Hirviö

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
on minusta tullut. Hirveän usein menetän totaalisesti hermoni tuon keskimmäisemmme kanssa. Tyttö on kohta 3v ja ollut koko ikänsä erittäin vaativa tapaus. Hyvin HARVOIN selviän esim. kauppareissusta ilman jumalatonta itkua ja kiljumista, joka ei siis ole mitään uhmaa, vaan on alkanut jo 1v:na. Nyt on alkanut hermot minulla prakaamaan. Nytkin huusin päikkäreille laittaessa kuin hyeena ja jotenkin pimenee ja raahaan lopulta tytön kädestä roikottaen vessaan tai sänkyyn, kun tulee "tikusta asiaa" sadatta kertaa huoneesta pois juuri, kun olen luullut päivän ainoan hengästystauon alkaneen. Ennen pidin itseäni erinomaisena äitinä, mutta nyt en ole ihan niin hyvä enää. Fiilikset on usein tosi huonot ja viimeistään illalla aina itkettää, jos päivä on mennyt näin niin kuin nyt.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
En osaa muuta sanoa, kuin että ota vähän rennommin. Anna itsesi huvittua lapsen naurettavista kiukunpurkauksista.

Ei pysty. Lähinnä tilanne on mennyt siihen, että olen melkein samantien yhtä raivona kuin ennen useamman tunnin jälkeen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Villi viisikko:
:hug:

Vinkkaan että meidät pelasti Ti-Ti-nalle cd, eli meidän pian 3v tyttönen kuuntelee musiikkia unta odotellessa.
Kirjoituksesi kuulostaa kovin tutulta.

Meillä saa leikkiä unta odottaessa, mutta nämä nukkumaanmenot on ihan rikka rokassa ja sujuvat kyllä jo "hyvin" meidän mittapuussa. Lähinnä ihmettelen näitä raivojani, mitä on alkanut tulla aina, kun alkaa mennä mikä hyvänsä tilanne siihen lapsen räyhäämiseen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
En osaa muuta sanoa, kuin että ota vähän rennommin. Anna itsesi huvittua lapsen naurettavista kiukunpurkauksista.

Ei pysty. Lähinnä tilanne on mennyt siihen, että olen melkein samantien yhtä raivona kuin ennen useamman tunnin jälkeen.

Miksei pysty? mä pystytn. Mun on pakko, muuten menee hermot.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
En osaa muuta sanoa, kuin että ota vähän rennommin. Anna itsesi huvittua lapsen naurettavista kiukunpurkauksista.

Ei pysty. Lähinnä tilanne on mennyt siihen, että olen melkein samantien yhtä raivona kuin ennen useamman tunnin jälkeen.

Miksei pysty? mä pystytn. Mun on pakko, muuten menee hermot.

Onkohan teillä sitten näitä tilanteita usein? Kun meillä saa olla varpaillaan aamusta iltaan ja "otellaan" ihan vähän väliä. Melkein aina nuo tilanteet meneekin ihan "sivistyneesti" ohi, mutta kerran pari viikossa pimahdan.....
Esikoisen kanssa oli uhmaikä ihan naurettavaa lastenleikkiä kun tähän kakkoseen vertaan.
 

Yhteistyössä