Huono koiranomistaja ilmottautuu

Kivittäkää ja antakaa raipaniskuja. Ihan sama. Mut nyt on pakko avautua.

Mä ostin koiran 2 vuotta sitten. Se oli parin vuoden harkinnan ja etsinnän takan ja olin niin onnellinen. Me tehtiin kaikkea ja todella paneuduin sen kasvatukseen ja käytökseen. Halusin että siitä tulee esimerkillinen koira. Ennen mulla ei ole ollut kotieläimiä, joten tiesin että koira saattaa olla haaste. Mutta se ei sitä ollut. Meillä oli ihanaa. Ainut asia joka hieman varjosti koko tätä rakkauskautta oli se että mun mies ei ollut täysillä mukana, ja sen tiesin jo alusta alkaen.

Nyt meillä on lapsi, ja mä en jaksa tota koiraa enää. Se ei ole tehnyt mitään väärää, se ei ole ollut agressiivinen lasta kohtaan vaan tyypit tulee todella hyvin toimeen ja lapsi rakastaa tuota koiraa ja koira lasta. Paita ja peppu. Mä en vaan jaksa. Mies on aina koulussa + töissä eli mun pitää roudaa lapsi ja koira ulos jokakerta lenkille. Sekään ei ole niin rankkaa mutta ihan vaan se että en jaksa antaa sille huomiota, koska lapsi vie 100% mun ajasta ja huomiostani.

Oon miettiny koiran poisantamista kotiin, jossa se saa tarvitsemansa huomion ja ajan, mutta mun äiti on niiiiiiin umpirakastunut koiraan että en vaan voi. Ja kysymys kuuluu varmaan seuraavaksi että miksi äitini ei ota koiraa - no siksi kun mun isä ei halua - ihan periaatteesta - mä olen 'riesan' ottanut ja mun se täytyy hoitaa.

Periaatteessa mun pitäis siis purra hammasta ja vaan kärsiä seuraukset siitä että olen koiran ottanut, ja kantaa vastuuta, mutta en halua en halua en halua! Mä kokoajan tiuskin ja oon epäreilu koiraa kohtaan ja blah blah blah. Mua ei kiinnosta enää sen kanssa oleminen.
Haluan tosissani että koiralla olisi paremmat oltavat, koska sen se ansaitsee.

Mitä mä teen??

 

[QUOTE="aloittaja";26522604]Kivittäkää ja antakaa raipaniskuja. Ihan sama. Mut nyt on pakko avautua.

Mä ostin koiran 2 vuotta sitten. Se oli parin vuoden harkinnan ja etsinnän takan ja olin niin onnellinen. Me tehtiin kaikkea ja todella paneuduin sen kasvatukseen ja käytökseen. Halusin että siitä tulee esimerkillinen koira. Ennen mulla ei ole ollut kotieläimiä, joten tiesin että koira saattaa olla haaste. Mutta se ei sitä ollut. Meillä oli ihanaa. Ainut asia joka hieman varjosti koko tätä rakkauskautta oli se että mun mies ei ollut täysillä mukana, ja sen tiesin jo alusta alkaen.

Nyt meillä on lapsi, ja mä en jaksa tota koiraa enää. Se ei ole tehnyt mitään väärää, se ei ole ollut agressiivinen lasta kohtaan vaan tyypit tulee todella hyvin toimeen ja lapsi rakastaa tuota koiraa ja koira lasta. Paita ja peppu. Mä en vaan jaksa. Mies on aina koulussa + töissä eli mun pitää roudaa lapsi ja koira ulos jokakerta lenkille. Sekään ei ole niin rankkaa mutta ihan vaan se että en jaksa antaa sille huomiota, koska lapsi vie 100% mun ajasta ja huomiostani.

Oon miettiny koiran poisantamista kotiin, jossa se saa tarvitsemansa huomion ja ajan, mutta mun äiti on niiiiiiin umpirakastunut koiraan että en vaan voi. Ja kysymys kuuluu varmaan seuraavaksi että miksi äitini ei ota koiraa - no siksi kun mun isä ei halua - ihan periaatteesta - mä olen 'riesan' ottanut ja mun se täytyy hoitaa.

Periaatteessa mun pitäis siis purra hammasta ja vaan kärsiä seuraukset siitä että olen koiran ottanut, ja kantaa vastuuta, mutta en halua en halua en halua! Mä kokoajan tiuskin ja oon epäreilu koiraa kohtaan ja blah blah blah. Mua ei kiinnosta enää sen kanssa oleminen.
Haluan tosissani että koiralla olisi paremmat oltavat, koska sen se ansaitsee.

Mitä mä teen??[/QUOTE]

nii ja anteeks toi pitkä vuodatus kuka heittää ekan kiven vai saisko täältä apua ongelmaan?

 

Miksi ihmeessä tulet kyselemään apua ongelmaan, johon sinulla on jo ratkaisu. Anna koira pois sellaiseen kotiin, jossa sitä rakastetaan - oli perheessä lapsia tai ei.

Nimim. Kolme koiraa (5 v., 3 v. ja 4 kk) sekä vauva (4 kk)

 

Anna koira hyvään kotiin jossa sille on aikaa. Ystäväni teki myös näin kun saivat lapsen ja huomasivat ettei koiralle enää riitä tarpeeksi aikaa eikä rakkautta.

 

Tuttu tunne. KOira jää ajoittain sivuun kun lasten kanssa elämä on kiireistä. Sitten taas tulee aikoja että koira saa osansa. En ole ressannut.

 

[QUOTE="viiraska";26522752]Tuttu tunne. KOira jää ajoittain sivuun kun lasten kanssa elämä on kiireistä. Sitten taas tulee aikoja että koira saa osansa. En ole ressannut.[/QUOTE]

Mä niin toivoisin että saisin paremman fiiliksen tästä koirasta, ja olen nyt vuoden verran odotellut. Kun kotiin tultiin synnäriltä niin tuntui että kaikki oli toisin, ja se todella harmittaa.

Rakastan tota eläintä, mutta tuntuu etten enää tarpeeksi. Halusin siis sen uuteen kotiin, mutta niin että saisin olla kuitenkin tekemisissä sen kanssa.

 

mulla on kaksi isohkoa koiraa ja ikäni olen yksinhuoltaja ollut. koskaan, ei siis koskaan ole innostus koiriin laskenut. yhä nautin pitkistä lenkeistä, leikki ja koulutus hetkistä niiden kanssa. ja joo o, mulla tosiaan ei ole sitä miestä kenelle mukulan jättäis lenkkien ajaksi. eli mukaanhan lapsi on raahattava se kolme kertaa paivässä. aina se ei niin kivaa ole, mutta en valita.
mut kai mä olen vaan sit huono äiti, kun odotan tälläkin hetkellä vain, että lapsi kasvaa sen verta isoksi, et lisää koiria saisin hommattua ja niihin panostettua 110prosenttisesti!

eli mä en voi ymmärtää miten kiinnostus koiriin voi vaan lopahtaa. jos sellaisen on ottanut, niin kyllä siitä pitäisi jaksaa huolehtiakkin. mutta koirasi kannalta tosiaan olisi parempi, että se löytäisi uuden kodin jossa sitä osattaisiin arvostaa. koirasi ei sinunkaltaisella omistajalla tee yhtikäs mitään. ja senhän sinä itsekkin tuossa suurinpiirtein sanoit.

 

Pääsetkö miehen kotiuduttua viemään koiraa lenkille ilman lasta? Tai olisiko mahdollista, että kävisitte lenkillä ihan koko perheen voimin?

Pystyisikö äitisi ottamaan koiraa silloin tällöin hoitoon? Koira saisi kaipaamaansa huomiota ja sinä hengähdystauon.

Oleellisinta tässä mielestäni on se, että pystytkö oikeasti luopumaan koirasta? Ja mikä on koiran rotu? Tarvitseeko paljon liikuntaa ja virikkeitä vai pärjääkö hetkellisesti vähemmällä?

Oli ratkaisusi mikä vaan, niin kovasti tsemppiä matkaan! Toivottavasti asia järjestyy!

 

Mulla tuli meidän koiraan vähän samanlaisia tuntemuksia kun lapsi syntyi, mutta toisaalta meidän koira oli tosi haastava ja raskas. Mä neuvoisin sua ottamaan aikaa myös sen koiran kanssa, mene metsälenkille sen kanssa ja touhua sen kanssa kaksin kun vaan mies on kotona. Voit huomata uudelleen tykästyväsi siihen. Ja kunhan aikaa kuluu ja lapsen kanssa helpottaa, koira on ihana ystävä, myös lapselle.

 

[QUOTE="Juh";26522885]Mulla tuli meidän koiraan vähän samanlaisia tuntemuksia kun lapsi syntyi, mutta toisaalta meidän koira oli tosi haastava ja raskas. Mä neuvoisin sua ottamaan aikaa myös sen koiran kanssa, mene metsälenkille sen kanssa ja touhua sen kanssa kaksin kun vaan mies on kotona. Voit huomata uudelleen tykästyväsi siihen. Ja kunhan aikaa kuluu ja lapsen kanssa helpottaa, koira on ihana ystävä, myös lapselle.[/QUOTE]

Kiitos näistä sanoista, toivon että näin kävisi. Haluan antaa itselleni aikaa, mutta tunteillensa ei vaan hirvesti voi mitään. Toivon että 'löydän' koirani uudelleen