Huhtikuun helmet 2011 ** joulukuussa **

Huomenia!

Enää ei nukuta pitkään kun selkä huutaa hoosiannaa, mitenkään ei sa kunnolla nukuttua ja vieläkin herään yöllä kun retkotan mahallani ja mukula laittaa mahassa vastaan jotta käännys mamma pois mun päältäni...
Olen yrittänyt tunkea tyynyjä sun muita sängyn täyteen mutta ei näköjään auta.Pahus.

Syötyä on tullut reippaaasti kun on ollut pikkujouluja ja eilen oli isot syntymäpäivät, joluruokaa siis napa vetää ielin määrin mutta saa nähdä maistuuko se enää jouluaattona?

Eilen teki pahaa siellä juhlissa meidän takana istui nuori pariskunta, se poika piti sitä tyttöä vähän liian hyvänä, jatkuvalla syötällä sieltä takaa kuulu mahdoton "limominen", se tyttöraasu ei saanut edes syödä rauhassa kun se poika roikkui siinä jatkuvasti kiinni ja rutisteli ja puristeli sitä.
En tiedä miksi, mutta siitä jäi todella paha maku suuhun, se ei näyttänyt enää hempeältä "ensirakkaudelta" vaan pakaonomaiselta omistukselta.
Se tyttökin välillä käänsi päätään pois mutta poika vaan otti tyttöä niskasta kiinni ja käänsi sen päätä nuollakseen.
ensin luulin että sillä tytöllä on tosi paha flunssa kun sillä oli nenästä leukaan saakka kasvot ihan punaset mutta se osoittatuikin ihan ihan sen pojan "syyksi".

En ollut ainoa joka siihen kiinnitti huomiota, vanhemmat ihmiset katsoivat närkästyneenä, minä voin pahoin, sen takia lähdimme aikasemmin poiskin.

Mutta ommoo nappoo :LOL:

Mahakas on ruvennut taas möngertämään kovasti, varsinkin autoilusta pitää, silloin alkaa jumppa.
Ruuan jälkeenkin alkaa pidot mahassa.

Yhtenä päivävnä kuvittelin kuolevani tuskiini ja synnyttäväni samalla kun mahani heitti kuperkeikkaa, istuin pariin otteeseen vessassa Pitkään ja maha tyhjeni täysin ja se tuska mikä siitä tuli oli valtava.
Niitä on olut ennenkin, siis ennen raskautta mutta nyt se tuplasi sen kivun.

Pomm oletko varma että veri tuli emättimestä?
Itsellä huomaan että mahan ollessa kovalla minulla tulee verta pepusta, säikähdin itsekkin sitä kovasti silloin kun en tiennyt mistä vuotaa, veri kun oli vielä täysin kirkasta.

Vaunuista taannoin jo puhuttiin ja nyt serkkuni heitti minulle uuden mietittävän, nimittäin turvakaukalon :|
Millainen sen nyt kuuluu olla?
Täytyykö siinä olla se telakka vai voiko se olla semmonen mikä laitetaan turvavöillä kiinni?
Jostain luin että jos ei ole sitä telakkaa tms. niin pelkkä istuin ei välttämättä pysy hyvin paikallaan ja siitähän tietty nousi kauhukuvat miten se kaukalo kaatuu takapenkillä kesken ajamisen.

Nyt jos lähtis koirien kanssa metsään rämpimään, tästä päivästä tuntuis tulevan hyvä päivä kun mahakaan ei särje niinkuin eilen.

Mahakas 19+2
 
Ehtoota!

Mun täytyy tunnustaa, että mulla on ihan sairaan huono nimimuisti. Saatikka, että muistaisin mitä omaperäisimmät nicit. Lukenut olen kyllä kaikki jutut, mutta kommetoinnit ei oikein onnistu kuin yleisellä tasolla. Koittakaa kestää mua..

Viikolla oli neuvola, ja kaikki oli oikein mallikkaasti. Mieskin pääsi mukaan, ja sai kuulla ekaa kertaa sydänäänet. Tais vähän herkistyä, mun mussu! <3 Tiistaina onkin jo rakenneultra ja aiotaan kysyä onko siellä Bertta vai Bertti. Ihanaaaa...En malta odottaa. Toivottavasti muutenki masuasukillla kaikki kunnossa.

Mun maha on jo aika valtava, ei oikein ole moneen viikkoon voinu enää peitellä. Ja nukkuminen on myös hankalaa, kyljillä onnistuu. Ja tyyny jalkojen välissä, muuten lonkka puutuu. Selkä -ja issiaskivut ovat vähentyneet, mutta alapään liitoskivut ovat jotain todella inhottavaa. En muista, että ekassa raskaudessa olisi näin aikasessa ruvennut särkemään.

