Henkalle

Vieläkö käyt täällä??? Olisi muutama kysymys???

 

Hei!

Käyn täällä lukemassa, mutta enpä ole nyt varsinaisesti osallistunut keskusteluihin. Mitäpä sinulle kuuluu?

 

Tätäpä samaa tänne...ehkä hieman raskaan puoleinen kesä, mutta pidetään se lippu vaan korkealla...
Onko teillä kesä tuonut asioihin uutta potkua parempaan suuntaan?? Entä miten sinä itse olet jaksanut??
jäin vain mietiskelemään omaa ja teidän tilannetta kun niin tuntui saman tapaiselta nämä elämän tilanteet ja välillä tulee montakin kysymystä mieleen kun etsii/miettii/pohtii/tuskailee ratkaisuja omiin solmuihin.
Kesähän on tunnetusti reissu aikaa ja tavataan paljon sukulaisia...jne ja tämän kesän aikana ainakin itselläni tuntui että kulissit on vaarassa sortua ja silloin mietinkin että mitenkäs teillä?? Näytättekö ihmisille miten asiat todellisuudessa ovat vai toimiiiko teillä tämä ns. kulissi meininki??

 

Kesä on mennyt ihan kuin muulloinkin. Muutosta ei ole tullut mihinkään suuntaan. Jep, kesällä yleensä tavataan sukulaisia, mutta meidän tapauksessa tuo homma menee vähän eri tavalla. Vaimo kun ei pidä yhtään minun sukulaisista, niin heitä ei sitten tavata. Yhden kerran tavattiin minun vanhemmat. Ja se oli niin nopea tapaaminen, että siinä ei tarvinnut paljon kulisseja pitää, kun koko homma oli aika äkkiä ohi... Vaimon sukulaiset taas asuvat niin lähellä, että niitä nähdään muutenkin viikottain, joten kesä ei oikeastaan paljon eroa talvesta siinä suhteessa. Itse olen ihan hyvissä väleissä vaimon sukulaisiin ja heidän kanssaan on ihan hyvin pärjätty. Kyllä he varmastikin ovat sen huomanneet että kaikki ei ole ihan kohdallaan, mutta asiasta ei puhuta.

Itse jakselen kuten ennenkin. Teen töitä paljon ja kotona sitten puuhailen lasten kanssa. Ollaan näin kesällä tehty pihahommia lasten kanssa. Vaimoa ei paljon pihahommat jaksa kiinnostaa, niin eipä ole sitten ollut siinä mukana. Se on ollut ihan hyvä, niin on saatu olla keskenämme.
En ole nyt kesällä jaksanut paljon asioita päässäni pyöritellä, kun sinne seitsemän vuoden päähän on niin pitkä aika, että tulee vaan pahan tuuliseksi, jos liikaa miettii...

Mutta pidetään lippua korkealla!

 

\

Kesä on mennyt ihan kuin muulloinkin. Muutosta ei ole tullut mihinkään suuntaan. Jep, kesällä yleensä tavataan sukulaisia, mutta meidän tapauksessa tuo homma menee vähän eri tavalla. Vaimo kun ei pidä yhtään minun sukulaisista, niin heitä ei sitten tavata. Yhden kerran tavattiin minun vanhemmat. Ja se oli niin nopea tapaaminen, että siinä ei tarvinnut paljon kulisseja pitää, kun koko homma oli aika äkkiä ohi... Vaimon sukulaiset taas asuvat niin lähellä, että niitä nähdään muutenkin viikottain, joten kesä ei oikeastaan paljon eroa talvesta siinä suhteessa. Itse olen ihan hyvissä väleissä vaimon sukulaisiin ja heidän kanssaan on ihan hyvin pärjätty. Kyllä he varmastikin ovat sen huomanneet että kaikki ei ole ihan kohdallaan, mutta asiasta ei puhuta.

Itse jakselen kuten ennenkin. Teen töitä paljon ja kotona sitten puuhailen lasten kanssa. Ollaan näin kesällä tehty pihahommia lasten kanssa. Vaimoa ei paljon pihahommat jaksa kiinnostaa, niin eipä ole sitten ollut siinä mukana. Se on ollut ihan hyvä, niin on saatu olla keskenämme.
En ole nyt kesällä jaksanut paljon asioita päässäni pyöritellä, kun sinne seitsemän vuoden päähän on niin pitkä aika, että tulee vaan pahan tuuliseksi, jos liikaa miettii...

Mutta pidetään lippua korkealla!

Täällä kotona on vaikeaa olla pyörittelemättä ajatuksia vaikka nämä kolme prinsessaa pitääkin äidin liikkeellä, mutta aina sitä pysähtyy miettimään. Varmasti helpottaa kun maanantaina pääsen takaisin koulun penkille suorittamaan opinnot loppuun ja saa muuta ajateltavaa. Olen niin huono tunnustamaan meidän tilannetta kenellekkään, edes ystäville, että siksi tällainen virtuaali pohdiskelu tuntuu helpommalta. Enkä aioi heittää toivoa menemään. Haluan löytää mieheni takaisin, haluan olla hänen tukena ja haluan taas oppia rakastamaan. Toiset päivät ovat parempia mutta liian paljon niitä päiviä jolloin tuntuu että ahdistus ja tuska repii minut miljooniksi palasiksi. Tai sitten mä olen aivan uskomattoman heikko tyyppi...
Aivan liian paljosta luovut. Luovut elämästä sinulle tärkeistä asioista ja ihmisistä. Mutta niin olet sinäkin päättänyt siitä selvitä vaikkakin pitkällä tähtäimellä. Töissä toimii varmasti se että voi olla ajattelematta...ja minäpä autan asiaa näillä jutuilla
Otetaan kuitenkin kaikesta jotain posiitivista irti. Nämä asiat kasvattaa meitä ja opettaa ja tekee meistä lujempia ihmisiä.

 

Täällä kotona on vaikeaa olla pyörittelemättä ajatuksia vaikka nämä kolme prinsessaa pitääkin äidin liikkeellä, mutta aina sitä pysähtyy miettimään. Varmasti helpottaa kun maanantaina pääsen takaisin koulun penkille suorittamaan opinnot loppuun ja saa muuta ajateltavaa. Olen niin huono tunnustamaan meidän tilannetta kenellekkään, edes ystäville, että siksi tällainen virtuaali pohdiskelu tuntuu helpommalta. Enkä aioi heittää toivoa menemään. Haluan löytää mieheni takaisin, haluan olla hänen tukena ja haluan taas oppia rakastamaan. Toiset päivät ovat parempia mutta liian paljon niitä päiviä jolloin tuntuu että ahdistus ja tuska repii minut miljooniksi palasiksi. Tai sitten mä olen aivan uskomattoman heikko tyyppi...
Aivan liian paljosta luovut. Luovut elämästä sinulle tärkeistä asioista ja ihmisistä. Mutta niin olet sinäkin päättänyt siitä selvitä vaikkakin pitkällä tähtäimellä. Töissä toimii varmasti se että voi olla ajattelematta...ja minäpä autan asiaa näillä jutuilla
Otetaan kuitenkin kaikesta jotain posiitivista irti. Nämä asiat kasvattaa meitä ja opettaa ja tekee meistä lujempia ihmisiä.

Jep, paljosta on joutunut luopumaan, mutta paljon on pelissäkin, kun omat lapset on pelissä. Nyt kuitenkin parhaaksi olen katsonut kun en liikoja mieti vaan yritän keskittyä näihin asioihin, joitten kanssa viihdyn.

Ja ihan totta mitä sanoit, että nämä asiat opettaa. Sitten kun joskus tämä on ohi, niin uskon, että en ihan pienistä asioista jaksa huolehtia.
Pidä sinäkin mieli virkeänä ja paljon onnea siihen että saatte miehesi kanssa parisuhteen kuntoon! Kyllä sen asian eteen kannattaa taistella ja tehdä töitä.

 

En ole kyllä aina ihan varma että kannattaako tämä taistelu...
Elämä pitäisi olla elämisen arvoista...kannattaako taistelua enää kolmen vuoden jälkeen jatkaa jos jokaiseen viikkoon mahtuu liikaa surua ja huolia...elämästä pitäisi nauttia...
Välillä kaipaan vaan niin paljon hellyyttä ja rakkautta enkä vain taisteluja. Sitä aitoa ja ihanaa elämistä kun elämä hymyilee ja mieli on rauhallinen ja onnellinen eikä täynnä pelkoa, vihaa, kiukkua, surua, epävarmuutta...
Tällä hetkellä tekis mieli lähteä kauas pois ihmisten ilmoilta ja suoraan sanottuna haistattaa p.askat kaikille...
terveisiä vaan tuolta puistosta onnellisten vaimojen keskeltä.
<br><br>

 

Niin, itse toki olen tilanteessa, jossa olen tämän parisuhteen eteen taisteluni taistellut ja sen turhaksi huomannut ja nyt en enää jaksa taistella vaan odotan sitä että voin tästä irroittautua, joten en varmaan ole paras neuvomaan, mutta sinun varmaan kannattaisi miettiä haluatko ihan oikeasti yrittää vai et. Ja sitten et sitä asiaa enää miettisi vaan pyrkisit siihen päämäärään minkä olet valinnut. Siihen on sitten helpompi pyrkiä ja enemmän voimia, kun ei enää tarvitse miettiä oliko huono ratkaisu vai ei.

 

\

Niin, itse toki olen tilanteessa, jossa olen tämän parisuhteen eteen taisteluni taistellut ja sen turhaksi huomannut ja nyt en enää jaksa taistella vaan odotan sitä että voin tästä irroittautua, joten en varmaan ole paras neuvomaan, mutta sinun varmaan kannattaisi miettiä haluatko ihan oikeasti yrittää vai et. Ja sitten et sitä asiaa enää miettisi vaan pyrkisit siihen päämäärään minkä olet valinnut. Siihen on sitten helpompi pyrkiä ja enemmän voimia, kun ei enää tarvitse miettiä oliko huono ratkaisu vai ei.

Tuota en ole tullut edes ajatelleeksi. Tuollaisen pääätöksen teko vaan on niin vaikeaa. En edes tiedä haluanko tehdä sen lapsilleni. Sellainen ajatus on ollut että ehkä sitten kun lapset ovat yli 15 ikävuoden niin se erokin olis helpompaa heille kun he jo jotain ymmärtäisivät. Nyt jos lähtisin niin se ei olisi lapsille ollenkaan hyvä vaihto ehto. Ja minua pelottaa se yksinäisyys...joka ei varmasti tämän keskellä ole kamala asia mutta silti. Sitä on niin vaikea selittää...en vain halua olla yksin.Olen sitten varmaankin niin riippuvainen siitä "sylistä". Et varmaan ymmärtänyt mitään mutta menköön Mutta siis koko ero prosessia en haluaisi käydä yksin läpi.
Mutta joka tapauksessa annoit taas aivan uuden ajattelemisen aiheen. Kannatti siis ottaa yhteys viisaampaan

 

No, viisaampaan et kyllä yhteyttä saanut, sen verran solmuun olen omat asiani saanut. Mutta tokihan toinen ihminen voi tuoda uutta näkökulmaa asiaan jota itse on miettinyt ikään kuin "liian läheltä".

Niin, helppoa se eroaminen ei ole varmastikkaan, varsinkin kun tunnut vielä olevan aika kiinni siinä nykyisessä suhteessa. Mutta jos mietit sitä niin, että voisiko sen suhteen saada vielä siihen kuntoon, että sinä siinä tahtoisit elää? Ja jos voisi, niin mitä se sitten vaatisi? Ja onko ne vaatimukset sitten mahdollisia kummankin osapuolen kannalta? Jos tuntuu että on ja toinenkin siihen on sitten valmis, niin sitten vaan keskityt tekemään asioita sen hyväksi. Ja muistat: Hiljaa hyvä tulee! Mutta jos tuntuu, että ei ole mahdollista saada enää asioita niin hyvin että se suhde sitten pitemmän päälle kantaa, niin sitten vaan mietit että miten ja milloin siitä on hyvä irroittautua. Jos tulet siihen tulokseen, että menee vielä aikaa, niin käytä sitä aikaa sitten valmistautumiseen. Vahvistat itsesi siihen, että pärjäät ilman sitä tuttua syliäkin ja yleensäkin jaksat sitten sen raskaimman vaiheen.

Mutta valitsit kumman tahansa, niin pysy päätöksessä ja toimi sen mukaan (jos ei nyt mitään aivan dramaattista tapahdu). Mutta tuo päätös on iso ja se kannattaa miettiä kunnolla että sitten voi vaan toimia sen mukaan.

 

kahdenkeskiseen jutusteluun suosittelen puhelinta.

 

Voisitko mitenkään rekisteröityä tänne sisälle niin voisin jatkaa näitä "kyselyjä" niillä yksityisviesteillä nimittäin tämä varmasti ärsyttää muitakin kuin vain tuota "mies vailla vertaa" henkilöä.
Niin ja voisin selventää tätä tilannetta...
<br><br>

 

No minua ei ainakaan häiritse! Itsekin joskus Henkalle vastailin, ja molempien juttuja lukeneena kiinnostaa kyllä, miten menee.

 

\

No minua ei ainakaan häiritse! Itsekin joskus Henkalle vastailin, ja molempien juttuja lukeneena kiinnostaa kyllä, miten menee.

kiitokset sulle :flower:

 

\

kahdenkeskiseen jutusteluun suosittelen puhelinta.

Niin,j a miksi luet,jos et halua tietää näitä???????
Näähän on kaikille tarkoitettuja,jokuhan voi saada jotain näistä itelle...

 

Minä nostan tätä koska putoo ja itse olen poissa huomisen päivän...

 

:wave:

 

Olipas mukava vuoropuhelu..
Itse elin onnettoman liiton 18 vuotta, tai oikeastaan siitä ajasta 10 vuotta oli sitä onnetonta aikaa, sitten irtaannuin ja elän nyt toisen miehen kanssa ja saan nauttia onnellisuudesta.. Ja näin jälkeenpäin kun mietin ed.suhdetta niin kadun ainoastaan sitä että odotin liian kauan ennen kun lähdin. Odotin että lapset on isompia, mutta se oli virhe. Jotenkin teini iässä vanhempien ero on vielä hankalampaa.
Tässä usein mietin miten monta vuotta meni hukkaan... mutta lopussa aina kiitos seisoo.. ja jokainen varmaan saa onnensa edes joskus elämässään..

Teille kahdelle jotka jaatte täällä asioita keskenään sanoisin että juuri näin usein kaksi onnetonta kohtaa ja kuinkas ollakkaan kohta huomaa ett voi siinähän se prinssi onkin tai prinsessa.. Ei vaineskaan,, jatkakaa vain. On meillä sitten jotain mitä kurkkia, hymy...

 

Mikäs tässä näitä lukiessa

 

\

Olipas mukava vuoropuhelu..
Itse elin onnettoman liiton 18 vuotta, tai oikeastaan siitä ajasta 10 vuotta oli sitä onnetonta aikaa, sitten irtaannuin ja elän nyt toisen miehen kanssa ja saan nauttia onnellisuudesta.. Ja näin jälkeenpäin kun mietin ed.suhdetta niin kadun ainoastaan sitä että odotin liian kauan ennen kun lähdin. Odotin että lapset on isompia, mutta se oli virhe. Jotenkin teini iässä vanhempien ero on vielä hankalampaa.
Tässä usein mietin miten monta vuotta meni hukkaan... mutta lopussa aina kiitos seisoo.. ja jokainen varmaan saa onnensa edes joskus elämässään..

Teille kahdelle jotka jaatte täällä asioita keskenään sanoisin että juuri näin usein kaksi onnetonta kohtaa ja kuinkas ollakkaan kohta huomaa ett voi siinähän se prinssi onkin tai prinsessa.. Ei vaineskaan,, jatkakaa vain. On meillä sitten jotain mitä kurkkia, hymy...

toi sun loppu teksti oli huippu
mutta mihin se prinssi on kadonnut <br><br>

 

En tarkoittanut ilkeillä vaan aivan tosissaan juuri minulle kävi noin.. oli hyvä kuuntelija ja samaa melkein kokenut ja siitä se alkoi..
Tarkoitin sen sanoa kyllä leikilläni, siis älä nyt loukkaannu.. Ja jos loukkaannuit niin anteeksi..
:hug:

 

\

En tarkoittanut ilkeillä vaan aivan tosissaan juuri minulle kävi noin.. oli hyvä kuuntelija ja samaa melkein kokenut ja siitä se alkoi..
Tarkoitin sen sanoa kyllä leikilläni, siis älä nyt loukkaannu.. Ja jos loukkaannuit niin anteeksi..
:hug:

ei hätää. en loukkaantunut :wave: vaan oli oikeesti hauska juttu...tää päivä on muuten ollutkin niin tylsä että pieni piristys teki poikaa.

 

Eilen päätin että nyt on aika ajatella itseä ja puhuin suuni puhtaaksi. Tarkoitus oli että se saisi aikaan keskustelun. Tulos olikin se että mieheni heitti käsissä olevat tavarat päin seinään ja pakkasi laukkunsa ja lähti. Onneksi lapset olivat nukkumassa.
Niin mitä minä teinkään...annoin taas kaiken periksi ja tein juuri päin vastaisesti mitä olin ajatellut. Nyt harmittaa niin suunnattomasti. Viha itseäni kohtaan sen kuin vaan kasvaa. En vain saanut voimia asioiden loppuun käsittelylle, joten kaikki painettiin taas villasella ja tuolla mieheni yläkerrassa nukkuu enkä taatusti saa pitkiin aikoihin kerättyä uskallusta kasaan. Olo on kuin olisi jäänyt ison kiven alle :'(

 

Älä anna periksi !

Ei se haittaa vaikka meni kaikki päinvastoin kuin olit ajatellut. Otat vain nyt uudelleen asiat puheeksi ja sanot että tätä hiillostamista nyt vaan tulee niin kauan että asiat on puhuttu selviksi, ja että löytyisi hyvä ratkaisu joka tyydyttää molempia osapuolia ja jossa on lapsetkin otettu huomioon. Älä jää suremaan koska surut ei suremalla lopu vaan tekemällä jotain, ehkä ensimmäisenä pitää tehdä oma sisäinen päätös mihin suuntaan haluaa viedä asiaansa ja sitten tehdä kaikkensa sen eteen että se toteutuu.

Itselläni oli vaikeaa sillon x kanssa ja aina sorruin samaan että no joo ei sitten puhuta koska se saa raivoa vain ilmaan, mutta sitten kun tein itselleni selväksi mitä todella haluan niin oli helpompi pitää pää kylmänä ja edetä sen mukaan. Se aiheutti hetkeksi asioiden vielä pahenemista mutta kun sen yli vain jaksoin niin johan alkoi aurinko paistaa.. Ja paistaa edelleen..

Muista että jos haluat nähdä sateenkaaren kaikessa väriloistossaan niin on sinun ensin kestettävä sadetta..

Voimia ja koita vaikeassa tilanteessa olla vahva ja päättäväinen, ota sateet vastaan ajatellen että vielä paistaa aurinko ja varmasti porottaakin kunnolla.
:flower:

 

\

Eilen päätin että nyt on aika ajatella itseä ja puhuin suuni puhtaaksi. Tarkoitus oli että se saisi aikaan keskustelun. Tulos olikin se että mieheni heitti käsissä olevat tavarat päin seinään ja pakkasi laukkunsa ja lähti. Onneksi lapset olivat nukkumassa.
Niin mitä minä teinkään...annoin taas kaiken periksi ja tein juuri päin vastaisesti mitä olin ajatellut. Nyt harmittaa niin suunnattomasti. Viha itseäni kohtaan sen kuin vaan kasvaa. En vain saanut voimia asioiden loppuun käsittelylle, joten kaikki painettiin taas villasella ja tuolla mieheni yläkerrassa nukkuu enkä taatusti saa pitkiin aikoihin kerättyä uskallusta kasaan. Olo on kuin olisi jäänyt ison kiven alle :'(

Hei! Menipä pitkään ennen kuin pääsin vastaamaan. Kirjoittelen tänne töistä töitten välissä, kun kotona en koneelle pääse rauhassa. Viime viikko oli niin kiire viikko, että en ehtinyt käymään täällä.

Vai, niin sinulle kävi, että et jaksanut käsitellä ongelmia miehesi kanssa vaikka "hyvälle alulle" pääsit ja annoit ns. "pölyn laskeutua". No, et selvästikkään ollut vielä sitten valmis. Ajattele asiaa niin, että miehesi kuitenkin nyt tietää ne asiat mitkä sinua painaa ja vaikka sitten periksi annoitkin, niin olet kuitenkin kertonut ne hänelle. Ehkäpä hänkin sitten niitä mietiskelee mielessään. Nyt vaan sitten keräilet rohkeutta ottaa asioita esille vaikka vähän pienemmissäkin erissä eikä kaikkea kerralla (niin ei välttämättä synny niin suuri sota).

Mitenkähän tänne voi rekisteröityä, kun en ole asiaan tarkemmin tutustunut? Ja kaikille, joita (julkinen) kirjoitteluni on häirinnyt paljon jaksamista! :hug: