Toggle sidebar

Hoidot lopettaneet lapsettomat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja MarNei75
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
M

MarNei75

Jäsen
09.06.2009
37
0
6
Hei,

Onko teitä muita? Toivottavasti on, olisi kiva jakaa hoitojen lopettamisen tuskaa muiden kanssa...Päätimme mieheni kanssa, että koska hoidot eivät ole tuoneet mitään tulosta ts. mikään ei ole hoitokierroissa muuttunut verrattuna luonnolliseen kiertoon eikä mitään selitystä lapsettomuudelle ole löydetty, niin päätämme hoidot ( yht. 7 siirtoa tehty, 2.IVF hoitoa, joista 5 PAS:ia) tältä erää. Voihan olla, että tulevaisuus muuttaa päätöstä, mutta ainakin tällä hetkellä ratkaisu vaikuttaa ainoalta järkevältä vaihtoehdolta.

Missä vaiheessa olette lopettaneet? Oletteko siirtyneet adoptioon vai jotain muuta? Ovatko hoidot tuoneet teille jotain muutosta? Vielä parempaa olisi kuulla, jos jollakulla olisi onnistunut luomusti hoitojen lopettamisen jälkeen, antaisi toivoa meillekin.
 
moi, mie voisin kohta tähän pinoon liittyä. meillä ehkä vielä 3.IVF:n 2. PAS syksyllä, mut sit se on siinä. Adoptiota on jo alettu haaveilla, ja syksyllä toivottavasti alkaa adoptioneuvonta
 
soja: Ihanaa, että edes yksi minun lisäksi tähän pinoon löytyy, vaikka tietenkin inhottavaa, etteivät hoidot ole tuoneet toivottua tulosta. Ovatko hoidot teille tuoneet mitään erilaista? Meillä kun ei hoidoista huolimatta mikään ole muuttunut, kierrot ovat täysin samanlaiset kuin luonnolliset kierrotkin. Montako siirtoa teille on yhteensä tehty?

Me päätettiin jatkaa yrittämistä luomusti, ainakin vähän aikaa. Jotenkin on vahva tunne, että jos saisin apuja/tukilääkitystä kohdun limakalvon ja kohdun verenkierron parantamiseksi, niin jos se vaikka auttaisi.

Toivoa on niin kauan, kun on yrittämistä! Jotakin kautta me tähänkin pinoon ne lapset saadaan, eikös vain?
 
Moi, me ollaan lopetettu hoidot ennen kuin ovat alkaneetkaan, lääkärien mielestä hoitoja ei kannata terveydellisistä syistä tehdä. Molemmissa siis vikaa. Tällä hetkellä ei yritetä kauheammin edes luomuna, harrastetaan seksiä silloin kuin huvittaa, en siis jaksa tikutella ovista tai laskea päiviä yms. Adoptiota harkitaan, mutta tuntuu, että just nyt ei voimat riitä siihen. Totuttaudutaan ajatukseen täysin lapsettomasta elämästä ja kehitellään sitten muuta ajateltavaa. Vanhemmillekin jo kerrottiin, että turha on lapsenlapsia odottaa. Täytyy vaan pyrkiä näkemään tämänkin tilanteen hyvät puolet, nyt me voidaan helpommin muuttaa taas ulkomaille, ei ole pakko laittaa rahoja kiinni omakotitaloon, koiramme saavat kaiken huomiomme.
 
AdAstra: Tervetuloa joukkoon! Ymmärrän hyvin tilanteenne ja sen, ettei jaksa! Sama on ollut täällä ja nyt vielä tuon viimeisen siirron jälkeen tuntuu, että antaa olla. Jos ei kerran ole tullakseen, niin ei sitten. Mitäpä tuota taistelemaan, ei kai lapsen saaminen elämän ehto kumminkaan ole? Ihmisen mieli vain on inhottava, sitä aina haluaa jotain sellaista, mitä ei ole. Toisaalta taas sitä kysyy itseltään, että onko se lapsi välttämättä se onni ja autuus? Huoli omasta lapsesta ei lopu koskaan, loppuelämän saa olla huolissaan kaikesta tulevasta. Jos huonosti käy, lapsi on sairas ja vie kaikki voimat, niin itseltä kuin parisuhteestakin. Kaikkea tällaista lapsettomuus pistää ainakin itsellä mietityttämään. Kuten sanoit, on hyvä löytää asioiden hyviä(kin) puolia!
Meilläkin on karvatassu, joka saa kyllä hyvin kaiken huomion (vähän liiankin) :)
 
