Ä
"Äiti kolmelle"
Vieras
Olin siinä uskossa, että mies oikeasti haluaa perheen meidän kanssa. Hän siis tuli elämäämme, jossa minä elin kahden lapsen sekä koiran kanssa tasapainoista yh-arkea. Heti suhteen alussa mies alkoi puhumaan miten hänellä on suuri halu saada oma lapsi. Hänen esikoisensa menehtyi vauvana, eikä koskaan päässyt sairaalasta kotiin. Hänellä oli takana myös monta yritystä usean naisen kanssa saada lapsi, mutta ne olivat aina päättyneet keskenmenoihin. Hän tuli hyvin toimeen minun lasteni kanssa, vaikka jouduimme alkuun käymään ison taistelun perheen arvoista, kun hän sinkkuna oli tottunut tapaamaan ystäviään aina kaljatuopposen äärellä ja emme voineet tehdä suunnitelmia ilman huomioimatta lapsia. Mies näytti sopeutuvan elämään lasten ehdoilla ja oppi suunnittelemaan elämäämme. Teimme aikuisten juttuja silloin, kun saimme lapseni heidän isälleen tai isovanhemmille hoitoon. Juokseminen yksin baareissa väheni ja pitkäksi aikaa loppui ihan kokonaan, koska siihen oli omat syyt ja paljastan vain sen verran, että luottamus miehen "oman ajan" vietosta ei ollut täydellistä, vaan salassa oli tehty tapaamisia naisien kanssa ja kotona näistä ei kuitenkaan kerrottu ja mies jäi tyhmyydellään kiinni näistä. Mies ei kuitenkaan ollut pettänyt, joten en pitänyt asiaa ylitsepääsemättömänä, vaikka tapahtumat söivätkin luottamusta.
Aloin odottamaan yhteistä lastamme ja aluksi olimme hyvin onnellisia asiasta yhdessä. Tietysti minullekin iski valtava pelko siitä, pysyykö pieni matkassa ja syntyykö hän terveenä. Ajatukset ovat jokaiselle normaaleja, mutta itselläni tuota pelkoa varjosti lisää miehen monet pettymykset. Halu toteuttaa hänen haaveensa oli niin suuri, minä rakastin sitä ihmistä niin valtavasti.
Vaikeudet alkoivat raskauden myötä, mies todennäköisesti pelkäsi niin paljon menetystä ja hänen käytöksensä johti siihen, että jo ennen raskautta osittain menetetty luottamus alkoi rakoilla lisää. Jouduin miettimään, että haluaako mies oikeasti olla meidän kaikkien kanssa vai esittikö hän vain ennen raskautta haluavansa ehjän ja rakastavan perheen meidän kanssa. Kysyin monesti sitä mieheltä raskauden aikana. Miehen kohtelu minua kohtaan sulki minut oman kuoreni sisään. En kyennyt osoittamaan lukuisten pettymysten jälkeen tunteitani hänelle. Hän purki kihlauksemme kaksi kertaa raskauden aikana ja ilmoitti ettei tule olemaan lapsemme elämässä mukana. Murruin siis täysin kahdesti. Mies kuitenkin aina katui syvästi tekoaan ja sanoi haluavansa elää perheenä meidän kanssa ja kerran yksin perhettä pyörittäneenä annoin mahdollisuudet uudestaan. Monesti kyllä mietin, että mitä vikaa minussa on, kun aina minut hylätään, mutta jatkoimme silti aina uudestaan ilman riitojen kunnollista selvittelyä, koska kahdestaan emme siihen pystyneet. Tiesin, että olimme umpikujassa. Raskauden aikana hormoonitkin tekevät tepposia, mutta petyin mieheen suuresti, kun huomasin miten hän vaati minun suoriutuvan kaikista kotitöistä ja koiran ulkoilutuksesta siitä huolimatta, vaikka lääkäri määräsi minut kotiin sairaslomalle todella kipeän selän takia ja kehoitti kuuntelemaan kehoa. Laskettuunaikaan oli tuolloin vielä useita kuukausia aikaa. Selkä on ollut ongelmana jokaisessa raskaudessa ja itse tuota osasinkin odottaa, että raskasta fyysistä työtäni en pysty tekemään loppuun asti. Itkin välillä, kun liikkuminen oli niin vaikeaa ja mieheltä kuulin vain: " ei raskaus ole sairaus, enkä minä jaksa kaikkea tehdä, kun käyn töissä. Sinä vaan muuten makaat kaiket päivät ja nautit olostasi" ja toisinaan hyvin harvoin hän saattoi sanoa: "nyt lepäät ja nautit olostasi, minä voin tehdä sitten kun tulen töistä" jos päivän mittaan kyseli vointiani. Petyin mieheen entistä enemmän, oletin hänen arvostavan sitä, että kannoin yhteistä lastamme sisälläni. Olin täyttämässä hänen suurinta toivettaan. Tuo kaikki laittoi minut miettimaan, että halusiko mies minulta vain lapsen? Mutta mies vakuutti haluavansa meidät kaikki.
Lapsi syntyi ja mies oli kaikesta yli hysteerinen, minkä toisaalta ymmärtää menetyksien takia. Miehen meno kenkä alkoi jälleen vipattamaan ja petyin jälleen lisää. Lapsi vei meitä yhä kauemmaksi toisistamme. Tiesin, että solmut olisi pakko saada aukeamaan ja muutaman kerran olin stempannut itseni nostamaan kissan pöydälle, mutta miehellä oli aina jotain muuta menoa ja petyin jälleen.
Lapsemme oli päivää vaille kuukauden ikäinen, kun kodissa tapahtui jotain mitä en koskaan uskonut tapahtuvan, vaikka miehellä oli ajoittain tapana heitellä riitojen yheydessä tavaroita. Jäin siis samannaisena päivänä jälleen yksin lasten kanssa. Kaikki oli yhtä suurta shokkia, vaikka sainkin pidettyä itseni rauhallisena. Olin jälleen jäänyt yksin pienen vauvan kanssa. Historia toisti itseään. Osittain syytin itseäni, vaikka tiedän epäonnistumiseen tarvittavan myös sitä toista. Tiedän pärjääväni, koska olen kokenut saman aikaisemmin, mutta pelkään romahtavani jossain vaiheessa juuri sen takia, että olen taas yksin. Muutama viikko tässä ollaan nyt menty ja mies on satunnaisesti käynyt täällä. Omat tunteet miestä kohtaan ovat ristiriitaiset. Välillä tässä välit tulehtuivat niin pahaksi, että satutimme toisimme vain lisää. Isommat lapset kaipaavat häntä ja lohdutan heitä parhaani mukaan. Tukea olen saanut ystäviltä ja olen puhunut onneksi suhteemme vaikeuksista heille jo aikaisemminkin. Sain viime viikolla vihdoin soitettua neuvolaan ja terveydenhoitaja oli myös aika järkyttynyt, koska en juurikaan siellä vaikeuksista ole puhunut mitä kohtasin raskausaikana ja hän tiesi mitä olin kokenut aikaisemmin. Hän kehoitti soittamaan perheneuvolaan, jonne menen keskustelemaan ensi viikolla. Voimme mennä sinne myös yhdessä keskustelemaan, josko solmumme aukeaisivat ja joskus voisimme elää vielä yhdessä. Tie tulee olemaan kivinen ja töitä joudumme tekemään joka tapauksessa oli ratkaisu sitten mikä tahansa. Sosiaaliviranomaiset ovat myös kuvioissa, koska perheneuvola joutui tekemään miehestä lastensuojeluilmoituksen.
Nyt toivonkin suuresti saada vastauksen kysymykseeni: Halusi mies vain lapsen?
Aloin odottamaan yhteistä lastamme ja aluksi olimme hyvin onnellisia asiasta yhdessä. Tietysti minullekin iski valtava pelko siitä, pysyykö pieni matkassa ja syntyykö hän terveenä. Ajatukset ovat jokaiselle normaaleja, mutta itselläni tuota pelkoa varjosti lisää miehen monet pettymykset. Halu toteuttaa hänen haaveensa oli niin suuri, minä rakastin sitä ihmistä niin valtavasti.
Vaikeudet alkoivat raskauden myötä, mies todennäköisesti pelkäsi niin paljon menetystä ja hänen käytöksensä johti siihen, että jo ennen raskautta osittain menetetty luottamus alkoi rakoilla lisää. Jouduin miettimään, että haluaako mies oikeasti olla meidän kaikkien kanssa vai esittikö hän vain ennen raskautta haluavansa ehjän ja rakastavan perheen meidän kanssa. Kysyin monesti sitä mieheltä raskauden aikana. Miehen kohtelu minua kohtaan sulki minut oman kuoreni sisään. En kyennyt osoittamaan lukuisten pettymysten jälkeen tunteitani hänelle. Hän purki kihlauksemme kaksi kertaa raskauden aikana ja ilmoitti ettei tule olemaan lapsemme elämässä mukana. Murruin siis täysin kahdesti. Mies kuitenkin aina katui syvästi tekoaan ja sanoi haluavansa elää perheenä meidän kanssa ja kerran yksin perhettä pyörittäneenä annoin mahdollisuudet uudestaan. Monesti kyllä mietin, että mitä vikaa minussa on, kun aina minut hylätään, mutta jatkoimme silti aina uudestaan ilman riitojen kunnollista selvittelyä, koska kahdestaan emme siihen pystyneet. Tiesin, että olimme umpikujassa. Raskauden aikana hormoonitkin tekevät tepposia, mutta petyin mieheen suuresti, kun huomasin miten hän vaati minun suoriutuvan kaikista kotitöistä ja koiran ulkoilutuksesta siitä huolimatta, vaikka lääkäri määräsi minut kotiin sairaslomalle todella kipeän selän takia ja kehoitti kuuntelemaan kehoa. Laskettuunaikaan oli tuolloin vielä useita kuukausia aikaa. Selkä on ollut ongelmana jokaisessa raskaudessa ja itse tuota osasinkin odottaa, että raskasta fyysistä työtäni en pysty tekemään loppuun asti. Itkin välillä, kun liikkuminen oli niin vaikeaa ja mieheltä kuulin vain: " ei raskaus ole sairaus, enkä minä jaksa kaikkea tehdä, kun käyn töissä. Sinä vaan muuten makaat kaiket päivät ja nautit olostasi" ja toisinaan hyvin harvoin hän saattoi sanoa: "nyt lepäät ja nautit olostasi, minä voin tehdä sitten kun tulen töistä" jos päivän mittaan kyseli vointiani. Petyin mieheen entistä enemmän, oletin hänen arvostavan sitä, että kannoin yhteistä lastamme sisälläni. Olin täyttämässä hänen suurinta toivettaan. Tuo kaikki laittoi minut miettimaan, että halusiko mies minulta vain lapsen? Mutta mies vakuutti haluavansa meidät kaikki.
Lapsi syntyi ja mies oli kaikesta yli hysteerinen, minkä toisaalta ymmärtää menetyksien takia. Miehen meno kenkä alkoi jälleen vipattamaan ja petyin jälleen lisää. Lapsi vei meitä yhä kauemmaksi toisistamme. Tiesin, että solmut olisi pakko saada aukeamaan ja muutaman kerran olin stempannut itseni nostamaan kissan pöydälle, mutta miehellä oli aina jotain muuta menoa ja petyin jälleen.
Lapsemme oli päivää vaille kuukauden ikäinen, kun kodissa tapahtui jotain mitä en koskaan uskonut tapahtuvan, vaikka miehellä oli ajoittain tapana heitellä riitojen yheydessä tavaroita. Jäin siis samannaisena päivänä jälleen yksin lasten kanssa. Kaikki oli yhtä suurta shokkia, vaikka sainkin pidettyä itseni rauhallisena. Olin jälleen jäänyt yksin pienen vauvan kanssa. Historia toisti itseään. Osittain syytin itseäni, vaikka tiedän epäonnistumiseen tarvittavan myös sitä toista. Tiedän pärjääväni, koska olen kokenut saman aikaisemmin, mutta pelkään romahtavani jossain vaiheessa juuri sen takia, että olen taas yksin. Muutama viikko tässä ollaan nyt menty ja mies on satunnaisesti käynyt täällä. Omat tunteet miestä kohtaan ovat ristiriitaiset. Välillä tässä välit tulehtuivat niin pahaksi, että satutimme toisimme vain lisää. Isommat lapset kaipaavat häntä ja lohdutan heitä parhaani mukaan. Tukea olen saanut ystäviltä ja olen puhunut onneksi suhteemme vaikeuksista heille jo aikaisemminkin. Sain viime viikolla vihdoin soitettua neuvolaan ja terveydenhoitaja oli myös aika järkyttynyt, koska en juurikaan siellä vaikeuksista ole puhunut mitä kohtasin raskausaikana ja hän tiesi mitä olin kokenut aikaisemmin. Hän kehoitti soittamaan perheneuvolaan, jonne menen keskustelemaan ensi viikolla. Voimme mennä sinne myös yhdessä keskustelemaan, josko solmumme aukeaisivat ja joskus voisimme elää vielä yhdessä. Tie tulee olemaan kivinen ja töitä joudumme tekemään joka tapauksessa oli ratkaisu sitten mikä tahansa. Sosiaaliviranomaiset ovat myös kuvioissa, koska perheneuvola joutui tekemään miehestä lastensuojeluilmoituksen.
Nyt toivonkin suuresti saada vastauksen kysymykseeni: Halusi mies vain lapsen?