Toggle sidebar

Henkinen köyhyys

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
V

vierailija

Vieras
Haluaisin keskustella mitä mielestänne henkinen köyhyys on! Olen itse kolmekymppinen perheenäiti ja käynyt lapsuuttani läpi viime aikoina. Oikeastaan tämä kysymys heräsi lukiessani vanhoja lapsuuden ystäväkirjoja, jolloin jollain lailla tajusin ettei lapsuuteni ollut aivan samanlaista kuin kavereilla.

Esimerkiksi lomilla emme käyneet missään (ainoa ulkomaanmatka oli yksi ruotsinristeily 90-luvulla ja yhden kerran olimme Turussa, jossa yövyimme yön hotellissa - nämä siis koko lapsuuteni matkailut). Kerran kävimme Lintsillä, seuraavan kerran meninkin vasta parikymppisenä itse. Kun tulin myöhäiseen teini-ikään, en tiennyt miten pikaruokalassa tilataan koska minua ei koskaan ollut viety sellaisiin. Harrastuksiin ei myöskään ohjattu, muistan ihmetelleeni vain kun kaverit kävivät eri harkoissa. (Nyt itse äitinä jos lapseni olisi kiinnostunut vaikka hevosista, ottaisin tietenkin selvää missä sitä pääsisi kokeilemaan, ylipäänsä mikä tahansa asia mikä lasta kinnostaa, ohjaisin harrastuksen pariin..?). Kotona ei ollut säännöllisiä ruoka-aikoja, ei edes kunnon ruokalautasia vaan kaikki ruoka syötiin syviltä lautasilta ja vasta omaan kotiin muuttaessa tajusin mitä ovat ruokalautaset. (Vielä tälläkin hetkellä lapsuudenkodissani ei ole kunnollisia keittiövälineitä, esim. veitsiä tai leikkuulautoja). Kaikki on jotenkin...puutteellista?

Tässä nyt muutamia esimerkkejä. Oikeasti asia näkyi joka elämän osa-alueella. Ja nyt tulee se tärkein pointti, nimittäin kyse ei koskaan ole voinut olla rahasta, sillä lapsuudenkotini oli keskiluokkainen eikä työttömyyskään lama-aikana meihin osunut. Pohdin, mistä tällainen "elämäntyyli(?)" voi johtua? Kärsin siitä silloin, koin olevani jotenkin huonompi kuin muut vaikken tiennyt miksi.
 
Siis meinaatko, että nuo lapsuudenkodin puutteet johtuivat vanhempien henkisestä köyhyydestä?
Itse käsitän henkisesti köyhällä ihmisen, joka on vähän yksinkertainen ja yksioikoinen, ei paljon asioita pohdi vaan tekee niin kuin käsketään.
 
Tuohan oli melko yleinen tapa elää ja olla, varsinkin maakunnissa, joista piti erikseen lähteä pitkienkin matkojen päähän jos nyt halusi itselleen ja lapsilleen tarjota jotain ruoka- ja kulttuurielämyksiä. Siinä tuli hampurilaiselle herkästi sen verran hintaa että jäi lähtemättä. Minulla on ollut samantyyppinen lapsuus mutta ei se kyllä henkisesti ollut mitenkään köyhä, vaikka se arkielämä olikin hyvin vaatimatonta, siinä pyörittiin pienissä piireissä ja lautasina tosiaan meilläkin oli ikivanhat ja säröiset lautaset ja 40-luvun aterimet. Kun ne kerran kesti ja kesti niin mitä niitä hukkaan heittämään. Päivät toistuivat samanlaisina, talvi-illat olivat pitkiä ja useimmat eivät muuta työpäivän jälkeen muuta aktiviteettia kaivanneet kuin keskusuunin lämmitystä ja kuoripottuja soosilla.

Koen että vanhempani eivät kokeneet kuluttamista tärkeäksi, eivät elämysten eivätkä tavaroiden kuluttamista. Heille vain oli yksi ja hailee mitä tavaroita meillä oli, eivät saaneet siitä iloa. Meillä kuitenkin luettiin paljon, tilattiin hesaria ainoana perheenä todennäköisesti koko maakunnassa, ja teini-iässä isäni tilasi monenlaista eläinsuojeluun ja ihmsitensuojeluun liittyvää lehteä siksi, että aivot saisivat vähän muutakin purtavaa kuin mainokset. Tiedä sitten oliko siitä hyötyä mutta hän yritti.

