Hieronta alkuraskaudessa

Siis apua! Kävin eilen tunnin mittaisessa rentouttavassa kokovartalohieronnassa, jossa myös siveltiin kevyesti kuumakivillä. Kerroin ennen hierontaa hierojalle olevani raskaana (rv5+3 menossa nyt). Ja tänään ystäväni sanoi ettei alkuraskaudessa saisi käydä hierronnassa ja että kuumakivi ehdottomasti kiellettyä :O

Nyt olen hirveän huolissani tuosta eilisestä hieronnasta ja ihmeissäni, sillä kerroin olevani raskaana joten oletin hierojan tietävän mitä tekee.

Onko muilla kokemuksia / tietoa alkuraskauden hieronnasta ja sen turvallisuudesta?
 
Olen käynyt ennen kuin tiesin raskaudesta ja siitä eteenpäin hieronnassa 2 kertaa/kk. Toinen kerta hartiahieronta ja toinen alaselkä, pakarat, reidet. Kuulin jälkikäteen, ettei olisi saanut, mutta perusteita en silloin saanut. Kuvittelin vain, että on hyvä kun hemmottelee itseään ja pitää huolta omasta hyvinvoinnista ja rentoutumisesta. Ei tuo viime viikkoisen nt-ultran (12+5) perusteella mitään ollut aiheuttanut.

Kiinnostaa kyllä onkohan jotain tieteellistä faktaa mitä voi aiheuttaa? Elimistöhän tuottaa kuona-aineita joka tapauksessa eli siihen se ei voi liittyä. Minulle ystävä sanoi kauhuissaan, että juoksu pitää lopettaa heti, kun alkio voi irrota. Kyselin sitten varhaisultrassa asiasta ja sain vastauksen, että on aika mahdotonta, että keskenmenon pystyisi itse aiheuttamaan, jos alku on muuten kunnossa.
 
Ainakin lähempänä laskettua aikaa, mutta kuitenkin silloin, kun vauva ei ole täysiaikainen, voi hieronta aiheuttaa supistuksia, ja on näin riski. Ja mitä tuohon juoksemiseen tulee, niin höpö höpö. Ei se alkio sieltä mihinkään irtoa. Ois aika helppo tapa tehdä abortti, jos sellaisen haluaisi.
 
Just tänään kattelin itelle hierojalle aikaa ja yhen hierojan sivuilla oli raskaudenaikaisesta hieronnosta ja siinä sanottiin, että normisti voi käydä hieronnassa rv37 saakka ja siihen asti vältetään alaselänhierontaa. Luulen, että sen takia vältetään alaselänhierontaa, että sen on todettu aiheuttavan supistuksia joillekkin.
 
  • Tykkää
Reactions: mamma2012
Olen myös ratsastanu kaksi viimeistä raskautta reilusti yli puolen välin ihan normaalisti täysillä. Elimistöä kuunnellen. Senki jälkeen muutamia viikkoja vähän hillitymmin.
Olen asiasta jutellu lääkäreiden/kätilöiden ja hoitajien kanssa ja jokaiselta olen saanu vastaukseksi että jos ei tunnu pahalta ni antaa mennä vaan.
 

Yhteistyössä