Huoli 9,5 kk vanhan vauvan kehityksestä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Huolestunut äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Huolestunut äiti

Vieras
Alan olla todella huolissani meidän 9,5 kk vanhasta tytöstä ja hänen psyykkisestä kehityksestään. Tyttö jokeltelee varsin vähän ja jokeltelu on yksipuolista eli tavuja tulee todella vähän ja lähinnä juttelu on pelkkiä vokaaleja. Lisäksi tuntuu, että hän viihtyy hirmu hyvin itsekseen eikä leikkiessään useinkaan ota katsekontaktia vanhempiin tai esimerkiksi näytä leluja tai osoittele kiinnostavia esineitä. Hän ei myöskään osoita mitään matkimisen merkkejä, ei vilkuta tai taputa tai vastaavaa. On aina ollut varsin totinen ja rauhallinen, ei naura paljoa (ei välttämättä edes päivittäin) ja nauruun vaaditaan aina melkoisesti kutittelua ja hassuttelua. Hymyjä kyllä tulee sitten useammin.

Välillä ryömii äidin perään ja varsinkin väsyneenä pyytää päästä syliin, mutta mitään hellyyden merkkejä esim haleja tai pusuja hän ei anna. Jos olen ollut poissa kotoa, ja tulen takaisin, niin tyttö kyllä hymyilee ja vaikuttaa ihan iloiselta, mutta ei hihku tai ole mitenkään erityisen riemuissaan. Myöskään piiloleikistä hän ei erityisemmin innostu. Laitoin tekstin tuonne vauva-palstallekin, mutta ajattelin kysyä myös täältä. Täällä kun saattaisi olla ihmisiä, joilla olisi mahdollisesti kokemusta vastaavasta. Eli auttakaahan tätä esikoisen äitiä ja kertokaa mielipiteenne tilanteestamme! Kaikki kommentit ovat erittäin tervetulleita.
 
Tietysti voi olla, että lapsen persoona vain on rauhallinen ja tasainen. Minulla on kuitenkin vain jokin sellainen määrittelemätön tunne, että kaikki ei ole ihan kunnossa. Olen nyt miettinyt, että veisin lapsen neurologille, mutta mietin sitäkin, että pystyvätköhän he vielä tässä vaiheessa sanomaan asiasta kovinkaan paljoa...

Lisää kommentteja ja kokemuksia otetaan mieluusti vastaan.
 
Meillä poika oli vauvana hiljainen, juuri tuota vokaaliääntelyä vain, hymyili ja nauroikin ihan norm. kotioloissa. Kyläpaikoissa oli usein itkuinen hermoraunio. Kun lähdettiin pois kylästä, rauhottui heti. Hän ei juurikaan jäljitellyt eikä pitänyt oman ikäisistään (vanhempia lapsia kyllä seuraili). Vanhempanakin vetäytyi (siis n. 2-3 v.) leikki mieluummin yksin tai seuraili esim. lemmikkieläinten puuhia, ihmisseura ei kiinnostanut. Puhetta alkoi tulla n. 3 v. ja puheterapiassa käydään vieläkin säännöllisin väliajoin (nyt 5 v. ). Nyt tuntuu asiat olevan hyvin, omituisten käytösoireiden takaa meillä löytyi lievä SI-häiriö johon aloitamme kohtapuoliin toimintaterapian. Mutta sanomani on tämä: jos sinusta tuntuu että jokin asia ei ole niinkuin pitäisi niin käytä lapsesi esim. lastenneurologilla tai jollain erityisasiantuntijalla n. 1-2:n ikävuoden välillä mikäli kuvaamasi "oireet" vaivaavat vielä silloin (tai on tullut jotain muuta vastaavaa) Minulle kaikki tahot (neuvolat,ystävät, sukulaiset jne) vakuuttivat pojan olevan kunnossa. Itse tunsin että ei voi olla, mutta minkäs teet kun kukaan ei usko. Lopulta puheterapeutti sanoi kun poika oli jo 5 v että jotain lievää neurologista voi olla taustalla hänen mielestään.. No nyt kun katson meidän nuorempaa poikaa, tiedän millaisia ns. "tavalliset" vauvat ovat! Ero on huomattava vaikkei luonne-eroa edes otettaisi huomioon! Ihania poikia molemmat silti!
Älä murehdi kuitenkaan liikaa, mutta neuvon luottamaan omaan vaistoosi! Mukavaa kevättä teille! B)
 
Kiitokset vastauksista. Neuvolassa olen yrittänyt asiasta puhua, mutta sieltä ei ole sanottu oikein juuta eikä jaata. Todettu vain, että lapset ovat yksilöitä ja erilaisia jokainen. Tämä on tietysti totta, mutta itsellä vain on sellainen tunne, että kaikki ei kuitenkaan ole ihan niinkuin pitäisi. Minullekin sukulaiset ja ystävät ovat sanoneet, että ei lapsessa ole mitään erikoista, mutta itse vain olen vähän toista mieltä. Ja rankalta tuntuu myös se, että kukaan ei ota minun huoltani oikein vakavissaan, vaan minua vain pidetään ylihuolehtivana ja hysteerisenä äitinä (ja voin tietysti olla sitäkin!).

Mutta pitäisi varmaan vain yrittää nyt keskittyä tähän normaaliin elämään ja yrittää olla murehtimatta liikaa, kyllä sillä elämällä kuitenkin kait on tapana järjestyä lopulta parhain päin. Itse vain olen luonteeltäni sellainen, että kärsivällisyys ja odottelu eivät ole niitä vahvoja puoliani, tosin tässä lapsen kanssa ollessa on niitä jo muutenkin saanut vähän lisättyä ja tämä jos mikä opettaa sitä, että joskus pitää vaan kärsivällisesti odottaa ja katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
 
Mä en juurikaan valitettavasti osaa sua auttaa.Kun itsellänikin vain yksi lapsi,mutta oli pakko kirjottaa jos tästä ois edes vähän apua..Kun nimittäin munkin tyttö on nyt 9½kk(synt.15.6.-05)Ja hänkään ei vielä joku aika sitten osannut juurikaan eleitä ym.Tyttö meni kyllä hurjaa vauhtia ryömimällä eteenpäin ja istui kun laitettiin istumaan.Vastasi yleensä hymyyn muttei kans juurikaan nauranut,vaan kutitettaessa jne..No nyt ihan viikon sisään hän on oppinut valtavasti.Ei konttaa vieläkään,enkä usko että sitä enää oppiikaan..Hän nimittäin nousee jo tukea vasten seisomaan!Ja samoihin aikoihin oppi taputtamisen ja vilkuttamisen..Tosin vilkutus tulee aina vähän väärällä hetkellä mutta kuitenkin! :D Enkä mä varsinaisesti oo ollut yhtään huolissani,lapset todellakin ovat hyvinkin erilaisia!Toinen oppii kävelemään 7kk ikäisenä ja toinen 1v.6kk..Toiset ovat pää kolmantena jalkana menossa jokapaikkaan,hihkuvat ja kiljahtelevat yhtenään jne..Kun taas toiset voivat olla hyvinkin rauhallisia..Ei se nyt toki sitä tarkoita ettäkö olisit hysteerinen äiti,pikemminkin sinä todella välität! :) Ja jos silti tuntuu oikeasti siltä että onkohan nyt kuitenkin jotain..Tytön käytös näyttää edelleen "vajavaiselta"tai jotain niin toki voit hänet tutkimuksiin viedä!Ei kukaan sinua hysteerisenä pidä!! :hug:
 

Yhteistyössä