Pitikin ihan aloittaa uusi keskustelu, kun en aihetta muualta bongannut.
Eli pillerit jätin huhtikuussa pois, siitä lähtien yritetty raskautua. Kaiken maailman oireita olen itselleni kehitellyt, mutta vielä ei ole ollut oikeita oireita =)
Ovulaatio oli 6.9.eli ovulaatiosta nyt 11 päivää. Eilen jauhelihaa paistaessani laitoin joukkoon spice mix- pussin, jonka jälkeen jauheliha alkoi mielestäni lemuta aivan sitruunalta. Katsoin, että mausteseos sisältää pienen määrän sitruunahappoa, mutta mun nenään haisi ihan siltä kuin joukkoon olisi laitettu sitruunamehua reilulla kädellä.
Tänään kaupassa käydessä meinasi yökkö tulla kylään niistä hajuista.
Tein testin, negaa näyttää. Paperiin tuli hyvin minimäärä verta. Nyt mietinkin, että taidan olla kummajainen, herkistynyt hajuaisti on oire menkoista =D
Onko muilla ollut mitään vastaavaa?