Hiukan harmittaa tämä (lastenvaate asiaa, tavallaan)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Eli veljeni ja hänen avovaimonsa ovat todella nuukia ostamaan ainokaiselleen vaatteita. Silti aina valittavat, että vaatetta on liian vähän. Rahasta ei ole kiinni vaan siitä ettei vaan saa aikaiseksi ja ei raaski osta uutta. Kirppareita ei jaksa kiertää. Valtaosa vaatteista on heillä jotain muiden nurkista tulleita ja myöskin siis hyvin käytetyn näköisiä usein.

Itse olen kolmen lapsen äiti ja ihan täysi vaatefriikki ja kierrän paljon kirppareita ja ostan myös huutonetistä. Veljeni tytölle ostan, jos löydän jonkun ns. helmen ja joskus soitan, että haluaako veljeni avovaimo, että ostan jonkun löytämäni jutun jos en itse sillä hetkellä raaski laittaa rahaa siihen.

Nyt ovat pitkään valitelleet, että lapsella on vain yksi talvihaalari. Sekin saatu pikkuserkun lapselta, mutta ihan hyvä ja siisti haalari se on. Mutta kyllä sitä usein on käyttöä kahdelle, jos toinen on märkä tai likainen. Tai muutenkin vain. Ja ovat tosiaan asiaa valitelleet, mutta eivät ole mitään tehneet.

Tänään bongasin kirpparilta UUDEN Jonathanin kaksiosainen toppapuvun. Juuri oikean kokoinen ja tosi nätti puku, hinta 12e. Eli käytännössä ihan ilmainen. Soitin veljeni avovaimolle, että otanko tämän ja oletin, että ilahtuu kun kuulee mutta alkoikin pohtia että mahtaakohan sitä tarvita jne. Sitten sanoi, että "no kai sen voi ottaa ja myydä vaikka sitten". Minua alkoi harmittaa ja sanoin, että otan tämän joka tapauksessa eikä tätä todellakaan myydä kun kerran on käyttöä ja menee varmasti vielä ensi talvenakin, kun on kaksiosainen puku.

Oikeesti siis harmittaa tavallaan tuo epäkiitollisuus. Valitetaan, itse ei tehdä mitään, mutta sitten kun toinen näkee vaivaa hiukan niin siitäkään ei kiitetä mitään. Päätin jo, että en ota tuosta rahaa takaisin vaan annan sen tytölle niin ei tarvi ainakaan harmitella sitten sijoitusta.
 
[QUOTE="Rose";25184624]Ymmärrän ihan täysin tuon. En ehkä itse enää seuraavalla kerralla tarjoaisi hänelle...[/QUOTE]

Noin minäkin usein olen ajatellut, mutta sitten taas aina löydän itseni ostamasta jotain ja johtuu ihan siitä, että veljeni lapsi on tärkeä minulle.

Ostan myös paljon jotain pientä tuliaista, siis vaikkapa pari lakupatukkaa, kun menen käymään. Tai sitten jostain kesäretkeltä jotain pientä tai Ikeasta jonkun pienen lelun tms. Siis ei mitään arvokkaita vaan ihan vain lasta ilahduttaakseni jotain pientä. Mutta meidän lapset ei saa edes laivalta tuliaisia ja se harmittaa toisinaan.
 
Mulla on samantapainen kaveri, joka toivoo vaatteiden tupsahtavan kaappiin tarpeen tullen jostain. Lapsi on jo 7v ja on alkanut osoittaa tajuavansa, että on aika nukkavierusti puettu ja ettei kaverit joudu olemaan sisällä, kun ainoat ulkovaatteet on kuivumassa. Olan itse ajatellut noiden viemisten kanssa, että ne ovat minulta lapselle, ei minulta lapsen äidille. Haluan nimenomaan ilahduttaa lasta. Nykyään olenkin vienyt esim. vaatteita, josita tiedän lapsen pitävän ja jotka häntä huolettaa eniten. Viimeksi syksyllä vein tyttömäisemmän vettäpitävän välikausitakin. Lapsen äiti oli sitä mieltä, ettei sille ole tarvetta ja oli väärän mallinenkin. Lapsi tykkäsi todella paljon ja onkin käyttänyt takkia paljon.
 
