Huomenna olisi aika psykiatrille jonne työterveyslääkäri ehdotti menemään

mutta mitäs siellä jutellaan? Apua, taidan kyllä perua ajan kun en halua/jaksa keskustella asioistani

 

No se selviää siellä mistä jutellaan. Kyllä se psykiatri löytää sen oikein linjan juttelemalla ensin ihan tavallisista asioista.

 

Mene vaan, puhut sen minkä haluat ja jos et halua mennä toista kertaa sano se siellä.

Itse olen hakeutunut neuvolan kautta tuonne puhumaan omasta jaksamisestani (pitkään jatkunut vaikea perhetilanne) kun en enää halunut rasittaa ystäviäni jatkuvalla vuodatuksella ongelmista jotka jatkuiva jo ties kuinka monetta vuotta. Kävin muutaman kerran märehtimässä niitä asioitani siellä, se nainen vain kuunteli ja kuunteli. Oma oloni helpottui kun sain ääneen miettiä asioita, ajatukset selkiytyivät enkä rasittanut ystäviäni enää niillä (heillä on kuitenkin omat huolensa). Parasta on se että tuo ammatilainen antaa neuvoja jos pydät ja jos et neuvoa pyydä hän vain kuuntelee, hän ei myöskään levittele asioitasi eteenpäin.

 

Niin ja ole hyvilläs jos psykiatrille ihan pääset. Täällä ainakin pääsee tosi harvoin lääkärille.

 

Työterveyden kautta pääsee viikossa vastaanotolle (siis psykiatrin) En usko että kukaan tai mikään voi auttaa minua. Elämänhalu kadonnut kokonaan, olen ollut nyt pian 2kk sairaslomalla väsymyksen takia. Mutta edellisellä kerralla työterveyslääkäri oli sitä mieltä että vakava masennus mutta miten minua voidaan auttaa? Ei tässä keskustelut auta kun olen yh jolla vielä 3 lasta aivan yksin huollettavana. Kun en jaksa enää mitään, ei kiinnosta lapset ei yhtään mikään. Sosiaalityöntekijältä yrittänyt soittamalla saada apua ja viime puhelinkeskutelussa sanoin päättäväni omat päiväni kun olen niin uupunut mutta ei apua. Meitä ei ole kenellekkään olemassa, alinta pohjasakkaa. ketään ei kiinnosta. järkyttävintä oli että kun juttelin puhelimessa sos.t kanssa (pari vkoa sitten) ja sanoin mitä voisin istelleni tehdä niin sieltä ei tarjottu apua eikä kukaan ole sieltä soittanut perään miten me voidaan. Perun ajan ja suon näin mahdollisuuden jollekkin paremmalle ihmiselle

 

Psykiatri ei ole se, joka ryhtyy sinua hoitamaan. Hän on vähän kuin yleislääkäri, joka kirjoittelee lääkkeitä, lähetteitä ja pohtii sinulle oikeanlaista apua. Siis yhden sortin portaali mielenterveysalan viidakkoon.

Käynti ei siis ratkaise tilannettasi ja suosittelisin olemaan yhteistyöhaluinen, koska mielenterveystyössä täytyy jaksaa ajatella omaa tervehtymistään kuukausissa tai jopa vuosissa. Tietysti, jos sinulla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia tai tahtoa enempään saat varmasti lääkereseptin siltä istumalta ja masennustasi hoidetaan sitten niin.

Minun viime käynnistä psykiatrilla on kuusi vuotta, mutta se yksi ainoa käynti käynnisti monivuotisen projektin tervehtymiseeni. Minä halusin muutoksen elämääni ja sain myös siihen apua. Enkä minä todellakaan sanonut psykiatrille itsestäni enempää kuin sinäkään, joten älä vaan aseta ihan hirveitä odotuksia käynnillesi. Varsinainen työ tehdään myöhemmin toisten osaavien käsissä.

Muista, että jokainen masentunut ja väsynyt kokee olonsa samanlaiseksi kuin sinä. Yhteiskunta ei tule kantamaan sinua kodistasi mihinkään, mutta jos ymmärrät hyväksyä oman tilanteesi sellaisena kuin se nyt on alkaa paranemisesi siitä . Tällä tarkoitan, että pyydät apua, sanot ettet jaksa ja olet tekemättä sitä, mitä et jaksa. Kukaan ei osaa auttaa sinua, jos uhkailet itsesi vahingoittamisella. Sinun täytyy sanoa, miksi haluat vahingoittaa itseäsi ja vaikka lukea ääneen tänne kirjoittamiasi tekstejä. Se, että koet olevasi pohjasakkaa on tietysti ymmärrettävää, mutta sillä asenteella et pääse mihinkään. Jos olet vakaasti päättänyt olla kaikkien hyljeksimä ei siinä auta hoitokaan ihan heti, mutta jos tajuat asenteesi johtuvan masennuksestasi asenteesi tulee muuttumaan.

