Horoskooppimerkit menivät uusiksi – katso mikä oikeasti olet

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Rapu -> kaksonen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Panu Myllyniemi: Astrologia uusiksi , sanoo Käärmeenkantajasta kirjassaan näin: Käärmeenkantaja on Skorpioonin jatke.Se käsittää sen ruumiin keskiosan, hännän ja pistimen keskitaivaalla.Aurinko tässä asemassa antaa ihmiselle vankan ja pysyvän tahdon seistä osassaan loppuun saakka. Henkilön ajatuksista ei yleensä pääse perille ollenkaan tai sitten hän osoittaa ne vuolaan avoimesti.Hän kantaa sisällään emotionaalista katsomusta sosiaalisesta elämästä ja tapaamistaan ihmisistä.Hän yleensä oppii tuntemaan ihmiset ja heidän pyrkimyksensä.Sen tähden hän saattaa osoittautua yllättävän häijyksi ja pistäväksi, sillä hän osaa peittää huomionsa läpitunkemattomalla tyylillä.Hän on monesti mukana sosiaalisessa elämässä huomattavalla tavalla ja hänellä on paljon näkemyksiä laajemmastakin perspektiivistä kuin vain oman asemansa kautta.Hän mielellään analysoi sosiaalisen elämän ilmiöitä ja ihmisiä ympäristössään.Käärmeenkantaja ei ajattele, vaan tuntee ja ymmärtää, miksi ihmiset käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät.Hän on valtava tarmonpesä ja pitää ohjaksista kiinni pitkään.Hän yleensä eläytyy toiseen ihmiseen ja kantaa yhdessä tekojen ja vastuun taakkaa.Siksi häntä voi pitää turvallisuutta tuovana ihmisenä yhteisössä ja moni tunteekin vastustamatonta halua tarttua hänen myötätuntoiseen ja vahvaan elämänasenteeseensa vaikeuksien ilmetessä. Parhaimmillaan hän osaakin henkisesti tukea muita ihmisiä uhrautuvalla tavalla ja pitää näitä pystyssä.Hän on sosiaalinen tukipylväs, mitä kukaan ei kyseenalaista.Hän kykenee ymmärtämään myös vihamiestään ja saa tämän eläytymään vastaavasti itseensä.Tällöin myös Käärmeenkantaja voi tuhoutua. ( Winston Churchill, Jean Sibelius, Josef Stalin ) Käärmeenkantaja on syntynyt 30.11.- 19.12.
 
Pöh, mie en halua olla jousimies. Olen tunnistanut itseni aina, kun olen lukenut kauriin horoskoopin. Muistaakseni Jousimies oli vähän hauskuttaja-tyyppinen, joka kyllä kuvasi hyvin minun ex-poikakaveria, mutta minusta taas sellaista ei saa.
 
Toihan on vanha juttu jo, koska sillon kun keskimmänen synty niin jo sillo oli käärmeenkantaja, joka hän siis on.
Meillä ukko muuttu leijonasta ravuksi, tyttö skorpionista vaa'aksi, minä olen edelleen härkä..
 
[QUOTE="mä";22927093]Sama täällä ja mähän en oinaastani luovu! Kalat on lässyjä :p[/QUOTE]

Sanopa muuta! Ja mulla ainakin on nuo kaikki oinaille ominaiset luonteenpiirteet olemassa joten en usko tuohon muuttumiseen yhtään ;)
 
skorpioni.png
 
Alkuperäinen kirjoittaja Käärmeenkantaja;22927135:
Panu Myllyniemi: Astrologia uusiksi , sanoo Käärmeenkantajasta kirjassaan näin: Käärmeenkantaja on Skorpioonin jatke.Se käsittää sen ruumiin keskiosan, hännän ja pistimen keskitaivaalla.Aurinko tässä asemassa antaa ihmiselle vankan ja pysyvän tahdon seistä osassaan loppuun saakka. Henkilön ajatuksista ei yleensä pääse perille ollenkaan tai sitten hän osoittaa ne vuolaan avoimesti.Hän kantaa sisällään emotionaalista katsomusta sosiaalisesta elämästä ja tapaamistaan ihmisistä.Hän yleensä oppii tuntemaan ihmiset ja heidän pyrkimyksensä.Sen tähden hän saattaa osoittautua yllättävän häijyksi ja pistäväksi, sillä hän osaa peittää huomionsa läpitunkemattomalla tyylillä.Hän on monesti mukana sosiaalisessa elämässä huomattavalla tavalla ja hänellä on paljon näkemyksiä laajemmastakin perspektiivistä kuin vain oman asemansa kautta.Hän mielellään analysoi sosiaalisen elämän ilmiöitä ja ihmisiä ympäristössään.Käärmeenkantaja ei ajattele, vaan tuntee ja ymmärtää, miksi ihmiset käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät.Hän on valtava tarmonpesä ja pitää ohjaksista kiinni pitkään.Hän yleensä eläytyy toiseen ihmiseen ja kantaa yhdessä tekojen ja vastuun taakkaa.Siksi häntä voi pitää turvallisuutta tuovana ihmisenä yhteisössä ja moni tunteekin vastustamatonta halua tarttua hänen myötätuntoiseen ja vahvaan elämänasenteeseensa vaikeuksien ilmetessä. Parhaimmillaan hän osaakin henkisesti tukea muita ihmisiä uhrautuvalla tavalla ja pitää näitä pystyssä.Hän on sosiaalinen tukipylväs, mitä kukaan ei kyseenalaista.Hän kykenee ymmärtämään myös vihamiestään ja saa tämän eläytymään vastaavasti itseensä.Tällöin myös Käärmeenkantaja voi tuhoutua. ( Winston Churchill, Jean Sibelius, Josef Stalin ) Käärmeenkantaja on syntynyt 30.11.- 19.12.

nojaa, eipä tämäkään kyllä muhun osunut kuin osittain, samoin kuin tavan jousimies
 
mä olen ollut neitsyt, mutten ollenkaan sen luonteinen, vaan täysin leijona ja nyt tämään mukaan olenkin sitten leijona!! joten mun kohdalla tää oli muutos totuuden suuntaan :D
 
Minä voisin kyllä hyväksyä oinaan (olen härkä), sillä etenkin iän karttuessa huomaan olevani enemmän rohkea tienraivaaja kuin tasainen pullantekijä :D. Mieheni, neitsyt, kieltäytyy olemasta leijona!
 
Mies pysyy kaloina, minä mukamas muutun härästä oinaaksi. En taatusti muutu, vaikka sarvipää olisikin. >:D Mä oon niin hedonisti-härkä, etten millään istu oinaaksi. Veljeni on aina ollut selkeä neitsyt ja ton mukaan olisi leijona, joka on aivan erilainen...
 
Mikä toi Käärmeenkantaja on?

Yksi tähtikuvioista, kuten muutkin horoskooppimerkit. Sen ilmaantuminen horoskooppiin johtuu siitä, että maapallo kieppuu pyöriessään akselinsa ympäri kuin hyrrä ikään. Maasta katsoen aurinko näyttää vierailevan myös Käärmeenkantajassa.

Itse kukin voi tarkistaa, kuinka pahasti ehdottoman tarkka luonnehoroskooppi menee uusiksi:

Kauris

Olet vanhollinen ja pelkäät riskejä. Et tee juuri mitään ja olet laiska. Yksikään kaurisihminen ei ole tehnyt mitään merkittävää tässä maailmassa. Kauriitten ei pitäisi pysyä kauaa aloillaan sillä heillä on taipumus juurtua kuin puu paikoilleen.


Vesimies

Sinä olet kekseliäs, mutta samalla mustasukkainen ja omistushaluinen. Valehtelet paljon. Toisaalta olet piittaamaton ja epäkäytännöllinen Siksi teet samat erehdykset aina uudelleen ja uudelleen. Ihmiset pitävät sinua tyhmänä.


Kalat

Sinulla on vilkas mielikuvitus ja kuvittelet usein, että salaiset agentit vakoilevat sinua. Et tee juuri vaikutusta lähimmäisiisi, joita harmittaa pöyhkeytesi. Sinulta puuttuu itseluottamus ja olet yleensä pelkuri. Kaloilla on taipumusta kiduttaa pieniä eläimiä.


Oinas

Olet "uudisraivaajatyyppiä" mutta halveksit muita ihmisiä. Olet äkkipikainen ja kärsimätön etkä välitä toisten neuvoista. Et ole erityisen miellyttävä henkilö.


Härkä

Olet käytännöllinen ja itsepintainen. Teet työtä kuin hullu. Useimmat pitävät sinua uppiniskaisena ja härkäpäisenä. Olet poliittinen fanaatikko.


Kaksoset

Olet nopea ja älykäs. Molemmat sukupuolet pitävät sinusta, koska olet biseksuaalinen. Odotat saavasi kaiken mitättömin ponnistuksin. Olet helppoheikki ja sinulla on taipumusta sukurutsaukseen.


Rapu

Olet sympaattinen ja ymmärrät toisten ongelmia. Sinua on helppo käyttää hyväksi ja muut naureskelevat sinulle takanapäin. Lykkäät aina asiasi huomiseen ja sen tähden sinusta ei koskaan tule mitään. Suurin osa sosiaaliavustusta nauttivista henkilöistä on rapuja.


Leijona

Kuvittelet olevasi synnynnäinen johtaja. Muut pitävät sinua kiipijänä. Useimmilla leijonilla on simputtajan luonne. Olet turhamainen etkä pidä rehellisestä arvostelusta. Röyhkeytesi on inhottavaa. Jalopeurat ovat varkaita.


Neitsyt

Olet johdonmukainen ja inhoat epäjärjestystä. Pikkutarkkuutesi raivostuttaa muita. Olet kylmä ja tunteeton ja nukahtelet rakastellessasi. Neitsyistä tulee hyviä bussinkuljettajia.


Vaaka

Olet taiteellinen ja sinulla on vaikea pitää jalat maassa. Jos olet mies, luultavasti sinulla on homoseksuaalisuustaipumuksia. Onnistut työ ja raha-asioissa mainiosti. Vaaka-naiset onnistuvat myös prostituutiossa. Vaa'at kuolevat sukupuolitauteihin.


Skorpioni

Olet ovela liikeasioissa eikä sinuun voi niissä luottaa. Pääset huipulle, koska olet täysin häikäilemätön. Useimmat skorpionit murhataan.


Jousimies

Olet optimistinen ja innostunut. Sinulla on uhkarohkea taipumus luottaa onneesi, sillä olet täysin lahjaton. Suurin osa jousimiehistä on alkoholisteja tai huumausaineiden käyttäjiä. Muut pitävät sinua naurettavana.
 
vähä hassua jotenki ku oon ollu niin tottunu siihen et oon rapu, ni nyt oonki sit yhtäkkiä kaksonen :O

"Kaksonen on hyvin levoton ja hänen aktiiviset aivonsa kaipaavat miltei jatkuvasti uusia virikkeitä. Kaksonen hankkiikin paljon erilaisia kokemuksia lähes kaikilta elämänalueilta. Hän haluaa välttää kyllästymistä hintaan mihin hyvänsä. -- Utelias ja tarkkaavainen Kaksonen keskustelee mielellään muiden kanssa, eivätkä häneltä lopu koskaan puheenaiheet. -- Hänen on vaikea keskittyä mihinkään kovin pitkäksi ajaksi ja se on yksi syy siihen, että hänen elämänsä on hyvin vaihtelevaa."

"Ravulla on tunnetusti kova ulkokuori, joka suojelee hänen herkkää sisintään - aivan kuten oikealla ravullakin. Rapu on oikeasti melkoinen pehmo, ja herkkätunteisuutensa vuoksi hän haluaa aina tuntea olonsa turvalliseksi. Sen vuoksi Rapu asettuu joskus puolustuskannalle. -- Perhe-elämä on Ravulle hyvin tärkeää ja useimmilla Ravuilla on erittäin läheiset suhteet sukulaisiin. Rapu ei tunne oloaan hyväksi jos kotiasiat eivät ole kunnossa. Hän muistaa aina lapsuutensa, ja hänen vaistomainen tarpeensa huolehtia muista kehittyy jo silloin. Ennemmin tai myöhemmin tämä tarve ilmenee useilla elämänalueilla. Rapu on niin kiinni menneisyydessä, ettei hän aina osaa käyttää hyväkseen nykyhetken tilaisuuksia ja hän saattaa joskus haikailla menneitä aikoja."

(molemmat lainaukset sivuilta saaganet.org)

Voin kertoo että toi kaksonen kuvaus ei sopinu sitte _yhtään_ muhun (paitsi uteliaisuuden kohdalla, mutta minäkö levoton muka? pah, äitin mukaan jopa liian hidasliikkeinen), toisin kun sitte taas ravun.

Tuon perusteella olen edelleen rapu niin kuin tähänkin asti.
Kova ulkokuori, koti, perhe ja turvallisuuden tunne on niin minua!

Kaksonen voisin olla siksi, etten jaksa sitoutua mihinkään pitkäksi aikaa, paitsi parisuhteeseen.
Keskittymisvaikeuksia on myös ajoittain ilmassa, varsinkin jossei aihe kiinnosta, mutta niin se on varmaan melkein kaikilla :D
 
Viimeksi muokattu:
Vesimies

Sinä olet kekseliäs, mutta samalla mustasukkainen ja omistushaluinen. Valehtelet paljon. Toisaalta olet piittaamaton ja epäkäytännöllinen Siksi teet samat erehdykset aina uudelleen ja uudelleen. Ihmiset pitävät sinua tyhmänä.


Kalat

Sinulla on vilkas mielikuvitus ja kuvittelet usein, että salaiset agentit vakoilevat sinua. Et tee juuri vaikutusta lähimmäisiisi, joita harmittaa pöyhkeytesi. Sinulta puuttuu itseluottamus ja olet yleensä pelkuri. Kaloilla on taipumusta kiduttaa pieniä eläimiä.

Kyllä nuo molemmat minuun koko lailla pätee...
 

Yhteistyössä