Hirveä synnytys

[pelko]

Onko ihan normaalia että synnytys pyörii mielessä vielä parin kuukauden jälkeen? Mun synnytys oli ihan järkyttävä ainakin omasta mielestäni, kesti hirveän kauan ,puudutukset meni päin p*tä, jouduin maata samalla kyljellä viimeset noin 7 tuntia ennen ponnistusvaihetta enkä päässyt mihinkään sängystä, toinen puoli ei puutunut ollenkaan ja supistukset oli hirveitä tuon 7 tunnin ajan, noin 1-2minuutin välein ja käyrä nousi niin ylös kun vaan pääsi, välillä edellinen ei kerennyt edes loppua ennenkun uusi alkoi.. sitten sain vielä kuumettakin jossain vaiheessa synnytystä jne.. en saanut supistusten takia noin 2,5 vuorokauteen ennen synnytystä nukuttua sekuntiakaan ja olin ihan nälissäni koko vauvan syntymäpäivän, yli vuorokauden syömättä mitään (paitsi aamulla jogurtin jonka oksensin heti) ja myöhemmin en edes olisi saanutkaan syötävää kun oli vähällä joutua hätäsektioon. ja luulin vaan koko ajan kuolevani kipujen takia. Tätä en ole kenellekään kehdannut sanoa mutta suoraan sanottuna mulla kävi mielessä että kunpa kuolisin, kun tuntui etten vaan enää kestä enkä jaksa. taju lähti monta kertaa kivun+ilokaasun takia

Ensimmäisne kuukauden näin melkeen koko ajan painajaisia synnytyksestä. vieläkin välillä näen, ja asia pyörii melkeen joka päivä mun mielessä. Nyt tuntuu siltä että haluaisin kyllä enemmänkin lapsia, mutta synnytys pelottaa mua hirveesti. ollaan aina haluttu melko pieni ikäero lapsille, ehkä 2v ois sopiva (tietnekin riippuu rahatilanteesta yms), mutta .... en tiiä miten uskallan.

 

[aijai]

mitä sulle sanottiin jälkikäteen? ei ihan tainnu mennä putkeen...

mistä syystä sektiouhka?

 

["hilda"]

On ihan normaalia. Joillakin se synntys sujuu putkeen. Joillakin vammoja korjataan vuodenkin synnytyksenä jälkeen.

 

[pelko]

mitä sulle sanottiin jälkikäteen? ei ihan tainnu mennä putkeen...

mistä syystä sektiouhka?

ei mulle oikeen mitään sanottu. hetken juttelin kätilön kanssa samana päivänä kun lähdin kotiin.
siksi sektiota meinattiin kun kohdunsuulla ei tapahtunut mitään järkyttävistä supistuksista huolimatta. ensin oli vaan 2-3cm auki parin päivän ajan. sitten aamulla puhkastiin kalvot ja nopeesti aukes 6senttiin. sitten taas ei tapahtunu mitään, 4 tunnin päästä edelleenkin vaan 6cm auki. ei laitettu eka tippaa koska supistukset valmiiks jo niin kamalia. lopulta päädyttiin kuitenkin siihen että tippa laitetaan ja jos ei tunnin päästä tapahdu mitään niin sitten leikataan. sen jälkeen kuitenkin aukes äkkiä 8senttiin ja sitten lopulta "pääsin" kuitenkin synnyttämään ihan alakautta.

ja toi puudutus meni niin että siis sain epiduraalin jota odotin ihan tuskissani ja odotin ihanaa helpotusta josta monet oli puhunut.. mutta aine vaikutti niin että mun vasen jalkani oli ihan toimintakyvytön ,en saanut sitä edes pysymään koukussa sisätutkimuksen ajan enkä tuntenut sillä mitään polvesta ylöspäin. oikea puoli ei sitten puutunut yhtään.

 

[pelko]

[QUOTE="hilda";23082131]On ihan normaalia. Joillakin se synntys sujuu putkeen. Joillakin vammoja korjataan vuodenkin synnytyksenä jälkeen.[/QUOTE]

joo mä olin sen puoleen onnekas että mitään fyysisiä ongelmia ei jäänyt ja fyysisesti oon palautunu hyvin synnytyksestä. repeämä oli 2. asteen ja sain vaan 5 tikkiä ja parani nopeasti.

mutta tästä henkisestä puolesta en tiiä. synnytyksen jälkeen olin 5 päivää sairaalassa koska vauva joutui infektioepäilyn vuoksi lastenosastolle jossa oli 4 päivää. en ees hirveesti päässyt hoitamaan vauvaa kun oli lämpökaapissa. Mullakin oli tulehdusarvot 145 mutta ei tutkittu miksi. antibioottia sain ja sillä se sit meni... ja sen koko ajan olin ihan hirveen itkunen ja väsyny eikä huvittanu syödä, olisin vaan halunnu kotiin. sen tiiän että se on ihan normaalia. ekat viikot kotonakin oli sellasta sekavaa tietenkin että en oikee tienny mitä pitäs tehdä ja itketti joka asia. nyt kaikki muuten tuntuu sujuvan hyvin mutta tuo synnytys vaan edeleenkin häiritsee mua.

 

["vieras"]

Neuvolassa kannattaisi ottaa asia esille, jospa he osaisivat neuvoa mitä tehdä. Tulevaisuutta ajatellen voin kertoa että jokainen synnytys on ihan oma juttunsa ja erilainen joka suhteessa. Itselläni ensimmäinen synnytys oli ihan kamala kokemus, mutta tästä sain kuitenkin yllättäen voimia. Olin käynyt mielestäni niin pohjalla etten uskonut saman olevan enää mahdollista! 2 lasta synnytin vielä tämän ensimmäisen kauhukokemuksen jälkeen. Seuraavilla kerroilla olin paljon viisaampi, tiesin mitä on edessä, osasin säästellä voimiani ja vaatia ajoissa kipulääkettä ja lisääkin jos ei tehonnut.

 

["vieras"]

Kannattaa tosiaan ottaa jossain, esim. neuvolassa asia esiin ja jos et itse uskalla niin pyytää heitä ottamaan yhteyttä kyseiseen sairaalaan. Minunkin ensimmäinen synnytys meni päin peetä ja sain siitä painajaisia pitkäksi aikaa. En saanut edes papereita synnytyksen kulusta vaan ne olivat "hävinneet". Tästä on jo 10 vuotta mutta jos nyt kävisi sama niin tarttuisin kyllä toimeen ja antaisin palautetta. Silloin olin nuori ensisynnyttäjä ja näin jälkeenpäin ajateltuna henkilökunta kohteli minua tosi rumasti. Olin teinisynnyttäjä, siitäkö se johtui, en tiedä. Seuraava synnytys meni hienosti! Kerroin kokemukset avoimesti ensimmäisestä synnytyksestä toisen synnytyksen "sairaalapapereihin" ja lisäksi kätilöille paikan päällä. Palvelu oli tämän jälkeen 10+.

 

["noh"]

Ole onnellinen ettet kuitenkaan sektioon joutunu. Se vasta kamalaa onkin, enkä pääse siitä yli.

 

["vieras"]

Puudutuksesta vielä.. Esikoisesta sain epiduraalin josta oli apua kipeisiin supistuksiin ehkä puolituntia, ei siis toiminut minullakaan. Seuraavasta lapsesta vaadin spinaalin, vaikka sanottiin ettei enää ehdi, ja kas kummaa kyllä hyvin ehti kun tiukasti pyysi. En olisi uskonut mikä helpotus! Olin tunnoton vyötäröön asti ja ponnistusvaihekkin oli kivuton paineentunnetta lukuunottamatta. Kolmannella kerralla spinaalin vaikutus alkoi loppumaan juuri kun lähestyttiin loppua ja kiltti kätilö ehdotti jos tilataan spinaali uudestaan. Sanoi kyllä ettei kaikki suostu laittamaan 2 kertaa, mutta kysytään. Sain spinaalin toiseen kertaan ja loppu hyvin, kaikki hyvin. Vaatikaa tytöt spinaali!

 

[aijai]

[QUOTE="noh";23082156]Ole onnellinen ettet kuitenkaan sektioon joutunu. Se vasta kamalaa onkin, enkä pääse siitä yli. [/QUOTE]

onkos tää nyt reilu lausunto? kun mä taas jouduin sektioon aika samansorttisessa tilanteessa, ja siitä eteenpäin elämä alkoi hymyillä kaiken siihenastisen turhantuntuisen kivun jälkeen, kun hyvinalkanut avautuminen loppui. Jämähdin kuuteen senttiin ainakin kuudeksi tunniksi, ja uusintaepiduraali ei vaikuttanut ollenkaan vaikka ensimmäinen oli taivas.

Syynä jämähdykseen oli jonkunsortin virhetarjonta, nassu katseli väärään ilmansuuntaan. En tiedä miten yleistä tuo on, tai miten usein epiduraali ei toimi kunnolla. Mutta kysyisin aapeenä papereitani, jos vaikka asian aukikelaaminen ei lisäisi tuskaa. Sun tapauksessahan ei voida ehkä sanoa, miksi avautuminen keskeytyi, koska mun jälkeläisen päänasento selvisi tietysti sektiossa. Mutta jos papereista löytyisi joku selkeä syy kuitenkin, niin lohduttaisiko se?

En kehittänyt kauhuntunnetta kuitenkaan vaikka roikuin niin pitkään pelkän kaasun varassa samalla kuin se laitteisto hajoili useampaan kertaan ja eri tavoilla. Syynä on ehkä se, että tiedän etten synnytä enää koskaan - ikä tulee vastaan ja lapsiluvuksi meillä riittää yksi. En tiedä paljonko miettisin asiaa, jos paluu olisi suunnitelmissa.

Usean kuukauden ajan mua kyllä kiusasi nimenomaan se epäkuntoinen ilokaasutarjoilu. Että miten voi olla niin piittaamatonta suuren sairaalan meno, että tuommoinen vehje voi olla niin pahasti huoltamaton. Muutakin huomauttamista löytyisi, mutta tämä on jotenkin se asia, joka edelleen kaivaa mieltä aina kun se mieleen nousee. Mainitsin asiasta useammalle henkilökunnan jäsenelle ja myös sille, jonka virallisesti ottaen piti ottaa loppulausuntoni, ja yhdenkään reaktioon ei sisältynyt mitään, mistä olisin voinut päätellä että asialle on tehty jotain. Olin kuitenkin niin huojentunut päästessäni lopultakin käärön kanssa kotiin kaikkien vastoinkäymisten jälkeen, että enpä ole saanut kysyttyä jälkikäteen, missä mätti.

 

[pelko]

siinä vaiheessa ku kuulin että sektio uhkaa niin pillahdin itkemään sen takia, koska en halunnut. ponnistusvaiheessa ja ihan avautumisvaiheen viimesten 2 senttien aikana toivoin että olisi sittenkin joutunut leikata, koska mulla vaan oli niin kaikki voimat loppu.

 

[LisaMarie]

ja toi puudutus meni niin että siis sain epiduraalin jota odotin ihan tuskissani ja odotin ihanaa helpotusta josta monet oli puhunut.. mutta aine vaikutti niin että mun vasen jalkani oli ihan toimintakyvytön ,en saanut sitä edes pysymään koukussa sisätutkimuksen ajan enkä tuntenut sillä mitään polvesta ylöspäin. oikea puoli ei sitten puutunut yhtään.

Epiduraali ei sovi kaikille ja siitä puhutaan hirmuisen vähän! Mulla ei toiminu epiduraali kunnolla ekassa synnytksessä, toisessa sitä ei käytettykään, mutta 3. taas, vaikka se ei ekassakaan toiminut ja 3. synnytyksessä juuri se toimimaton puudutus teki siitä ikävän kokemuksen.
Kun ei voinu liikua ja silti se kipu ei vähentyny yhtään, vaan olo oli kuin perunasäkillä! Mä en enää antais laittaa epiduraalia!
Se 2. synnytys, jossa ei laitettu epiduraalia, vaan kohdunsuun puudutus, oli kaikkein miellyttävin, mä pystyin itse osallistumaan siihen, enkä ollu vaan joku säkki, jota käänneltiin.

 

[...]

[QUOTE="noh";23082156]Ole onnellinen ettet kuitenkaan sektioon joutunu. Se vasta kamalaa onkin, enkä pääse siitä yli. [/QUOTE]

Meinasin juuri sanoa täysin päinvastaista, että on se kumma, kun eivät laittaneet sektioon. Mielestäni ei ole mitään järkeä noin pitkään tuskailla ja kärsiä ja rääpiä niissä kivuissa ja ongelmissa, sen sijaan että mentäisiin sektioon.
Oikeasti nytkin äiti olisi varmasti paremmassa kunnossa, eikä tuosta synnytyksestä olisi jäänyt tuollaisia traumoja.

 

["vieras"]

sinun pitää puhua tapahtumasta niin kauan, että olet sen kanssa ok. puhut neuvolassa, ystäville, sukulaisille, kaikille mahdollisille. oikein hyvälle ystävälle voit sanoa, että jauaht tätä samaa niin kauan, että olet sen käsitellyt. mutta laita silti joku aikaraja, esim kun synnytyksestä on kulunut vuosi, niin et enää jauha sitä. voimia.

 

["vieras"]

Onpa ikävää, että sulla on ollut tuollainen synnytyskokemus. On se niin sattumankauppaa monella tavoin miten menee ja mitä kokemuksia tulee.

Mun synnytyskokemus sai hyvän lähtölaukauksen Kättärille mennessä, kun soitin ovikelloa supistusten kourissa (synnyttäjät lukkojen takana) päästäkseni osastolle ja oven avaa kiukkuinen kätilö, joka katsoo mua päästä varpaisiin, seisoo oven tukkeena ja kivahtaa "Mitä asiaa?!" Ööh, tuota synnyttämään olisin tulossa...? Eikun muuten vaan maha pystyssä hiki ohimoilla tässä pimputtelen ovea...Rouvalla taisi jäädä kahvi kesken tai muuten vaan oli menossa hirttämään itseänsä.

Meni muutenkin aika lailla sitä rataa, että itse piti vaatia asioita ja olla skarppina. Kätilöt ehtivät vaihtua pariin otteeseen ja vasta viimeinen kätilö oli miellyttävä ja otti kontaktia synnyttäjään kuten ihmiseen kuuluukin. Aika laitosmaista touhua kaikkinensa ja aika moni henkilökunnasta väärällä tavalla rutinoitunutta. Mitäs menin synnyttämään niinkin kiireiseen aikaan kuin maaliskuussa

 

["tiina"]

Minun ensimmäisestä (alatie)synnytyksestä on aikaa 21v. eikä ole mielestä häipynyt. Sen jälkeen en ole alakautta suostunut synnyttämäänkään en suostuisi edelleenkään. Kaksi sektiolla syntynyttä lasta olen sen jälkeen saanut.

 

["vieras"]

Aika samoja tunteita oli minullakin. Oikeesti tuntui siltä, että en jaksa enää ja minut voi tappaa siihen paikkaan kun en vaan jaksa enää. Ja minulla synnytys kesti vaan aktiivisena 16tuntia ja sitä ennen olin sairaalassa muistaakseni noin 14tuntia. Miehelle totesin synnytyksen jälkeen ettei meille tule enää yhtään lasta. No nyt olen raskaana ja muistan, että kamalaa oli, mutta en pelkää sitä näin etukäteen. Tai pelkään tulevaa sektiota, koska siihen se luultavasti menee. Niin ja kaksoset olisi synnytettävä kuitenkin jotakin kautta. Kyllä sen kivun ja toivottomuuden kestää kun tietää mikä on tulos.

 

[yksi äiti]

En ehtinyt lukea kaikkia kommentteja, mutta yhdellä kaverilla meni synnytyksessä kanssa kaikki pieleen ja hän murehti sitä pitkään ja pyysi päästä keskustelemaan synnytyksestä kätilön kanssa synnytyssairaalaan. Kävi sitten keskustelussa, mutta en muista, kokiko keskustelun auttavana. Pointti siis se, että se on ihan mahdollista päästä keskustelemaan synnytyksestä jälkikäteen synnytyssairaalaan. suosittelen kokeilemaan tätä. voimia.

 

[hoya bella]

Mulla on ihan positiivinen kokemus vauvan syntymästä vaikkei se ihan ongelmitta sujunutkaan. Silti se on tosi usein pyörinyt mielessä tässä 2kk aikana, viimeksi eilen oikeastaan koko päivän ajattelin synnyttämistä ja sen synnyttämispäivän tapahtumia, sen verran erikoinen ja ainutlaatuinen kokemus se oli.

 

["Kaisa"]

PELKOPKL VOI KÄYDÄ KESKUSTELEMASSA JO ENNEN KUIN ALETAAN SUUNNITTELEMAAN UUTTA RASKAUTTA!! Sä voit myös pyytää päästä keskustelemaan kätilön kanssa synnytyksestä. Se vois helpottaa et pääset käsittelemään synnytyksen vaihe vaiheelta läpi. Eikä myöskään kannata unohtaa ISÄÄ!! ISÄ on myös kokenu kovia siinä ku seuraa vaimonsa tuskia vierestä!!

 

["vieras"]

Mulla oli kolmannen lapsen synnytys niin kauhea, että olen jopa kehdannut sanoa kaikille, että jos mulla olis ollut siellä synnytyssalissa ase, niin olisin ampunut itseni. Kuitenkin mulla oli 2 normaalia alatiesynnytystä takana, joten tiedän kyllä mitä synnytys on, mutta tuo oli jotain aivan kamalaa. Olin tyytyväinen, kun synnytys vihdoin päätyi sektioon. Yritin monta tuntia ennen sektiopäätöstä sanoa, että kutsukaa nyt perkele se erikoislääkäri tänne tekemään päätös, sillä olen 100% varma, että tämä ei normaalisti synny. Synnytyspelko jäi, joka vähän hälventyi sitten neljättä odottaessa, kun kävin pelkopolilla. Mutta pelko tulikin takaisin sit synnytyksen yhteydessä, joka ei kunnolla päässyt edes käyntiin, kun tuli jo leikkauspäätös. Olin salaa tyytyväinen sektioon.

Toipumiset olleet melko samanlaisia. Kaikkein nopeiten toivuin toisesta alatiesynnytyksestä ja ekasta sektiosta.

 

["surullinen"]

Mua harmittaa hirveästi että sairaalassa kätilöt eivät juurikaan neuvo liikkumaan, se auttaa kaikista parhaiten kun on jaloillaan, lapsi laskeutuu ja pääsee kääntymään oikeaan asentoon toisin kuin jos on makuullaan. Itsellä eka synnytys oli aivan kauhea, kätilö halusi mun olevan sängyllä ja "säästävän" voimia, synnytys kesti yli vuorokauden. Aiemmasta kasvaimen leikkauksesta tiesin jo että epiduraali ei toimi mulla, ja sanoivat sairaalassa että todennäköisesti ei spinaalikaan auta jossei epiduraalikaan. Synnytys olisi todennäköisesti kestänyt paljon vähemmän aikaa jos olisin saanut liikkua ja olla niinkuin itsestä tuntui parhaalta. 4 vuoden jälkeenkin vielä ottaa päähän että tein vaan niinkuin kätilö sanoi! Seuraava synnytys tapahtuikin "luomu" sairaalassa ja kun sain itse valita miten hilluin aukenemis ajan (suihkussa, kävellen, miehen kaulassa roikkuen) ja ponnistus jakkaralla ilman lääkkeellistä kivunlievitystä, synnytys oli ohi alle 3:ssa tunnissa.