Toivotan sinulle voimia eteenpäin. Ymmärrän tilanteesi, mutta usko minua että voit valita joka tien parempaan tai huonompaan. Ja kun olet päätäksesi tehnyt tiedät sen jälkeen, mitä puhut psykiatrille. Hän haluaa tietää vain sen tahdotko apua vai et, tahdotko parantua vaiko et.

 

No mikä logiikka tuossa nyt on? Haluat apua mutta kun sitä saisi niin et haluakaan ottaa sitä vastaan? Eiköhän se psykiatri ole tavannut masennuspotilaan jos toisenkin ja tietää tasan mitä asialle voi tehdä. Mistä päättelet olevasi joku erikoistapaus jota ei kukaan voi auttaa jos et ole edes kokeillut?

 

Viesti 6 tiukkaa asiaa. Muista etteivät ammattilaisetkaan ole ajatuksenlukijoita, jos et mene ja kerro mikä mättää niin ei sitä apua tulla kotiin tyrkyttämään.

 

[QUOTE="Kifa";27672716]No mikä logiikka tuossa nyt on? Haluat apua mutta kun sitä saisi niin et haluakaan ottaa sitä vastaan? Eiköhän se psykiatri ole tavannut masennuspotilaan jos toisenkin ja tietää tasan mitä asialle voi tehdä. Mistä päättelet olevasi joku erikoistapaus jota ei kukaan voi auttaa jos et ole edes kokeillut?[/QUOTE]

En ole mikään erikoistapaus. vaan niin loppu tähän kaikkeen paskaan niin ajattelen ettei siihen voi olla apukeinoja. Kun en jaksa edes lapsiani, antaisin nekin pois mutteivat huoli niitäkään. Kaikelle aivan sama, ei mitään merkitysta. Perumalla ajan joku muu enemmän sitä tarvitseva saa sen. En viitsi kuormittaa muutenkin täyteen ahdattuja lääkärinaikoja

 

Psykiatrin kautta järjestyy käsitykseni mukaan pitemmät sairauslomat, terapia, lääkitys...- mene siis ihmeessä!

 

Kuten jo aiemmin tuli todettua niin kaikki muutkin masentuneet ajattelevat samoin. Ja koska masennus on sangen yleinen sairaus niin ammattilaisetkin tämän erittäin hyvin tietävät ja juuri siksi osaavat auttaa. Mutta jos valmiiksi olet päättänyt ettei mikään auta niin ei silloin mikään autakaan ihan kuin ei pillerikään purkissa ketään paranna. Lastesi takia nyt kuitenkin toivoisin että ottaisit ns.lusikan kauniiseen käteen ja antaisit ammattilaisten ottaa asiasi hoidettavaksi.

 

Ja mitä tulee sosiaalitoimen suhtautumiseen niin siinäkin aa ja oo on yhteistyö. Eli ei sinne voi soittaa ja vaatia vaan täytyy mennä sovittuja reittejä pitkin. Jos kuulut työterveyden piiriin ja sitä kautta on mahdollisuus päästä psykiatrille niin juuri näin sen kuuluukin kulkea, psykiatri sitten ohjaa eteenpäin ja konsultoi muita tahoja. Lasten osalta taas oikea aloituspaikka on neuvola tai koululääkäri. Akuuttitilanteessa tietysti sitten mikä taho vain, vaikka lähin terveyskeskuspäivystys.

 

minkä ikäiset lapset ovat? mullaki oli 11 v sitten synnytyksen jälkeinen masennus. ja tuntui etten ikinä selviää siitä ja kaikki on ihan yhdentekevää. mikkään ei kiinnostanu, ei ees oma vauva. se oli kauheeta. mutta nyt tässä ollaan melkeinpä elämäni kunnossa. ja lääkityksen sain ja kävin 5 kertaa juttelemassa jollekin sairaanhoitajalle ja puolen vuoden päästä jopa nauroin juttuille ja pikkuhiljaa elämä alkoi voittaa... kokeile ehottomastti ja saat lääkityksen. hetihän se ei auta, mutta jo kk päästä varmaan. ajattele ens helmikuuta olet jo varmaan paremmassa kondiksessa.