Joku kyseli kaatumisesta. Ei tarvitse olla huolissaan jos pylähtää. Itse kaaduin ekan raskauden aikana töissä aika lahjakkaasti eteenpäin tavarakasan päälle. Maha alkoi supistelemaan ja oli muutenkin "outo". Kävin varulta lääkärissä, mutta he vaakuuttelivat, että vauva on tosi hyvin suojattuna kohdussa. Useimmissa autokolareissakin vauva selviää naarmuitta äidin kohdun suojissa, joten älä turhaan hätäile. Ja jos asia painaa mieltä, muista, että neuvolaan voi soittaa aina.

Miten te harrastatte urheilua tai muuten pidätte kuntoa yllä? Mä jouduin jättämään zumbailun jo monta viikkoa sitten supistusten ja issiaskivun takia. Nyt olen sitten yrittänyt käydä kävelyllä, mutta nuo pirun liitoskivut häiritsevät sitä. Ei ole kauhean nautinnollista. Kertokaapa hyviä vinkkejä millä pitää kuntoa yllä.

Ens viikolla lähtään käymään ulkomailla pesueen kanssa. Ihanaa päästä lilluun uima-altaille ja päästä valmiiseen pöytään syömään. Tulen ennen reissua kuitenkin ilmoittamaan, miten ultrassa meni.

Voikaa hyvin ja paksusti!

Hennu ja Bertta (tai Bertti)
 
Tikkipää ei se kaukalo takapenkillä lentele vaikkei telakkaa olekaan. Telakka kyllä nopeuttaa todella paljon liikkeelle lähtöä kun ei tarvitse alkaa vöiden kanssa puljaamaan.
Hikka onko muiden pikkuisilla vielä ollut hikkaa? Mä luulen että tällä mun oli just ensimmäinen.
Harrastuksista Mä luulen että joudun jättämään astangajoogat väliin tästä lähtien kun en tahdo taipua kenkiäkään laittamaan. Harmi, sillä kerkesin käymään täällä uudessa vain kerran ja siitä tuli tosi hyvä olo. Tosin opettaja oli hieman omituinen kun alkoi vänkäämään vastaan kun jostakin asennosta sanoin että ei taivu kun maha on välissä. Ja loppurentoutus selällään on aika kamalaa. Tyydyn varmaan tekemään kotona muutamat aurinkotervehdykset vaan. Jos taivun.
 
Tulipa mieleen että kootaaanko tänne omat mahankasvatukset?

Itseä just nauratti tänään tää mun maha, tää kasvaa joka suunnasta, ei lainkaan nätisti niinkuin useimmilla, semmonen kaunis kumpare, mulla vaan rehevöityy joka suuntaan :LOL:

Eli tässä ois 19+2



(Oikea pyhäkuva, kalsarit ja kaikki...)
 
Viimeksi muokattu:
Ihanan isoja mahoja :) Minäkin haluan. Yritin kysellä ukolta että näyttääkö mun maha raskaus- vai läskimahalta mutta ei se tietenkään osannu sanoa :( On tuo kyllä paljon normaalia isompi mun maha, mutta en sitten tiiä näyttääkö se vaan että on tullu mussutettua karkkia :D

Harrastuksista puhuttiin niin ite en oikein uskalla hirveenä liikkua ku kävelessä sattuu vasempaan lonkkaan tai sinne alavattaan ja se leviää siitä oikeelle puolelle ja sattuu ihan hervottomasti :S en ymmärrä mikä sitä aiheuttaa ku sattuu vaikka kävelen hitaasti tai ihan lyhyitä matkoja kuten kaupassa kierrän. Luin että ne vois olla niitä lantionlevennys kipuja mutta pelottaa hiukan :S

_Mariah 19+1
 
Tikkipää Upea vatsahan tuo on, mitä sinä nyt höpötät. :) Aivan selkeä vauvavatsa. Orion Sulla tosiaan on suloisen pieni vatsa vielä, sinuna olisin tyytyväinen. Kaikki käy helpommin ilman isoa vatsaa. Yritän saada linkin avulla tänne kuvan myös omasta kummustani, jonka olen sunnuntain kunniaksi verhonnut seksikkääseen flanellipyjamamaan. ;) Laitanpa tuohon myös vertailun vuoksi vatsakuvan n. 10. raskausviikolta. Muutosta on tapahtunut! Eli siis ennen-jälkeen -tyyliin:

Aijaa.com - 7144054.jpg

Aijaa.com - 7144055.jpg

Miten muuten tänne keskusteluun kuvan saa Tikkipään tavoin liitettyä suoraan? Tuo kirjoitusalueen yläpuolella oleva kuvasymboli pyytää jotakin ihme URL-osoitetta. Mikäs se sitten mahtaa olla?

Hennu81 Harmi että jouduit jättämään zumbailut väliin. Yhtenä tosi hyvänä vaihtoehtona on kuntosali. Oletko tavannut käydä muuten? Sitten on tietysti äitiysjumppia, mutta jos kunto on kova, niissä käyminen voi lähinnä vain ärsyttää. Itse olen käynyt ohjatuista tunneista enimmäkseen pumpissa ja RVP-tunneilla, ja sitten siellä kuntosalilla. Juoksulenkilläkin olen vielä käynyt, mutta nyt tuli liian liukkaat kelit, ja painoakin kertynyt sen verran, etten viitsi polvia enää rasittaa.

Mariah Mullakin on aina raskauksissa ollut noin, että nimenomaan kävely sattuu. Se ei silti ole tarkoittanut sitä, että kaikki muut lajit sattuisivat. Olen kuitenkin voinut jumpata ja juosta, hyppiä ja pomppia ihan loppuun saakka. Kokeile, niin tiedät!

Allie ja Tipu 21+6
 
Minulla on kuvat photobucketissa, sieltä saa linkitettuä kuvat suoraan.

Työkaveri lähetti juuri viestiä että hänellä on mitä ilmeisemmin enterorokko, on ollut jo useamman päivän kurkkukivussa ja nyt on kuulema tullut näppyjä, uh, mä en halua itselleni mitään tauteja, en nyt!
Vaikka tiedossahan tuokin oli kun yksi hoitopaikan lapsista on juuri enterossa.
Pahus, tää on taas mun tuuria.

Onneksi olen kuitenkin todella harvoin kipeä, joten reippaana totean etten minä mitään rokkoja nyt saa.

Otin kutimet käteen ja rupesin virkkaamaan tulokkaalle tossukoita, todella vaikea tehdä pieneen jalkaan, mutta sopiipahan jotain hyvästi sitten sinne sisään.
Onhan kuitenkin vielä toukokuussa aika vilpoista että lämmintä saa pukea päälle.
Vai saako vastasyntyneen kanssa käydä ulkona kuinka pian?
 
Allie81 laitan kuvat aijaa.com:iin ja siinä tulee useita erikokoisia kuvia nettiosotteilla. Valitse kohta pieni kuva ja sen osoitteen vaan kopiot tänne niin kuva tulee näkyviin. Nyt olet varmaankin ottanut sen ensimmäisen nettiosoitteen tai sitten nettiosoitteen kursorista, koska kuvaa ei näy. Onpas vaikea selittää, toivottavasti ymmärsit :)

Pikkis
 
Selkeitä vauvamasuja teillä. :) Vauvamahat on niin kauniita. :)

Allie81: Juu onhan se tottakai pienempi masu helpompi. Ja varmasti ehin tuskailemaan lopussa jättimahan kans. Ois ihana ku pompsahtais nopeasti semmone pieni mutta selkeä vauvamaha, ja sit pysyis sellaisena ettei kasva ollenkaan hankalan kokoiseksi. :D Yhen tapauksen tiedän jolla kävi näin, nopeasti tuli "iso" masu, mut viimesilläänki oli silti ihan näppärän kokoinen.

Liikunnasta: Mä käyn vaan kävelyllä, ja koitan vähä jumppailla/verrytellä sillon tällön. Kumpaaki pitäis paljo enempi. Kävelyllä vaan tulee tuo maha jotenki aran tuntoseksi, vaikka vetäis ihan rauhallisen puolen tunnin kävelylenkin. Ei tunnu että ois mitenkään haitaksi, mut ikävältä tuntuu. En tiedä voiko se johtua ihan siitä ku en oo mitään runsaampaa liikuntaa aiemminkaan harrastanu.

Kotilohikäärme: Mä oon pari kertaa dopplerilla kuunnellessa miettiny, että oisko voinu olla hikka vaavilla, ku kuulu semmosta ylimääräistä ääntä jota ei aina kuulu.
 
Heituskalle ekaksi halaukset, teille on ollu aika erilainen ku ihan perusraskaus. Iteki mietin välillä tota 24 viikkoa, et ku sen yli päästää, niin ollaan varmemmalla puolella.

Taikatinjamia unohdin moikata! Ehkä siellä Jorvissa tosiaan nähdään.. Meidän eka syntyi siellä ja jäi hyvä mieli paikasta, mielellään oon menossa siis uudelleen, toivottivat tervetulleiksi jo lähtiessä :D

Lehdistä on ollut puhetta. Meille tulee Kaksplus ja ostan välillä Vauvan. Jos nyt tilaisin, niin kattoisin, et kummassa on paremmat ns. lahjat tai siis et kummalle olis enemmän tarvetta.

istukan paikastakin joku kysyi. Nyt rakennultrassa kätilö sen sanoi, mut en muista muuta ku et on ns. hyvässä paikassa, ei kohdunsuulla. Kai se niin menee, et kaikki on ok, jos mitään erikoisempaa ei sanota (jos siis ei huomaa ite kysyä). Kohdunpohjan korkeutta ei oo multakaan vielä mitattu, vaikka yli puolenvälin jo ollaan.

Mahan koosta on myös ollut puhetta. Ite siirryin äitysfarkkuihin jo melkein kaks kuukautta sitten ja kaivoin samalla äitiysvaatteet esille ja oon niitä käyttäny, on mukavampia. Pikkujouluihin osti äitiysmekon, mut yllätyin, kun kokeilin vanhempaa mekkoa, joka olis sit mahtunu sekin. Omasta mielestä mulla on ihan selkeä raskausmaha (oon pienikokoinen) mut pikkujouluissa moni olikin yllättyny mun raskaudesta. Siis sellaisetkin töissä, jotka näkee mua lähes päivittäin! Vähän nauratti, ku omasta mielestä oon ihan selkeästi ollu raskaana (kertonu lähityökavereille heti 12 viikon jälkeen) mut toisen mielestä oon peitelly mahaa löysillä vaatteilla :) Niin ja mä siis tykkään mun mahasta, ihanaa ku on maha eikä enää sellainen "vähän jotain ylimääräistä mahan kohdalla" -maha.

Pommille tsemppiä, toivottavasti selvisit säikähdyksellä

Nukkuminen on mulle sujunu ihan hyvin, vaikka mahaa on niin nukun puoliksi mahallaan tai kyljellään tai selällään, kaikki menee. Viimeksi otin imetystyynyn käyttöön vähän etuajassa eli käytin sitä nukkuessa jalkojen välissä.

Liikunta ja oma kunto mietityttää. Tykkäisin jumpista ja oon nyt syksyllä yrittäny ees kerran viikossa käydä, mut vähiin on jääny ja harmittaa. Mua vähän pelottaa toi loppuraskaus ja sit vauvan syntymä, sillä en oo kauhean hyvässä kunnossa. Mut mua ei vaan saa tuonne ulos kävelyllä, se on liian tylsää mulle! Ja taas juoksea en viiti, siis ei oo kuntoa + tää maha pelottaa kaatumisen vuoksi. Ny ku hemoglobiini on laskenu ja maha kasvanu, niin huomaan hengästyväni paljon helpommin ku ennen. Miten te, jotka käytte punttiksella, niin mitä siellä teette? Ilmeisesti jalkakyykkyä ei sais tehdä, mut jalkoja olis hyvä treenata? Ja varmaan yläselkää ja jollain tavalla käsiä?

Ai niin, ihania mahakuvia teillä on ollu näytillä! Otin itekin kuvan, mut nyt toi kameran piuha on kadoksissa, joten jää sit siirtämättä ja näyttämättä se kuva. Mut onpahan tallessa :)
 
Hyvää itsenäisyyden päivää!!
elikkä tänään taas viikko vaihtuu ja alkaakin rv 22!! :) ohoh, kun tässä vielä muistelee alkua, kun kaikilla oli vielä rv 5+jotain ja vastaavaa; kylläpä aika juoksee.. :D
tässä nyt aamu toimina askartelin itsenäisyyden teemaan liittyen lippunauhankin meidän pikku mini kuuseen; alkaa olla vähän joulua jo ilmassa.. :) ja tietty pientä stressin poikasta lahjoista alkaa ilmetä, tosin olen päättäny (niin kun joka vuos) etten stressaa vaan ostan lapsille jotain ja sillä hyvä! tosin se nyt joka vuos kusee, kun on piireissä niitä ihmisiä ketä änkää lahjan joka tapauksessa; joten heille täytyy jotain pohtia.. :kieh:

täällä helsingissä on satanut lunta koko yön, ja jatkuu vaan; nyt suunnilleen satanu jo kymmenisen senttiä!! pitää vaan toivoa ettei lumimäärä nouse samaan kun viime jouluna.. :(

vertailu maha kuvan mäkin voisin laittaa vaikka huomisissa, kun alkaa taas olemaan hiukka kiirus.. :)

 
Moikka!

Täyttelen juuri kelan lappusia ja otan kuitenkin avustuksen rahana. Kävin läpi varastoja ja melkeinpä kaikki paketissa olevat vaatteet ja tavarat multa jo löytyykin. Muussa tapauksessa olisin tietty ensisynnyttäjänä ottanu paketin.

Istukan paikka on mulla etuseinässä, aluksi näytti et alkaa ihan kohdun suulta, mut totesin vaan et jännä juttu, ku ei oo yhtään vuodellu. Ultran lopuks katottiin vielä uudestaan ja istukan reunan ja kohdunsuun välillä olikin jo 3 cm johtuen virtsarakon täyttymisestä. En siis joutunu/päässy kontrolliultraan.

Liikuntaharrastuksia ei mulla enää ole, polvi olis opertoitu eilen, jos en olis raskaana, joten täytyy olla iloinen niistä päivistä kun polvi ei ole turvoksissa :) Kävelyä tietty harrastan ja työ on pääosin jaloilla oloa.

Vauvalehti tulee postilaatikosta, oon ihan koukussa siihen lehteen huuto.netin lisäksi!

Talitintti ja vavi 22+6
 
Ihania masukuvia. Samalaisia möllyköitä kuin itelläkin, eli ei tää poikkeuksellisen iso ole, vaikka jotkut on ihmetellyt kokoa ja viikkojen määrää =)
Lehdistä oli puhetta. Mulle tulee vauva-lehti (pari numeroa on tullut). Se on kyllä hyvä just näin odotuksen ja vauva-ajan aikaan. Kaksplus on tullut joskus, mutta en oo tykännyt siitä nyt enää edellisen uudistuksen jälkeen. Perhe-lehti on tullut myös jo monta vuotta ja siinä on sitten näitä isompia lapsia ja työtänikin ajatellen paljon hyvää tietoa. Sithän on viel se 9 kuukautta-lehti, joka on mulle aika vieras. Joskus kauan kauan sitten oon selannut jonkun numeron. Onko jollakin parempaa tietoa siitä.
Mulla on liikkuminen jääny tosi vähälle. Kävelyllä tykkään käydä, mutta kun teen pääasiassa iltavuoroa ei aikaa siihen meinaa olla :(
 
Neuvolassa käyty tänään! Hitsi oli outoa mennä itsenäisyyspäivänä :D

rv 24 (20)
paino +6kg (3kg) sanoinhan että suomi ja joulutortut rokottaa :D
:heart: 142 (144)
hg 128 (-)
pissa - (-)
verensokeri 4,7
Sf mitattiin ja sijoittui keskikäyrän tuntumaan, hiukan yli. Otti myös jonku ihme testin, koska kävin Suomessa sairaalassa. Piti ottaa tikulla näyte nenästä, nielusta ja alapäästä, ei kiva. Katsovat vissiinkin jotain sairaalabakteeria tms, en pysynyt ihan kärryillä. Ei ole ihan tuttua aina tämä bakteerit/taudit sanasto ruotsiksi :whistle:

Täällä juhlitaan itsenäisyyspäivää linnanjuhlia katsellen meidän suomalaisten kavereiden seurassa. Juuri joulupuuro porisee liedellä ja kinkku odottaa leikkaamista. Tein myös lanttu- ja perunalaatikkoa sekä kermaperunoita. NAM, kunnon suomalainen joulupöytä! Pipareita ja glöggiä sitten jälkkäriksi, torttutaikina oli kauppahallin suomalaisesta putiikista loppu, meinas itku tulla kun myyjä sanoi, että sori tulee vasta torstaina! No huomenna sitten laivalla :p

Mutta kaikille hyvää itsenäisyyspäivää! :flower:

Pikkis ja Salamatkustaja 23+2
 
Lysti Samanmoinen megapötsi kuin viimeksikin, mutta toivotaan että loppua kohti pysyy aisoissa. Viimeksi oli reiiiilusti yläkäyrien yli möhöttävä valtameriallas. En tiedä onko sillä jotakin tekemistä vilkkaan ipanan kanssa että on liikaa/paljon vettä, vai onko liika liikkumatila vaan innostanut jumppaamaan.

Niin ja napa pomppas jo ulos =)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä