R
Ringaling
Vieras
En edes tiedä mitä kirjottaisin. Tuntuu vaan että pitäis saada purettua tätä oloa jotenkin...En tiedä edes mikä mua vaivaa. Masentaa? Ehkä. Väsyttää ainakin. Eikä mikään huvita. Olis kiva olla vaan kotona ja tehdä mitä millonkin huvittaa. Joskin nyt ei huvita mikään.
En kuitenkaan "diagnosoi" tätä oikeesti masennukseksi. Pikemminkin jokskuksi kausiluoteiseksi väsymykseksi ehkä. Väsyttää vaikka nukun hyvin, joskin illat menee sängyssä pyöriessä unta etsiessä ja asioita pohtiessa.
Mikään ei varsinaisesti ole huonosti, mistä pitäis olla masentunut tai stressaantunut. On ihana aviomies ja kaksi pientä lasta. On työpaikka jonne on kiva mennä ja jossa kivat työkaverit. Itse työkin on ihan kivaa itseasiassa, mitä nyt kiire siellä laittaa väsyttämään. Mutta nyt ei huvita mennä töihin.
Kahden uhma ikäisen lapsen kanssa elämä on tällähetkellä ajoittain aikas raskasta, mutta silti nautin hetkistä lasten kanssa vaikka riitoja ja kinasteluja onkin päivittäin. Lasten kanssa jaksan touhuta ja mennä ja tehdä kaikenlaista, mutta töihin meno tuntuu tooooooosi raskaalta, vaikken tiedä että miksi. Mies on huomaavainen ja rakastava, joten silläkään saralla ei ole valittamista.
Kotonakaan ei huvita tehdä mitään. Ruoan sain just uuniin mutta kuka pesis noi pyykit? Tekis mieli käydä nukkumaan ja herätä sit kun tää "vaihe" on ohi. Mietityttää tietysti mahtaako tää kestää kauankin, kun nyt on jo pari viikkoa takana eikä mitään muutosta sen suhteen.
Miten siis ihminen jolla kaikki asiat oikeesti hyvin voi olla "tysistynyt" kaikkeen? (Paitsi perheeseensä)
En oo ennen ollu tämmösessä tilanteessa ja sehän tietysti hämmentää. Tai tokihan jokainen joskus on sillä tuulella ettei mikään huvittais, minäkin. Mutta kun tuntuu siltä ettei tää mee ohi nyt vaikka mitä tekis tai tapahtuis.
Menen nyt nukkumaan. Tai ainakin yritän saada unen päästä kiinni. Eipä ne pyykit tuolta mihinkään katoa.
En kuitenkaan "diagnosoi" tätä oikeesti masennukseksi. Pikemminkin jokskuksi kausiluoteiseksi väsymykseksi ehkä. Väsyttää vaikka nukun hyvin, joskin illat menee sängyssä pyöriessä unta etsiessä ja asioita pohtiessa.
Mikään ei varsinaisesti ole huonosti, mistä pitäis olla masentunut tai stressaantunut. On ihana aviomies ja kaksi pientä lasta. On työpaikka jonne on kiva mennä ja jossa kivat työkaverit. Itse työkin on ihan kivaa itseasiassa, mitä nyt kiire siellä laittaa väsyttämään. Mutta nyt ei huvita mennä töihin.
Kahden uhma ikäisen lapsen kanssa elämä on tällähetkellä ajoittain aikas raskasta, mutta silti nautin hetkistä lasten kanssa vaikka riitoja ja kinasteluja onkin päivittäin. Lasten kanssa jaksan touhuta ja mennä ja tehdä kaikenlaista, mutta töihin meno tuntuu tooooooosi raskaalta, vaikken tiedä että miksi. Mies on huomaavainen ja rakastava, joten silläkään saralla ei ole valittamista.
Kotonakaan ei huvita tehdä mitään. Ruoan sain just uuniin mutta kuka pesis noi pyykit? Tekis mieli käydä nukkumaan ja herätä sit kun tää "vaihe" on ohi. Mietityttää tietysti mahtaako tää kestää kauankin, kun nyt on jo pari viikkoa takana eikä mitään muutosta sen suhteen.
Miten siis ihminen jolla kaikki asiat oikeesti hyvin voi olla "tysistynyt" kaikkeen? (Paitsi perheeseensä)
En oo ennen ollu tämmösessä tilanteessa ja sehän tietysti hämmentää. Tai tokihan jokainen joskus on sillä tuulella ettei mikään huvittais, minäkin. Mutta kun tuntuu siltä ettei tää mee ohi nyt vaikka mitä tekis tai tapahtuis.
Menen nyt nukkumaan. Tai ainakin yritän saada unen päästä kiinni. Eipä ne pyykit tuolta mihinkään katoa.