Huolenaiheita kv-adoptiota koskien

Hei vain kaikille Varsinais-Suomesta! Olen uusi tällä keskustelupalstalla ja toivon, etten kysy "tyhmiä" tai liian usein käsiteltyjä aiheita.

Harkitsemme kansainvälistä adoptiota. Kiinnostaisi tavallaan tietää
1. kuinka esim. Kiinasta adoptoidut lapset ovat sopeutuneet pitkällä aikavälillä? Onko varhaislapsuuden orpokotikokeumuksilla ollut vakava merkitys lasten sopeutumiselle?
2. onko kukaan kohdannut sukulaistensa ehdottoman kielteisiä reaktioita kv-adoption suhteen? Edellyttääkö adoptioneuvonta (sosiaalitoimi), että lapsen on vanhempien lisäksi saatava myös isovanhemmat? Entä jos isovanhemmat asuvat kaukana, ovat kuolleet, tai tosiaan jos tukea ei ole kaksisesti luvassa? Onko se este kv-adoption toteutumiselle?

Luin kirjan "Lapsi suoraan sydämeeni" ja vähän hälytyskellot alkoivat soida, kun kuvailtiin kaikenlaisia tulevaisuuden uhkakuvia. Adoptoidut tytöt jäävät normaalia useammin yksin omien lastensa kanssa jne. on vaikeuksia kehittää myöhemmin pysyviä avioliittoja ja ystävyyssuhteita yms.

Osaako kukaan vinkata sellaista blogia, jossa joku kv-adoptioäidin tai isän elämää elävä kertoisi elämästään muutaman vuoden ikäisen lapsensa kanssa, tai kouluikäisen. Tähän asti olen törmännyt adoptiolapsen tulon odotukseen keskittyviin blogeihin.

Heinäterveisin, Peg

 

tässäpä ensialkuun ainakin yksi blogi jonka pitäjällä yksi biolapsi, yksi adoptoitu ja kolmatta ilmeisesti odottavat

http://pikkulilli.blogspot.com/

interpedialla on aika hyviä kirjasia eri aiheista- luulisi että sieltä löytyy lisätietoa. ja toki kannattaa käydä erilaisissa tilaisuuksissa mitä palvelunantajat järjestävät.

mulla on sellanen kuva että isovanhempien olemassaolo tai suhtautuminen ei ole määräävässä asemassa. joissakin maissa korostetaan hyviä sukulaisuussuhteita, mutta kyllä adoptio yleisesti ottaen onnistuu ilman superihania isovanhempia. tärkeintä on että vanhemmilla on valmiudet toimia vanhempina.

 

Kannattaa lukea chinaadopttalk.comia, esim tällä sivulla on juttua Kiinasta tulleiden sopeutumisvaikeuksista:
http://chinaadopttalk.com/2006/11/14/the-not-so-rosy-part/
Muutenkin tuolta löytyy jonkun verran informaatiota monista sopeutumiseen ja kiintymyssuhteisiin liittyvistä aiheista.

Minäkin olen ollut siinä käsityksessä ettei isovanhempien olemassaolo ole niitä tärkeimpiä asioita, kunhan on muita läheisiä ihmisiä elämässä, tukiverkot ovat kyllä äärimmäisen tärkeitä mutta kukaan tuskin määrittää pitääkö ne olla juuri tietynlaisia sukulaisuussuhteita.

 

Kannattaa lukea chinaadopttalk.comia, esim tällä sivulla on juttua Kiinasta tulleiden sopeutumisvaikeuksista:
http://chinaadopttalk.com/2006/11/14/the-not-so-rosy-part/
Muutenkin tuolta löytyy jonkun verran informaatiota monista sopeutumiseen ja kiintymyssuhteisiin liittyvistä aiheista.

Kiitos teille vastanneille ja erityinen kiitos tästä linkistä! Roikuin tuolla sivustolla niin kauan, että sain oikein kunnollisen niska- ja hartiasäryn aikaiseksi.

Minua hämmästyttää muuten se, kuinka vähän kirjastoissa on ainakin täälläpäin materiaalia adoptiosta. Itse löysin lähikaupungin kirjaston tietokoneelta ja hyllystä kokonaista kaksi (!) kirjaa aiheesta.. Pitäisi kai vinkata kirjastoille, että tämä aihe tulee tulevaisuudessa varmasti olemaan yhä enemmän tapetilla.

Minua vaivaavat joskus ympäriltä kuuluvat adoptiokommentit. Nyt niille erityisesti on herkistynyt, kun itse on harkitsemassa tätä ratkaisua. Äitini naapurustossa on eräs Venäjältä 3-vuotiaana adoptoitu tyttö. Vaivaa joskus kuulla ihmisten puhuvan, että se X:hän on "vain" adoptoitu, ei se ole niiden OIKEA lapsi.. Ja sitten sellaista, että "kylläpä X käyttäytyy kauniisti, kukapa uskoisi, kun on adoptiolapsi.." Kovasti mietin mitä on vanhemmuus. On vanhempia, jotka ovat lapsensa saaneet biologista tietä, mutta ovat heidät hylänneet tai pahoinpidelleet. Jotkut vanhemmat jopa tappavat lapsensa. Siinä mielessä on aivan älytöntä pitää biologiaa jonain autuaaksi tekevänä juttuna.. Minusta vanhempi on se, joka huolehtii, hoitaa, kasvattaa ja rakastaa lasta! Eikä voi olla mitään A- ja B-luokan vanhemmuutta..

Sekin vaivaa, että monille adoptiovanhemmuus tuntuu olevan jotain B-luokan vanhemmuutta. "Adoptoivat, kun eivät OMAA saaneet.."

Toivottavasti mietteeni eivät ketään masenna tai pahastuta, joskus on vain pakko purkaa näitä pohdintoja. Olen suvussa ja tuttavapiirissä 1. ja ainoa, joka edes harkitsee adoptiota. Siksi jossain ja jollekin on edes saatava puhua. :kieh:

T: PEG

 

Hei Peg ;
Juuh ihmisten kommentit ovat lahes aina kompeloita tai jopa loukkaavia kun on joku tilanne tai aihe joka poikkeaa "normaalista". Itse niita olen kuunnellut lapsettomuuden takia (tyyliin "biologinen kello" tai machot miehiset 'ai tuhkamuna sun miehes'), ja siskoni vierella hanen homoseksuaalisuudestaan... en usko etta ihmisten puheet ikina muuttuvat ; paitsi tietty laheisten ihmisten joiden kanssa voi keskustella - - ja onneksi ne onkin ainoat joilla on mitaan valia, eiks jeh ?

 

Hyviä ajatuksia, osuvasti sanottu tuosta a- ja b-luokan vanhemmuudesta. Itse kohtasin tällaisen mielipiteen (tosin vain yhden, mutta senkin ihmiseltä, jolta en olisi sitä ikinä odottanut...) kun kerroin että meistä tulee jollekin lapselle sijaisperhe. Voi sitä surkuttelun määrää. Olin ihan pihalla, että anteeksi miten, miksi koet että tästä asiasta täytyy melkein osanotto esittää? B) ...kyllä tuli juuri tuollainen olo, että ollaan jotain b-luokkaa.
Mutta tosiaan ihmisten reaktiot voi olla jotain aivan yllätyksellistä, jotkut eivät ymmärrä vaikka miten selittäisi, että me tosiaan halutaan näin. Aika valikoivasti olen siksi asiasta kertonut.