hoitoon jäämisestä

[minx]

olisiko hyviä vinkkejä miten voisi helpottaa lapsen päiväkotiin jäämistä kun aina itku tulee äidin lähtiessä, mutta loppuu sitten kyllä kuulema heti kohta ja päivä menee tosi kivasti ei mitään ongelmia. iltapäivällä itsekin kertoo kun oli mukavaa olla kavereiden kans. lapsi 3,5v.

 

[mamma2003]

meillä ollut sama ongelma ja poika nyt reilu 2,6v. Mutta sitä kesti tasan kaksi viikkoa ja nyt juostaan jo hoitoon ja sanotaan äidille että moikka ja menee jo leikkimään toisten kanssa

eli loman jälkeen alku takkuili, mutta nyt kaikki ok. olisiko teillä kyseessä tuollainen asia? eli että hoito olisi juuri alkanut? en usko kuitenkaan että se váihe kauan kestää.. itse en käyttänyt mitään muuta "taktiikkaa" kuin, että vain lähdin ja sanoin sitä ennen että äiti tulee sitten taas hakemaan iltapäivällä. Itkemään silloin jäi, mutta kuuntelin aina oven takana, että kun itse olin laittanut oven kiinni niin itku loppui siihen paikkaan..

:heart: :hug:

 

[kukkerikuu]

Meillä sitä oli molemmilla aluksi. Nykyisin mies vie pääsääntöisesti pojat hoitoon ja jäävät suoraan ulos eikä mitään ongelmia. Minä jos vien (poikkeussyistä), niin nuorempi itkee perään vaikka leikkikaveri siellä jo odottelee. Iltapäivällä tulee aivan erilainen poika vastaan. Kai se äiti on vielä 2,5 vuotiaalle se tärkein ja perään itketään. Kuten kerran kun jäi isänsä kanssa kotiin kun lähdin esikoisen kanssa rippijuhliin. Oli huutanut puoli tuntia ja nukahtanut sitten päiväunille, jonka jälkeen oli ollut niin hyväntuulinen että isä kehui kuinka he olivat tehneet vaikka mitä. Sitä pitäisi varmaan ohjata lapsen keskittyminen johonkin muuhun asiaan ja yrittää livahtaa pois kun lapsi leikkii tms. yleensä hoitaja sanoo että mene, kyllä se kohta tästä kun päivän touhut alkaa.

 

[Oikukas84]

joku "viisas" on sanonut joskus ettei tuon ikäiselle voi tehdä sitä, että lähtee salaa pois.. vaan lapsen tarvitsee kyllä nähdä että vanhempi lähtee!

se varmasti helpottaa hoitoon jäämistä, jos se isä vie lapsen hoitoon

 

[minx]

joo meillä tosiaan reilu viikko vasta takana ja välillä oli joku vapaapäiväkin, tuntu et sen jälkeen oli vielä vaikeampi aamu. kyllä minäkin sanon lapselle että äiti menee kouluun ja tulen sitten iltapäivällä. ehkä se tästä pikkuhiljaa kun alkaa joka päivä olla ja tulee kaverit tutummaksi.

 

[Catnip]

Eikös ne jotkut viisaat ole sanoneet ettei siinä ole välttämättä kyse lapsen hädästä (että äiti lähtee), vaan siitä että lapsi huomaa hallitsevansa äitiään itkulla ja harrastaa sitä sitten aamuisin, mutta kohta kun äiti on kadonnut näkyvistä niin unohtaa koko asian. Itse opetin lapseni (ja itseni) sillä tavalla, että sanoin aina iloisesti hei hei, tulen sitten ja sitten hakemaan, ja lähdin, taakseni katsomatta. Jos jää sitä itkua kuuntelemaan, selittelemään ja lohduttelemaan, niin sitä itkua myös riittää. Kyllä tuo nelivuotias sitä joskus vieläkin yrittää harrastaa (milloin mitäkin vaivaa aamuisin jos on huonolla tuulella), mutta olenpa jo hänen kujeensa oppinut .

Onhan se vaikea vain kävellä pois, mutta kyllä se siitä jonkun ajan päästä. Ennen kuin huomaatkaan, alkaa lapsi kysellä sunnuntaisin että joko pääsisi tarhaan leikkimään kavereiden kanssa... Ja toisilla lapsilla vie kauemmin tuo sopeutuminen aamuihin, siskontytöllä kesti tuota aamuitkua muistaakseni melkein kuukauden. Mutta sekin loppui kun vain (sisko) jaksoi.

 

[twiik]

Työskentelen lastentarhanopettajana ja siis päivittäin todistamassa eroitkuja. Itkemisessä ei ole mitään vaarallista, yleensä aina se loppuu alle 5 minuutissa vanhemman lähdöstä ja lapsi aloittaa iloisena leikit. Eroitku varsinkin hoidon alkuvaiheessa on toisaalta tärkeä osoitus lapsen turvallisesta kiintymisestä vanhempaansa!

Monia lapsia auttaa, jos vanhempi "luovuttaa" heidät hoitajan syliin ja sieltä mennään ikkunaan vilkuttamaan; vaikka lapsi itkisi ja rimpuilisi vanhemman läsnäollessa, hän usein rauhoittuu paijailuun heti vanhemman lähdettyä, ei koe itseään hylätyksi (vrt. jos jäisi yksin eteiseen seisomaan) ja, miten tämän nyt selittäisi, kokee myös että hän voi luottaa hoitohenkilökuntaan koska tietää että äiti tai isä ei ikinä nostaisi häntä epäluotettavan aikuisen syliin.. Olen ehdottomasti "salaa pois livahtamista" vastaan. Olen kuullut paljon positiivista palautetta perheen valokuvien tuomisesta päiväkotiin, joita voisi sitten ikävän hetkellä katsella lapsen kanssa vähän kuin todisteeksi siitä, ettei vanhemmat ole kadonneet mihinkään ja että lapsen ikäväntunne hyväksytään. Meillä on seinällä kuvat päiväjärjestyksestä (aamupala, ulkoilu, ruokailu, päiväunet, leikki..), ja siitä kertaamme lapsen kanssa että "seuraavaksi mennään nukkumaan, sitten syödään ja mennään ulos ja sitten äiti tulee hakemaan". Se auttaa lasta hahmottamaan aikaa, ja hän voi rentoutua leikkimään sen sijaan, että vahtisi jatkuvasti parkkipaikalle ilmestyviä autoja.

 

[sasu]

Edellisten vinkkien lisäksi on hyvä jutella lapsen kanssa päiväkotiin liittyvistä asioista kotona,positiiviseen sävyyn siis esim.matkalla hoitoon kyselee että mitähän kivaa te tänään hoidossa teette tai muistella jotain vanhaa hyvää juttua..miettiä ketähän on paikalla,käydä leikkimässä päiväkodin pihalla muulloinkin vapaa-aikana(tulee tutummaksi)jne.Tuttu ja turvallinen unilelu lähtee myös hoitoon kaveriksi,auttaa ehkä pienempiä.Kyllä se siitä,lapsi oppii pian päivän rutiinit(mitkä luo turvallisuutta) ja tietää milloin haetaan,jos hänellä säännöllinen hoitorytmi.Anna aikuisena esimerkkiä lapselle reippaalla olemuksellasi,itkut loppuvat ajastaan...