Mulla ja exällä on yhteishuoltajuus. meillä on yksi pian 2 vee tyttö. näkee lasta 3 viikon välein. se on mun mielestä ihan liian pitkä väli. ei tyttö muista isää ja itkee ku joutuu lähteä mun luota pois. eihän noin pieni lapsi hyvänen aika(!) voi ymmärtää, että isä tuo lapsen seuraavana päivänä takaisin, se lulee ettei näe äitiä enää ikinä. ja mun sydäntä särkee! exä ei koskaan pidä lastaan yhtä yötä kauempaa luonaan ja tapaamisten välille on yleensä ehtinyt tulla se 3 viikkoa. koskaan isä ei myöskään ole ottanut lastaan viikonloppuna (iltaisin/öisin töissä), aina vain keskellä viikkoa. se ei munkaan kannalta ole niin kiva, koska en ole ehtinyt tehdä omia suunnitelmia ja menoja tai lähteä kavereiden kanssa jonnekin pitämään hauskaa.
nyt exä ja lapseni ovat tavanneet n. 10(!!!) viikon aikana yhteensä viisi TUNTIA! en enää antanut isän viedä tyttöäni luokseen, vaan sanoin, että voi tulla tapaamaan lastaan mun kotiin, muutamaksi tunniksi. että lapsi ja isä ikäänkuin rakentaisivat suhteen ja luottamuksen uudelleen. kaksi kertaa kävi tyttöä katsomassa ja kolmantena tapaamispäivänä soitti, että ei tulekaan koska on niin huono päivä. syy tähän oli se, että on ollut masentunut(?) eikä sen takia ole voinut nähdä tyttöä 10 viikon aikana kuin sen 5 tuntia, kun oli meillä. tänään käytiin sossussa (mun vaatimuksesta), että saadaan selvät pelisäännöt paperille, molempien allekirjoittamana. isä suostuu siihen, että ottaa lapsen kerran kuussa viikonlopuksi. muuten tapaa lasta jokaisen viikon maanantaina, päivän.
isä on vienyt lastaan hoitoon äidilleen, kertomatta mulle, kun on itse mennyt töihin yöksi. eikös lapsen ja isän tapaamiset ole heidän kahdenkeskeistä aikaa? aikaisemmin, asuessamme vielä yhdessä, lapseni isä ei missään tapauksessa halunnut viedä tyttöä entiselle anopilleni hoitoon, koska hänen äitinsä on alkoholisti. mihin tämä vastuunkanto on nyt kadonnut, koska exän äiti ei kuitenkaan ole lakannut juomasta? ex-anoppi myös polttaa sisällä.
kertaakaan, ei koskaan eromme aikana isä ole soittanut ja kysynyt mitä tyttärelleen kuuluu. ei edes kahden kuukauden aikana jolloin oli kokonaan näkemättä tyttöä. isä ei tiedä milloin tytöllä on ollut korvatulehdus, milloin on neuvola, ei tiedä että lapsella oli eilen ensimmäinen hammaslääkäri, ei tiedä onko ollut vesirokkoa... ei tiedä mitään, ellen minä itse kerro. eikä mua huvita oikein enää edes kertoa, kun ei sitä kiinnosta kysyä.
minä elän lapseni kanssa, hoidan ja huollan (ja haluankin!) lasta joka päivä. minä soitan lääkäriajat, kannan huolta sairauksista ja kaikesta mistä vanhempi nyt vaan voi huolehtia/huolestua. maksan lääkkeet ja vaatteet. Exä maksaa 125 euroa kuussa elatusmaksua. Isä elää täysin vapaata, lapsesta riippumatonta elämää. Ei tämä ole mitään yhteishuoltajuutta, mutta isä ei luovuta minulle yksinhuoltajuutta. vaikka on myöntänyt ettei huoltajuutemme ole tasapuolista. ihmettelenkin miksi exä ei luovu huoltajuudesta.
olen kahdelle eri sossutädille puhunut asioistamme, mutta en ole saanut minkäänlaista tukea. ovat vähän sellaisella asenteella, että: teillä on yhteishuoltajuus, teidän pitää puhua/päättä asioista keskenänne, emme voi auttaa.
toivottavasti joku jaksoi lukea, ottakaa kantaa ja kertokaa omia kokemuksia!!!
