M
Masis
Vieras
Oon vaihtamassa masennuslääkkeitä, kun reilun vuoden aikana eri annostuksia kokeilemalla ei ile meletäni ollut Sertralinista tarpeeksi apua. Tällä ja uudella lääkkeellä Seronililla oli joku vakava yhteisvaikutus eli eka täytyy ajaa alas tuo vanha lääke. Nyt pari päivää ilman mitään lääkkeitä ja olo vain pahenee
aiemmassa lääkevaihdossa cipralexista sertraliniin ei tullut muistaakseni sen kummenpia oireita, tosin sen pystyi vaihtamaan lennosta.
Itken ihan pienestä, huudan lapsille eli hermot ihan kireenä, huimaava ja tosi sekava olo, ihan epätodellinen olo, järkyttävä väsymys, pieniä pään nykimis-pakkoliikkeitä (ei oonneksi kovin usein), ääniherkkyyttä, näkö tuntuu samenevan iltaisin, heikottaa... Samoja oireita on kyllä ollu tuon lääkkeenkin kanssa, muuta hurjasti lievempänä. Eli ilmeisesti tuosta on jotain apua kuitenkin ollut.
Vielä pitäis muutama päivä jaksaa, että voin aloittaa tuon uuden lääkkeen ja siihen vielä mahdollisesti vielä muutama viikko uuden lääkkeen sivuvaikutukset.
Apua, miten ihmeessä jaksan? Onneks mulla on tuolla purkki Opamoxia, mut en oo vielä uskaltanu ottaa kun en tiedä miten se minuun vaikuttaa kun kuitenkin lapset tässä. Ja oon ajatellut että säästän sitä näihin hirveimppiin hetkiin kun aiheuttaa niin helposti riippuvuutta.
Ihanaa, että on perjantai ja saan vähän levätä kun mies kotona.
Säälin miestäni ja lapsiani kun joutuvat minua kestämään. En todellakaan haluaisi että lapset näkis minua tässä kunnosa
toisaalta, jos ei ois noita lapsia ja miestä, oisin varmaan ajat sitte tehny itselleni jotain, on niin hemmetin karsee olo.
ja jollain surullisella tavalla ymmärrän heitä jotka masentuneena itsensä/perheensä surmaavat. Ja ei, en todellakaan ole tekemässä mitään itselleni tai muillekaan. Inhoan itseäni näiden ajatusten takia ja olen varmaan maailman paskin äiti.
Anteeksi kamala vuodatus, mut jonnekin oli pakko purkaa. Ei näitä uskalla ääneen kellekään sanoa.
Itken ihan pienestä, huudan lapsille eli hermot ihan kireenä, huimaava ja tosi sekava olo, ihan epätodellinen olo, järkyttävä väsymys, pieniä pään nykimis-pakkoliikkeitä (ei oonneksi kovin usein), ääniherkkyyttä, näkö tuntuu samenevan iltaisin, heikottaa... Samoja oireita on kyllä ollu tuon lääkkeenkin kanssa, muuta hurjasti lievempänä. Eli ilmeisesti tuosta on jotain apua kuitenkin ollut.
Vielä pitäis muutama päivä jaksaa, että voin aloittaa tuon uuden lääkkeen ja siihen vielä mahdollisesti vielä muutama viikko uuden lääkkeen sivuvaikutukset.
Apua, miten ihmeessä jaksan? Onneks mulla on tuolla purkki Opamoxia, mut en oo vielä uskaltanu ottaa kun en tiedä miten se minuun vaikuttaa kun kuitenkin lapset tässä. Ja oon ajatellut että säästän sitä näihin hirveimppiin hetkiin kun aiheuttaa niin helposti riippuvuutta.
Ihanaa, että on perjantai ja saan vähän levätä kun mies kotona.
Säälin miestäni ja lapsiani kun joutuvat minua kestämään. En todellakaan haluaisi että lapset näkis minua tässä kunnosa
Anteeksi kamala vuodatus, mut jonnekin oli pakko purkaa. Ei näitä uskalla ääneen kellekään sanoa.