 

["Ilona"]

Mun toka synnytys ei ollut ihan noin paha kuin sulla, mutta melko samantyylinen. Mullakin se pyöri pitkään mielessä, ja monta kuukautta synnytyksen jälkeen en pystynyt esim. rakastelemaan itkemättä, kun koko ajan alapäästä tuli vaan mieleen se synnytys. Sanoisin, että traumatisoituminen oli hyvin lähellä, mutta onnekseni mulla tämä oli 2/2 lapsi, enkä sillä tavalla edes joutunut ajattelemaan uutta synnytystä.

Mutta ihmeesti se aika kadottaa ne tunteet, onko se sitten pelkkää harhaa, mutta taas olisin ihan valmis synnyttämään jos haluaisin 3. lapsen vielä. Sen tunteen vain unohtaa, ja kivun. Vaikka muistan, että olin todella kivuissani, peloissani ja epätoivoinen, en enää saa kiinni siitä tunteesta, en enää muista miltä se tuntui. Olen kai niin yltiöpositiivinen ihminen, että jostain syystä uskon, että jos nyt synnyttäisin, kaikki menisis helposti. Toka lapseni on siis 1 v 1 kk. Joskus puolen vuoden tienoilla se synnytysmuisto varmaan alkoi hälvenemään. Anna itsellesi aikaa.

 

["jaana"]

Mä mietin esikoisen jälkeen synnytystä n. 3kk joka ikinen päivä. Hirveesti jäi kysymyksiä, vaikka kätilön kanssa juttelinkin silloin sairaalassa, mutta en edes sillä hetkellä osannut oikein kysyä mitään. Meinasin jo ottaa neuvolassa asian puheeksi, kun vauva oli sen 3kk, mutta sitten puhuinkin koko synnytyksen alusta loppuun omalle äidilleni ja se helpotti ihan hirveästi

Mua kanssa harmitti ja vieläkin harmittaa, ettei kukaan patistanut liikkeelle vaan makuutettiin ja samalla ihmeteltiin, kun vauva ei laskeudu kunnolla jne. No jotain hyvää tästä ekasta kokemuksesta oli kuitenkin... seuraavaa synnytystä suunnittelin enemmän, opettelin hengittämään/rentoutumaan ja lisäksi sairaala oli toinen. Lopulta minä, joka olin ekassa synnytyksessä saanut kaikki mahdolliset lääkkeet ja silti meinasin kuolla kipuun (olin myös valmis luovuttamaan), pärjäsinkin toisessa pelkällä ilokaasulla ja vedellä. Toki se oli puolet nopeampikin, mutta siitä kiittelen myös pystyasentoa.

Suosittelen myös, että jauhat sitä asiaa kaikkien kanssa ja kerrot, että se vaivaa sinua. Puhuminen auttaa ihmeen paljon!

 

[Tönt]

tulipa vaan mieleen että jokainen saa olla synnytyksessä aktiivinen jos niin haluaa. miksi maata siellä piuhoissa kuin lahna sanomatta mitään? vaikka synnyttää sairaalassa kätilön avulla niin saa olla omaa tahtoa. loppupelissä se olet sinä joka määräät omasta kehostasi.

ton kirjoitin sitä varten että joku muu saattaa tehdä samoja virheitä tai sinä itse jos joskus pääset yli tosta. kannattaa varmaan oottaa että ajan kanssa helpottaa ja puhua jonkun kanssa. :hug: