Hoitoa toistuviin keskenmenoihin?

Hei,

kysyin tätä myös lapsettomuuspuolelta ja kyselen täältäkin, eli

onko kenelläkään tietoa, miten voisi hoitaa/ehkäistä toistuvia (keskeytyneitä) keskenmenoja? Minulla on kaksi lasta noin kymmenen vuoden takaa, ja puolentoista viime vuoden sisään kolme keskeytynyttä keskenmenoa (sama isä joka raskaudessa). Kaikissa keskenmenoissa alkion sydänäänet ovat jo näkyneet, mutta kehitys on pysähtynyt viikoille 6+-8+. Pisimmälle edenneessä raskaudessa söin Primaspania omin neuvoin (olin kyllä "hyväksyttänyt" asian lääkärillä). Lugeja minulle ei ole määrätty, koska niistä ei kuulemma olisi ollut apua. Jos vielä raskautuisin, olisiko mitään apukeinoa?

Ikää on 40 vee eli toki syynä keskeytyneisiin keskenmenoihin voi olla munasolujen heikentynyt laatu. Sinällään lääkäri oli sitä mieltä, että munasolut eivät voi aivan huonoja olla, koska olen tullut helposti raskaaksi.

Voimia jokaiselle lapsettomuudesta kärsivälle <3

*Omenankukka*
 
Nykyään osa lääkäreistä suosittelee foolihappolisää. Sen puute aiheuttaa sikiössä hermostoputken kehityshäiriöitä (tjsp), joka johtaa usein keskenmenoon, syntyneillä vauvoilla on selkärankahalkio.

Minä sain kolme peräkkäistä keskenmenoa 38+-vuotiaana. Neljänteen yritykseen aloitin foolihapon, ja tuo raskaus päättyi onnellisesti. Minun hyytymistekijät oli tutkittu jo aikaisemmin olleen kohtukuoleman yhteydessä, eikä niissä ollut mitään vikaa. Ennen kohtukuolemaa ja keskenmenoja olin saanut viisi lasta helposti, ilman ongelmia.
 
Minulla on kaksi keskeytynyttä keskenmenoa (rv 8+ ja 15+) Tuossa toisessa raskaudessa mulla oli jo mukana tukilääkityksenä Lugesteron mutta nyt on sovittu lapsettomuuslääkärin kanssa että kolmanteen raskauteen oteaan myös käyttöön joko miniaspiriin (samaa kuin Primaspan) tai hepariinipiikit. Vaikka tukostaipumusta mulla ei ole. Se ja kromosomit on tutkittu. Eikä tietoa mikä keskenmenot on aiheuttanut.

Ystävälläni oli 5 peräkkäistä keskenmenoa ja kuudenteen raskauteen sai Fragmin piikit ja tuo raskaus onnistui, eikä hänellä edes tutkittu tukostaipumusta.
 

Yhteistyössä