 

Rohkeasti menet sinne psykiatrille ja puhut mitä puhut mutta siitä pääset alkuun. Minulla oli myös vakava masennus mutta parannuin siitä lääkehoidon ja keskusteluavun turvin. Jo se että joku kuuntelee murheitasi auttaa jo paljon ja ammattilainen pystyy sitten kartoittamaan muun avun tarpeen.

 

Kiitos kaikille vastanneille. Olen siis 3 lapsen yh jolla erittäin haastava 17 vuotias tyttö. Hän on lastensuojelunasiakas omien töppäyksien takia mm. menee kännissä kouluun ja tekee tyhmyyksiä. Siis hänen sosiaalityöntekijän kanssa pari vkoa sitten juttelin puhelimessa ja hän tietää miten vaikea tyttö mutta eivät suostu sijoittamaan vaikka olen sitä liki puolitoista vuotta toivonut. Mielestäni toimivat väärin kun aikuisiän kynnyksellä oleva tyttö saa tuhota koko perheen jossa 2 pienempää lasta ja äiti joka loppu. Ilmeisesti lastensuojelussa odottavat että tapan itseni niin saadaan sitten tyytyväisenä sulkea kansiot. lapsi on asiakkaana mutta mitään tukipalveluita ei ole saanut (en ole koskaan ollut mitään rahaa vailla) luvattiin tukihenkilöä ja leiriä mutta miksi pidetään asiakkaana kun mitenkään ei auteta? Kyllä lastensuojelussa mättää ja pahasti ja sitten kun jotain kamalaa tapahtuu niin pari päivää voivotellaan päivän lehtien lööpeissä että kyllähän me yritettiin ja niin taas kamaluudetkin unohtuvat. Joatin on pielessä tässä maassa. ystäväni mielestä olisi pitänyt soskun reagoida mutta ei.

 

[QUOTE="Tiiu";27674067]Kiitos kaikille vastanneille. Olen siis 3 lapsen yh jolla erittäin haastava 17 vuotias tyttö. Hän on lastensuojelunasiakas omien töppäyksien takia mm. menee kännissä kouluun ja tekee tyhmyyksiä. Siis hänen sosiaalityöntekijän kanssa pari vkoa sitten juttelin puhelimessa ja hän tietää miten vaikea tyttö mutta eivät suostu sijoittamaan vaikka olen sitä liki puolitoista vuotta toivonut. Mielestäni toimivat väärin kun aikuisiän kynnyksellä oleva tyttö saa tuhota koko perheen jossa 2 pienempää lasta ja äiti joka loppu. Ilmeisesti lastensuojelussa odottavat että tapan itseni niin saadaan sitten tyytyväisenä sulkea kansiot. lapsi on asiakkaana mutta mitään tukipalveluita ei ole saanut (en ole koskaan ollut mitään rahaa vailla) luvattiin tukihenkilöä ja leiriä mutta miksi pidetään asiakkaana kun mitenkään ei auteta? Kyllä lastensuojelussa mättää ja pahasti ja sitten kun jotain kamalaa tapahtuu niin pari päivää voivotellaan päivän lehtien lööpeissä että kyllähän me yritettiin ja niin taas kamaluudetkin unohtuvat. Joatin on pielessä tässä maassa. ystäväni mielestä olisi pitänyt soskun reagoida mutta ei.[/QUOTE]

Myös sinun kannattaisi katsoa peiliin vaikkakin sen psykiatrin kanssa, jos sulla on tyttö joka oireilee noin pahasti. Jos hoidat itsesi kuntoon, jaksat olla vanhempi myös sille 17-v. tytölle, josta puhut minusta kuin ei olisi edes lapsesi. Ei vanhemmuutta voi noin vain ulkoistaa...??

 

Mulla itelläni oli myös vaikea teini-ikä ja äiti joutui sen takia menemään terapiaan kun ei vaan jaksanut. Sen jälkeen ainakin äidillä alkoi mennä paremmin. Oli hänellä muutakin vaikeuksia elämässä sen jälkeen.

Itse olen sairastanut masennusta n. 10 vuotta. Välillä on toki parempia vuosia ollut välissä, kuten tälläkin hetkellä menee hyvin.

