V
vierailija
Vieras
Antti, 88, asuu yksin tyhjässä hotellissa
Antti Honkonen asuu jo neljättä vuotta yksin. Miehellä on 24 huonetta, loputtomasti pihaa hoidettavana ja paljon syksyn pimeitä tunteja yksin vietettävänä.
Hotelli Särkkä Äänekoskella on ollut jo vuosia tyhjillään asiakkaista, mutta paikka on tip top – liinavaatekomeroa myöten. Mihin tahansa 24:sta huoneesta voisi majoittua heti, osassa sängyistä on puhtaat lakanatkin paikoillaan.
Eläkepäivät eivät ole vielä tavanneet minua, vaikka ikä on näin reipas.
– Antti Honkonen
Syksyn pihatyötkin on kohta tehty, kun haravan varressa häärii hotellissa yksin asuva Antti Honkonen.
Hän oli maineikas, mutta ei tainnut Elviskään asua tämmöisessä paikassa.
– Antti Honkonen
88-vuotias Honkonen pitää käsipelissä niin lumesta kuin syksyn lehdistä puhtaana hotellin ympärystä suunnilleen hehtaarin alueelta, kaikkiaan tonttia on Keiteleen rannalla yli viisi hehtaaria.
Veljensä kanssa hotellin ostanut Honkonen on asunut Hotelli Särkässä 11 vuotta, ainakin kolmasosan ajasta ypöyksin. Vähän kuin rock´n rollin kuningas.
– Muistan kyllä hänen aikansa. Hän oli maineikas, mutta ei tainnut Elviskään asua tämmöisessä paikassa.
Paljon tuttavia, mutta ei yöpyjiä
Muutaman kerran Honkonen lentänyt talvella hetkeksi etelän aurinkoon, mutta paljon pimeää ja kylmää aikaa Honkonen on viettänyt yksin tyhjässä hotellissa. Honkosen huusholli on hulppea, mutta niin on työn ja yksinäisyyden määrä.
– Paikkojen kunnossapitoa riittää ja tekemällä kuluu aika. Tällä iällä työhön vain alkaa jo väsyä, mutta silloin vaihdan aina toiseen työtehtävään.
Honkosella on laaja ystävä- ja tuttavapiiri, ja hän saa hotelliinsa usein omia, yksityisvieraita.
– Olen sanonut, että kahvit keitän aina ja huoneisiin saa jäädä yöksi, mutta yöpyjiä ei ole paljon ollut.
Takana värikäs työhistoria
Honkonen on tehnyt pitkän elämänsä varrella paljon ja erilaisia töitä. Karstulassa syntyneen Honkosen ensimmäinen työ oli myydä joulukortteja.
– Vuonna 1934 äiti sanoi, että pitäisi saada jostain rahaa, että saataisiin jouluksi riisiryynejä. En enää muista, oliko korttien myynti oma vai äidin ajatus.
Sotavuosina Honkonen metsästi ja kävi lihalla, mutta myös voilla, mustan pörssin kauppaa. Vuonna 1947 pelkän kansakoulun käynyt mies pääsi kauppaan myymälänhoitajaksi.
Viiden vuoden työn jälkeen hän siirtyi puutavara-alalle. Vuotta aikaisemmin alkanut Korean sota kasvatti Suomessakin vientiä, ja sai aikaan kansainvälisen korkeasuhdanteen.
– Minulla oli 35 hakkuumiestä ja hankin 15 000 mottia halkoja ja saman verran kaivospuuta. Se oli rahakasta aikaa, parhaimmillaan oli seitsemän miljoonaa, valehtelijan määrä, rahaa. Tuntui, ettei mikään kaada sitä puutavaratouhua.
Tien päällä miljoonia kilometrejä
Suhdanne alkoi vähitellen hiipua. Vuonna 1966 Honkonen aloitti Karstulassa taksiautoillijana.
– Sain ensialkuun koulutaksilupat ja reilun vuoden päästä täydet liikenneluvat. Ajoin taksia 26 vuotta ja sitten vielä avitin poikaa viisi vuotta ennen kuin täytin 70 vuotta.
Se oli rahakasta aikaa, parhaimmillaan oli seitsemän miljoonaa, valehtelijan määrä, rahaa.
– Antti Honkonen
Honkonen laskee ajaneensa taksia vähän yli neljä miljoonaa kilometriä - ja siihen päälle yli miljoona kilometriä kuorma-autolla.
Miehen mukaan hänen taksiautoilijan vuosinaan raha vielä liikkui.
– Sosiaalitoimistosta ei tullut rahaa, vaan ihmiset tekivät töitä. Nyt on kylät tyhjiä, omalla kotikylälläni ei näe enää kissaakaan, jos siellä liikkuu.
Haaveissa ensimmäinen eläkepäivä
Honkonen olisi valmis hotellista luopumaan, mutta perintöriitojen vuoksi se ei ole onnistunut. Miehen mukaan hotellin tulevaisuus onkin täysin selvittämättä.
– Huoneille olisi kysyntää niin Äänekosken ison tehtaan rakentajien kuin pakolaisten keskuudessa.
Mies odottelee talven tuloa ja ahkeroi paikkojen kunnossapidon kanssa. Keiteleen rannalla on iso, parikymmentä saunojaa vetävä rantasauna ollut melkein viisi vuotta kylmillään, kun ei sitä yhdelle miehelle viitsi lämmittää.
Baarissakin mies mielellään joskus istuisi, mutta yksin se ei ole kivaa.
– Hömpsyt voisi ottaa vaikka heti, mutta eipä tule juuri otettua, kun ei ole ketään kaveria. Pysyy paremmin jaloillaan, kun ei ota.
Isosta rakennuksesta olisi Honkosen mielestä jo sopiva hetki päästää irti.
– Pääsisi viettämään oikeastaan ensimmäistä eläkepäivää, eläkepäivät eivät ole vielä tavanneet minua, vaikka ikä on näin reipas.
http://yle.fi/uutiset/antti_88_asuu_yksin_tyhjassa_hotellissa/8376895