V
vierailija
Vieras
Pakko purkautua jonnekin, vaikka sitten tänne... Olen kolmekymppinen nainen, ainoa lapsi, vanhemmat eronneet kun olin parivuotias eli hankalan äidin yksin kasvattama. Äidillä diagnosoitiin vuosi sitten kuolemaan johtava tauti. Hänen lapsuusystävänsä soitti juuri äsken mulle, kännissä toki, tilitti ensimmäiset 10 minuuttia että miten mä nyt mitenkään voin jaksaa kun tilanne on niin hirveä, niin HIRVEÄ, ja ymmärrätkö minä nyt siis ollenkaan miten hirveää tämä kaikki on ja miten ero ihminen äitini on, että olenko sitä oikein kunnolla mietti nyt ja jos olen, miten mun voin jaksaa. Kiltisti yritin todeta että juttelen näistä asioista terapeuttiani kanssa ja olen kyllä hyvin tietoinen asian hirveydestä. Seuraava topiikki olikin sitten että kutsunhan hänet sitten hautajaisiin ja ilmoitan kun äiti kuolee, koska hän haluaa tulla hautajaisiin. Voi vittu. Ja miten vaikeaa hänellä on kun ovat kuitenkin lapsuudenystäviä. Kun sanoin että en halua puhua aiheesta koska se minua ahdistaa ja tulee paha mieli, sama paska alkaa alusta. MIKÄ IHMISIÄ OIKEIN VAIVAA?! Kiitos ja anteeksi.
Pahoittelut siitä että isäsi sisko on urpo ja onnittelut siitä että olet hyvä tyyppi!