Hei. En tiedä kuulunko täysin joukkoonne, mutta tarjoudutaan...
8 vuoden lapsettomuushoidot takana (3inssiä, 4 ICSIä, neljä PAS si yritystä, jotka menneet pieleen syystä tai toisesta). Mutta, meillä on ensimmäisestä ICSIstä lapsi 3v.
Parhaillaan elän viikkoa, jolloin viimeinenkin ICSI on menkkojen tultua tulkittava epäonnistuneeksi. Tämä tie pettymyksineen on ollut rankka. Miellän perheemme lapsettomuudesta kärsiväksi, vaikka meillä tuo tyttönen onkin.
Juuri nyt olen ihan pihalla- Täytenä kysymysmerkkinä mitä tämän "elämän tarkoituksen" jälkeen on määrä tapahtua? Miten jatkaa elämää ilman hoitoja? Kuinka hyväksyä lapsettomuus niin, etten katkeroidu? Kuinka osata olla onnellinen tästä yhdestä Ihmeestä (kun kaikille ei sitäkään suoda)? Miksi, miksi?
Jos lapsellinen lapseton mahtuu pinoon, niin mielelläni tulen joukkoon tummaan. Jos ajattelitte, että täysin lapsettomat juttelisi tässä niin senkin ymmärrän. Voinhan laatia vaikka oman pinon sekundalapsettomille, hoidot lopettaneille.
It´s up to you! :flower:
 
Täällä myös yksi hoidot lopettanut. Me tahkottiin läpi 2 inssiä ja 4 ICSIä. PASeihin ei koskaan päästy, koska soluja tuli joka kerta niin vähän ja lisäksi jakautuminen oli ensimmäistä ICSIä lukuun ottamatta heikkoa. Siittiöissä on myös vikaa, mutta ICSIllä olisi pitänyt olla hyvät mahdollisuudet onnistua. Mutta ei kun ei. Yksi luomuplussa tuli tikkuun pari vuotta ennen hoitoja, mutta raskaus päättyi heti ensi metreillä.

Meillä on adoptio ollut aina ajatuksissa mukana, joten päätös lopettaa hoidot ja aloittaa adoptioneuvonta oli helppoa. Nyt on neuvonta takana ja paperit ovat lähteneet kohdemaahan. Edessä on piiiiiitkä odotus, jonka päättymistä lapsiesitykseen ei voi edes taata. Kovin on epävarmaa tämä lapsen saanti, mutta toivoa vielä on. Joka tapauksessa tämä kokemus -niin lapsettomuus kuin adoptioneuvonta- on ollut erittäin kasvattavaa ja jopa antoisaa uusien ystävien kautta. Mm tältä palstalta olen saanut useita uusia hyviä ystäviä. Osan kanssa ollaan tavattu, osan kanssa soiteltu ja osan kanssa kirjoiteltu. He kaikki ovat rikastuttaneet elämääni ja tuoneet siihen uudenlaista perspektiiviä. Osan kanssa elämäntilanteet ovat hyvin erilaiset ja osan kanssa keskusteltaessa tuntuu kuin eläisimme aivan samanlaista elämää. Hauskinta on ollut huomata, että jokaisen kanssa on helppoa jutella, sillä nämä asiat (lapsettomuus ja/tai adoptio) yhdistävät meitä erilaisuudestakin huolimatta.

Aloittaja kyseli luomuonnistumisista hoitojen lopettamisen jälkeen. Tuttavapiirissä on pariskunta, joka lopetti hoidot ja päätti, että nyt he keskittyvät muihin asioihin ja raskautuminen ei olisi edes suotavaa. Ja mitä kävikään, pian nainen oli raskaana. Lisäksi tunnen perheen, jossa on adoptiolapsia, jonka jälkeen ovat saaneet vielä biolapsen. Eli kyllä niitä ihmeitä tapahtuu!

Mukavaa kesää kaikille! :hug:
 
Oikein paljon tervetuloa joukkoon kumpainenkin, Tikru ja Johanna! Sanoit Johanna osuvasti: "meidän jokaisen kanssa on helppoa jutella, sillä nämä asiat (lapsettomuus ja/tai adoptio) yhdistävät meitä erilaisuudestakin huolimatta", niinpä! Tämän takia juuri on mahtavaa huomata, ettei ole näiden asioiden kanssa yksin! Onneksi meitä on muitakin samassa tilanteessa olevia.

Tikru: Samaa olen itsekin miettinyt, on todella hankalaa lopettaa hoidot ja myöntää itselleen, että on epäonnistunut ja ajatella elämää eteenpäin. Itsekin olen koko ajan pelännyt katkeroitumista, mutta sitten yritän löytää joitain hyviä puolia elämästä, jottei niin kävisi. Itselleni suurin lohtu, tukija ja kannustaja koko lapsettomuushoitorumban ajan on ollut ihana mieheni. Ja taas sitten toisaalta suuri katkeruuden aihe, hänellä kun on kolme lasta edellisestä liitosta. Pakostakin tyhmästi joskus itsekseen ajattelee, että miksi hänelle on ne lapset suotu, parisuhde heillä ei ole toiminut ja sittemmin kariutunutkin. Kuinka p...keleen väärin! Mitä pahaa minä olen tehnyt?

Näin hiivatin epäreilua tämä elämä voi vaan olla, mutta niinhän sitä sanotaan, että ei luoja anna enempää surua, kuin mitä kukin jaksaa kantaa. Nyt päätetään, että tätä ei jakseta, ei sitten millään, niin jospa se tuo luojakin heltyis? Kun on kesä ja kaikkea?

Täytyy tässä höpöttääkin välillä, ettei ihan masennu...
 
Terve,kaikille :wave:
Meillä se tilanne että lasta tehty 2003 alkaen..eka oli clomit, sitten 3IUI:ta jonka jälkeen IVF josta tehtiin tuoresiirto ja 7:män PASSia ja saldo näistä oli 1 kohdunulkoinen ja 1 keskenmeno :( Nyt tehtiin sitten 2.IVF huhtikuussa josta tuoresiirrosta nega viime kuussa.
Pakkaseen jäi 7 alkiota 3:messa oljessa jotka varmaankin sitten tämän syksyn/talvenaikana sulatetaan ja siirretään (jos sinne asti päästään) ja sitten meidän hoidot oli tässä. Ei tätä enää jaksa. Ikäkin tulee jo vastaan(marraskuussa 39v.) ja tämän 2.IVF oli todella pitkään mietinnässä halutaanko enää sitä ...päädyttiin sitten että tämä tehdään ja sitten finito.
Asia on aika hyvin jo käsitelty ja puhuttu miehen kanssa pitkään ja hartaasti.
Oma olo rauhallinen. Viimeinen negakaan ei oikein tuntunut miltään kun näihin pettymyksiin valitettavasti tottuu.
Että näillä eväillä jatketaan...
Aurinkoista kesää ja leutoja kesätuulia
toivottelee,
Jannika :flower:
 
Moi kaikille! Onko joukossa yhtään täysin lapsettomaksi jäänyttä? Siis ei adoptiota tai sijaisvanhemmuutta edes suunnitelmissakaan. Olisi kiva kuulla, että miten on elämä kahdestaan sitten lähteny menemään. Kun itse tuntuu jaksavan lähinnä sen voimilla, että ajattelee sen lapsen saavansa tavalla tai toisella, joko omaksi tai kasvatiksi.
 
AdAstra: Minä todennäköisesti ainakin tulen lapsettomaksi jäämään, jos ei sitten satu maailmaa suurempi ihme ja tulen luomusti raskaaksi. Eli siis jään lapsettomaksi, ei ole suunnitelmissa adoptio taikka sijaisvanhemmuus, ainoastaan jatketaan luomusti itseä hoitamalla. Parisuhteen vahva voima auttaa jaksamaan, voisin kuvitella, että kunhan pettymys viimeisestä siirrosta hellittää kokonaan, niin lapsettomuus ei välttämättä niin pahalta ja pohjattoman kipeältä enää tunnu. Minkäs luonnolle voit, jos kaikkensa on antanut. Yhteiset suunnitelmat ja loppuelämän haaveet auttavat jaksamaan eteenpäin, ne on kumminkin ehkä helpommin toteutettavissa kuin lapsen saaminen :) Päätin vkonloppuna, että en jätä elämää elämättä, vaikka lapseton olisinkin.
 
Täällä pohditaan samantyyppisiä asioita. Mietityttää myös, että miten sitä oikeesti pystyy elämään sen asian kanssa, että jos lasta ei koskaan tullutkaan/tulekaan. Se kun on ollut kuitenkin niin valtavan suuri haave. Ja surettaa kaikki se mitä ilman me mieheni kanssa jäämme, onhan lapsi/lapset kuitenkin varmasti niitä elämän suurimpia iloja ja rikkauksia (yhtään hyvää parisuhdetta väheksymättä ) . Tuntuu vaan niin kiduttavalle, että me ei mahdollisesti ikinä koeta raskautta, nähdä sitä ihmettä ensin tikussa ja sitten ultrassa, ei synnytystä, ensiaskeleita, ei vietetä oman lapsen syntymäpäiviä, rippijuhlia ym. Sydäntä särkevää. Toki elämässä on paljon muitakin asioita, hyviä asioita, joihin ei lapset liity, (joita täytyy muistaa ja arvostaa) mutta eihän mikään kuitenkaan täysin korvaa sitä. Se on niin eri juttu, ne ovat eri asioita. Mutta ei kai se auta muuta kuin sopeutua siihen jos asia niin on, ja opittava elämään sen kanssa, toivottavasti ilman katkeruutta, kateutta ja ikuista lapsettomuussurua. Mutta miten, siihen oikeasti ehkä kaipaa/tarvii jonkinlaisia apuja.

Mä en tiedä mitä ajatella noista luomuihmeistä. Tai siis ihan mielettömän mahtavaa, että sellaista tapahtuu. Omalla kohdalla se vaan tuntuu niin kaukaiselta ja epätoivoiselta ajatukselta, että ei sen varaan voi mitään jättää, vaikka tietty sitä mielttömästi toivoisi :whistle:

Tällaisia ajatuksia mulla päässä. Taustalla 2 ivf:ää (yht. 7 siirtoa) ja muutama inssi, eikä plussan plussaa. Suuresta hoitoväsymyksestä huolimatta vielä kolmas tulossa, onpahan sitten kaikkensa yrittänyt ja tehnyt.


 
Popsy: Tervetuloa! Mehän ollaan aika lailla samassa pisteessä, saman verran on siirtoja täälläkin takana (plus 3xinssi) eikä plussan plussaa ole tännekään tullut. Olet täysin oikeassa, tätä asiaa on todella vaikeaa sulattaa ja ennen kaikkea hyväksyä! Tietenkin sitten, kun on totinen pakko (ikä tulee vastaan), niin asia on jollain tavalla pakko niellä, mutta ennen sitä, toivoa ja uskoa on! On pakko olla, muuten ei jaksa.
 
MarNei tässä tietoja mahdollista listaa varten, ikä 29 (samoin miehellä ) , hoitoina olivat vain terot ja metut, järempiin ei voitu mennä. Lasta yritetty 05/07 lähtien. Perussyinä pcos ja huonosti liikkuvat siittiöt vähäisessä siemennesteessä. Jatko avoin, kaikki mahdollista, mutta mitään päätöksiä esim. adoption tai sijaisvanhemmuuden suhteen ei ole tehty.
Noista luomuylläreistä aina välillä saa lukea lehdistä, en tiedä saako tähän nimiä laittaa, mutta ainakin kesäillan valssin juontaja ja entinen tangokuningatar ovat kai lapsen lapsettomuustuomion jälkeen saaneet. Että eihän sitä ikinä tiedä.
 
MarNei , samassa pisteessä ollaan joo. Meilläkin siirtojen lisäksi 3 inssiä myös takana. On tää vaan niin väärin, vaikeaa hyväksyä todellakin. Vaikka hoidot on varsinkin henkisesti tosi rankkoja, niin tavallaan ne tuo aina myös uutta toivoa. Siksipä lopettaminen/ luovuttaminen tuntuu myös tosi vaikealta ja rankalta. Mutta joskus se on kuitenkin tavalla tai toisella annettava periksi, rajansa se hoidoillakin. Ja etenkin hoidettavilla ;) Ja mietityttää myös se. että vaikka lopettaisikin, osaako/pitäisikö sitäoikeesti lopettaa yrittäminen kokonaan? Koska onhan sekin rankkaa, että näiden hoitovuosien jälkeen vielä jatkaisi luomuihmeen yrittelyä ja pettyisi edelleen joka kuukausi, niin kauan kuin ikä sallii.. Vaikea kun on kuitenkaan päästää toivosta täysin irti. Voi kun sitä voisi olla vain ajattelematta näitä!


 

nm......svuosi(m).....yvuodet.....hoidot (siirrot, hoitotulos)....jatko

MarNei75.....-75 (-72).....10v.....2xIVF, 5xPAS (yht. 7 siirtoa, ei plussia)...?
soja.....-.....-.....3xIVF, ?xPAS (yht.? siirtoa)...3.IVF 2.PAS (adoptio?)
AdAstra.....-79 (-80)....2v.....-.....?
Tikru -72.....-.....8v.....3xICSI, 4xPAS (yht. 7 siirtoa, 1.ICSI lapsi).....4.ICSI?
Jannika07.....-70 (-?).....6v.....2xIVF, 7xPAS (yht. 9 siirtoa, 1 kohdunulk & 1 km).....3xPAS
Popsy.....-.....-.....2xIVF, 5xPAS (yht. 7 siirtoa, ei plussia)...3.IVF






 
AdAstra: OK, korjattu! Jos on jotain, mitä haluaisitte pinotiedoissa näkyvän, niin ilmoitelkaa tai vaihtoehtoisesti voitte myös itse listaa päivittää.

ON: Meillä on keskustelut käynnissä, mitä jatkon kanssa tehdään. Oltiin ensin ihan ehdottomia, että kyllä hoidot on nyt käyty, mutta juttelin toissapäivänä lääkärin kanssa ja hän kovasti kannusti uuteen hoitoon. Sanoi, että eihän meille vielä ole paljoakaan siirtoja tehty (?) ja oli toiveikas hoitojen onnistumisen suhteen. Nimenomaan hoitojen, ei luomuilun. Tämän lisäksi saisimme maksusitoumuksen, joten jatkossa ei tarvitsisi maksaa kuin lääkkeistä. Huh, jaksaisikohan vielä? Ei vaan jaksa uskoa, että sieltä se toivottu tulos tulisi. Jos olisin edes kerran sen plussan siihen tikkuun saanu, niin toivoa olisi enemmän, mutta kun ei...Päätin nyt kumminkin ensin hoitaa itseä käymällä vyöhyketerapiassa ja akupunktiossa, lisäksi olen päättänyt lopettaa tupakoinnin kokonaan. Itsehoidon jälkeen ehkä voisi jaksaa ( tai olisi enemmän järkeä ) lähteä jatkamaan, tai voihan olla, ettei sitten jaksa enää..Voi v, kun tämä on vaikeaa!

Popsy: Sanoit osuvasti, hoidot on rankkoja, mutta ne tuo aina myös uutta toivoa. Olipa muuten aika jännä pointti, kun juteltiin miehen kanssa hoitojen jatkamisesta ja luomuna yrittämisestä, niin hän sanoi, ettei koe olevansa niin suuressa vastuussa epäonnistumisesta, kun hoitoja tehdään. Jos sitten taas on kyse luomuyrittämisestä, niin hän kokee olevansa se, joka sen epäonnistumisen aiheuttaa. Aika jännä, en ole ikinä osannut ajatella asioita tuolta kantilta...

 
Heippa,

Mua/meitä ei taida kannattaa listata, sillä poikkeilen tällä puolella niin harvakseltaan. Jos tulee asiaa, niin minut löytää tuolta adoptiopuolelta.

Tsemppiä vielä hoidoissa oleville. :wave:
 
MarNei: Ai säkin luotat vyöhyketerpaiaan? Mä kävin ennen kahta viimeisintä ICSIiä siinä ja kehuivat, miten hyvät on limikset ym. vermeet. Aion jatkaa käyntejä siinä harvakseltaan jatkossakin, jos tuo nyt sitten edesauttaisi tuurillaan...
Toisaalta, nyt tuntuu ihan ookoolta olla vähän aikaa vahtaamatta kalenteria ja olla laskematta ovulaatiota jne... Ressit narikkaan (aikanaan, ei vielä tunnu siltä).

Lista on hyvä! Muokataan sitä mukkoo, kun mukavalta tuntuu! Kiitos! :flower:
 
Tikru: En ole ennen vyöhyketerapiassa käynyt, mutta kovasti olen lukenut ja kuullut sen "parantavasta" voimasta. Pakko kokeilla kaikki apukeinot! Kuinka useasti terapiassa kävit ennen hoitoja?

Johanna: Nyyh, teki tiukkaa poistaa sinut listalta :'( Oikein paljon onnea adoptioon ja jaksamista teille ! :hug:

 
Muakin kiinnostaa toi vyöhyketerapia, olen kaksi kertaa ollut, mut vuosia sitten. Paineleeko ne myös korvia siinä? Olen kerran ollut sellaisessa jalkapohjien käsittelyssä kylpylässä ollessa, ihan miellyttävää, mutten muuta eroa huomannut. Toinen oli sitten hierojan tekemä vähän pidempi käsittely ja paineli myös korvalehtiä.
Me ollaan nyt puhuttu sijaisvanhemmuudesta ja se alkaa tuntua ihan varteenotettavalta vaihtoehdolta, muttei ehkä ihan vielä. Meille saattaa muutenkin tulla nyt muutoksia elämään, jos mies vaihtaa työpaikkaa ym. Toisaalta kiinnostais hassata lapsettomuushoitoihin ja adoptioon säästetyt rahat vaikka kesämökkiin, niin saisi muuta ajateltavaa. On tää vaikeeta välillä tää elämä.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa