Siis joka muksahduksesta tulee itku, ja lapsi saa huomiota? Siis vaikka ei edes oikeasti satukaan, itku on vain keino saada äiskä lähelle?
En nyt ihan ymmärrä. Minusta huomiota voi kyllä antaa liikaakin, tai sanotaanko, "väärin".
Esimerkkinä ystäväni ensimmäinen lapsi, muksahti matolla nurin. Naama rypistyi jo itkuun, mutta äiti sanoi "ei sattunut, eihän". Ja naaman itkurypyt hävisivät. Leikki jatkui kuten hetki sitten.
Voi tietysti huomioida ja eläytyä lapsen pian-alkavaan-itkuun että voivoivoi, voisuaraukkaa, voipientäraukkaa, niin varmasti lapsi itkee, myös jatkossa, nopeasti hän huomaa että itkulla saa maksimaalisen hyödyn ja jakamattoman huomion. Hän oppii käyttämään vaikka tekaistua itkua.
Vaikea sanoa, onko herkällä lapsella nyt sitten itkua itkun vuoksi, vai itkua siksi että on herkkä ja ei jotenkin luota itseensä, että selviää pienestä muksahduksesta ilmankin äitiä?
Ihan kaikkea ei tarvitse huomioida. Hyvin pienikin lapsi osaa manipuloida ja vetää huomiota itseensä jopa negatiivisin keinoin. Vanhemman tulisi tunnistaa, mikä on negativiisten keinojen käyttämistä, ja milloin lapsi aidosti tarvitsee vanhempaansa.
Tai sitten suostuu siihen, että lapsi vetelee naruista vielä monen monituisia vuosia.