henkinen mustasukkaisuus

Olemme olleen naimisissa jo yli 10 vuotta ja meillä on kaksi lasta. Mieheni on aina ollut hivenen mustasukkainen, minkä olen tiennyt alusta alkaen, mutta kuvittelin että se loppuu aikanaan. Hän ei ole kuitenkaan väkivaltainen ja jos yksikin lyönti tulisi, niin lähtisin.

Mutta ongelma onkin siinä, että kaikkien näiden vuosien aikana en ole voinut kertoa elämästäni ja päivistäni kodin ulkopuolella, koska siihen kuuluu luonnollisesti muita miehiä esim. työkavereita. Haluaisin kertoa mitä töissä on tapahtunut tai jos olen nähnyt esim. entisen työkaverin (miehen) niin mitä vanhalla työpaikalle kuuluu tms.

En ole koskaan antanut mitään aihetta mustasukkaisuuteen, en ole koskaan ollut sängyssä muuta kuin mieheni kanssa enkä ole muistaaksen suudellut ketään muuta miestä sen jälkeen kun aloimme seurustelemaan. Nuhteettomampaa elämää en voisi viettää.

Tästä johtuen tuntuu niin epäreilulta että en saa keskustella muiden miesten kanssa mieheni nähden ja joudun miettimään mitä suustani päästän kotona. En ole seksuaalisesti aktiivinen ja nyt mieheni keksi, että sekin johtuu jostain toisesta miehestä. Yleensäkin meidän seksielämässä on pahoja ongelmia johtuen siitä, että hän tarvitsisi seksiä joka päivä ja mulla riittäisi kerran viikossa mainiosti. Tämä mustasukkaisuus ei auta kyllä asiaa kohdallani lainkaan.

Hän on kertonut että luottaa muhun, mutta ei toisiin miehiin. Hänen mielestään kaikki miehet yrittää koko ajan iskeä ja kaikilla on jokin taka-ajatus.

Pikkujouluihin, työporukoiden yhteisiin matkoihin tms. yhteisiin illanviettoihin hän päästää (=lähtisin joka tapauksessa) mutta sitä ennen ja sen jälkeen on viikon mykkäkoulu. Mun käyttäytymistä hän myös seuraa pitkä aikaa näiden tapahtumien jälkeen.

Kerran lomareissulla näin vanhan koulukaverin (miehen) Muumimaassa (molemmat kera lasten) ja jäin juttelemaan hänen kanssaan kun ei oltu nähty 10 vuoteen ja voi jessus minkä hepulin mieheni sai tästä. Hän murjotti koko loppuillan ja yöllä kun taas en ollut tarpeeksi aktiivinen sängyssä niin johan tuli tekstiä ja epäilyjä ko miehestä. Hän oli kuulemma katsellut #&%?$!*äni ja kuolannut perääni. Mun olisi pitänyt näyttää tai kertoa silloin yöllä miehelleni, että rakastan häntä enkä sitä toista miestä.

Tiedän että paljon mustasukkaisempia ja väkivaltaisempia miehiäkin on olemassa, mutta on tämä hiljainen mustasukkaisuus myös melko kuluttavaa. Nyt kukaan muu ei tiedä tätä tilannetta, vaan kaikki luulee että mulla on miehenä täysi kymppi. Tämä rassaa mua jo tosi paljon ja tunuu että tämä tilanne vaan pahenee vuosien myötä. Haluaisin keskustella elämästäni ja päivistäni avoimesti ja ettei tarvitsisi miettiä joka hetki miten käyttäydyn tai mitä sanon, ettei mieheni keksi mitään aihetta mustasukkaisuuteen ja mykkäkouluun.

Muuten meillä on perhe-elämä idyllistä eli työpaikat, uusi omakotitalo, ihanat lapset sekä mieheni on hyvä isä lapsille. Elämä ei kai voi olla täydellistä, vai voiko ??? Onko kohtalontovereita?

 

Aika ikävältä kuulostaa.

Sinun kannattaisi ottaa selvä ja keskustella miehesi kanssa asiasta. Miksi hän käyttäytyy noin? Miksi on niin mustasukkainen, vaikka luottaa sinuun? Mitä ihmettä voi tapahtua, koska sinä olet luotettava? Tuskin ne miehet alkavat puuhailemaan mitään, jos sinä et tahdo =)

Sanonpa vain, tykkäät tai et.. Miehelläsi on todella huono itsetunto, siitä se johtuu.
Sitä kannattaa alkaa parantelemaan. Terapia/psykologille jutustelukin auttaa. Ei tarvi olla pipi päästään, jotta menee puhumaan ammattilaiselle, ne vaan auttaa avamaan mielen sopukoita ja antamaan uusia ajattelumalleja.

Tsemii!

 

Samanlaisia oireita on meilläkin. Ollaan oltu vuosia yhdessä ja mies on psyykkisesti mustis kaikesta mahdollisesta. Välillä tuntuu et oma pää leviää kun en tee edes mitään mistä pitäisi olla mustasukkainen mutta minun kuvitellaan tehneen jotain mistä voi sitten murjottaa. Siis ikään kuin sanat laitetaan suuhuni ja teot tekemäkseni, joskus tuntuu et pitäis vaan myöntää kaikki mitä hänen mielikuvituksensa ajattelee minun tehneen. Mies ei ole koskaan lyönyt eikä ole fyysisesti mustis mutta se henkinen puoli, se rassaa eniten.

Välillä on ihania hetkiä ja välillä, aivan yhtäkkiä, tulee se mustapilvi joka sitten salamoi. Monta kertaa olen miettinyt eroa, varsinkin nyt kun lapsikin alkaa jo ymmärtää ja mitä kaikkea isä voi sitten aiheuttaakaan kun "kuvittelee" mun tehneen kaikkea ja kertoo siitä lapselle, mikä ei siis ole totta. Mies elää jonkilaisessa mielikuvitus maailmassa ja on omasta mielestään täydellinen jota kaikki rakastavat (epäilenpä), on ahkera, taitava käsistään, muutenkin kaikki pitäisi olla hyvin mutta ei ole.

Matkoiltaan soittelee useamman kerran ja jos en vastaa niin heti olen ollut tekemässä jotain ja taas se alkaa. Hänelle ei tarvitse soittaa vaan hän pitää yhteyttä, eipä sen puoleen että olisi asiaakaan, enkä huvikseni edes soittelisi. Mun vaan täytyy päivystää puhelimessa niin etten edes silloin saa olla omillani vaan aina jonkinlaisessa kontrollissa. Tuntuu vaan siltä etten kovin kauaa jaksa enää tälläistä mutta erokin on vaikea, vaikka mies heittääkin minut henkisesti pihalle noin kerran kuussa ja seuraavana päivänä anelee takaisin. Itse olen välillä ajatellut niin että hänellä on sairaan huono itsetunto ja/tai sit hän tietää miten vihreää se ruoho aidan toisella puolella on. Osaa nimittäin peittää jälkensä taitavasti.