Hematooma kohdussa, kellä ollut

Mulla huomattiin hematooma kun kävin vuodon takia ultrassa. pari viikkoa sitten. kaikki oli muuten ok. viikkojakin oli enemmän mitä luulin.
Läääkäri sanoi että voi vielä vuotaa.
perjanataina alkoi taas vuoto, mistä huolestuin ja soitin neuvolaan. ne tietty oli jossain koulutukses ni ei voinu ottaa mua sinne.
se väheni kyllä jo perjantaina se vuoto ja nyt tulee pyyhkiessä verta paperiin.

miten muilla kuinka usein teillä on vuotanut ja onko vuoto ollu runsasta
inhottavaa kun tälläsiä.
onneksi huomenna neuvola.

rv 11+3
 
moikka :wave:

mulla oli tämän kolmosen odotuksessa hematooma.
vuoto alkoi rv 7+ ja säikähdin ihan hirveästi sitä.
sain yksityiselle ajan seuraavana päivänä ja siellä todettiin siis isoksi hematoomaksi.
2 viikkoa sairaslomaa laitto heti ja pyysi lepäämään mahdollisimman paljon.
vuotoa tuli ainakin pari päivää siitä eteenpäin, enemmän tai vähemmän.
aina kuitenkin pikkuhousun suojalla pärjäsin.
sain viikon päähän seuraavan ultra ajan ja hematooma oli edelleen mutta vuoto oli loppunut. sykekin löytyi silloin ja kaikki näytti olevan kunnossa.

nyt rv 36+ menossa, hematooma on hävinnyt jo aikoja sitten kohdusta pois ja kaikki mennyt hyvin..
ja toivotaan että sinulla menee kanssa hyvin!!!! :hug: :heart: :wave:
 
Hei!

Mulla oli hematooma esikoista odottaessa. Vuotoa tuli vajaan viikon ajan, se kyllä säikäytti. Vuoto oli sellaista niukkan kuukautisvuodon oloista. En saanut saikkua tms. Viikot oli varmaankin 10-11 välillä. Hematooma näkyi ultrassa vielä jonkin aikaa vuotojen loputtua, mutta hävisi kyllä lopulta. Nyt tyttö on 2,5v.
 
Mulla on kahdessa raskaudessa ollut hematooma kohdussa.
Tosin vain toisessa siitä puhuttiin hematoomana. Mutta samasta asiasta molemmilla kerroilla kuitenkin oli kyse.
Vuoto alkoi rvllä 7-9 yllättäen ja oli runsasta. Parissa tunnissa niukkeni ja jatkui sellaisena noin 2 viikkoa. Sen jälkeen ruskeaa vuotoa tuli viikkoja. Ultrassa näkyi hematooma.
Mulla todennäköisesti hematoomat syntyivät istukan ollessa kohdunsuulla.
Ensimmäinen hematooma katsoo nyt lastenohjelmia. Ja toinen hematooma jokeltelee sitterissä :D
 
täällä kanssa hematooma ollut :wave:
Kamalastippa tuo säikäytti. mulla eka vuoto alko viikolla 7 kun en vielä tiennyt edes odottavani vauvaa. No vuosin viikon ihan kuin kuukaustisten aikana. Noin vko siitä tein testin joka oli +. Np ultrassa ei hematoomaa näkynyt. Sit viikolla rv 18 alko taasen vuotamaan ja silloin lääkäri ei antanut paljoa toivoa. sano että päivä kerrallaan mennään. Vuotoa jatkui viikoille 22 asti . Tässä välissä kävin muutaman kerran ultrassa tarkastuksessa. (Aina silloin kun verta lorahteli enempi) Neuvolaan en ees soitellut silloin vain suoraan äippäpolille. Ja rv 22 hematooma oli vuotanut tyhjiin ja kaikki näytti hyvältä.
Käskettiin vaan lepäillä paljon eikä nostella painavia seur 2 vkoon. Ja yhdyntäkielto saatiin loppuun asti. Nyt viikkoja 32 ja kaikki näyttää edelleen hyvältä ja varovasti uskon että loppuun asti mennään.
Et kovasti tsemppiä sinulle ja ehdottomasti pitkääpinnaa. Tuo aika on todella raskasta henkisesti. Mutta meitä muitakin vuotajia on paljon ja suurimmalla osalla raskaus menee hyvin loppuun saakka. Ja käyppä äippäpolilla ultrassa välillä niin näät pikkusesi. Se aina helpottaa hetkeksi! :) :hug: :flower:

mintsi 32+2
 
Mulla ollut myös hematooma kuopuksen aikaan. Alkoi vuotaa rv 8 ja loppui kokonaan rv 16. Välillä vuoti enemmän ja välillä pärjäsi pikkuhousunsuojilla. Oli myös päiviä jolloin ei vuotanut yhtään. Vuodon alettua ensimmäisen kerran säikähdin ihan hirveästi. Sitä verta, kun tuli ihan norona pönttöönkin. :eek: :x Menin terveyskeskukseen ja siellä niin "asiantunteva" lääkäri diagnosoi mulle keskenmenon!!! :eek: :headwall: Kokeili vain kohdunsuuta ei muuta. Eikä laittanut lähetettä ultraukseen vaikka pyysin, kun sanoi olevan ihan selvä keskenmeno. Toivotti vain hyvät jatkot ja sanoi, että te olette vielä nuoria tekemään lisää lapsia. |O |O Ihmettelin sitten, kun vuoto ei alkanut loppumaan ja menin gynelle kohdun tyhjennys mielessäni. Gyne kertoi, ettei täällä mitään keskenmenoa ole tapahtunut vaan pieni sydän täällä hakkaa. :heart: Olin aivan riekaleina ja sekaisin. Mutta loppujen lopuksi kaikki meni hyvin ja tämä hematooma/ keskenmeno on nyt 1v 9kk. :heart:

Kysyisin vain, jos kukaan tietää mistä syystä tuo hematooma tulee? Ja minkä kokoisia teillä ne on olleet? Mulla hematooma oli 4cm halkaisijaltaan silloin eka kerran gynelle mennessäni.
 
Minun hematoomani! Kolmosta odotellaan ja viikkoja nyt 13+3. Raskaus saanut alkunsa keinohedelmöityksellä. Ensimmäisen kerran vuotoa tuli melkein heti plussatestin jälkeen ja silloin olin aivan varma et tässä tää nyt sitten oli. Vuoto lakkasi ja mentiin vähän eteenpäin. Heti alkuraskuden ultran jälkeen heräsin yöllä kun tunsin jotain valuvan ja paljon. Wc-hen päästyäni pyttyyn vuosi aivan norona ja pari siteellistä, mukana oli myös lihapullan kokoinen hyytymä. Mitään kipuja ei esiintynyt. Aaamun valjettua soitin ajan klinikalleni ultraan ja yllätykseksemme kohdussa köllötteli sitkeä sissimme. Saikkua pätkähti ja 2 viikon välein tilannetta seurattiin. Mitään raskasta ei edes imurointia saanut tehdä ja myös saunominen oli kiellettyä. Hematooma kooltaan iso tarkkoja mittoja en nyt muista n.4cm. Vuoteli sillon tällöin ruskeaa tuhrua. Nyt vuodot olleet 2 viikkoa poissa ja eilen nt-ultrassa hematoomaa enää pienesti istukan alla. Sairaslomalta tänään ekaa päivää töissä yli kuukauteen ja mieli valoisa. Itse vaan tämän kokeneena olen päättänyt et töissä (hoitoalalla) en mitään raskaita nostoja tee ja otan rauhallisesti vaikka ultran lääkäri (ei yksityinen vaan neuvolan toimesta) sanoi et voin olla ja tehdä kaikkea niinkuin ennenkin.
Oikein hyvää kevättä kaikille ja onnea odotukseen
=)
Mari
 
Mulla hematooma löydettiin edellisessä raskaudessa joskus 6+ viikolla, kun aloin vuotamaan. Välillä vuoto lakkasi, mutta alkoi sitten uudestaan ja keskenmeno tuli 8+ viikolla. :( En kyllä tiedä, oliko hematoomalla mitään osuutta keskenmenoon vai johtuiko se muista syistä.. Nyt jälleen onnellisesti raskaana! B)

Kehäkukka ja Vilpertti 30+6
 
En muista, missä vaiheessa se löytyi. Aika alkuaikana minultakin. Istukka oli lähes kohdunsuun päällä ja siinä vaiheessa, kun lähti nousemaan, tuli isoja hematoomia. Mikään niistä ei kuitenkaan vuotanut. Mitään ihmeempiä hoito-ohjeita en saanut, muuta kuin, etteivät ole vaarallisia. Minulla ultrattiin ne ainakin 4 kertaa raskauden aikana. Kävin yksityisellä neuvolassa ja lääkärissä.
 
Moi!
Mulla todettiin hematooma maaliskuun puolessa välissä RV 13:lla 2 viikkoa istukkabiopsian oton jälkeen. Tai aluksi noin viikon kuluttua alkoi raju vuoto, joka tulkittiin NKL:lla vain uhkaavana keskenmenona. Tungin itseäni uusdelleen ja uudelleen lääkärille ja noin viikon päästä todettiin hematooma ja korkeat tulehdusarvot. Tulehdus ei talttunut pilleriantibiooteilla ja olin viikon sairaalassa antibioottitiputuksessa, jonka avulla CRP alkoi hitaasti laski. Sitten vielä 2 viikkoa kotona pilleriantibiooteilla ja ultra- ja CRP-kontrolli tästä lähtien noin 2 viikon välein. Niukkaa vuotoa on yhä nyt toukokuun puolessa välissä, mutta hematoomaa ei enää näy ultrassa.

Epäilys on, että hematooma syntyi istukkabiopsiasta ja / tai sen yhteydessä kohtuun päässeestä bakteerista. Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia?
 

Yhteistyössä