Hoivakoti lopetti turhat lääkkeet – tulos: Vanhukset nousivat sängyistään, lähtivät liikkeelle ja alkoivat syödä itse.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Bell Beaker
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Tiedän kanssa tapauksen, jossa omaiset ihmettelivät kun mummo oli ihan sumussa koko ajan. Kun vaihtoi toiseen vanhainkotiin, lääkelista käytiin läpi ja siivottiin. Mummon olo parani ja mieli kirkastui. Kävi ilmi, että kukaan ei ollut siihen mennessä vaivautunut tarkastamaan lääkekoktailia erikseen. Lääkkeet määrännyt lääkäri (aina eri) oli vain tsekannut ettei mitään suoranaista terveysriskiä ole muiden lääkkeiden kanssa, mutta sen arvioiminen tuleeko niistä kaikista esim. huumaavia annostuksia oli ilmeisesti jäänyt väliin. Tuon tapauksen kuultuani olen päättänyt omien omaisten kohdalla pyytää aina silloin tällöin jonkun katsomaan kokonaisuutta.
Ei sitä kukaan tee. Sorbitolia yhdessä niin tarvii maksimiannoksen pamolia😵
 

tarkoittaa oikeita liikkeitä oikeaan aikaan eikä viimeisillä voimilla. Fysioterapeutti kotiin, kun se matka olisi liian raskas ja hankalakin ajoittaa oikein.
 
Tiedän kanssa tapauksen, jossa omaiset ihmettelivät kun mummo oli ihan sumussa koko ajan. Kun vaihtoi toiseen vanhainkotiin, lääkelista käytiin läpi ja siivottiin. Mummon olo parani ja mieli kirkastui. Kävi ilmi, että kukaan ei ollut siihen mennessä vaivautunut tarkastamaan lääkekoktailia erikseen. Lääkkeet määrännyt lääkäri (aina eri) oli vain tsekannut ettei mitään suoranaista terveysriskiä ole muiden lääkkeiden kanssa, mutta sen arvioiminen tuleeko niistä kaikista esim. huumaavia annostuksia oli ilmeisesti jäänyt väliin. Tuon tapauksen kuultuani olen päättänyt omien omaisten kohdalla pyytää aina silloin tällöin jonkun katsomaan kokonaisuutta.

 
Aktiiviset omaiset pyytäkää nähdä lääkelista, josta näkyy mitä lääkkeitä omaisenne syö ja paljonko. Kysykää mihinkä vaivaan lääke on määrätty.
Jos vanhuksella ei ole ollut dementiaa niin kiinnittäkää erityistä huomiota dementian hoitoon tarkoitettuihin lääkkeisiin jos niitä on omaisellenne määrätty tiedustelkaa miksi.
Jos lääkkeet eivät mielestänne ole oikein vaatikaa aika konsultaatioon osaston vastaavan lääkärin kanssa.
Ja malationi ei ole vaarallista ihmisille. Iholle levitettynä siitä imeytyy noin 10–30 %. Käytetään loisten häätämiseen. Imeytynyt malationi metaboloituu nopeasti ja täydellisesti.
 
Kyseessä on Alzheimerin tautiin käytettävä lääke. Valitettavasti sairauden etenemisessä on vaiheita, jolloinka potilaan luonne muuttuu ja mukavasta, hiljaisesta ja rauhallisesta ihmisestä voi tulla kiroileva, äänekäs ja aggressiivinen. Tämä johtuu sairauden etenemisestä aivoissa.
Mutta kun se lopetetaan, samasta tulee kuin itse aurinko. Harva on tainnut nähdä sitä
 

Yhteistyössä