T
Tyttösenäiti harmaana
Vieras
Meidän ihana tyttönen on nyt reilu 2v.
Todellakin niin villi ja vilkas että hoitopaikkoja ei ole tarjolla, enkä ihan joka paikkaan edes voi kuvitella tyttöstä antavani (esim. muuten supernainen anoppi ei jaksaisi).
Nyt viikonlopuksi tyttönen pääsee kummeilleen kyläilemään, perjantaista sunnuntaihin.
Minua jännittää ihan hirveästi
Kummit ovat ihania, mutta lapsettomia eikä heillä ole mitään "kunnon kokemusta" lastenhoidosta. Kummitäti on keksinyt jo vaikka mitä kivaa ohjelmaa, tyttönen on oikein reipas ja tykkää kummeista kovasti ja varmasti tulee pienestä iästään huolimatta nauttimaan kyläilystä.
Viime viikonlopun kummit olivat meidän kanssa mökillä ja tyttönen höpisee kummitädistä vähintään kerran tunnissa, ja heidän koirastaan
Täti on vielä keksinyt kaikkea sellaista touhua mitä minä en tänä kesänä tämän raskausmasun kanssa edes jaksa ajatella..
Vielä kun me oikeasti levon tarpeessa olevat vanhemmat lakkaisimme jännittämästä, miestäkin jännittää vaikka en olisi sitä uskonut
(Meille jää toki kotiin kaikki kolme poikaa ja mun iso vatsa, mutta isot veikatkin ansaitsevat pienen hengähdystauon ihanan siskon temmelykseltä)