Hei kaikille,
olen myös sellainen, joka syksystä lähtien on lueskellut keskustelujanne mutta nyt ajattelin itsekin kirjautua. Kysyisin kuinka olette jaksaneet henkisesti tämän kaiken? Onko kukaan jutellut ammattiauttajan kanssa näistä lapsettomuuteen liittyvistä asioista?
Täytyy kyllä sanoa että vahvoja ihmisiä henkisesti olette, kun jaksatte aina nousta kerta toisensa jälkeen suosta. Tuntuu, että itsellä meinaa järki mennä tämäm asian takia, vaikka tähän asti kaikki on kuitenkin mennyt olosuhteisiin nähden todella hyvin.
Kerron vähän itsestäni. Olemme mieheni kanssa seurustelleet jo ammoisista ajoista lähtien ja jätimme ehkäisyn pois n. 6 vuotta sitten. Todella pitkään aikaan emme tehneet asialle yhtään mitään. Kyllähän se siellä taustalla kokoajan kalvoi, siis ajatus että emme ehkä koskaan saa lapsia. Puhuin kuitenkin lääkärilleni asiasta ja syksyllä 2005 minulle ilmoitettiin, että tervetuloa ensikäynnille vuoden kuluttua. Vuosi vierähti ja syksyllä siis aloitimme hoitorumban.
Tiesin, että minussa ainakin on vikaa, koska toinen torvi tukossa ja oma kierto ei toimi, mutta yllätykseksi vielä miehen simppanäyte oli surkea!! Lääkäri sanoi ICSIn olevan ainoa mahdollinen ja siitä jäikin hyvä saalis: Tuoresiirron jälkeen 7 kpl pakkaseen, joista 2 käytettiin viikko sitten.
Periaatteessa mielen pitäisi olla toivoa täynnä mutta jostain syystä vaan ei ole. Päinvastoin pelkään reaktiotani ensiviikkoisen testin tai vuodon alkamisen jäkeen. Mieltä ei kohenna sekään, että olen kaveripiiristäni ainoa lapseton, eikä se että viisi vuotta minua nuorempi sisarpuoleni odottaa vauvaa.... voi tätä tuskan määrää. Olette todennäköisesti ainoita jotka oikeasti ymmärtävät tätä! Ainakin minun tilanteessani.
olen myös sellainen, joka syksystä lähtien on lueskellut keskustelujanne mutta nyt ajattelin itsekin kirjautua. Kysyisin kuinka olette jaksaneet henkisesti tämän kaiken? Onko kukaan jutellut ammattiauttajan kanssa näistä lapsettomuuteen liittyvistä asioista?
Täytyy kyllä sanoa että vahvoja ihmisiä henkisesti olette, kun jaksatte aina nousta kerta toisensa jälkeen suosta. Tuntuu, että itsellä meinaa järki mennä tämäm asian takia, vaikka tähän asti kaikki on kuitenkin mennyt olosuhteisiin nähden todella hyvin.
Kerron vähän itsestäni. Olemme mieheni kanssa seurustelleet jo ammoisista ajoista lähtien ja jätimme ehkäisyn pois n. 6 vuotta sitten. Todella pitkään aikaan emme tehneet asialle yhtään mitään. Kyllähän se siellä taustalla kokoajan kalvoi, siis ajatus että emme ehkä koskaan saa lapsia. Puhuin kuitenkin lääkärilleni asiasta ja syksyllä 2005 minulle ilmoitettiin, että tervetuloa ensikäynnille vuoden kuluttua. Vuosi vierähti ja syksyllä siis aloitimme hoitorumban.
Tiesin, että minussa ainakin on vikaa, koska toinen torvi tukossa ja oma kierto ei toimi, mutta yllätykseksi vielä miehen simppanäyte oli surkea!! Lääkäri sanoi ICSIn olevan ainoa mahdollinen ja siitä jäikin hyvä saalis: Tuoresiirron jälkeen 7 kpl pakkaseen, joista 2 käytettiin viikko sitten.
Periaatteessa mielen pitäisi olla toivoa täynnä mutta jostain syystä vaan ei ole. Päinvastoin pelkään reaktiotani ensiviikkoisen testin tai vuodon alkamisen jäkeen. Mieltä ei kohenna sekään, että olen kaveripiiristäni ainoa lapseton, eikä se että viisi vuotta minua nuorempi sisarpuoleni odottaa vauvaa.... voi tätä tuskan määrää. Olette todennäköisesti ainoita jotka oikeasti ymmärtävät tätä! Ainakin minun tilanteessani.