Mä koen ihan harrastuksekseni käydä kirpputorilla tekemässä löytöjä. Eräänkin kerran löysin Jonathanin välikausihaalarin, hinta 2€ ja oli mielestäni ihan siisti. Siis ei mitään kulmia, mutta pienet pihkatahrat oli lahkeessa ja ne reikäkuminauhat ihan puhki kävelty. Ajattelin sen sopivan sisaren pojalle vaikkapa rymyhaalariksi purjehdusreissuille. Tämä kelpasi siskolleni ihan hyvin, kuten myös muutama muu vaate. Hän oli jopa laittanut tililleni rahaa, mitä en ollut pyytänyt.

Jos ostan toiselle vaatteita, niin ostan sitten erityisen halpoja tai muuten löytöjä, ettei mua ala harmittamaan, jos ei kelpaakaan. Jos vaate ei kelpaa siskolleni, niin hän kohteliain sanoin jättää sen ottamatta. Mä laitan sitten vaatteen takaisin myyntiin samalla kuin tyttäreni vaatteet.

Mutta ap:lle: ei tosiaan ole helppo ostaa toiselle vaatetta. Ehkäpä sinuna jättäisin kokonaan tarjoamatta vaatteita, jos on noin nirso.
 
joo,siis nuukuus on hyvä asia, mutta vaan tiettyyn pisteeseen.
oma veljeni on myös tälläinen ja saattaa viikkokausia itkeä esim. jonkun turhaksi osottautuneen 5 euron jutun takia...

toinen mitä päiväkodissa näkee (olen hoitajana) lapsilla liian pieniä vaatteita...se on tosi ikävää kun lapselle ei millään viitittäis ostaa uutta talvihaalaria. tälläkin hetkellä eräällä lapsella on jo kolmatta talvea sama haalari päällä, liian pienihän se on, varmaan kolme kokoa liian pieni...mutku ei viititä nii ei viitita...kenkiä saa usein sulloa lasten jalkoihin, kun ei viitsitä niitäkään ostaa säännöllisesti jalan kasvaessa...tällähetkellä olen noin kuukauden pyytänyt yhdeltäkin lapselta saisiko hänelle jotain muuta kun virkatut lapaset, ei näy, edelleen virkatuissa lapasissa pakkasessa ja lumessa menee...
 
Mulla menee hermot myös veljeen ja hänen vaimoonsa... Vähän eri syystä tosin. Itselläni on kaksi lasta (tyttö ja poika). Itse olen joutunut ostamaan lähes kaikki vaatteet lapsilleni (uutena ja kirpparilta). Jotain on tullut lahjaksi, mutta lähes kaikki itse on ostettu.

Veljeni ja hänen vaimonsa selkeästi odottavat, että antaisimme tyttömme pienet vaatteet heidän tytölleen ilmaiseksi. Vaatteisiin menee kuitenkin ihan kiitettävästi rahaa ja olisi kiva saada niistä edes osa pois...Toisaalta tykkään antaa vaatteet veljeni tytölle, mutta toisaalta tuntuu väärältä, että pitäisi vaatettaa heidänkin lapsensa (ja se todella tökkii, että sitä odotetaan/vaaditaa). Jonkin verran olen vaatteita heille vienyt, mutta osan olen myynyt myös kirppiksellä.

Mitta täyttyi, kun mieheni vaimo näräkästyi, kun en ollut antanut heille yhtä tytön Metsolan pieneksi jäänyttä mekkoa, vaan myynyt sen huutiksessa. Lisäksi kuulin, myös että osan vaatteista antaa kaverinsa lapsille (vaatteet annan tyylillä ota mitä tarvitset ja vienyt loput pois).
 

Yhteistyössä