hetken kesti iloa..

Tänään käytiin ultrassa ja siinä todettiin, että on tapahtunut keskenmeno viikkoja olisi ollut 9+3 vielä viikoilla 7+2 ultrassa pienen sydän löi ja kaikki oli kunnossa.
Keskenmenoa ei osattu odottaa koska mitään vuotoja ei ollut, mitä ihmettelen, raskausoireita on vielä mutta ne olivat kyllä vähentyneet.
Minulle sanottiin että kaavintaa tai lääkkeellistä keskeytystä ei tarvitse tehdä, sanoivat, että se tulee huomaamatta ulos jotenkin nesteinä (ei siis verenä) Tuntuu tosi oudolta, että se tulisi itsestään ulos, onko muilla kokemusta tällaisesta ettei mitään toimenpiteitä olisi tarvittu tehdä?
Jälkitarkastus 6 viikon päästä. :'(
 
Greippi
Minulle kävi niin, että en itse ollut tajunnutkaan keskenmenoa, koska mitään oireita ei ollut. Raskausoireetkin jatkuivat ihan entisellään. Kun olin käynyt Kätilöopistolla ultrassa ja kuullut surulliset uutiset, meni vielä melkein viikko ennen kuin vuoto alkoi. Mitään toimenpiteitä ei tarvittu, vaan kaikki tuli ulos itsestään.

Olen pahoillani menetyksestäsi ja toivon sinulle kaikkea hyvää. Itse olin keskenmenon jälkeen onnekas, kun melkein seuraavasta kierrosta tärppäsi uudelleen ja nyt olen pienen pojan äiti.
 
Hei Ninnu!

Pahoitteluni :hug:

Mulle kävi niin, että pikkuinen oli kuollut rv6+1, mutta lääkkeellinen tyhjennys tehtiin vasta rv11+4. Lääkäri sanoi, että kyllä se ois sieltä joskus tullu pois, mutta ei ruvettu odottelemaan kun noinkin pitkään oli pysynyt matkassa. Itselleni jotenkin oli helpotus, kun epätoivoinen odotus (me ei siis sykettä nähty missään vaiheessa, aina vaan epäiltiin myöhäistä kiinnittymistä) päättyi. Tottakai se satutti, mutta aika varmasti parantaa tämänkin haavan. Tuota kyllä ihmettelen, että mitenkä se vois tulla pois ilman veristä vuotoa? Onhan siel niin paksu limakalvokin...vastatkoon viisaammat.

Voimia sinulle!

Hansu
 
Olen tosi pahoillani keskenmenostasi. Itse saman kokeneena tiedän, miltä tuntuu. Myös mekään emme osanneet odottaa keskenmenoa, kun ei ollut mitään vuotoa. Viikoilla 11 vasta utrassa nähtiin, että vauva oli kuollut.
Minulle suositeltiin kaavintaa, ettei tulisi suuria vuotoja kun oli jo sen verran pitkällä. Sanoi, että tulisi itsekseen pois mutta voisi kestää jopa viikolla 16 asti.
Tuota en kyllä usko, että tulisi vain jonain nesteenä pois. Kyllähän siinä verta myös tulee. Toivottavasti kaikki menisi sinulla hyvin, ja pääsisitte uudestaan vauvahaaveisiin. :hug:
 
kkemeli

Itselläni oli myös keskenmeno viime syksynä. Todettiin viikolla 8+ ja alkio oli kuollut viikolla 6+. Minulle kyllä sanoivat, että lääkkellinen tyhjennys tai kaavinta tehdään, mutta yrittivät laittaa sen vasta viikon päähän. Itse sitten VAADIN, että tyhjennys on tehtävä nopeasti ja aika kummasti löytyikin jo parin päivän päähän. Itselläni ainakin helpotti surua se, että ei tarvinnut viikko tolkulla odotella, että jotakin tulisi ulos, vaan tyhjennyksen jälkeen sai alkaa odotella menkkoja tulevaksi ja kääntää katseen taas tulevaisuuteen.
 
Iso halaus sinulle!javascript:emoticon(':hug:')
javascript:emoticon(':hug:')

Olen kokenut saman tasan viikko sitten. Olin raskausviikolla 7+0 ja olin menossa ultraan katsomaan, että kaikki on kunnossa. Mieheni oli tällöin työmatkalla Saksassa ja minä olin yksin 3,5-vuotiaan tyttäreni kanssa. Alku otti koville, vaikka kovin reipasta esitinkin vielä lääkärin vastaanotolla. Meillä syytä ei osattu ilmoittaa, olin kyllä itse flunssassa ja kovassa kuumeessa, joten kätilö epäili, että infektio olisi päässyt istukan läpi kohtuun.

Keskenmenoa ei ole ilma veristä vuotoa, joten sitä voit odotella. Neuvon sinua ottamaan myös särkylääkkeitä etukäteen, jottei kohdun supistelut tunnut liian ikäviltä. Kaikilla ei kipuja ole, joten se on hirmu yksilökohtaista.

Kyllä tästä toivutaan, kunhan annetaan aikaa myös surutyölle.

Enkeleitä kanssasi!

 
Hei,

Itse koin keskenmenon tämän viikon maanantaina. Se alkoi verisellä vuodolla, joka muuttui runsaammaksi illan ja yön aikana. Yöllä tuli sitten verisiä hyytymiä ja koko sikiö. Raskausviikkoja oli takana 10. En ollut vielä ehtinyt ultraan kuulemaan sydänääniä. Seuraavana päivänä otin yhteyttä neuvolaan ja sain ajan lääkärille, joka lähetti minut vielä sairaalan gynelle. Siellä katsottiin ultralla, ja poistettiin loput kalvot, joita oli jäänyt tosi vähän ja otettiin tulehdustesti.

Raskauteni alkoi siten, että minulla oli kuparikierukka ja tulin kuitenkin raskaaksi. En tiedä vaikuttiko tämä asiaan vai ikäni, koska olen jo 43-vuotias ja 2 lasta minulla jo on (13 ja 11 vuotiaat).

Täähän tilaan nyt sitten totutellaan... Koetetaan jaksella!
 
Voimia sinulle Ninnu!

Itselläni keskenmeno oli tapahtunut pari viikkoa sitten (teelusikallinen verta viime viikolla, jolloin painuin ultraan saman tien, eikä sykettä enää näkynyt..) Lääkkeellinen tyhjennys tehtiin eilen, koska mitään vuotoa itsestään ei ollut tullut sen viimeviikkoisen jälkeen. Vaihtoehtona ei edes ollut odottelu, että vuotaisi itsekseen pois, enkä olisi sellaiseen suostunutkaan, koska tuntui että haluan jatkaa elämää mahdollisimman nopeasti täältä surun keskeltä eteenpäin.. Ei ikinä olisi voinut ajatella, että meille käy näin, mutta meillä on nyt oma pieni suojelusenkeli taivaassa..

Suru on sanaton, mutta elämä jatkuu kaikesta huolimatta! Tiedän miltä sinusta tuntuu.. :hug: :hug:
 
Soitin lääkäriin ja vaadin selitystä tälle kaikelle.
No sain sitten huomiselle lääkkeellisen tyhjennyksen, saa nähdä miten se menee ja miten siitäkin sitten toipuu..

Mutta tuhannesti kiitoksia teille kaikille kohtalotovereille zemppauksista ja myötätunnosta. Yhdessä me saman kokeneet näistä selviämme. Zemppiä ja hyviä jatkoja tulevaan teille kaikille :hug:
 
Tsemppiä Ninnu! Hieno juttu, että sait asiat rullaamaan ja huomisen jälkeen jo helpottaa! Itselleni oli ainakin tosi vaikea asia kantaa kuollutta vaavinalkua sisälläni, kun asian melkein viikon kerkesin tietämään..

Netissä on paljon hyödyllistä tietoa lääkkeellisestä keskeytyksestä, lueskele niitä niin tiedät mitä on edessä ja täälläkin ketjussa 'Lääkkellinen vai kaavinta' on paljon hyödyllistä tietoa. Varaa syömistä ja juomista polille mukaan, samoin lueskeltavaa ja kännykkä.. Ja pyydä kipulääkettä, Panacod auttaa kipuihin tosi hyvin. Itselläni ei ollut onneksi ripulointia eikä oksentelua, joita saattaa olla n. 10%:lla lääkkeiden vaikutuksesta. Ja varaa myös sairaalaan mukaan SUURIA siteitä, täällä ei ollut kuin normaaleja ja niistä ei ollut mihinkään...... Onneksi vessassa oli ns. synnytyssiteitä, mutta niissä taas ei ollut muovitusta ollenkaan... uups!

Ja vielä yksi asia, kävele sairaalassa jos vaan pystyt, kivut eivät tunnu niin pahoina ja kohtu tyhjenee paremmin kävellessä kuin maatessa, testattu on!


Voimia matkaan, sinä selviät siitä!! :hug: <br><br>
 
Tänään kävin neuvolassa. Rv 11. Sunnuntai illasta asti tuprutellut verta eikä ole näkynyt kertaakaan ennen. Viime viikolla näkyi syke doppler(?)ultrassa, muttei kuulunut sydänääntä. Samoin kuin tänään.Eilen tuli ulos verinen pitkuloinen kirkas limajuova. ja ensimöiset punaiset mukana. Tänään verenvuoto muuttui ruskeasta punaiseen ja runsaammin kuin ennen. Ei ole särkynyt eikä muutenkaan tuntunut vatsassa muuten kuin silloin kun on menkat (verenvuodon tunne). Katottiin sitten ultrakuvia, sikiö siinä oli, sikiö ei liikkunut ja oli pieni kuulemma menehtynyt jo 5viikolla. Huomenna menen sairaalaan viimeiseen tarkistukseen ja jos mitään ei enää ole tehdään tyhjennys.
Olen todella surullinen, miten on mahdollista että pulssi voi näkyä jos ei ole elossa? Toivon vielä että se nukkui ja se että minulla on taaksepäinkääntynyt kohtu on syy siihen et sydänäänet ei kuulunut.
 
Elikkä olin siis eilen lääkkeellisessä tyhjennyksessä.
Toimenpide oli sata kertaa kauheampi mitä osasin odottaa. Olin sairaalassa noin 10 tuntia jonka aikana laitettiin 3x2 emätin tablettia.
Kivut olivat niin S.A.A.T.A.N.A.L.L.I.S.E.T että en pystynyt olemaan 2 sekuntia kauempaa paikoillaan vaan kieriskelin sängyllä, lattialla, käytävällä, vessassa, huusin itkin ja kaikkea mahdollista. Kipulääkkeet eivät yksinkertaisesti auttaneet. Tuo hemmetin kova kipu kesti n. 5 tuntia ja pienempiä kipuja oli ennen sitä ja sen jälkeen.Lisäksi oksentelin koko ajan.
Kesti siis tosi kauan ennenkuin vuoto alkoi ja se ei edes alkanut kovin runsaana, joten ihmettelin kun minut päästettiin kotiin. Ja nyt seuraavana päivänä ei verta ole tullut kuin teelusikallinen. Soitin lääkäriin ja maanantaina luultavasti joudun kaavintaan.
Tuntuu niin väärältä, että ensin kärsin keskenmenon, sitten lääkkeellisen tyhjennyksen järkyttävine kipuineen ja päälle sitten kaavinta. Toivon todella, että verenvuoto tästä nyt alkaa.
Luojan kiitos mies on ollut vierellä ihan kokoajan.
 
Kauhia
miten kovia saat kokea yhdellä rysäyksellä!!! Hirrrmuisesti voimia sinulle! Itselleni on tehty ekan keskenmenon kohdalla kaavinta ja fyysisesti se oli todella helppo: ei pienintäkään kipuilua operaation jälkeen! Toivottavasti sinullakin käy niin, mikäli kaavintaan joudut! Aivan tarpeeksi tuskaa sinulla jo takana. :hug:
 
mulle tehtiin kaavinta jokin aika sitten ja oli kyllä paljon helpompi kuin tuo kertomasi lääkkeellinen tyhjennys.eli missään vaiheessa en tuntenut minkäänlaista kipua ja vuotokin loppui jo seuraavana päivänä kaavinnasta.tuntuu jotenkin hölmöltä että melkein kaikille tehdään ensin lääkkeellinen tyhjennys ja suurin osa näköjään joutuu vielä kaavintaan sen epäonnistuessa.miksi ei suoraan saisi kaavintaa??mulle sanottiin heti että kaikista paras ja helpoin vaihtoehto on kaavinta,todella harvoin kuulema tulee mitään komplikaatioita jälkeenpäin.ja niitä arpia ei kuulema tarvii pelätä joita kohtuun tulee,paranevat todella nopeasti ja haittaa niistä saattaa olla vasta usean kaavinnan jälkeen.näin mulle sanottiin.voimia kaikille km:n kokeneille :hug:
 
hei
anteeksi jos kyselen tämmöisiä tässä mutta teillä joilla on keskenmeno tullut 10 viikon jälkeen kotona niin eikö se sikiö tai vauva ole jo aika iso kun se menee kesken, niin laitetaanko se vaan vessapöntöstä alas vai mihin? itselläni on todettu ultrassa viikolla 13+4 tuulimuna ja pääsin samantien kaavintaan..keskenmenoa ei ole ollut.
 

Yhteistyössä