Hormonien vaikutus mieleen!

Ei tämä ole enää tosi.. Mä olen muuttunut kamalaksi hormonihirviöksi!
Jos nyt on kaikki hyvin ja olen iloinen, saatan viiden minuutin päästä parkua, raivota, rikkoa tavaroita, kunnes taas olen niin hyvillä mielin.. Huudan, mesoan, napsahtelen, epäilen tunteitani. :kieh: Sitten taas jo sisustan mielessäni kotia vauvaa varten ja kerron suunnitelmistani miehelleni. :saint: Pari-kolme vuotta sitten, ennen pitkää hoitopaussiamme, olin yhtä sekaisin hormonilääkkeistä, silloin luulin jo lakanneeni rakastamasta miestäni (tunteet palasivat lääkkeet lopetettuani). Hävettää syyttää aina hormoneja typerästä käytöksestäni yms, ei mies kohta enää usko minua, etten oikeasti ole näin hullu. :'(

Onko hormonilääkkeet vaikuttaneet vastaavanlaisesti kenenkään muun mielenjuoksuun..? :ashamed:

 

Voi kamala! Ja minä onneton aloita clomi+tero-kuurit ensi viikolla JOS menkat alkaa sunnuntaina.
Mä olin jo e-pilsujen aikaan ihan tosi äkkipikanen, ja kauhulla nyt odotan, mitä nuo em lääkkeet tekee... ARGH!! On siinä mun miehellä kestäminen.
Mitä lääkkeitä sä olet syöny?
KOITA JAKSAA!!

 

Minä syön kp 3-7 clomeja 2tabl/pvä ja kp 8-9 pistän 75IU Gonalia. Ainut, mikä antaa aina voimaa tähän hormonisotkuun, on se pienen pieni toivo omasta nyytistä.. :'(

 

En halua masentaa enää enempää mutta Gonalit ne todella vasta hirviöksi tekevätkin..Ei mulla ole koskaan ollu ongelmia pillereiden aikaan eikä minkäänlaisia pms-oireita mutta Gonal.piikkkien aikaan olin kyllä sellainen hormonihirviö etten itseäni tuntenut. Kurkku suorana tuli huudettua pienemmästäkin asiasta ja tavaroita heiteltyä (mikä ei todellakaan ole kuulunut tapoihin ennen tätä!)ja avioero oli aiheena kerran kuussa menkkojen lähestyessä.. Ei ole ollut helppoa. Kesätauolla mielialojen puolesta helpompaa, ei ainakaan päivän mittaan ailahtele..Kuvittelin olevani ainoa johon hormonit vaikuttavat näin kun ei pkl:llakaan koskaan näistä puhuta. Hyvä tietää että on kohtalotovereita. Tätä kun vuosia kestää niin nostanpa hattua niille joiden parisuhde kaiken tän myllerryksen kestää.
Jaksamista vaan kaikille hormonihirviöille!! :hug:

 

Minä sain elämäni ensimmäiset paniikki kohtaukset hoitojen päätteeksi. En tiedä mistä lääkkeistä ne tulivat, mutta löuulen, että lugesteroneilla oli ainakin osuutta asiaan. Oli aivan järkyttävän hirveä olo, kunnes lääkkeet lopettivat vaikuttamasta.

 

Mä olen selvinnyt tosi helpolla ekasta ivf-yrityksetä. Suprecur-sumuttelut aiheuttivat (ja aiheuttavat yhä - eilen alkoi uusi valmistautuminen) toisinaan päänsärkyä heti sumuttamisen jälkeen. Gonal-pistoksissa mulla on annos 375, sama kuin viimeksi ja ei mitään näkyvää (tai kuuluvaa) vaikutusta. Tai no joo - itku oli kyllä herkässä. Mutta muuten ei mielialassa ollut mitään muutosta. Katsotaan miten käy tällä toisella jaksolla - ensimmäinen pistos oli nimittäin tänään...

Voisikohan sillä olla mitään vaikutusta, että tehdäänkö hoito pitkällä vai lyhyellä kaavalla?
Tässä sen näkee, että kuinka eri tavalla me ihmiset reagoidaan kehollamme.
Se kyllä ottaa varmasti itseäänkin pattiin, kun ei voi sille kiukkupuuskan tulemiselle mitään... Ja kun kaikki sitten ärsyttää...

Yritetään tsempata! Tämä on sen arvoista!!

 

MInä olen pikkuhiljaa alkanut pelätä, että meille tulee avoero minun mielialanvaihteluiden takia. Mä raivoan ihan joka asiasta, itken ja sitten kohta taas tuntuu, että tukehdun kiukkuuni...
Mies ei oikein jaksa ymmärtää...

Lugesteron tekee mielstäni nämä oireet, ei clomit, vaikka toisin luulisi, kun ovat "vahvempia"

 

Mulla ei 1. lääkkeellisessä kierrossa (clomi+pregnyl+luget) ollut mitään mielealanvaihteluita yms., mutta tässä kierrossa taas on ollut ihan järkyttävää pahantuulisuutta. Ajallisesti yhdistäisin sen Pregnyl pistokseen, lisäksi on ollut päänsärkyä, mutta kaikista pahin on, että kaikki ärsyttää!!!! Mies on yrittänyt kestää parhaansa mukaan, mutta eilen sekin hermostui, että osaako oikeasti tehdä mitään oikein. Totesin, että varmaankaan ei, koska sekin olisi sitten väärin. Varoitin, että ensi kierto on varmaan vielä pahempi, jos mennään IVF:n, mutta väitti kestävänsä ja harmitteli vaan kovasti ettei itse pysty tekemään mitään asialle, siis kun kaikki lääkkeet ja lääkärissä ravaamiset tulee mun kontille. Pregnyl pistettiin to, pe alkoi kiukku ja luget aloitin ma ja ti oli kaikista pahin päivä. Oli kyllä samalla keskenmenon vuosipäivä, mutta kyllä tämä kiukuttelu johtuu lääkkeistä eikä mistään muusta...

Milläs me autetaan meidän miehiä kestämään?

 

Pakko tuoda ammattiminäni keskusteluun mukaan...:xmas:

Epäilemättä hormooneilla on omat vaikutuksensa, mutta kyllä ainakin omalla kohdallani myös hoitojen stressaavuus on vaikuttanut asiaan. Nainenhan se kaiken tuntee kehossaan ja mielessään. Se mieletön toivon kipinä, ja järkyttävä epätoivo: sotken hormoonitoimintaa jälleen kerran näillä mömmöillä ilman piempiäkään takeita onnistumisesta. Muisto edellisestä negasta hoitojen jälkeen, josta nouseminen oli hirveää.

Itse olen Puregon+Pregnyl pöllyssä lyönyt miestäni inssipäivänä. (Riita ei liittynyt hoitoihin) Olin ja olen edelleen totaalisen järkyttynyt tapahtuneesta. 11 vuotta meni ilman minkäänlaista väkivallan merkkiäkään suhteessa kunnes minä vedin avokämmennellä äijää päin näköä. :ashamed: Oikeus fyysiseen koskemattomuuteen oli siihen asti kuulunut molemmille, ja jos mies olisi lyönyt minua olisin saattanut harkita lähtöä. Ja sitten minä itse tein jotain sellaista...

 

Helpottavaa kuulla, etten ole ainoa, jolla mielenjuoksu hyppii ääripäästä toiseen! Pyysin tuossa miestäni lukemaan koko ketjun läpi, jotta hän näkee, etten ole ainoa. Tuumasi vain hymyssä suin:
"ootta te hulluja".

Lisättäköön tuohon kamalaan listaani tekosistani ja tuntemuksistani, että minäkin olen joskus sortunut tönimään yms. miestäni, kun tuo raivonpuuska on iskenyt. :ashamed: Olen niin peloissani näistä asioista, että aina välillä mietin lopettavani hormonilääkkeiden käytön, ja panevani hoidot jäihin.. Mutta sitten jäisi oma nyyttikin saamatta. :'(

 

Mä aloitin tänä aamuna clomit ja nakkasin ne 2 tabua naamaan kerralla. Lääkkeiden ottamisesta on kulunu nyt about 6 h ja mulla alkaa olla epämiellyttävän pyörryttävä olo. Johtuneeko nyt clomeista vai jostain muusta? Päätäkin särkee niin maan p**usti... Onko tuttua kenellekään??Auttakkee... Miten mä teen työni kun ei tarvii kun kääntää päätä toiseen suuntaain niin huone pyörii silmissä vielä ainakin 2 kertaa ympäri... HOH HOIJAA!

 

Ompa lohduttavaa kuulla ettei kaikilla ole helppoa hormohuuruissa...Itsekin raivoamiseen ja tönimiseen syyllistyneenä ja siitä todella hämmentyneenä (ikinä ole käynuyt käsiksi kehenkään saati edes ajatellut tehdä niin) hyvä tietää etten ole ainoa joka saa ikäviä vaikutuksia näistä mömmöistä..On se oikeasti naiset kamalaa mihin kaikkeen pitää olla valmis lapsen saadakseen. :headwall: :headwall: :headwall:
Olen niin peloissani omasta käytöksestäni uusien mahd.hoitojen tullen etten tiedä uskallankokaan enää uusia aloittaa kun tuntuu että mitä vielä tapahtuu ennen kuin hoidot ovat ohi kun joku päivä järki sumenee hormonihuuruissa. Oikeasti. Ihan kamalaa se jatkuva kiukku ja aggressio mikä hoitoihin ja siihen kamalaan stressiin liittyy. ja sitten vielä ne pettymykset kun kaikki se kärsimys oli turhaa.. :headwall:
Jaksamista naiset hormonihuurujen keskellä ja jaksamista miehet meidän hormohirviöiden koetellessa niitä rautaisia hermoja!! :heart: :heart: Koittakaa kestää ja ajatelkaa ettei se ole mitään henkilökohtaista-ainakaan kaikki...