Tuota...minä olen ylempää keskiluokkaa syntyjäni ja nyt sairauteni vuoksi pienituloinen, ellen peräti köyhä + kouluttamaton. Koulutusmahdollisuudet ovat kaikille samat, jokainen toki resurssiensa mukaan- mutta en osaa nähdä tätä luokkayhteiskunta-puhetta ja köyhien surkuttelua kamalan realistisena. Suomessa on useampi perhe, joissa köyhyys on lähinnä henkistä köyhyyttä ja sossun luukulla käydään, koska ei kiinnosta tehdä töitä. Lapset tottuvat siihen että sossu maksaa ja että äiti naureskelee Kelalle- toisessa perheessä on ehkä rahat tiukilla, mutta lapset eivät tiedä sossusta tai Kelasta mitään, vaikka perhe niiden palveluita käyttäisikin. On hyvin pitkälti kiinni kotona saadusta mallista, miten pärjää pienillä tuloilla ja mitä tekee elämällään. Tämän ymmärrän nyt itse aikuisena, kun tsemppaan lastani kouluttautumaan ja hän tietää rahan tulevan työnteosta. Mieheni eli lapsuutensa perheessä, jossa "sossunrahapäivänä" käytiin leivoksilla ja tuhlaamassa leffoihin ym. krääsään. Meillä laitetaan säästöön eikä tuhlailla turhia.
Rikkaudet eivät yleensä tule ihan turhasta, sen moni unohtaa. Olen varakkaan perheen tytär, koska vanhempani painoivat duunia niska limansa koko työuransa ja säästivät, ihan kuten omatkin vanhempansa. Ei se omaisuus tyhjästä rakennu, ja siitä pitää pitää hyvää huolta jatkuvasti.
Johan tässäkin ketjussa on ainakin yksi, joka koki ilmiön "rikkauksista rääsyihin" ja sanoi sairautensa aiheuttaneen sen. Oikeassa elämässä käy joskus näin; yhtä hyvin voisi käydä niin että köyhän perheen lapsi opiskelee, saa hyvän työpaikan ja rikastuu. Mutta jos asenteet on pielessä ja herraviha rehottaa, harvoinpa siitä yli päästään...