Hoitajat paljastavat: Karua menoa päiväkodeissa!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "meriska"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"meriska"

Vieras
"Tilanne päiväkodeissa on kuin odottaisi tikittävän pommin räjähtävän."

Hoitajien järkyttävät tarinat: Karua menoa päiväkodeissa | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi


"Työ menee edelle

Työskentelen alle kolmevuotiaiden ryhmässä. Lapsia on nyt 13, meitä aikuisia kolme. Perhepäivähoidossa lapsia olisi ehkä viisi. Päiväkodeissa ryhmät sen sijaan suurenevat koko ajan, ja hoitajista on suuri pula varsinkin pääkaupunkiseudulla.

Vanhemmat tuovat lapsiaan sairaana päiväkotiin, ja jopa alle kolmevuotiaat saattavat tehdä yhdeksän tunnin hoitopäiviä. Nyt puolet ryhmämme lapsista ripuloi, mutta vanhempia ei kiinnosta.

Ryhmämme pienin lapsi aloitti päivähoidon 11 kuukauden ikäisenä. Hänen hoitopäivänsä venähti yhdeksään tuntiin. Vanhemmat ovat lapsen kanssa kotona noin kaksi tuntia ennen kuin lapsi menee seitsemän aikoihin yöunille. Miksi hankitaan lapsia, jos heidän kanssaan ei olla? Mikä voi olla sellainen työ, mikä menee lapsen edelle?

Huolestunut"
 
Öö, Suomessa työpäivän normaali pituus on 8 h ja siihen puolen tunnin työmatka (joka pk-seudulla on lyhyt) päälle, tekee sen 9 h. Mitä kummallista siinä on? Eivät kaikki vanhemmat pysty tekemään liukuvaa työaikaa ja yksinhuoltajiakin moni on.
 
Öö, Suomessa työpäivän normaali pituus on 8 h ja siihen puolen tunnin työmatka (joka pk-seudulla on lyhyt) päälle, tekee sen 9 h. Mitä kummallista siinä on? Eivät kaikki vanhemmat pysty tekemään liukuvaa työaikaa ja yksinhuoltajiakin moni on.

Surullista mutta totta. Miksi tässä pannaan vanhempien pää palille? Vaikkapa yksin huoltaja - mitä muita vaihtoehtoja on kuin mennä työhön kun lapsi on pieni jotta saa leipää lapselle tienattua. Harvemmassa työpaikassa vanhemmilla on oikeus/mahdollisuus sanella työaikoja. Toki positiivista on se että alle 3 vuotiaan vanhemmat on oikeutettuja tekemään 6 h/pvä

Mun mielestä asiaa pitäs viedä yhteiskunnan ja työnantajien suuntaan. Puolipäivätyön puolesta (ja sen verotus olisi pienempää vaikka että jotain jää käteen). Monessa euroopan maassa on tän tapaisia systeemejä käytössä ja käsitykseni mukaan kokemukset on hyviä.

Ideaali maailmassa kaikilla on varaa olla pitkiä aikoja kotona - todellisessa ei
 
Tuolle päiväkotipäivän pituudelle on varmaan vaikea tehdä mitään, jos töissä on ja molemmat. Kyllähän normaali työpäivä ja tavalliset työajat molemmilla vanhemmilla aiheuttaa sen, että päiväkotipäivä lapsilla on 9-10 tuntia. Työmatkoihin menee myös sitä aikaa ja kaikilla ei ole joustoa.

Mä lähtisin tilannetta korjaamaan poistamalla kaikki nää "turhat" lapset päiväkodeista eli jos vanhemmista toinen tai molemmat kotona, niin ei päivähoito-oikeutta! Liian moni lapsi on turhaan päivähoidossa. Tällä saataisiin lasten määrää alaspäin ja resursseja suunnattua siihen päivähoidon oikeaan tarkoutukseen - lastenhoidon tarjoaminen työssäkäyville vanhemmille.
 
  • Tykkää
Reactions: kampanisu
Mun mielestä asiaa pitäs viedä yhteiskunnan ja työnantajien suuntaan. Puolipäivätyön puolesta (ja sen verotus olisi pienempää vaikka että jotain jää käteen). Monessa euroopan maassa on tän tapaisia systeemejä käytössä ja käsitykseni mukaan kokemukset on hyviä.

Todellakin pitäisi, jos sitä kautta saataisiin edes jotain tapahtumaan ja pian. Se on väärin, että vuoden ikäisetkin ovat hoidossa mielettömän pitkiä päiviä. Lisäksi harmittaa lasten puolesta, että he ovat kärsijöinä siinä, ettei varoja kunnolliseen ja laadukkaaseen päivähoitoon enää riitä. Ja se
 
[QUOTE="vieras";24918048]

Mä lähtisin tilannetta korjaamaan poistamalla kaikki nää "turhat" lapset päiväkodeista eli jos vanhemmista toinen tai molemmat kotona, niin ei päivähoito-oikeutta! Liian moni lapsi on turhaan päivähoidossa. Tällä saataisiin lasten määrää alaspäin ja resursseja suunnattua siihen päivähoidon oikeaan tarkoutukseen - lastenhoidon tarjoaminen työssäkäyville vanhemmille.[/QUOTE]

Täysin samaa mieltä! Mutta muistetaan, että on myös opiskelevia vanhempia :)
 
[QUOTE="vieras";24918086]Täysin samaa mieltä! Mutta muistetaan, että on myös opiskelevia vanhempia :)[/QUOTE]

niin ja yrittäjiä. Firman kirjanpitoa ei tehdä lapset sylissä (ainakaan kerralla oikein), vaikka kotona olenkin. Ja asiakkaille pitää soittaa jne jne. Mutta sähköposteihin vastaan lasten nukkuessa, niin ei ne silti ole hoidossa kuin 5 tuntia/pv
 
Olen ollut myös päiväkodeissa työssä ja omaani en sinne laittaisi! Lapset ulkoisesti näyttävät jopa pärjäävän, mutta oikeasti pk on vain säilytyspaikka. Iltapäivisin lapset jo katselevat ikkunoista ja odottavat :( Surullista. Hoitajia on vähän ja syliä ja lohtua ei meinaa aina riittää. Työ pk:ssa on hirveän rankkaa sekä ruumiillisesti että henkisesti. Pph:ssa voi enemmän joustaa lapsiryhmän mukaan ja sairastelua on paljon vähemmän.
 
oottekos miettineet että esim mummo tai vaari hakis lapsen puolipäivästä ja lapsi viettäs iltspäivän heidän kanssaan. Hakisitte työn jälkeen mummolasta. Tämä toimisi niille joilla on tämä mahdollisuus.
 
Anoppi on töissä allergisten lasten päiväkodissa, joten hän ei saa käyttää mitään muita kun hajusteettomia tuotteita, esim. dödöt, shampoo, pesuaineet ym. Viikonlopun jäljiltä lapset ovat hyvin rauhattomia ja kipeitä ja heillä on kovat oireet, koska vanhemmat eivät noudata itse noista mitään, mutta kuitenkin huomaavat joka käänteessä syyttää päiväkotia.
 
se on ihan hirveetä, että tollasiin ololihin vanhemmat vie pienensä. voi asua ahtaammin ja halvemmin ja muutenki elää säästäväisemmin et ei tarvii viedä lapsia tollasiin säiliöihin. itte teen just noin et aletaan rakentaan vvasta kun lapset on isompia. nyt vuokralla aika ahtaasti. mut lapset kotona.
 
Heh, ja sitten viedään niille virikepaikoille lapset, jotta kotiäiti saa huilata kotona. Kotiäiti paheksuu päiväkodissa viettävän lapsen työssäkäyviä äitejä, mutta silti vie itsekin toisen lapsen päiväkotiin, vaikka itse on vauvan kanssa kotona.
Kaikilla vanhemmilla ei vaan ole mahdollisuutta säästää mistään. Me ei olla rakennettu yhtään taloa, asutaan omakotitalossa ja maksetaan lainaa. Jos joku haluaa asua ahtaatsti vuokralla, niin ei siinä mitään. Vuokralla rikasututtaa jotain toista.... Jokainen tyylillään.
 
oottekos miettineet että esim mummo tai vaari hakis lapsen puolipäivästä ja lapsi viettäs iltspäivän heidän kanssaan. Hakisitte työn jälkeen mummolasta. Tämä toimisi niille joilla on tämä mahdollisuus.

Meillä ollaan onnekkaita ja isovanhemmat hakevat muutamana päivänä viikossa lapset päiväkodista luokseen, ja on kaikille hyvä järjestely. Mut ikävä kyllä monella ne isovanhemmat ovat kaukana tai sellaisia, että eivät halua tai jaksa enää vanhemmalla iällä ottaa hoitovastuuta lapsenlapsista.

Tuo että rajoitettaisi subjektiivista päivähoito-oikeutta, en oikein näe miten se auttaisi niitä lapsia joilla on ylipitkät hoitopäivät. Jos nyt muutama lapsi siitä hoitoryhmästä poistuisi tätä kautta, niin yksi hoitaja saisi monoa tai siirrettäisi toiseen päiväkotiin, pari päiväkotia jätettäisi rakentamatta ja rahat laitettaisi johonkin ohitustiehen tai mihin lie. Eikä se hoidossa olevien lasten tilanne ainakaan paranisi yhtään.
 

Similar threads

Yhteistyössä