V
vierailija
Vieras
Näin se on. Ei Suomessa voi Macronin johtaman Ranskan tapaan luoda lakeja pelkästään kiusaamaan ihmisryhmiä, tai siksi että palkitaan vapaaehtoisia poikkeusluvalla käytössä olevia säännöllisiä piikityksiä ottavia.Onko RKP:n Anna-Maja Henrikssonkin palaamassa järkiinsä perustuslakia ja kansalaisten perusoikeuksia rikkovan koronapassin eli kulkutaudin levitysluvan laittomuudesta?
Koronapassille ei näytä enää olevan riittäviä perusteita, sanoo oikeusministeri Henriksson: ”Passilla rajoitetaan perusoikeuksia”
Rkp:n puheenjohtajan mukaan korona- tai rokotepassin välttämättömyyttä ja oikeasuhtaisuutta on nyt hankala perustella.![]()
Rajoitukset | Koronapassille ei näytä enää olevan riittäviä perusteita, sanoo oikeusministeri Henriksson: ”Passilla rajoitetaan perusoikeuksia”
Rkp:n puheenjohtajan mukaan korona- tai rokotepassin välttämättömyyttä ja oikeasuhtaisuutta on nyt hankala perustella.www.hs.fi
OIKEUSMINISTERI Anna-Maja Henriksson (r) sanoo, ettei korona- tai rokotepassin käytölle näytä nykytilanteessa olevan riittäviä perusteita. Hänen mukaansa alkuperäiset perusteet koronapassin käytölle eivät enää päde.
”Aiempien virusmuunnosten aikaan oli mahdollista pyrkiä estämään tartuntojen leviämistä koronapassilla, kun rokotetut eivät sairastuneet niin todennäköisesti. Nyt omikronmuunnoksen tultua tilanne on ilmeisesti se, että rokote ei estä sairastumista vaan enemmänkin taudin vakavaa muotoa”, Henriksson perustelee.
Hän muistuttaa, että perusoikeuksien rajoitusten pitää olla välttämättömiä ja oikeasuhtaisia.
”Koronapassilla rajoitetaan niiden ihmisten perusoikeuksia, jotka eivät ole ottaneet rokotteita, hankkineet negatiivista testitodistusta tai sairastaneet tautia. Koronapassi tai rokotepassi ei sovellu tässä hetkessä niin hyvin käyttöön, koska sen välttämättömyyttä tai oikeasuhtaisuutta on nyt hankala perustella.”
HS KERTOI perjantaina, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ei enää kannata koronapassin käyttöä eikä myöskään sen muuttamista pelkäksi rokotepassiksi. Rokotepassi tarkoittaisi sitä, ettei todistus negatiivisesta testitodistuksesta kelpaisi enää passin saamiseksi.
”Kyllä THL:n kanta tässäkin asiassa painaa. Jos hallitus haluaa tehdä toisenlaisen johtopäätöksen, niin meillä pitäisi olla todella hyviä perusteluita sille. Itse en ole ainakaan vielä niitä perusteluita löytänyt”, Henriksson sanoo."
THL ei enää kannata koronapassia eikä myöskään sen muuttamista rokotepassiksi: ”Vakava haittavaikutus”
![]()
Rajoitukset | THL ei enää kannata koronapassia eikä myöskään sen muuttamista rokotepassiksi: ”Vakava haittavaikutus”
Rokottamattomien sulkeminen palveluiden ulkopuolelle voisi lisätä polarisaatiota ja lisätä rokotevastaisuutta, katsoo THL sosiaali- ja terveysministeriölle antamassaan lausunnossa.www.hs.fi
"Rokottamattomien sulkeminen palveluiden ulkopuolelle voisi lisätä polarisaatiota ja lisätä rokotevastaisuutta, katsoo THL sosiaali- ja terveysministeriölle antamassaan lausunnossa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ei kannata koronapassin ottamista takaisin käyttöön rajoitusten välttämisen välineeksi. THL ei myöskään pidä koronapassin muuttamista pelkäksi rokotepassiksi ”kansanterveydellisesti hyvänä vaihtoehtona”."
Toivottavasti järki palaa myös veli pontevan Maraa lobbaaviin joukkoihin, Orpon EK-lobbareihin ja pääministeri Sanna Marinkin tajuavaa tämän. Aki Lindén on sentään entinen HUS-johtaja, joten hänen ainakin luulisi ymmärtävän tilanteen, jonka THL johtajat Markku Tervahauta sekä Mika Salminen ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson kertoivat.
Myös Purra ja Essayah vastustavat korona- ja rokotepassia.