Hiljaa haihdun ja katoan pois..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Minä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Minä

Vieras
Tätä vartenko olen kasvanut aikuiseksi? Tähänkö olen valmistautunut omalla elämälläni, haaveillani, unelmillani? Tämäkö on minun elämäni? Tätä vartenko olen kolujua käynyt, tullut siksi kun nyt olen..

En ole täälä nyt kuin muita varten. En osaa kuunnella itseäni, en halua kuunnella, en saa enkä uskalla. Luovutan. Olen se, mikä pitää olla. Teen sen, mitä pitää. Lopetan kapinani, lopetan itsekeskeiset ajatukseni minusta ja minun tarpeistani, alistun ja häivän.

Jos ystäväni ette enää näe minun nauravan kuin ennen, niin älkää kysykö miksi. Jos en tee hullutuksia, tai saa hassuja päähänpistoja, niin älkää ihmetelkö.

Minun on pakko lopettaa haaveilu, pakko olla nyt muita varten. Ehkä joskus tulee minun aikani, minun unlemani ja minun tarpeeni.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tiltu:
sitä kutsutaan aikuistumiseksi, avioliitoksi ja äitinä olemisen iloksi..

Ei se nyt aina ihan noikaan mene. On olemassa ihmisiä, jotka oikeesti imee toisen kuiviin.
Saati sitten, jos lisäksi tulee jotain muuta kriisiä / hoidettavaa, siihen aikuistumisen, avioliiton ja äitiyden päälle.
Itelläkin on takki aika tyhjä :(
 
Kyllähän tää äitiys on aikamoista läsnäoloa, mutta nimenomaan sitä tarvitaan. Siis, että olet oikeasti läsnä. Jos olo on todellakin noin paha niin rimpauttapa mielenterveystoimistoon. Masennukseen saa kyllä oikeasti apua. Aikuisten oikeasti. Vai olisiko enemmän kodinhoitajan tarpeessa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Elekee höpöttäkö:
Kyllähän tää äitiys on aikamoista läsnäoloa, mutta nimenomaan sitä tarvitaan. Siis, että olet oikeasti läsnä. Jos olo on todellakin noin paha niin rimpauttapa mielenterveystoimistoon. Masennukseen saa kyllä oikeasti apua. Aikuisten oikeasti. Vai olisiko enemmän kodinhoitajan tarpeessa?

Mistä sä edes tiedät, onko ap:llä lapsia vai ei? Mun mielestä ei varsinaisesti äitiydestä mitään puhunut.... Toki rivien välistäkin voi lukea, mutta samalla vois lukea sen, että tuskin on pelkästi äitiyden ahdistuksesta kyse.
 
Haaveet täytyy suhteuttaa realiteetteihin, mutta itselle pitää olla tila. Jotain omaa on oltava.

Siihen saa myös tukea. Noista ajatuksista voi puhua neuvolassa.

Runot ja ajatelmat, blogi, niissä on jo oman tilan alkua ja niihin näyttää olevan taipumuksia...? :)



 
Mie ymmärrän ap:tä. Ei se harrastus aina ole ratkaisu koska jos ei ole mahdollisuutta mennä harrastamaan! Esim. kuten meillä on , lapsi ei suostu jäämään isänsä kanssa kahden. Vain äidin seura käy.

Mulla samanlaisia ajatuksia kuin ap:llä, ei jaksa itseään muistaa koska muut vaativat kaiken minkä irti saavat!

Haleja ap!
 
Kerropa missä välissä harrastan?
Ensin olen lasten kanssa. Kun mies tulee, hoidan omat vanhempani (omaishoitaja ), jonka jälkeen lähden omalle työpaikalle. Voi kun elämä oiskin noin helppoa, että kyse ois vaan harrastusten lisäämisestä.
 

Yhteistyössä