Henkisesti loppu 1v4kk ikäisen lapsen kanssa

Olen yh, isä ei ole kuvioissa lainkaan mukana ja muutenkin hyvin harvoin (1krt/2kk) yöksi. Tosin nyt kuukauden sisällä jopa kaksi kertaa tämä pojan mummo (isän puolelta) on ottanut yökyläilemään.
Pojalla järkyttävä uhma, tai en tiedä mikä. Mitään ei syö, kaiken hajoittaa, ei oikeasti HETKEÄKÄÄN ole kiltisti. Nyt varmasti ajattelette, että liioittelen.. En! En todellakaan, ei edes kahta minuuttia ole kiltisti, eikä ainakaan paikallaan. Ja tuon syömisen kanssa on yhtä taistelua, syö vähemmän kuin alle vuoden ikäisenä. Sylkee vaan pois. Ei usko muutenkaan yhtään mitään, roikkuu jalassa kiinni ja koluaa kaapit ja muut, mitkä on kolunnut jo kymmeneen kertaan.
Huutaa tunteja, jos lähden hetkeksi pois ja jätän hänet hoitoon. Nyt huutaa toista tuntia sängyssänsä täysin väsyneenä, hiljenee kun menen huoneeseen, mutta heti kun lähden pois alkaa armoton huuto. Ennen siis nukahtanut ongelmitta tuttipullonsa kanssa omaan sänkyynsä. Musta tuntuu, etten jaksa enää. Haukun välillä tyhmäksi (ja toivon/luulen, ettei tajua mitään), välillä jopa huudan. Oikeastaan huudan koko ajan. Ihan koko ajan. Viimeisen vuorokauden aikana olen puhunut normaalilla äänensävyllä ehkä yhteensä 5-10min, loput huutamista, kieltämistä ja lisää huutamista. Olen niin loppu! Mulla käy välillä mielessä, että pitääkö mun kiikuttaa se lähimpään lastenkotiin, mutta enhän mä siihen pysty. Illat/yöt itken ja halailen poikaa, kuinka rakas hän onkaan. Koko elämäni, en ymmärrä miksi käyttäydyn näin. En halua menettää poikaani!
Mä en voi jatkaa tätä huutamista enää, muuten poika alkaa pitämään sitä normaalina.. Ehkä saa traumojakin. Mä syön mielialalääkettä, ja olen muistanut syödä säännöllisesti, en vaan tiedä mikä mussa on nykyään vialla.. Tosin jäätiin kaksin aivan yllättäen pojan ollessa 8kk. Miehen suku lupasi apua, ei puoleen vuoteen kuulunut mitään, siis muutamaksi tunniksi saattoivat ottaa, mutta yötä mä kaipaan, silloinhan mä saan nukkua. Päivällä on niin paljon muuta.

Älkää tulko tänne kovin kauheesti mua ainakaan haukkumaan, mä en kestäis sellasta nyt! Omatunto muutenkin niin paskana!

 

Mihin ne kappalejaotkin nyt hävis! Hitto soikoon. Pienin murhe tässä tilanteessa tosin.

 

Mistä päin ap olet?

 

Lisään vielä, oma ja entisen mieheni perheet ovat kaikki sanoneet, ettei yksikään heidän tuntemistaan lapsista ole noin itsepäinen ja "ilkeä". Vaikka eihän tuon ikäiset tietenkään mitään ilkeyttään tee, tuntuu vaan..

Välillä menee paremmin, tosi hyvin. Meillä on ihanaa, tehdään paljon asioita ja leikitään. Nautitaan vain yhdessä olosta ja silloin en korota edes ääntäni.. Viikko menee näin ja taas seuraava viikko toisin. Tää on jotain maailman kauheinta.

 

Käyttekö lapsen kanssa ulkona leikkimässä, esim. hiekkalaatikolla? Meillä vajaa 1 v 3 kk on niin toimelias, että on pakko käydä joka päivä vähintään kerran ulkona, mielellään kaksi kertaa. Muuten menee sisällä meno ihan ranttaliksi. Itsekin saa vähän hengähtää kun istuu hiekkalaatikon reunalla.

 

Nyt ensiksi rauhoitu. Lapsi vaistoaa sinun hätäsi.
Lapsi on pieni, joten mitään ei ole vielä missään nimessä menetetty! Hali.

Soitat HETI huomenna neuvolaan ja sanot että tulet sinne, pakko saada apua pikaisesti. Jos sanovat että varaa aika, niin ota lapsi kainaloon ja mene terveyskeskukseen infoon ja kerro kaikki tuo mitä kerroit nyt. Ne ei voi ajaa sua ulos, vaan ihan varmasti joku ottaa teidät vastaan heti ja saatte homman pyörimään. Jostain on nyt lähettävä purkaa tuota sun pahaa oloa, koska kun sinä olet iloinen, on lapsikin tyytyväisempi.
Usko minua, kaikki järjestyy! =)

 

Voi sua, tarvitset kyllä apua. Ehkä joku muu osaa sanoa tarkemmin mistä kannattaisi hakea, mutta tukiperhe olisi sinulle ainakin ehdottomasti paikallaan. Voisitko mennä töihin ja viedä pojan hoitoon, vaikkapa perhepäivähoitajalle? Päivät aikuisten seurassa voisivat tehdä sinulle hyvää.

En usko, että poikasi on epänormaali käytökseltään. Munkin puolitoistavuotias tyttö on tällä hetkellä koko ajan tekemässä pahojaan ja samaan aikaan hyvin kiinni minussa. Se tuntuu aika rankalta ja ekaa kertaa olen itsekin miettinyt töihin paluuta, kun olen lapsessa kiinni 24/7 ja se tuntuu tällä hetkellä aivan erityisen intensiiviseltä.

Tsemppiä! Toivottavasti joku muu osaa auttaa enemmän!

 

aapee, en minäkään ollut kovin häävi äiti kun lapseni oli alle 3v. mutta sen jälkeen opin olemaan parempi äitinä. missä päin oikein asut?

 

Pitää ottaa heti huomenna yhteyttä sinne neuvolaan. Mulla on maailman hirvein olo, joka ikisen huudon jälkeen. Itku puskee väkisin ulos, kun tajuan piten paha sitä lapselleen voi olla. Aina olen ajatellut, ettei tuollaiselle pienelle puolustuskyvyttömälle voi tehdä mitään tuollaista, edes huutaa. Nyt mä huudan itse, muutuin jossain kohtaa täysin. En tiedä itsekään milloin.

 

Voimahali näin aluksi. Ota yhteyttä neuvolaan ja kerro sinne sama tarina. Koita saada itsellesi ja lapsellesi jostain apua. Tukiperhe, varhaisen tuen kotiapu tms. voisi olla tarpeen. Myöskään päivähoitopaikka ei olisi aivan mahdoton, mutta ei ehkä aivan ensisijainen vaihtoehto.

Tuon ikäinen lapsi kokeilee ja hakee rajoja ja vanhemman on ne laitettava ja useinkaan pelkkä sanallinen kielto ei riitä, vaan vanhemman on otettava lapsi pois tekemästä tuhmiaan, otettava lapsi pois sieltä minne ei saa mennä jne... Se on rankkaa kun on yksin, kun saa olla koko ajan menossa tukka putkella ja sen lisäksi on vielä laitettava ruokaa ja tehtävä muita kotihommia. Sitten vielä päälle se, että lapset eivät ole tyhmiä: ne vaistoavat vanhemman väsymyksen, uupumuksen ja epävarmuuden vanhempana ja käyttävät sitä hyväkseen. Jaksamista!

 

Lapsellasi ei ole kunnollista perusturvaa. Siksi käyttäytyy mielestäsi mahdottomasti.
Kuvailemasi perhe-elämä aiheuttaa lapselle ikuiset traumat. Lapsesi ei ole paha vaan sinä teet pahoin ja koet lapsesi "pahana". Noin pienellä ei ole järkeä ja omatuntoa vielä kehittynyt tarpeeksi varsinaiseen ilkeyteen. Lapsesi on vain villi.

Kerro omasta käytöksestäsi neuvolassa ja vaadi apua. Parasta olisi, jos pääsisistte lapsesi kanssa yhdessä jonnekin hoitoon: harjoittelemaan perhe-elämää ammattiauttajien hoiviin. Näitä paikkoja on, joihin koko perhe otetaan yhdessä sijoitukseen.

 

Olen pahoillani tilanteestasi, onhan se rankkaa jäädä yksin noin pienen kanssa. Apua tarvitset, joten käänny ensisijassa neuvolan puoleen. Ehkä sitä kautta saat tukiperheen?

 

Missä päin asut? Katoppa googlella "yhden vanhemman perheiden liitto ry". Sieltä löytyy varmaankin vertaistukea ja jopa hoitoapua lapsellesi, jos teidän paikkakunnalla on näiden yhdistysten olohuone. Tai sitten neuvolasta kysyt ihan suoraan, että mistä saisi hoitoapua. Sun täytyy välillä saada levätä, niin sitten taas sujuu paljon paremmin ja pinnasi pitenee kilometritolkulla! :hug:

 

Piti vielä lisätä, että mun ystäväni, joka on myöskin yh, sai tukiperheen nopeasti lapsensa ollessa reilun vuoden ja se kuvio on toiminut hyvin jo monta vuotta. Hänelle se on todellinen henkireikä.

Muista myös ihan suoraan pyytää apua esim. perheeltäsi. Avun tarjoamista ei kannata jäädä odottelemaan, useihan ihmiset eivät edes tajua itsekseen mikä tilanne voi yh:lla olla. Kerro siis suoraan, että nyt olisit oman ajan/unen tarpeessa ja pyytää voisiko lapsesi tulla yökylään.

Mun lapsella parani ruokahalu huomattavasti kun todettiin, ettei hän siedä gluteiinia. Hänkin on ollut sellainen huono syömään ihan aina ja se on ollut ikuinen huolenaihe. Hänellä on hiljalleen todettu muitakin allergioita ja lisäksi minulle on usein sanottu, että sokeria on hänenlaisellaan vilkkaalla lapsella vältettävä. Samoin tietyt lisä- ja makeutusaineet voivat olla erityisen huonoja hyvin vilkkaille lapsille ja vain lisätä levottomuutta.

 

mulle tuli mieleen just toi että saako purettua energiaansa tarpeeksi ja onko päivärytmi kohillaan (säännöllinen). Anteeksi, että tuputan neuvojani mutta noi on meillä auttanut arjen pyörityksessä. mulla on kohta 5-vuotias poika joka on erityislapsi ja hän käy todellakin ylikierroksilla (kuvailemallasi tavalla) jos ei ole päivä mennyt säännöllisen päivärytmin mukaan eikä ole päässyt ulos purkamaan energiaa. Apua kannattaa hakea jos väsyttä, se on muuten sellanen oravanpyörä.

 

voimia,tiedän tunteen..itselläni on kolmevuotias joka vieläkin on joskus tuollainen.siis nykyään saa raivareita,heittelee tavaroita yms kiukuttelee.
mutta onneksi on jo vähän laantunut tuo.
mutta osaa siis järjestää kunnon uhmakohtaukset jos haluaa.

en osaa muuta sanoa kun että jaksamista sinne ja kovasti

 

Apua löytyy kyllä. Soita heti huomenna neuvolaan ja juttele asiasta.
*voimahalaus*

 

Auttaisiko jos laittaisit lapsen hoitoon ja lähtisit työelämään? Saisit muuta ajateltavaa

 

neuvolasta kannattaa kysyä jos saisit neuvolan perhetyöntekijän avuksesi ainakin kerta vk. Käsittääkseni se on keskustelu/lapsen hoitoapua, tukiperhe ei välttämättä noin pienelle lapselle ole se paras vaihtoehto. Voimia ap !!! Muistan itsekin kuinka väsyttävää oli pienen lapsen kanssa yksin pärjääminen.

 

En välttämättä viitsis täällä kertoa missä asun, ettei tunnisteta. Mutta pohjoisessa päin kuitenkin. En mäkään usko poikani olevan epänormaali mutta ehkäpä kuitenkin keskimääräistä itsepäisempi ja uhmakkaampi tapaus. Otan sinne neuvolaan yhteyttä heti huomenna, jos saisin sieltä tarvitsemaani apua. Tämä taisteleminen on alkanut nyt vajaa kuukausi sitten, välillä pahempana, välillä paljon, paljon parempana.
Joku vieras tossa mainitsi ettei kaikkien pitäisi lisääntyä. Ehkä, kuka siitä päättää? Et ilmeisesti osaa lukea, tai vaihtoehtoisesti luetunymmärtämisessäsi on jotain pahasti pielessä. Kirjoitin viestini loppuun jotain, mitä voit pähkäillä hetken.
Olen suunnitellut lähteväni jossain vaiheessa jatkamaan opintoja.. Ajattelin tämän kotona olemisen olevan parempi vaihtoehto, taisin olla väärässä.

Ottaa pahasti omalletunnolle, kun lapsi hakee vaan mun huomiota ja mä oon tällanen paska. Välillä, mutta sekin on liikaa. Kun otan pojan syliin, kuten nyt, hän halaa minua LUJASTI! Silloin tuntuu pahimmalta, pyytelen anteeksi.. Jatkuvasti..

 

Ja vielä, nukuta lapsesi vaikka syliisi tai viereesi ja siirrä nukkuvana sänkyynsä. Me tehdään nyt niin kun hän on mussa niin kovin kiinni. Lisäksi annan niin paljon läheisyyttä muutenkin. Lapsesi perusturvallisuuden tunne olisi saatava palautettua ja läheisyys todella auttaa. Lapsesi kyllä myös rauhoittuu kun hän tuntee olensa turvallisemmaksi.

 

Minusta sun mielialalääkkeet ei pure ja siksi sulla on paha olla. Nyt ehdottomasti lääkärissä käynti on paikallaan, samoin mielenterveystoimistoon soitto että pääset juttelemaan.

Et ole huono äiti vaan olet aivan sairaan väsynyt ja nyt hanki itellesi apua.
Ainakin meidän kaupungissa on ennaltaehkäisevä perhetyö, josta saa ammattilaisen vaikkapa kerran viikossa käymään muutaman tunnin kerrallaan. Ovat avuksi siivouksessa, lasten hoidossa, kuuntelevat ja niin edelleen. Sinne neuvolaan tosiaan kannattaa olla yhteydessä, niin saat kuulla, mitä paikkakunnallasi on tarjottavaa Äläkä huoli, kyllä ne asiat järjestyy! Ja nythän olet jo ottanut ensimmäisen askeleen, kun huudat täällä apua Siitä se lähtee!

 

Auttaisiko jos laittaisit lapsen hoitoon ja lähtisit työelämään? Saisit muuta ajateltavaa

mua auttoi kun laitoin lapsen tarhaan ja lähdin opiskelemaan.ne sai lapselle rytmin joka toimii myös kotona nyt lomalla.

 

[QUOTE="liinis";24066075]Lapsellasi ei ole kunnollista perusturvaa. Siksi käyttäytyy mielestäsi mahdottomasti.
Kuvailemasi perhe-elämä aiheuttaa lapselle ikuiset traumat. Lapsesi ei ole paha vaan sinä teet pahoin ja koet lapsesi "pahana". Noin pienellä ei ole järkeä ja omatuntoa vielä kehittynyt tarpeeksi varsinaiseen ilkeyteen. Lapsesi on vain villi.

Kerro omasta käytöksestäsi neuvolassa ja vaadi apua. Parasta olisi, jos pääsisistte lapsesi kanssa yhdessä jonnekin hoitoon: harjoittelemaan perhe-elämää ammattiauttajien hoiviin. Näitä paikkoja on, joihin koko perhe otetaan yhdessä sijoitukseen.[/QUOTE]

Kiitos vastauksestani, mutta selvennän hiukan.. Mä en koe lastani "pahana", vaikka välillä tuntuu että ilkeyttään tekee ja kiusaa. Tiedän, ettei lapsi osaa olla paha, poika on vain perusluonteeltaan sellainen.. Noh, villi.

 

mulle tuli mieleen just toi että saako purettua energiaansa tarpeeksi ja onko päivärytmi kohillaan (säännöllinen). Anteeksi, että tuputan neuvojani mutta noi on meillä auttanut arjen pyörityksessä. mulla on kohta 5-vuotias poika joka on erityislapsi ja hän käy todellakin ylikierroksilla (kuvailemallasi tavalla) jos ei ole päivä mennyt säännöllisen päivärytmin mukaan eikä ole päässyt ulos purkamaan energiaa. Apua kannattaa hakea jos väsyttä, se on muuten sellanen oravanpyörä.

Saa tuputtaa, siksihän mä tänne avauduinkin. Meillä on tosiaan tuo päivärytmi kärsinyt nyt viimeisen parin kuukauden sisällä, kun tapahtui vähän kaikenlaista, en viitsi niitä alkaa täällä selventämään, kun muuten varmasti tunnistetaan..