Huhtikuu 2005

hei,

eipä ainakaan vielä ole muita ku mie. :) meidän napero syntyi 6.4. 2005. Esikoinen on. En tiä mitä haet ketjulla, mutta voisinpa kertoa vähän meistä.

Esikoinen on poika. Todella iloinen ja reipas ja vilkaskin. Hoidossa aloitti 11kk ja hyvin on mennyt. 5 hammasta on, kävelee, jo 10kk iästä asti, sanoo muutamia sanoja ja kikattaa paljon.

Me vanhemmat olemme vuorotyöläisiä, mie vasta valmistunut lähihoitaja ja mies rekkakuski.

Kirjoittele, mistä haluat kirjoitella. Kommentoin sitten lisää. Olen muuten 24v.
 
Meidänkin poitsu on syntynyt 6.4.05. Tosi vilkas isän poika. Hampaita kohta kymmenen ja kävelee hirmuista vauhtia. Ekaksi opeteltiin kiipeämään ja hiukan yli vuotiaana kävelemään. Juttua tulee koko ajan, mutta selviä sanoja ei vielä ole. Sopeutuvainen kaveri, kun jouduimme kolariin ja sairaalaan, poika oli sujuvasti hoidossa kolmessakin eri paikassa (kummeilla ja isovanhemmilla). Lisäksi joutui vielä ex tempore päivähoitoon, kun emme pärjää kotona koko päivää ( minä toistaiseksi pyörätuolissa, miehellä kylkiluut poikki).
Sisarus tulossa heinäkuussa.
 
Hei!

Meidänkin poitsu syntynyt 6.4.05. Vuoden vanhana poika otti ensimmäiset askeleet tuetta ja nyt harjoittelee ulkona kävelyä. Sohvalle kiipeäminen on hänestä todella hauskaa, ei vain osaa varoa putoamista. Juttua tulee, mutta selvästi vain äittä. Lähes kaikki ruoka maistuu hyvin. Autot ovat ykkösjuttu, mutta myös viherkasvit kiinnostavat...

Aurinkoisia kesäpäiviä odotellen!
 
täällä poika syntynyt 17.4. jätkä on kunnon täystuho.. :D ja omaa tahtoo löytyy vaikka muille jakaa. :headwall: kävelemään opittiin 9,5kk ja nyt sit jo ollaan juostu aika kauan äitii karkuun.. :LOL: sanoja ei vielä tuu, tai tuli enne ku lähti kävelee,äittä, mut nyt seki on unohtunu.kissojen kaa herra kyllä juttelee... :D joskus voi kuuluu kii, ku sanon kiitos ja äääittiii jos on joku hätänä..tiiä sit tarkottaako noi sanat mitään...mut kauheesti omii juttuja pikkunen pälättää, vois sanoo ettei oo hetkeekää hiljaa.. :$ B) lyhennettynä, kaikin puolin ihana pakkaus... :D :hug:
 
meillä tyttö syntyi 03.04.-05! Jääräpäinen draamakuningatar ollut vauvasta saakka. Iloinen kuitenkin ja reipas! Viimeksi kun oli 39,4 kuumetta, mennä viipotti pitkin kämppää, joten energiaa kyllä löytyy. =)
Iskä on pitkiä putkia töissä, joten aina vapaille päästyään tyttö roikkuu puntissa kiinni, ja äiti ei kelpaa enää mihinkään :LOL: No, saampa ainakin olla rauhassa ja tehdä omia hommiani ;)
 
Meillä täällä 24.4.05 syntynyt tyttö. Oikein iloinen ja huumorintajuinen likka. Ei kävele vielä itsenäisesti. Käsistä taluttaen juokseekin mutta ei luota vielä omiin kykyihinsä. Taaperokärryllä suhaa menemään. Kovaääninen ja juttelee omiaan korkeelta ja kovaa. Äiti, isi, kukko, ei ja hei tulevat silloin tällöin selkeästi muuten niitä omia juttuja. Suusta löytyy seitsemän hammasta. On kova tyttö syömään. Syö kaikkea mitä tarjotaan ja söis toistenkin eväät jos vaan omien lisäksi saisi. Isokokoien onkin joten tarvitsee ilmeisesti energiaa kasvuun...mitkäköhän on ruokamäärät kun lähtee itse kävelemään vai lakkaakohan kiinnostus ruokaan siihen. No sen aika näyttää. Nukkunut on omassa huoneessa puolisen vuotta. Nukkuu pääsääntöisesti tosi hyvin. Yöllä 10h45min ja päivällä noin 2h. Viikon verran ollaan menty tällä uudella unirytmillä.
 
Tää ketju onkin hyvä idea =) Siis vois jatkossa höpötellä saman ikästen lasten äitien kanssa ja kertoille kaikkea =)
Meillä on 8.4 syntynyt poika. Hampaita 6 tullut ja nyt viime katsomalta ei oo muita vielä näkyvissä. Sanoja tulee muutama: böö, äiti, isi, anna.. nuo siis selvinä. Sit myös sanoo sanojen etutavuja, esim. kun joku tulee käymään, niin jos on sillä päällä, niin nostaa käden ylös ja sanoo 'te' eli terve. Nyt tapailee heippa-sanaa, vilkuttaa ja saattaa sanoa hei tai he.
Kävelee ja juoksee. Kävelemään lähti 9kk:n iässä. Nyt on kova kiipeilyvimma tuolille ja siitä keittiön pöydälle. Saas nähdä milloin tajuaa rueta siirtämään tuolia keittiössä ympäri, että pääsis kielletyille alueille huiskimaan tavaroita :D
Minkälaisia teidän muksujen rytmit on? Meillä aamusella herätään 9 maissa, päiväunille mennään 13-14 aikaan ja pari tuntia vierähtää. Yöunille sitten n. 21.30. Saattaa joskus yöllä herätä, mut ei aina.
 
pp78

Poika heräilee aamulla 7-8 maissa, päikkäreitä vaihtelevasti yhdet tai kahdet, yhteensä n 2- 4 h, ja illalla nukkumaan 21-22.

Aamu- ja iltapuurot, kaksi lämmintä ateriaa ja välipäla, hieman vaihtelevina aikoina.

Itse olen siis syntynyt -78 ja mies -73. Yhdessä oltu n 9 v ja tämä, herra 1v, esikoinen meille.
 
Meidän rytmi on nykyisin (taas) seitsemän aikaan nukkumaan, kuuden seitsemän maissa herää. Jos ollaan kotona, ottaa aamu-unet n. 8,9-10,11. päiväunille, riippuen heräämisestä noin yksitoista ja nukkuu puolesta tunnista kahteen tuntiin. Hoidossa nukkuu yleensä yhdet päikkärit yhdentoista aikaan 20min- 1,5h. Eli meidän ukko ei päikkäreitä taho nukkua.

Jätkällä on sanoja tasan yksi, äiti. Muut on sitten varmaan itte kuultua. Kovasti höpöttää koko ajan. Ja värkkää. Aivan suloinen lapsi ja todella helppo. Kiikkuu joka paikkaan ja huutaa, jos ei alas pääse.

Äidin oma poika on. Isä ei taho kelvata muulloin ku silloin ku mie en ole paikalla. Sanoinki miehelle, että saavat seuraavalla vapaalla tehä yhdessä jotain, että mie saan hengähtää.

Onko täällä muita vuorotyöläisiä?

Ja laitetaanpa vielä jätkän mittoja: 1-v neuvolassa 79,5cm ja 10,1kg. Luikku poika on. Ruokahalua on joskus ja joskus ei. Aamupuuro on boikotissa. Viili on herkkua. Nyt on pienessä flunssassa ja velliä menee enemmän ku laki sallii. :D
 
DIRT
Poika syntyi huhtikuun loppupuolella, kävelee ja melkeen juoksee. Päiväkodin aloitti pari vkoa sitten, hyvin on mennyt. Syö kaikkea, njam njam njam vain kuuluu. Sanoo sanoja tutti, kakka, kenkä, kahvi, tutti tippu (oppi tänään :D ), pipo, papa (pallo) ja auto on toistaksi pelkkää pärinää =)

ilonen poika, kovasti selvittää ja ymmärtää jo paljon. osaa hakea kengät kaapista kun sanoo että mennään ulos, avaimilla tökkii lukkoa joka ovessa, kun kuulee sanan syömään niin sanoo njam njam njam :D

ihana pieni poika siis :heart:
 
Meillä on 10.4.05 syntynyt tyttönen. Kovin on ehtiväinen pakkaus, silmät sais olla äidillä selässäkin! Kävellyt on n.10 kuukautisesta alkaen, nyt uusin villitys on kiipeily. Sanat on vielä hieman hakusessa, osaa matkia elukoiden ja koneiden ääniä mutta selviä sanoja on vain äiti, isi ja kakka.
Meillä mennään nukkumaan illalla 20-21 ja herätään 7-8 aamulla. Päikkärit riippuu pitkälti päiväohjelmasta, yleensä kuitenkin aamupäivällä tunnin nokoset ja myöhemmin iltapäivällä 2-3 tuntia.
Ruoka maistuu ja neiti ilmoittaa milloin on nälkä...menee keittiöön ja maiskuttaa suutaan äänekkäästi. 1-v neuvolassa 80cm ja 10,3kg.

Joku kyseli muita vuorotyöläisiä...täällä on yksi sellainen. Olen vielä hoitovapaalla ja töihin menen takaisin syyskuussa...saa nähdä kuinka onnistuu 3-vuorotyö ja miten ipana sopeutuu hoitoon.
 
Huhtihippusen äiti
Moi :wave:
Täällä tyttö täytti 19.4 vuoden ja äiti on 27v.
Kävelee ja juoksuakin harjoittelee. Oppi 11½ kk ikäsenä itsekseen kävelemään. Sanoja ei vielä tule kuin äittä ja autoa matkii. Eläinten ääniäkin harjoittelee mutta vielä on aika epäselvää mörinää =)
Hampaita on tällä hetkellä 6 puhjennutta, yks melkein puhjennut ja kaks pullottaa lupaavasti alaikenessä kauempana.
Pottailu ollaan jätetty hienon alun jälkeen taas vähäksi aikaa, saa kauheen kohtauksen kun siihen istutetaan :/ .

Aika kovapäinen lapsi, äitiinsä tullut :whistle:
Jos kaikki ei mene niin kuin itse haluaa pistetään kunnon show pystyyn. Nyt on kyllä jo huomannut ettei auta vaikka kuinka esittää ohjelmaa =)

Tyttö on kova tassimaan, heti jos on musiikki pois päältä, näyttää stereoita ja sanoo töö ja heiluu :LOL:

 
Mulla on kans vuorotyö, mut oon ainakin ens vuoden puolelle vielä hoitovapaalla. Mites ootte järkännyt lapsen hoidon, pk vai pph..vai jotain muuta? Ja miten muut, jotka ootte hoitovapaalla, niin mihin asti ajattelitte olla kotona?
 
Lintu
Meidän poika syntyi 3.4. 2005.
Ensimmäiset askeleet 10kk, kunnolla käveli 1v. Selviä sanoja "äiti" ja pari kertaa tullut muitakin. Omalla kielellään sanoo mm. "suihkuun", tavuja sanoo paljon, namnam tulee aina kun syömään aletaan lähteä. "Heihei:t" vilkutti jo 6kk. 1v mitat olivat 79.5cm ja 11.5kg. Kognitiivinen kehitys ikäistään edellä.
Nukkumaanmeno 20-21, yöllä heräilee 2-3krt, aamuisin noustaan 7-8, päikkärit 1 1/5 h joskus 12:sta maissa /jälkeen.
Rakastaa vettä -uimista, autoja, mopoja, palloja jne. Temperamenttinen, mutta kaiken kaikkiaan aika helppo lapsi.
1.8. töihin ja poika mummille perhepäivähoitoon. Vuorotyössä en ole, enkä menisi nyt kun poika näin pieni, koska isä paljon poissa.

Kiva ketju tämä tämmöinen

=)
 
Meillä on lapsi vuoropäiväkodissa mihin olen erittäin tyytyväinen. Siellä noudatetaan tosi hyvin lapsen omaa rytmiä, eikä meillä ole mitään ongelmaa ollut. Poika sopeutui loistavasti päiväkotiin. Ennen aloittamista kävimme viikon ajan tutustumassa pari tuntia kerrallaan päiväkotiin ja muihin lapsiin.
Jää hoitoon mielellään eikä yleensä itke ku äiti lähtee.

Me olemme molemmat miehen kans vuorotyössä, toinen vaan ajaa rekkaa noin 12-18h vuorokaudessa, joten näemme miten sattuu. Seuraavan kerran lauantaina. =)

Meillä on toiminut kaikki, eikä lapsessa näy rasittumisen merkkejä hoidosta. Onneksi. :) Ja mulla ei ole yövuoroja ku tosi harvoin.

 
Terroristin äippä
Heissan vaan täältäkin!
Meidän neiti täytti vuoden 25.4. On kävellyt n. 10 kk:n ikäisestä lähtien. Hampaita 4 alhaalla ja saman verran ylhäällä. Täälläkin on TODELLA ehtiväinen ja energinen pikku terroristi! =)
Nukkuu yöt putkeen. Menee nukkumaan n.20-21 ja herää n.7-8. Nukkuu jo omassa sängyssä ja on nukkunut puolivuotiaasta lähtien omassa huoneessa. Kiipeämistä treenataan.. Laskeutuminen onnistuu hienosti.
Ymmärtää paljon, eri asia reagoiko.. ;) Puhuu paljon, muttei kovin ymmärrettävästi. Äiti ja isi tulee puhtaasti. Syö hyvin ja monipuolisesti.
Sosiaalinen neiti.

Itse olen mennyt jo maaliskuussa töihin ja teen vuorotyötä. Yövuoroja ei tarvitse tehdä, mutta välillä pitää olla kuitenkin yöllä töissä nukkumassa (ns. varalla). Aamu-, ilta- ja välivuoro (eli n. 11-19). Tyttö hyvin sopeutunut ja hoidossa on minun siskollani tai anopilla. Mies tekee myös vuorotyötä ja menee kyllä niin hyvin yksiin nuitten töitten kanssa, ettei tarvitse olla kuin korkeintaa sen tunnin, kun minä lähden töihin iltaan ja mies tulee aamuvuorosta. Niin no.. Yhteinen aikahan siinä kärsii, mutta sitä varten on nämä vapaapäivät! =)
 
mallu77
Lisää huhtikuisia.. Tyttö on syntynyt 18.4., esikoinen. Melkoinen draamakuningatar täälläkin, osaa kyllä ilmaista oman tahtonsa ja olla temperamenttinen. Mutta useimmiten onneksi hyväntuulinen!
Vuorokausirytmi meillä on taas aivan sekaisin, nukkumaan mennään myöhään ja herätään vasta aamupäivällä! Saa tehdä kokoajan töitä, jos aikoo pitää aikaisempaa rytmiä päällä. Ei ole nyt jaksanut taas. Ehkä asia korjaantuu tässä, kun huomenna alkaa työt.
Perheestä muuten, olemme molemmat 29 vuotiaita, minä tällä hetkellä "pätkätyöläinen" ja mies opiskelija. Eli neiti saa olla vielä rauhassa kotona ainakin syksyyn asti. Sitten taas katsotaan tilannetta uudestaan.
Hampaita on tullut vasta neljä, muutama aivan puhkeamaisillaan. Kävely sujuu itsekseen, mutta todella varovaisesti mennään. Eipä ole sitten ollut kuhmujakaan. Kiipeily kyllä kiinnostaa ja kaikki laatikot tutkitaan ja tyhjennetään tehokkaasti!
Kysymys lisää tähän ketjuun, mistä päin Suomea kirjoittajat on?
Itse kirjoittelen lapin suunnalta.
 
Itse olen Oulusta, mutta pohjoisesta kotoisin.

Kova flunssa on pikkuisella, tiä häntä johtuuko siitä, että on hampaita tulossa. Joka kerta ku on uus hammas puhjennut, on pojalla ollut nuha. Siis räkä valuu ja parina päivänä ollut kuumetta. On ylhäälle tulossa etuhampaiden viereen hammas sekä poskihammas.

onko teillä kellään useampaa lasta tai oletteko raskaana tai suunnitteletteko raskautta? Meillä on suunnitelmissa toinen tenava. saas nähä kuinka käy. Syön vielä tämän pilleriliuskan loppuun ja sitten yrittämään periaatteella tulee jos on tullakseen.

=)
 

Yhteistyössä