä huuto. Oltiin siis varustautuneita siihen, että muutama viikko meillä huudetaan kaikki yöt.
Mutta mutta. Käsittämätöntä kyllä siinä kävi niin, että kun pantiin poika nukkumaan ilman tuttia pelkän unilelun kanssa, se näytti vain vähän hämmästyneeltä. Isä selitti, että nyt kun olet iso poika, saat nukkua nallen kanssa kahdestaan. Yhden kerran se yöllä vähän itki, mutta rauhottui pian.
Muutamana iltana se oli vähän hämmentyneen oloinen, mutta siinä se.
Se oli niin käsittämättömän helppoa, etten vieläkään oikein tajua.
Tietysti siinä varmasti auttoi se, että lapsella oli tuo rakas unilelu. Nyt jo hirvittää, mitä sitten tehdään, kun nalle hajoaa liitoksistaan, se on aika puhki rakastettu
