Hei!
Onko teillä clomien käyttäjillä testattu verikokein ovuloimattomuus vai oletteko aloittaneet clomit sillä perusteella, että on todennäköistä, että ette ovuloi tai clomeilla on jotenkin tuettu ovulaatiota, vaikka se luonnollisesti olisikin tapahtunut?
Minulla nyt se tilanne, että koska clomeja minulle jo aikaisemmin ehdotettiin, niin luultavasti saisin ne nyt seuraavaan kiertoon käyttöön. Toisaalta niiden aloittaminen houkuttelee, koska vauvahaaveet ovat suuret, mutta jotenkin on kuitenkin pieni kynnys tarttua lapsettomuushoitoihin, kun yritystä ei nyt kuitenkaan vielä niin hirveästi takana. Olenkohan ihan tyhmä, kun näin ajattelen?
Minulla siis ongelmana ollut puuttuvat kuukautiset ja teroluteilla ne on nyt saatu säännöllistettyä. En siis ole kuitenkaan vielä ollut niissä kiertoon liittyvissä hormoniverikokeissa, mutta kylläkin tikutellut ovista erittäin ahkerasti kahdessa kierros ilman tulosta.
Olisi kiva kuulla tilanteita, joissa te muut olette päättäneet aloittaa clomien käytön.