Minäkin koin aikanaan että olen jotenkin kömpelö ja kokematon kaikilla muilla elämän osa-alueilla kuin kuoripottujen keittämisessä ja soosin teossa. Ensimmäiset vuodet omillani en muuta tehnytkään kuin yritin oppia olemaan kuin muut. Mutta, kun ikää tulee lisää sitä huomaa että vanhemmiltaan on kuitenkin perinyt sen saman tavan ajatella. Tavaraan ja kuluttamiseen väsähtää. Sitä saa enemmän tyydytystä siitä, että jokin asia kestää, kuin siitä että saa ostaa jotain uutta. Omille lapsille yritän kuitenkin tarjota aktiivisen ja enemmän elämyksiä sisältävän lapsuuden, jossa matkustellaan ja käydään taidenäyttelyissä jne. Itse en näistä enää samalla tavalla nauti.
 
Ei minullakaan ollut lapsena ohjattuja harrastuksia, eikä meillä käyty ravintoloissa eikä kahviloissa, mutta en silti kokenut kärsiväni asiasta. Vanhempani osasivat hyvin selittää, että noiden hinta-laatu-suhde on kohtuuttoman huono, joten siksi niihin ei laiteta rahaa, ja samaa ruokaa saa kotona syödä paljon halvemmalla, ja afrikkalaiset huippujuoksijatkin ovat treenanneet savannilla paljain jaloin ilman valmentajaa ja hyvin on mennyt. Vanhempani myös aika osunein esimerkein kertoivat, että vain sossun tuella elävät käyttävät merkkivaatteita, koska tili pitää saada tyhjäksi joka kuukauden loppuun mennessä, ja niin se olikin; kaikkein köyhimpien perheiden lapset kulkivat aina merkkivaatteissa, ja me muut sitten halvemmissa. Vähän isompana reissasimne kehitysmaahan, jossa se vihdoin iski minunkin tajuntaani, kuinka järkyttävän rikkaita me täällä Suomessa olemme, jopa köyhinkin suomalainen. Kukaan ei täällä kuole malariaan, kun ei ole rahaa maksaa parin euron hintaista lääkitystä, kuten kehitysmaissa.

Henkistä köyhyttä AP:llä varmaankin on se, ettei hän puhunut lapsena noista asioista vanhempiensa kanssa. Ehkäpä hänen vanhemmillaan oli järkevä syy elää säästeliäästi. Suomalainen kerskakulutusstandardi ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Ei minullakaan ollut lapsena ohjattuja harrastuksia, eikä meillä käyty ravintoloissa eikä kahviloissa, mutta en silti kokenut kärsiväni asiasta. Vanhempani osasivat hyvin selittää, että noiden hinta-laatu-suhde on kohtuuttoman huono, joten siksi niihin ei laiteta rahaa, ja samaa ruokaa saa kotona syödä paljon halvemmalla, ja afrikkalaiset huippujuoksijatkin ovat treenanneet savannilla paljain jaloin ilman valmentajaa ja hyvin on mennyt. Vanhempani myös aika osunein esimerkein kertoivat, että vain sossun tuella elävät käyttävät merkkivaatteita, koska tili pitää saada tyhjäksi joka kuukauden loppuun mennessä, ja niin se olikin; kaikkein köyhimpien perheiden lapset kulkivat aina merkkivaatteissa, ja me muut sitten halvemmissa. Vähän isompana reissasimne kehitysmaahan, jossa se vihdoin iski minunkin tajuntaani, kuinka järkyttävän rikkaita me täällä Suomessa olemme, jopa köyhinkin suomalainen. Kukaan ei täällä kuole malariaan, kun ei ole rahaa maksaa parin euron hintaista lääkitystä, kuten kehitysmaissa.

Henkistä köyhyttä AP:llä varmaankin on se, ettei hän puhunut lapsena noista asioista vanhempiensa kanssa. Ehkäpä hänen vanhemmillaan oli järkevä syy elää säästeliäästi. Suomalainen kerskakulutusstandardi ei ole millään tavalla hyvä asia kenellekään.
Click to expand...

Anteeksi, mutta minusta tuollainen "me emme osta merkkivaatteita koska vaan sossuntuilla elävät niitä ostelevat saadakseen tilin tyhjäksi" ei kyllä ole mitään kovin älykästä puhetta, jos tosiaan joku vanhempi on niin selittänyt lapsilleen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Haluaisin keskustella mitä mielestänne henkinen köyhyys on! Olen itse kolmekymppinen perheenäiti ja käynyt lapsuuttani läpi viime aikoina. Oikeastaan tämä kysymys heräsi lukiessani vanhoja lapsuuden ystäväkirjoja, jolloin jollain lailla tajusin ettei lapsuuteni ollut aivan samanlaista kuin kavereilla.

Esimerkiksi lomilla emme käyneet missään (ainoa ulkomaanmatka oli yksi ruotsinristeily 90-luvulla ja yhden kerran olimme Turussa, jossa yövyimme yön hotellissa - nämä siis koko lapsuuteni matkailut). Kerran kävimme Lintsillä, seuraavan kerran meninkin vasta parikymppisenä itse. Kun tulin myöhäiseen teini-ikään, en tiennyt miten pikaruokalassa tilataan koska minua ei koskaan ollut viety sellaisiin. Harrastuksiin ei myöskään ohjattu, muistan ihmetelleeni vain kun kaverit kävivät eri harkoissa. (Nyt itse äitinä jos lapseni olisi kiinnostunut vaikka hevosista, ottaisin tietenkin selvää missä sitä pääsisi kokeilemaan, ylipäänsä mikä tahansa asia mikä lasta kinnostaa, ohjaisin harrastuksen pariin..?). Kotona ei ollut säännöllisiä ruoka-aikoja, ei edes kunnon ruokalautasia vaan kaikki ruoka syötiin syviltä lautasilta ja vasta omaan kotiin muuttaessa tajusin mitä ovat ruokalautaset. (Vielä tälläkin hetkellä lapsuudenkodissani ei ole kunnollisia keittiövälineitä, esim. veitsiä tai leikkuulautoja). Kaikki on jotenkin...puutteellista?

Tässä nyt muutamia esimerkkejä. Oikeasti asia näkyi joka elämän osa-alueella. Ja nyt tulee se tärkein pointti, nimittäin kyse ei koskaan ole voinut olla rahasta, sillä lapsuudenkotini oli keskiluokkainen eikä työttömyyskään lama-aikana meihin osunut. Pohdin, mistä tällainen "elämäntyyli(?)" voi johtua? Kärsin siitä silloin, koin olevani jotenkin huonompi kuin muut vaikken tiennyt miksi.
Click to expand...

En tiedä, minkä ikäinen olet, mutta esim. 80-luvulla jossain pikkukaupungissa olisi ollut ihan yleistä, että ei kauheasti harrastettu tai matkusteltu. Eivät ne silloin olleet samalla lailla yleisiä kuin nykyisin ja pikkukaupungeissa ei harrastusmahdollisuuksiakaan välttämättä ollut kauheasti. Tai sitten se harrastus oli joku seurakunnan tyttökerho, johon kaveriporukka meni viettämään aikaa.

Tuo lautasjuttu on kieltämättä erikoinen, mutta ei tuo muuten niin tavattomalta kuulosta. En minäkään ensimmäisenä puhuisi henkisestä köyhyydestä, koska voihan kuvaamissasi olosuhteissa silti tehdä kaikenlaista, mikä rikastuttaa henkistä pääomaa: voi harrastaa kulttuuria, lukea, keskustella, tehdä asioita...
 
Mä olin lapsi 70 luvulla ja teini 80-luvulla. Asuttiin maaseudulla, molemmat vanhemmat keskituloisessa duunissa eli ei oltu mitenkään köyhiä. Ei tod. matkailtu missään ulkomailla mutta stadiin pääsi sukulaisten luo joka kesä. Onneks en asunu sentää maatilalla niinkun monet kaverit jotka joutu oleen kesät heinäpellolla.

Nykymittapuun mukaanhan toi oli hyvinkin virikkeetöntä elämää mutta ei sitä sillon osannut ajatella kun ei toisillakaan ollut juuri sen kummempaa. Ihan kylän rikkaimpien perheiden lapset saatto päästä etelään lomille.
 
En minä tuota niin henkisenä köyhyytenä pitäisi, paremminkin taloudellisena köyhyytenä. Tosin, jos rahaa olisi riittänyt ongelmitta, niin silloin se rupeaa kääntymään henkisen köyhyyden puolelle.

Henkisessä köyhyydessä ihminen on omiin pieniin ajatuksiinsa piintynyt, ei osaa katsella asioita monesta eri näkökulmasta ja hämmästelee kovasti, jos kaikilla muilla ei asiat menekään juuri niin kuin heillä. Henkinen köyhyys on sellaista kaavoihin kangistuneisuutta, missä ei halua mitään uutta oppia tai kokea. Sitä voi tehdä vähällä rahallakin, ei sitä varten välttämättä tarvitse ulkomaille matkustella.
 
Mielenkiintoisia näkökulmia tullut, kiitos kommentoineille! Tämä asia on alkanut pohdituttamaan nyt omien lasten myötä, ja kuten yksi kommentoija sanoi, itsekin haluan tarjota omille lapsilleni kokemuksia ja hyviä muistoja paljon enemmän kuin itse lapsuudessa koin. Tiedostan myös että 80- ja 90-luvuilla toki ei tällaisessa mittakaavassa puuhasteltu lasten aktiviteettien kanssa, mutta tässä vertasinkin tilannettani kavereihini, mistä ajatus sitten lähti.. Me asuimme kyllä pääkaupunkiseudulla, eli mahdollisuuksia olisi ollut. Mutta me emme perheenä tehneet oikein mitään, ei ollut yhteistä puuhasteluakaan, ei mökkeilyä tms. joten menottomuuden tilalla ei ollut mitään sen kummempaa muuta henkistä pääomaa, kuten jonkun mainitsemaa kulttuuria tai keskustelua. Illat kuluivat tv-ohjelmien parissa. Ei vanhempani esitelleet mitään vaihtoehtoja. Vasta aikuisuuden kynnyksellä, muutettuani omaan kotiin koin suuren avartumisen monen asian suhteen ja ihan konkreettisesti koin, että omassa kodissa oli helpompi hengittää.
 
Ap, ymmärrän kyllä mistä puhut. Varsinkin tuo harrastusten puute kertoo henkisestä näköalattomuudesta. Ja siis varsinkin kun tässä ei ole ollut edes rahasta kyse.

Tämä ei välttämättä liity asiaan, mutta ovatko vanhempasi itsekkäitä narsisteja? Oletko huomannut tällaisia piirteitä? Eivät vieneet harrastuksiin esim. laiskuuttaan tai saituuttaan?
 
Eikö koulussa todellakaan ollut ruokailussa käytössä kuin syvät lautaset? Hyvin erikoista. Minä olen kasvanut maalla, ainoa "ulkomaan" reissu oli luokkaretki Ahvenanmaalle, kun olin 14v. Kerran lapsena käytiin Korkeasaaressa. Sen sijaan joka kesä päästiin isän mukana maatalousnäyttelyyn. Jeps. Harrastuksia ei ollut muita kuin ne, mitä kotona saattoi harrastaa. Lukeminen ja käsitöiden teko, musiikin kuuntelu. En minä niistä kärsinyt mitään.

Aikuisena on tullut reissattua ja ihan turhan paljon pikaruokapaikoissa syötyä. Harrastuksiakin olen löytänyt. Sehän on ihan omasta aktiivisuudesta kiinni.

Henkistä köyhyyttä nyt voisi olla se, että ei ole kiinnostunut siitä, mitä maailmassa tapahtuu. Katsoo monet "salkkarit" joka päivä, lukee jotain hömppäromskuja, ei ehkä käy töissäkään. Mutta sellaista aika virikeköyhää elämää.
 
toihan kuullosti materiaaliselle "köyhyydelle".
Mut entäs me ok käytiin eri maissa ja juu kävin harrastamassa fudista ja sellasta mut musta tuntuu et oon niin erilainen kuin muu perhe et niillä o nvaikee tajuu jos haluaa elää hulluna omai unelmiaan kun se ei aina tuo fyrkkaa itse asiassa kävin sen keskutelun et kkoska ymmärtätte et tällä tavalla oon onnelinen ja koittakaa nyt vittu tajuu se homma et mä en valinntu mun sydäntä mut haluun elää sen mukaan ja se on antanut mulel paljon henksitä puolta ja mitä ihmeellisimpiä stoorei on tullut elämään sitäkin kautta. Mitä se hyödytti et on rahaa kun sitten ei henksiesti voin nu jutella kaikesta ilman jatkuvaa mitä vittua sä selität ilemttä niinkuin esim kardashiani perheellä jossa perhe voi puhua mistä vaan. tiiäks kun ei tartte sitä materiaa yhtään jos toisen kaa voi jutelal mistä vaan aika kuluu lennossa sellasen kaa . varsinkin jos se toinen ymmärtää et jotkut hullutkin stoorit on vai nstoorei mitä päähän pälähtää ja niist voi siis jutella se kehittä itsetuntoo ja kaikkee muutakin huomioonottamista ja vapauttaa sitä sydäntä ja pitää lämpöä. sanotaan et puheet ei oo sama kuin teot mutta kuitenkin oon huomannu kun puhun mitä sydämmessä on mulal kevyt olla ja aistä ei taas millä tekemällä saa aikaseks vaikka saa silläkin kevyttä oloo mut puheella saa mielen keveäksi myös ja se on mulel tärkeetä.

esim mä voin mennä skidin kaa mettään ja alkaa pelaa vaik potkupalloo ja sit kehittään hooaaaa miljoonat tsiigaa ja luoda tunnelmaa et se pelais miljoonilel toi oli esimerkki ja se ei maksa mitään 0 nada.
tai oltiin kahvilla tybyn kaa se joi mehuu ja sit laitoin musan soimaan ja aloin puhella ranskan rivierasta ja aikaa meni sit vast tajusin et olin puhunu kovaan äännee ja viereisessä pöydässä yks vanha rouva oli kuunellu ja se oli kuulemam elänyt tarinassa mukana :)
se kelle omaisuus merkkaa eniten on jotenkin henkisesti köyhä mielestäni.
mut ok tossa sun tarinassa kuullsoti sille että ette edes puhelleet kovin paljoo toistenne kanssa mistään mit mieltä oikeesti askaruttaa?

on mullekkin nyt tänäpäivänä monet normi arki jutut tosi jänniä kun niitä ei o sillain tehnyt koskaan. itse asiassa satuin näkemään house jakson jossa se smith sanoo houselle et pitäiskö sun tehdä normi juttui mennä pitsalle toisten kaa tai vaik leffaan. mulla oli selalssii frendei joiden kaa tehtiin ei noita normi juttui ja ne on mulle kans nyt sellanen jännä juttu mikä on hyv'äkin asia sitä puolta haluu alkaa kehittään itsessäni.
ei tarvi isekoilla enään paitsi niissä stooreis mitä mieleen tulee ehkä D:
 
Normaalista takavuosien toiminnalta kuulostaa. Kotona oli vain syvät lautaset käytössä. Miksi olisi ollut muuta, kun ne kävivät kaikkeen ruokailuun. Järjestettyjä harrastuksia ei ollut. Matkustelu oli hyvin vähäistä. Koulun luokkaretkikin tehtiin kaupungin kirjastoon ja postipankkiin.
 
Koska monet tuntuu takertuneen tuohon esimerkkiini syvistä lautasista niin avaan sitä nyt sen verran että kyse on mielestäni siitä, että miksi ei viitsitä tai osata käyttää tarkotuksenmukaisia asioita tai jotenkin, miten sen sanoisi, ollaan kyllä tietoisia miten asiat voisivat olla paremmin(?) (=käyttää ruokalautasia, leikkuulautoja pöydän päällä leikkaamisen sijasta, terottaa veitset säännöllisesti yms. näin esimerkkinä) ja samalla sitten siunailla jos jollakulla tuttavalla on ollut "niin hienoa" - vaikka todellisuudessa onkin ollut aivan tavallista, vaikkapa ruokalautaset ja leipälautaset erikseen, näin jälleen esimerkkinä, ja tämä sama asia olisi ollut meilläkin täysin mahdollista jos vain olisi ollut halua/tahtoa/tai jotain? Ja kyllä, koulussa syötiin keitot syvistä ja muu ruoka ruokalautasilta, mutta lapsena käsitin sen vasta myöhemmällä iällä että tämä on normaalia ja tavallista.

Narsismia olen joskus ajatellut mutta pikaisen googlauksen jälkeen sekään ei kyllä aivan täsmää. Laiskuus on varmasti jokin selittävä tekijä. Toki yksi narsismiin viittaava voisi olla, että jouduin jo varhain soittamaan itse jos tarvitsin lääkäriä ja minun sairauksien, joita en nyt tässä voi enempää valottaa, hoitoon suhtauduttiin todella välinpitämättömästi. Mutta en olisi halukas silti ajattelemaan että olisin kasvanut narsistikodissa tästä huolimatta.

Vastausten perusteella maalla tuntuu elämänmeno olleen paljolti samanlaista, ja uskon että suurimmaksi osaksi näin varmasti olikin. Me emme kuitenkaan asuneet maalla. Ja rahasta ei ollut puutetta. Ruokalautasella olisi voinut olla eri makuja, koti olisi voinut olla kaunis, ulkomaille oltaisiin voitu matkustaa vähintäänkin joka toinen vuosi, kesälomilla olisi voitu matkailla myös kotimaassa, ulkona olisi voitu käydä syömässä, olisi varmasti ollut varaa johonkin kalliseen harrastukseenkin kuten vaikkapa ratsastukseen...JOS...? Tämä se minun kysymysmerkki on, en tiedä? En keksi muuta kuin että jollakin tapaa kotimme kuitenkin oli köyhä, vaikka rahat riittikin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Vastausten perusteella maalla tuntuu elämänmeno olleen paljolti samanlaista, ja uskon että suurimmaksi osaksi näin varmasti olikin. Me emme kuitenkaan asuneet maalla. Ja rahasta ei ollut puutetta. Ruokalautasella olisi voinut olla eri makuja, koti olisi voinut olla kaunis, ulkomaille oltaisiin voitu matkustaa vähintäänkin joka toinen vuosi, kesälomilla olisi voitu matkailla myös kotimaassa, ulkona olisi voitu käydä syömässä, olisi varmasti ollut varaa johonkin kalliseen harrastukseenkin kuten vaikkapa ratsastukseen...JOS...? Tämä se minun kysymysmerkki on, en tiedä? En keksi muuta kuin että jollakin tapaa kotimme kuitenkin oli köyhä, vaikka rahat riittikin.
Click to expand...
Voit lohduttautua sillä, että yhdenlaista hengenköyhyyttä on myöskin jatkuva shoppailu shoppailemisen vuoksi ja pröystäily kalliilla hankinnoilla. Toisaalta sairaaloinen itaruuskin on hengen köyhyyttä. Tasapaino on jossain noiden välissä. Ehkä sitä rahaa riitti juuri siksi, että sitä ei käytetty vanhempiesi mielestä johonkin turhaan.
 
Kuulostaa kyllä kurjalle tuollainen. Luulen että se on jotain laiskuuden ja henkisen köyhyyden välimuotoa. Tuo telkan töllöttäminen kaiket illat viittaa juuri siihen...

Raha tietysti auttaa, mutta vähällä rahallakin voi tehdä lasten kanssa tosi kivoja juttuja. Meillä 5 ja 3-vuotiaat, ja oon alkanut nyt kun oli kesäloma lukea paikallislehtien minne mennä-palstoja. Sieltä oon bongannut museoiden päivät kun on vapaa pääsy, kiertävän pihasirkuksen, eläinpihan eläinten syötöt. Ei maksa mitään ja lapset on ihan innoissaan. Toisaalta ne tykkää käydä myös kierrätyskeskuksessa ja uusi leikkipuisto on aina mieleen.

Meidän 5 v. on lievästi ADHD oireinen, ja jos jäätäisiin kotiin telkan eteen, poika ei pysyisi siinä vaan juoksisi ympyrää olohuoneessa. Mutta kun mennään paikkoihin ja on rutiinit, pysyy paljon rauhallisempana ja yhteistyökykyisenä! Ehkä ap on ollut "helppo lapsi", eikä vanhempien ole sen takia tarvinnut miettiä mitään.
 
Mun käsitys henkisestä köyhyydestä on kyllä jotain muuta.

Meillä ei ollut tavaraa. Ei käyty matkoilla kuin Suomessa. Harrastuksiin ei kannustettu... etc. Sit alkaa kaunis tarina. Isä joi. Äiti joi. Hoitivat työnsä mutta joivat. Tappelivat kännissä - minä toimin erotuomarina. Molemmat on yrittänyt itsemurhaakin, sellaista pientä kivaa.

Oliko mulla henkisesti köyhä lapsuus? Ei. Ei ehkä se kiiltokuva jota lehtien palstoilla päivitellään. Mutta olen joutunut kasvamaan. Näkemään ongelmien kasvot ja niiden taustat. Nähnyt sen ettei elämä ole mustavalkoista ja että elämässä on pinnisteltävä.

Tiedän että monella pahemmin. Ja vertailu turhaa....mutta että ongelma se ettei äiti käyttänyt leikkuu lautaa?? ( ehkei hänen lapsuuden kodissakaan käytetty - tämä voi olla ap sun suuren mysteerin tausta).

Jokaisella ihmisellä on outoja tapoja. Jopa vanhemmilla. Ylläri ylläri. Dippaan mäkin nakkeja jugurttiin ja lapset on kopioinut tyylin. Tarjoanko heille nyt henkisesti köyhän lapsuuden. Ja vnkivink mitkää kotieläintarha vierailut ei henkistä pääomaa nosta. Vaan se yhdessä oleminen/tekeminen. Toiset ei tartte siihen sirkushuveja.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa