Menu
Kaksplus
VAUVAHAAVEET
Hedelmällisyys
Lapsettomuus
Adoptio
Ovulaatiolaskuri
RASKAUS
Raskaus viikko viikolta
Synnytys
Synnytystarinat
Raskauslaskuri
VAUVA
Imetys ja vauvan ruoka
Vauvan kehitys
Vauvan terveys
Nimikone
LAPSI
Lapsen kehitys
Lapsen terveys
Pituuslaskuri
PERHE-ELÄMÄ
Ruoka
Vaatteet ja varusteet
Koti
Vapaa-aika
Parisuhde
Työ ja raha
VANHEMMUUS
Kasvatus
Vanhemman terveys
Minun tarinani
LASKURIT
Ovulaatiolaskuri
Raskauslaskuri
Raskaus viikko viikolta
Kiinalainen syntymäkalenteri
Nimikone
Pituuslaskuri
PODCAST
KILPAILUT
BLOGIT
Menu
ETUSIVU
KESKUSTELUT
Aihe vapaa
Lapsen saaminen
Vauva ja taapero
Lapset ja teinit
Perhe-elämä
Seksi
Seksinovellit ja eroottiset tarinat
KÄYTTÄJÄT
OHJEITA
Kirjaudu
Rekisteröidy
Hae
Hae vain otsikoista
Käyttäjältä:
Hae vain otsikoista
Käyttäjältä:
Kaksplussan Keskustelupalsta
Kirjaudu
Kaksplus
VAUVAHAAVEET
Hedelmällisyys
Lapsettomuus
Adoptio
Ovulaatiolaskuri
RASKAUS
Raskaus viikko viikolta
Synnytys
Synnytystarinat
Raskauslaskuri
VAUVA
Imetys ja vauvan ruoka
Vauvan kehitys
Vauvan terveys
Nimikone
LAPSI
Lapsen kehitys
Lapsen terveys
Pituuslaskuri
PERHE-ELÄMÄ
Ruoka
Vaatteet ja varusteet
Koti
Vapaa-aika
Parisuhde
Työ ja raha
VANHEMMUUS
Kasvatus
Vanhemman terveys
Minun tarinani
LASKURIT
Ovulaatiolaskuri
Raskauslaskuri
Raskaus viikko viikolta
Kiinalainen syntymäkalenteri
Nimikone
Pituuslaskuri
PODCAST
KILPAILUT
BLOGIT
Lapsen saaminen
Huhtikuun hurmurit 2015 - Huhtikuu, meidän kuu!
JavaScript is disabled. For a better experience, please enable JavaScript in your browser before proceeding.
Vastaa viestiketjuun
Muistiinpanot
<p>[QUOTE=""Nippe", post: 30804463"]</p><p>SYNNYTYSPELKOISET HUOM! Älkää ehkä lukeko ollenkaan tätä mun viestiä, vaikkei tämä sisälläkään synnytyskertomusta. <img src="" class="smilie smilie--sprite smilie--sprite1" alt=":)" title="Hymy :)" data-shortname=":)" /> Koska jos ootte yhtään samanlaisia neurootikkoja kuin mä, niin tää viesti sisältää turhan paljon nightmare fuelia!</p><p></p><p></p><p></p><p></p><p>Nonniin, jälkijoukot täällä huutelee! Laskettuhan oli ja meni siis 26. pv ja näyttää nyt vahvasti siltä, että meidän lyllerö aikookin siirtyä toukovauvojen joukkoon.</p><p></p><p>Olen seuraillut teidän muiden odotusta ja vauva-arkea (onnea kaikille kahtia jakautuneille! <3), mutten ole saanut aikaiseksi raapustaa omia tuntemuksiani tänne esille.</p><p></p><p>Odotuksen viimeinen loppukolmannes on mennyt aika pelkohysteriavoittoisesti. Olen tähän lankaan pari kertaa avautunutkin, mutta taustoistani nyt siis vielä sen verran, että mulla diagnosoitiin mm. raskausajan diabetes ja revennyt istukka (heti alkuraskaudessa). Oma keho on tuntunut hyvin vieraalta koko raskauden ajan. En kärsinyt raskauspahoinvoinnista tai mistään erityisistä vaivoista, mutta jokaisella neuvolakäynnillä tuntuu, että diagnoosilinko löytää jotain uutta, mitä minä en itse ole huomannut. Oon ollut huolissani verenpaineista ja hemoglobiineista, jotka sitten mittauksissa olleet oikein hyvät. Kotikontrollit sokereista olleet hyvät, neuvolassa taas tulee plussatikkuja. Tuntuu, että olo on