 

Minusta tuntuu, että olet itse niin väsynyt, ettet jaksa käsitellä omaa rooliasi tuossa 17-vuotiaan lapsesi asiassa. Joskus ihminen turhautuu ja väsyy, eikä enää kykene näkemään toista ihmistä sellaisena kuin hän on, näkee vain ne teot, joita tämä tekee. Jotta näkisit tyttäresi taas uusin silmin, sinun pitää luopua tuosta syyttelystä ja sormella osoittelusta, vaikka kiukku olisi kuinka pinnalla. Älä syytä lastasi, älä syytä itseäsi, aloita aivan puhtaalta pöydältä, ja mielestäni avun vastaanottaminen psykiatrin toimesta on nyt loistava mahdollisuus päästä eroon syyttelystä, siirtyä elämänkirjassa sille seuraavalle sivulle. Tsemppiä ja jaksamista sinulle ja perheellesi!

 

Niin ja ole hyvilläs jos psykiatrille ihan pääset. Täällä ainakin pääsee tosi harvoin lääkärille.

Sama juttu täälä.
Ikinä en oo psykiatrin pakeille päässy, vaikka mielenterveyspolin asiakkaana on tullu oltua reilu 10 vuotta. Hoitajien kanssa tullu vaan höpöteltyä. En halua hoitajia yhtään väheksyä! Paljon on saanu heiltä apua.
Ongelmallista vaan on se, kun hoitsun vaihtuessa joutuu kertoon koko elämänsä taas alusta. Tulee myös helvetin paha olo, kun tuttu hoitaja vaihtuu ja täytyy luoda uus "suhde".

 

ei sitä käyntiä tarvii jännittää, psykiatri kyselee ja sä vaan vastaat kysymyksiin. voit myös kirjottaa lapulle asiat joiden koet olevaqn huonosti ja/tai oireesi (esim.väsymys) ja antaa lapsun psykiatrille. tuo tunne "ettei mua voi enää auttaa" on myös masennuksen oire. hyvin se menee, ainoa mitä sun pitää tehdä on mennä paikalle. tsemppiä huomiseen!

 

Katsotaan huomenna jaksanko liikkua mihinkään, edes päiväkotiin. Joku oli kirjoittanut että puhun vanhimmasta lapsesta kuin sitä ei olisi olemassakaan. Myönnän näin olevan, emme juurikaan puhu keskenämme. Tyttö tekee mitä haluaa, vie minun vaatteet ja meikit jotka sitten jättää jollekkin kaverille. Rehellisesti sanoen odotan vain että lähtee äkkiä kotoa jotta saadaan olla rauhassa eikä kuunnella kenenkään noitumista ja humalassa kotiin tuloa en jaksa katella. Lisäksi ei koskaan tee mitään kotona kun muutkaan ei tee. (kotitöitä) Sisaruksiaan vaan haukkuu joten miksi ihmeessä vielä pitäisi edes yrittää jaksaa tyttöä? Aika lentää omilleen, itse olin tuossa iässä opiskelujen lomassa töissä ja elätin itseni.Nykyajan nuoret ovat täysin avuttomia ja kaikki pitäisi tuoda valmiina eteen.

 

Tajuathan myös sen, ettei sinne sinun ajallesi tällä varoitusajalla ketään toista potilasta saada eli se aika menee sitten hukkaan. Lisäksi kun ilman syytä jättää tulematta niin voi tippua seuraavaksi jonon hännille eikä seuraavaa aikaa saakaan yhtä pian.

 

Saat puhua juuri niin vähän tai paljon kuin haluat.
Tosiaan hyvä idea kirjottaa lapulle ihan vaan listana mitkä kaikki asiat tuntuu olevan pielessä.
Arvottomuuden tunne jne on VAIN OIRE vaikka tuntuukin nyt todelliselta. Se EI ole totta.

 

Mun yhdellä tutulla on ollut hyvin samanlainen tilanne lapsensa kanssa, pahempikin. Eikä soska suostunut sijoittamaan lasta, ois vissiin ollu liian kallista. Lopulta se äiti oli ihan loppu jalapsi muutti omaan asuntoon 17 ja 1/2 vuotiaana. Helpotti kummasti molempia ja nyt reilu vuosi myöhemmin lapsen ja äidin välit ovat korjaantuneet. Mun mielestä voisit ilmoittaa soskaan että kun eivät suostu sijoittamaan niin hommaavat sitte tytölle asunnon.

Ja mene sinne psykiatrille, kokemuksesta voin sanoa että aika toivottomalta tuntuvassakin tilanteessa siitä voi olla yllättävän paljon apua.

 

Mene ihmeessä. Myös meillä on niin että jos on ongelmia jaksamisen kanssa niin työterveydessä laitetaan heti psykologisen avun piiriin, tosin meillä se on psykologi eikä psykiatri. Mutta parempi että pääset psykiatrille koska hän osaa katsoa myös lääkityspuolen. Ja lääkitys voi oikeasti auttaa.