Hoitoihin vai ei?

Hei,

Olen taustaillut palstalla jo pidemmän aikaa, mutta en ole vielä törmännyt ketjuun, jossa pähkäillään mennäkö lapsettomuushoitoihin vai ei. Itse kamppailemme asian kanssa ja vertaistuki olisi enemmän kuin tervetullutta. Onko täällä siis muita, jotka kysyvät itseltään tuota kysymystä?

Taustasta sen verran, että olemme kolmekymppinen pari joilla on ennestään yksi 11 v lapsi. Esikoisen jälkeen ei ole ehkäisyä käytetty, mutta varsinaista yrittämistä on nyt takana noin kaksi vuotta - ilman minkäänlaista tulosta. Mitään syytä sille ei ole löytynyt, ettei toista lasta ole kuulunut. Isompia tutkimuksia tosin ei ole tehtykään, ainoastaan kilpirauhasarvot ym. verikokeet, papa-koe sekä ultra. Ja kaikki on kunnossa.

Lääkäri ehdotti viimeisimmän rutiinitarkastuksen yhteydessä, että kirjoittaisi lähetteen lapsettomuustutkimuksiin, koska sekundääristä lapsettomuutta on takana jo niin kauan, ja ikääkin alkaa olla jo sen verran, että hedelmällisyys alkaa heikentyä. Sanoin, että palaamme asiaan...

Lääkäri painotti sitä, että tutkimukset vaativat sitoutumista, ja sen olen toki ymmärtänyt myös tätä palstaa lukiessani. En vain tiedä osaisimmeko ja pystyisimmekö ja jaksaisimmeko. Ja ehkä isoin kysymys: olisimmeko ansainneet lapsen, jos sellainen saataisiin aikaan luontoäitiä avustamalla. Ja mitä jos lasta ei kuuluisi hoidoista huolimatta.. :/

Haluaisimme todellakin lisää lapsia, eli siitä ei ole kysymys. Emme vain osaa perustella tutkimuksiin menemistä itsellemme. Ja toivottavasti en nyt loukkaa tällä kirjoituksella teitä, jotka olette jo käyneet läpi tutkimuksia ja hoitoja, sillä en missään nimessä tuomitse teitä. Päinvastoin, ihailen rohkeuttanne, ja toivoisin, että kertoisitte omia kokemuksianne siitä, mikä ratkaisi kohdallanne sen, että päätitte lähteä mukaan siihen rumbaan.


Kysymysmerkki

 

Hei ?
Mina olen itse primaarilapseton, ja hoitoja takana IUIta ja kolme koeputkihedelmoitysta tuloksetta. Minulle itselleni ei ollut ikina edes kysymys lahteako hoitoihin. Nayttaa hoidot olevan meille ainut tapa joskus edes voida unelmoida biologisesta lapsesta, niin suuri vauvan kaipuu meilla on etta hoitoihin lahto oli itsestaanselvyys.

Jos joskus lapsen hoidoilla saan, niin tiedan sen kylla todellakin ansainneeni. Nama hoidot rasittaa kroppaa aika tavalla ja yhta jos toista "ei niin helppoa" joutuu kaymaan lapi. Paakoppa ei meinaa pysya mukana ja valilla tasapainoillaan hulluksi tulon kanssa. Eli, tama homma vaatii kylla todellista sitoutumista. Aikataulutusta, hoitojen mukaan elaman suunnittelua, sivuoireita, pettymyksia, ja vaikka mita maan ja taivaan valilta. JOs tahan ei olisi nain valmis sitouttumaan ja elaman taman hetkinen paatarkoitus saada lapsi, niin en varmasti kestaisi tata raakkia. Rohkeutta tarvitaan, henkista ja fyysista. Kaikki toimenpiteet ei ole kaikista eniten mielta ylentavia, mutta kyllahan kaikkeen tottuu. Osata ei tarvitse mitaan sen jalkeen kun lapsen teon laakareille antaa. Laakari hoitaa homman puolestasi!

Jos lasta ei tule hoidoista huolimatta on oma asia erikseen. Onneksi emme ole viela itse siina pisteessa, mutta tottakai hoito hoidolta sekin piste lahenee. TOivon sydameni pohjasta etta sinne asti ei tarvitse odottaa. Luulen etta sepase vasta elamanmullistus onkin, kun huomaa etta hoidot ei tuo tulosta ja hoitoja ei enaa tehda. Mutta pakko tassa on myos koko ajan siihin valmistautua.

Tsemppia hoitoihin jos niihin lahdette. Helppoa se ei ole millaan tavalla, mutta toivotaan etta se tulos tulee itse kullekin!

 

Hei!
Ajattelin hieman kirjoittaa... Meilläkin vielä edessä rankemmat hoidot (IVF), ja sitä olen aika pitkään miettinyt, lähteäkö vai ei. Mutta lähinnä kai siltä kannalta miten kestää hormonihoitoja. Mulle riittävä syy lähteä hoitoihin on se, että haluan niin kovasti sitä ensimmäistä lasta, olen halunnut jo yli 20 vuotta. Ja koska olen jo yli 40, hoidot ovat paitsi diagnostinen keino, myös mahdollisesti nopeuttavat hedelmöittymistä, johon muuten saattaisi mennä vuosia. No joo, mutta piti kysymäni, että miksi ette voisi lähteä tutkimuksiin? Eihän se vielä tarkoita, että muihinkin hoitoihin pitäisi ryhtyä. Mutta jos esim. löytyy pientä häikkää siittiöistä, joka voitais kiertää esim. inseminaatiolla (joka on parhaiden simppojen avittamista kohdunkaulan ohi), niin miksi siihen ei voisi ryhtyä? Ei se musta niin kovin luonnotonta ole. Eri asia on sitten ehkä nää hormonihoidot. Mutta onhan meillä muitakin "luonnottomia" hoitokeinoja, esim. ihmiset ei kuole syöpään niin usein kuin ennen, kun on kaikenlaisia hoitoja keksitty. Itsekin vaikka kuinka mieluusti ihan "luomulapsen" saisin, niin ei ole sitä suotu... Eli ajattelen mennä kokeilemaan syksyllä.

Ja kuten sanoit, rankkuutta lisää sitten vielä tuo tunnepuoli, miten jaksaa hoitoja ja pettymyksiä. Meitäkin lääkäri varoitti rankempien hoitojen jälkeisestä rankemmasta pettymyksestä. Mutta osata tosiaan ei tarvitse, lekurit osaa! Jaksamista tarvii... Siihen varmasti auttaa, jos miehen kanssa pystytte puhumaan ja jakamaan tunteita.

Vielä: ei kai kukaan lasta "ansaitse"? Eiköhän ne ole lahjoja, joita saadaan, omista lahjoista riippumatta. Suodaanhan näitä lahjoja sellaisillekin äideille, jotka eivät kykene lapsistaan huolehtimaan. Tarvitaanko mitään muuta perustelua tutkimuksiin menemiselle, kuin halu saada lapsi? Mulle se on täysin riittävä syy...

No tässä mun pohdintoja, vähän sekavaa. Lähinnä mulla noihin rankempiin hoitoihin menoa on hidastanut yksinkertaisesti PELKO. Mutta yritän mennä peloistani huolimatta.

Tsemppiä teille! Älkää odottako näin vanhoiksi

 

Kysymysmerkki, kirjoitit aiheesta, joka on kyllä mielenkiintoinen ja hyvä pohtia itsekin näin hoitokokemusten jälkeen. Toisaaalta kysymykseen ei voi vastata kukaan muu kuin te itse. Lapsi toiveena on varmasti riittävä ja ainoakin syy hakeutua hoitoihin, mutta sen lisäksi jokainen joutuu tietysti ratkaisemaan sen omien voimavarojensta, arvojensa ja asiaan uskomisen ja ehkä jaksamisenkin mukaan. Tarkoitukseni ei ollut itseasiassa saarnata tätä itsestäänselvyyttä vaan sanoa, että miksi ei?

Hoidot vaativat sitoutumista kyllä pitkällä tähtäimellä, mutta ei teidän ensimmäisellä kerralla tarvitse sitoutua vielä mihinkään. Alku on aina tutkimusta, selvittyä ja suunnittelua. Prosessin voi myös katkaista kun siltä tuntuu, itse te päätätte, kuinka pitkälle hoidoissa olette valmiita menemään. Lisäksi sekä julkisella että yksityisellä puolella voi vaikkapa psykologin kanssa keskustella juuri tuosta "miksi hoidot" ja "olemmeko ansainneet lapsen".

Ainoa asia, johon oikeastaan haluan tarttua on tuo "onko hoidoilla aikaansaatu lapsi ansaittu". Miksi ei olisi? Toki on varmasti jossain rajat, kuinka pitkälle je millä keinoin kannattaa mennä, mutta nekin ovat jokaisen parin henkilökohtaisia valintoja. Miksi lapsi olisi ansaittu vain silloin, jos sen pystyy luomuna saamaan aikaan? Silloinhan voisi ajatella, että myöskään muitakaan sairauksia ei pitäisi hoitaa vaan niistä toipuvat vain ne, jotka paranevat luonnostaan.

Minusta lapsettomuushoidot ovat ihmeellinen mahdollisuus täyttää monelle yksi elämän merkittävimmistä tarpeista ja toiveista. Moni lapsi syntyy todella toivottuna ja rakastavaan kotiin juuri hoitojen ansiosta. Jos lasta joutuu odottamaan ja käymään läpi hoidot on ainakin todennäköistä, että halu vanhemmaksi on pohdittu perusteellisesti. Toisin kuin vaikkapa päihdekoukussa oleville vanhemmille, jotka eivät kykene huolehtimaan lapsistaan. Onko sellainen lapsi enemmän ansainnut kohtalonsa, koska on saanut alkunsa luomusti?

Tässä aiheessa on hirvittävän monta läpikäytävää asiaa. Toisaalta kysyt minusta ihan oikein, kyllä hoitoihin hakeutuminenkin pitää itselle perustella. Ei senkään pitäisi olla automaattista. Itse vuoden hoidot läpikäyneenä ja nyt toistaiseksi onnellisesti raskaana olevana olen äärettömän kiitollinen, että tällainen mahdollisuus on ollut. Tie on ollut rankka, täynnä pettymyksiäkin, mutta tässä vaiheessa voin sanoa, että vaivan, kivun ja koko rankan ruljanssin arvoinen.

Minusta kannattaa rohkeasti selvittää mahdollisuuksia ja käydä juttelemassa klinikalla. Homma ei etene kuin juna vaan myös sen mukaan, mihin olette valmiita ja missä tahdissa. Julkisella puolella aiheeseen on tietysti myös aikaa sopeutua, koska asiat eivät muutenkaan tapahdu kädenkäänteessä.

Tsemppiä ratkaisujen tekoon!