hyvä ja energinen, ja sitten neuvolassa huomataan taas jotain "erikoista", esim. SF-käyrät huitelee ihan omilla sfääreillään ja "jotain vikaa on pakko olla", mutta ei sitten tutkita. Loppuraskaudessa mulla ollut paljon menkkamaista jomotusta, runsasta vetistä vuotoa, älyttömästi rytmihäiriöitä, heikotusta, yms. jotka sitten neuvolassa/lääkärillä/synnärillä esille tuodessa on täysin ylimalkaisesti olankohautuksella kuitattu "varmaan ihan normaaliksi". Mut auta armias, kun mun paino on noussu koko ajan tasaisesti, niin siitä kyllä saarnataan, vahditaan ja kuola suusta valuen kyylätään.</p><p></p><p>"Mites kun mulla on tosi paljon vuotoja ollu?"</p><p>"No jos ei oo veristä, niin kuuluu asiaan. Mites toi sun paino? Turvottaako?"</p><p>"Ei turvota. Paino ei huoleta. Mutta kovasti jomottaa alavatsaa. Onkohan nää jotain ennakoivia supistuksia?"</p><p>"En minä tiedä sun supistuksista. Mutta sulle on tullu taas kilo viikkoon tota painoa. Pistetääs sut synnytystapa-arvioon."</p><p></p><p>(Synnytystapa-arviossa ultrassa näkyi siro, pieni tyttö, lapsivesi normaali)</p><p></p><p>"Mites kun sydän hakkaa etenkin iltaisin tuhatta ja sataa, tarviiko olla huolissaan?"</p><p>"No tykyttelyt on ihan normaaleja. Ultralääkärin kanssa oon kyllä painoarviosta eri mieltä. Tunteehan tän nyt mahan päältä, että on nelikiloinen. Oot tainnu taas vähän lihota?"</p><p>"Mulla ei ole vaakaa kotona. Voisitko ottaa kantaa näihin muihin vaivoihin, kiltti?"</p><p>"No jokainen raskaus on erilainen. Mulla mitään kristallipalloa ole. Mutta sä voisit vähän käydä tossa vaa'alla."</p><p></p><p>Kun olo tuntuu kurjalta, niin lääkärit vaan taputtelee alentuvasti päälaelle, että "kuuluu asiaan". Sitten kun mulla on viikkoja, että olo on mainio ja energinen, niin sitten onkin verikokeet, ultrat, sokeritestit, verenpaineet, yms. ihan päin prinkkalaa.</p><p></p><p>On jääny sellainen olo, että en tosiaan tunne omaa kehoa, vaikka neuvolassa aina jankataan, että kehoa pitää kuunnella. "Kyllä se keho tietää."</p><p></p><p>Aloin pelkäämään synnytystäkin kamalasti. Vähän tuntunut, että omassa tuttavapiirissä ei ole yhtään äitiä, joka ei olis päätynyt hätäsektioon. Kaikkien tarinoita vielä tietysti ryydittää lause "oli muuten minuuteista kiinni, ettei kuoltu molemmat". Ja täältäkin kun on lukenut, miten synnytyksessä voi kirjaimellisesti kaikki kusta, niin yritin henkisesti tsempata itseäni siihen, että KUN omassa synnytyksessä menee jotain pieleen, niin pitää vaan terästää hermot, että selviän henkisesti. Tietysti mun pääni alkoi lopulta uskottelemaan mulle, että koska kellään tuntemallani ihmisellä ei ole ollut ns. "normaalia" synnytystä, niin ei voi mullakaan. Mun synnytys alkaa keskellä yötä, kun iskee hirveä lumimyrsky. Virallisen suosituksen mukaan ambulanssia ei ole suositeltava soittaa. Eli mies lähtee kesärenkailla viemään mua vajaa sadan kilsan päähän synnärille. Jos ei suistu rekka meidän auton keulaan kahden metrin auraamattomassa tiehangessa, niin viimeistään puolessa välissä matkaa vauva jää jumiin synnytyskanavaan ja kuolee hapenpuutteeseen. Tai syntyy, mutta istukka ei irtoa kunnolla ja mä kuolen verenhukkaan. Tai sitten päästään sairaalaan asti ja lääkäri toteaa, että en avaudu kunnolla, täytyy laittaa epiduraali. Lääkäri aivastaa epiduraalia laittaessa ja mä halvaannun selästä alaspäin. Tai syystä x joudutaan sinne hätäsektioon, josta kumpikaan ei selviä. Tai mulle jää kohtuun joku pesurätti, joka tulehtuu ja johon mä kuolen kotona. Tai sitten hirveän verenvuodon takia mulle tehdään verensiirto väärällä veriryhmällä ja kuolen veren sakkautumiseen.</p><p></p><p>Kauheinta on kun oon miettiny, että miten mun mieheni tai isäni pärjää, jos synnäriltä ei olekaan ketään kotiinpalaajaksi. Mies ei edes tiedä minne mä olen viikannut sen kauluspaidat kotona. Isälle ei jää perheeseen enää ketään.</p><p></p><p>Noi asiat mulla pyöri viikko toisensa jälkeen päässä. Kerroin neuvolatädille ajatuksista ja se naurahti. "Kaikkea säkin olet ehtinyt mielessäs pyörittämään." Ja keskustelu jatkui siitä, että onko mun sokeriarvot olleet normaalit, kun on taas tuota painoa tullut sitten viime punnituksen.</p><p></p><p>Mutta mitä lähemmäs laskettua päästiin, aloin uskotella itselleni, että kaikki menee hyvin ja normaalisti. Meille syntyy elävä ja terve vauva. Ja me lähdetään kolmistaan kotiin. Nyt pahin ahdistus on mennyt ohi ja vaikka se on kai tilastollinen mahdottomuus, että kaikki menee "hienosti", niin mun on pakko vaan pitää siitä ajatuksesta kiinni. Ja skippaan nyt kyllä jatkossa teidän muiden synnytyskertomukset - ihan varoiksi! Vaikka esim. verensiirrot on kai ihan yleisiä ja turvallisia, niin mun aivoissa kaikki synnyttäneet, joille on tarvittu ko. toimenpide tehdä, on käyneet kuoleman porteilla.</p><p></p><p>Anteeksi pitkä avautuminen! En ole kellekään osannut/pystynyt avautumaan tuosta kuoleman- ja menetyksenpelosta. Kaikki tuppaa kuittamaan asian lauseella "hyvin se menee", mutta kun ei tuollainen ylimalkainen kintaalla viittaus ole vaikuttanut mitenkään mun pelkoihini. Olen siis prosessoinut asiaa (vähän liiankin) yksityiskohtaisesti omassa päässäni. Nyt ollaan siis vihdoin voiton puolella.</p><p></p><p>Onnea vielä teille kaikille synnyttäneille! <3 Ootte mun sankareita!</p><p>[/QUOTE]</p>
[QUOTE=""Nippe", post: 30804463"] SYNNYTYSPELKOISET HUOM! Älkää ehkä lukeko ollenkaan tätä mun viestiä, vaikkei tämä sisälläkään synnytyskertomusta. :) Koska jos ootte yhtään samanlaisia neurootikkoja kuin mä, niin tää viesti sisältää turhan paljon nightmare fuelia! Nonniin, jälkijoukot täällä huutelee! Laskettuhan oli ja meni siis 26. pv ja näyttää nyt vahvasti siltä, että meidän lyllerö aikookin siirtyä toukovauvojen joukkoon. Olen seuraillut teidän muiden odotusta ja vauva-arkea (onnea kaikille kahtia jakautuneille! <3), mutten ole saanut aikaiseksi raapustaa omia tuntemuksiani tänne esille. Odotuksen viimeinen loppukolmannes on mennyt aika pelkohysteriavoittoisesti. Olen tähän lankaan pari kertaa avautunutkin, mutta taustoistani nyt siis vielä sen verran, että mulla diagnosoitiin mm. raskausajan diabetes ja revennyt istukka (heti alkuraskaudessa). Oma keho on tuntunut hyvin vieraalta koko raskauden ajan. En kärsinyt raskauspahoinvoinnista tai mistään erityisistä vaivoista, mutta jokaisella neuvolakäynnillä tuntuu, että diagnoosilinko löytää jotain uutta, mitä minä en itse ole huomannut. Oon ollut huolissani verenpaineista ja hemoglobiineista, jotka sitten mittauksissa olleet oikein hyvät. Kotikontrollit sokereista olleet hyvät, neuvolassa taas tulee plussatikkuja. Tuntuu, että olo on hyvä ja energinen, ja sitten neuvolassa huomataan taas jotain "erikoista", esim. SF-käyrät huitelee ihan omilla sfääreillään ja "jotain vikaa on pakko olla", mutta ei sitten tutkita. Loppuraskaudessa mulla ollut paljon menkkamaista jomotusta, runsasta vetistä vuotoa, älyttömästi rytmihäiriöitä, heikotusta, yms. jotka sitten neuvolassa/lääkärillä/synnärillä esille tuodessa on täysin ylimalkaisesti olankohautuksella kuitattu "varmaan ihan normaaliksi". Mut auta armias, kun mun paino on noussu koko ajan tasaisesti, niin siitä kyllä saarnataan, vahditaan ja kuola suusta valuen kyylätään. "Mites kun mulla on tosi paljon vuotoja ollu?" "No jos ei oo veristä, niin kuuluu asiaan. Mites toi sun paino? Turvottaako?" "Ei turvota. Paino ei huoleta. Mutta kovasti jomottaa alavatsaa. Onkohan nää jotain ennakoivia supistuksia?" "En minä tiedä sun supistuksista. Mutta sulle on tullu taas kilo viikkoon tota painoa. Pistetääs sut synnytystapa-arvioon." (Synnytystapa-arviossa ultrassa näkyi siro, pieni tyttö, lapsivesi normaali) "Mites kun sydän hakkaa etenkin iltaisin tuhatta ja sataa, tarviiko olla huolissaan?" "No tykyttelyt on ihan normaaleja. Ultralääkärin kanssa oon kyllä painoarviosta eri mieltä. Tunteehan tän nyt mahan päältä, että on nelikiloinen. Oot tainnu taas vähän lihota?" "Mulla ei ole vaakaa kotona. Voisitko ottaa kantaa näihin muihin vaivoihin, kiltti?" "No jokainen raskaus on erilainen. Mulla mitään kristallipalloa ole. Mutta sä voisit vähän käydä tossa vaa'alla." Kun olo tuntuu kurjalta, niin lääkärit vaan taputtelee alentuvasti päälaelle, että "kuuluu asiaan". Sitten kun mulla on viikkoja, että olo on mainio ja energinen, niin sitten onkin verikokeet, ultrat, sokeritestit, verenpaineet, yms. ihan päin prinkkalaa. On jääny sellainen olo, että en tosiaan tunne omaa kehoa, vaikka neuvolassa aina jankataan, että kehoa pitää kuunnella. "Kyllä se keho tietää." Aloin pelkäämään synnytystäkin kamalasti. Vähän tuntunut, että omassa tuttavapiirissä ei ole yhtään äitiä, joka ei olis päätynyt hätäsektioon. Kaikkien tarinoita vielä tietysti ryydittää lause "oli muuten minuuteista kiinni, ettei kuoltu molemmat". Ja täältäkin kun on lukenut, miten synnytyksessä voi kirjaimellisesti kaikki kusta, niin yritin henkisesti tsempata itseäni siihen, että KUN omassa synnytyksessä menee jotain pieleen, niin pitää vaan terästää hermot, että selviän henkisesti. Tietysti mun pääni alkoi lopulta uskottelemaan mulle, että koska kellään tuntemallani ihmisellä ei ole ollut ns. "normaalia" synnytystä, niin ei voi mullakaan. Mun synnytys alkaa keskellä yötä, kun iskee hirveä lumimyrsky. Virallisen suosituksen mukaan ambulanssia ei ole suositeltava soittaa. Eli mies lähtee kesärenkailla viemään mua vajaa sadan kilsan päähän synnärille. Jos ei suistu rekka meidän auton keulaan kahden metrin auraamattomassa tiehangessa, niin viimeistään puolessa välissä matkaa vauva jää jumiin synnytyskanavaan ja kuolee hapenpuutteeseen. Tai syntyy, mutta istukka ei irtoa kunnolla ja mä kuolen verenhukkaan. Tai sitten päästään sairaalaan asti ja lääkäri toteaa, että en avaudu kunnolla, täytyy laittaa epiduraali. Lääkäri aivastaa epiduraalia laittaessa ja mä halvaannun selästä alaspäin. Tai syystä x joudutaan sinne hätäsektioon, josta kumpikaan ei selviä. Tai mulle jää kohtuun joku pesurätti, joka tulehtuu ja johon mä kuolen kotona. Tai sitten hirveän verenvuodon takia mulle tehdään verensiirto väärällä veriryhmällä ja kuolen veren sakkautumiseen. Kauheinta on kun oon miettiny, että miten mun mieheni tai isäni pärjää, jos synnäriltä ei olekaan ketään kotiinpalaajaksi. Mies ei edes tiedä minne mä olen viikannut sen kauluspaidat kotona. Isälle ei jää perheeseen enää ketään. Noi asiat mulla pyöri viikko toisensa jälkeen päässä. Kerroin neuvolatädille ajatuksista ja se naurahti. "Kaikkea säkin olet ehtinyt mielessäs pyörittämään." Ja keskustelu jatkui siitä, että onko mun sokeriarvot olleet normaalit, kun on taas tuota painoa tullut sitten viime punnituksen. Mutta mitä lähemmäs laskettua päästiin, aloin uskotella itselleni, että kaikki menee hyvin ja normaalisti. Meille syntyy elävä ja terve vauva. Ja me lähdetään kolmistaan kotiin. Nyt pahin ahdistus on mennyt ohi ja vaikka se on kai tilastollinen mahdottomuus, että kaikki menee "hienosti", niin mun on pakko vaan pitää siitä ajatuksesta kiinni. Ja skippaan nyt kyllä jatkossa teidän muiden synnytyskertomukset - ihan varoiksi! Vaikka esim. verensiirrot on kai ihan yleisiä ja turvallisia, niin mun aivoissa kaikki synnyttäneet, joille on tarvittu ko. toimenpide tehdä, on käyneet kuoleman porteilla. Anteeksi pitkä avautuminen! En ole kellekään osannut/pystynyt avautumaan tuosta kuoleman- ja menetyksenpelosta. Kaikki tuppaa kuittamaan asian lauseella "hyvin se menee", mutta kun ei tuollainen ylimalkainen kintaalla viittaus ole vaikuttanut mitenkään mun pelkoihini. Olen siis prosessoinut asiaa (vähän liiankin) yksityiskohtaisesti omassa päässäni. Nyt ollaan siis vihdoin voiton puolella. Onnea vielä teille kaikille synnyttäneille! <3 Ootte mun sankareita! [/QUOTE]
Esikatsele
Nimimerkki
Varmistus
Kuinka monta kirjainta on sanassa JOULU?
Lähetä vastaus
Uusimmat
Luetuimmat
Kuumimmat
Uusimmat
Näytä kaikki
1.
"Suomalaistutkijan mukaan Trump nimittää hallintoonsa ihmisiä, jotka haluavat kitkeä feminismiä, wokea tai marxilaisuutta"
Eilen 23:45
vierailija
0 Viestiä
Aihe vapaa
2.
Onko normaalia
Eilen 22:46
vierailija
1 Viestiä
Lapsen saaminen
3.
relaatio 1069
Eilen 21:49
vierailija
1 Viestiä
Aihe vapaa
4.
Heikki Hiilamo: "Tapa, jolla julkisen terveydenhuollon kriisiin suhtaudutaan, pistää epäilemään, että joku suorastaan haluaa systeemin romahtavan"
Eilen 18:22
vierailija
21 Viestiä
Aihe vapaa
5.
Ja niin kilttilässä valmistaudutaan tulvaan
Eilen 16:56
vierailija
4 Viestiä
Aihe vapaa
6.
SDP haluaa suomalaisille natziveron
Eilen 16:18
vierailija
1 Viestiä
Aihe vapaa
7.
nyt nolottaa
Eilen 14:45
viisikymppinen isoäiti
2 Viestiä
Aihe vapaa
8.
"Valtion koulukodit pidättää kehittämispäällikkö Jani Mélingin (vihreät) virasta epäselvien hankintojen takia"
Eilen 14:25
vierailija
2 Viestiä
Aihe vapaa
Luetuimmat
1.
"Helsinkiläinen koulu jakoi äidinkielen tunnilla härskin seksikirjan oppilaille luettavaksi – ”Hinkkausseksiä”, ”Kuinka k****n saa syvälle suuhun”"
Started by vierailija
Maanantai klo 15:28
Luettu: 925
Aihe vapaa
2.
Suomessako ei korruptiota? Opetushallitus tilaa kieltenopetusta käsittelevän selvityksen RKP-taustaiselta ajatushautomolta, ja yllätys yllätys...
Started by vierailija
Sunnuntai klo 23:37
Luettu: 746
Aihe vapaa
3.
Kauppalehti: Pääkirjoitus - OrpoPurran arvonlisäverojen nosto on osoittautumassa virheeksi
Started by vierailija
Sunnuntai klo 22:58
Luettu: 631
Aihe vapaa
4.
”Ilkeät kielet kertovat, ettei Sanna Marin muun muassa tervehtinyt loppuaikoinaan kollegoitaan eduskunnassa.” -No nehän on rehellisiä, ei ilkeitä!
Started by vierailija
Maanantai klo 11:57
Luettu: 492
Aihe vapaa
5.
Ärsyttää naapurien välinpitämättömyys
Started by viisikymppinen isoäiti
Maanantai klo 09:55
Luettu: 465
Aihe vapaa
6.
Miksi Euroopan pitäisi rahoittaa Ukrainan sotimista?
Started by vierailija
Sunnuntai klo 10:16
Luettu: 464
Aihe vapaa
7.
Yhteys poliisiin tai lääkärille? Sillä vastuunkantajana on ikävä tehtävä: Tuntemani iäkäs autoilija on vaaraksi liikenteessä itselle ja monille muille
Started by vierailija
Sunnuntai klo 20:25
Luettu: 460
Aihe vapaa
8.
"Helena Koivu asettaa Kaksoiselämää-podcastissa ehdot tulevalle kumppanilleen."
Started by vierailija
Sunnuntai klo 20:04
Luettu: 372
Aihe vapaa
Kuumimmat
Näytä kaikki
1.
Lähetä terveisesi kaipaamallesi ihmiselle yöketju
Latest: vierailija
1 min sitten
Aihe vapaa
2.
SDP haluaa suomalaisille natziveron
Latest: vierailija
31 min sitten
Aihe vapaa
3.
K/B-komposti
Latest: vierailija
46 min sitten
Aihe vapaa
4.
Relaatio 1049
Latest: vierailija
Tänään 01:22
Aihe vapaa
5.
Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen vaihtoehtobudjetti on höttöä täynnä
Latest: vierailija
Tänään 01:16
Aihe vapaa
6.
Sisäministeriön ylimmäksi virkamieheksi saadaan tolkun mies tai nainen vihreän tytön Ohisalon nimittämän vihreän tolkuttoman naisoletetun tilalle
Latest: vierailija
Tänään 01:15
Aihe vapaa
7.
Halpoja ruokia joissa paljon proteiinia - mahdoton yhtälö?
Latest: vierailija
Tänään 01:13
Aihe vapaa
8.
Veriarvoista kysymys
Latest: vierailija
Tänään 01:12
Aihe vapaa
Yhteistyössä
Lapsen saaminen
Huhtikuun hurmurit 2015 - Huhtikuu, meidän kuu!
Ylös
Bottom
+ Aloita uusi keskustelu
