M
Minä vaan
Vieras
Erosin miehestäni 10 kk sitten ja jäin kahden lapsen yksinhuoltajaksi. Oletin elämän helpottuvan ja helpottuihan se, mutta...
Yllätyin miten kovasti kaipaan kosketusta ja läheisyyttä ja sitä itteään eli seksiä. Vaikka miehenkin kanssa se puoli oli vähäistä ja jopa olematonta jo pitkään (alkoholiongelmainen mies), niin nyt kun siitä "pääsi" , tuntuu ettei mitään muuta mieti kuin että vieläkö joskus "saa" ja kuinka kauan tarttee käyttää vaan "omia konsteja"... :-( Ajatus, että menee vuosia tällä tavalla, tuntuu ihan kohtuuttomalta ja mahdottomalta kestää.
Olen 35-vuotias, nätti ja fiksu nainen, ei pitäisi olla mitään syytä olettaa että aina tarttis olla yksin ja ilman. Mutta lastenhoitoapuja ei ole (muuta kuin maksullisia joskus) enkä oikein osaisikaan lähteä miehiä mistään yheksi illaksi metsästämään ;-)
Hoidan kyllä työni ja lapseni, mutta ajattelen seksiä lähes koko ajan, nukun huonosti, syön huonosti, olen ns. ylivirittyneessä tilassa. Mietin myös sitä, olenko jotenkin epänormaali tai "huono", kun on niin kovat himot. Mutta eikö kuitenkinkin ole ihan okei, että tämänikäinen, normaalilla hormonitoiminnalla varustettu, elämäniloinen nainen haluaisi sitäkin puolta elämäänsä...
Olisi kiva kuulla, jos muilla yh-äipillä tai -isillä on ollut samanlaisia ajatuksia/ongelmia.
Yllätyin miten kovasti kaipaan kosketusta ja läheisyyttä ja sitä itteään eli seksiä. Vaikka miehenkin kanssa se puoli oli vähäistä ja jopa olematonta jo pitkään (alkoholiongelmainen mies), niin nyt kun siitä "pääsi" , tuntuu ettei mitään muuta mieti kuin että vieläkö joskus "saa" ja kuinka kauan tarttee käyttää vaan "omia konsteja"... :-( Ajatus, että menee vuosia tällä tavalla, tuntuu ihan kohtuuttomalta ja mahdottomalta kestää.
Olen 35-vuotias, nätti ja fiksu nainen, ei pitäisi olla mitään syytä olettaa että aina tarttis olla yksin ja ilman. Mutta lastenhoitoapuja ei ole (muuta kuin maksullisia joskus) enkä oikein osaisikaan lähteä miehiä mistään yheksi illaksi metsästämään ;-)
Hoidan kyllä työni ja lapseni, mutta ajattelen seksiä lähes koko ajan, nukun huonosti, syön huonosti, olen ns. ylivirittyneessä tilassa. Mietin myös sitä, olenko jotenkin epänormaali tai "huono", kun on niin kovat himot. Mutta eikö kuitenkinkin ole ihan okei, että tämänikäinen, normaalilla hormonitoiminnalla varustettu, elämäniloinen nainen haluaisi sitäkin puolta elämäänsä...
Olisi kiva kuulla, jos muilla yh-äipillä tai -isillä on ollut samanlaisia ajatuksia/ongelmia.
