miten tähän on tultu?
Helsinkiläisvanhemmat teeskentelevät vaikka asumuseroa, jotta lapsi ei joudu lähikouluun, jossa on paljon maahanmuuttajia.
Pasi ja Merja muuttivat juuri asumuseroon. "Se oli parasta, mitä tässä tilanteessa saattoi tehdä", Pasi sanoo.
Kotinsa avarassa olohuoneessa istuva perheenisä ei näytä eron murtamalta. Eikä hän olekaan, sillä pariskunta on eronnut vain paperilla. Pasi ja perheen nuorempi lapsi muuttivat kirjoille sukulaisten luokse, mutta oikeasti perhe asuu edelleen yhdessä.
Paperiero piti tehdä, jotta syksyllä koulunsa aloittava lapsi ei joutuisi alueen lähikouluun.
"Emme jättäneet mitään sattuman varaan."
[...]
Siksi hämmästyin, kun kuulin Metsälä-ilmiöstä. Kun puhuin asiasta metsäläläisten kanssa, syyt alkoivat tarkentua.
Maunulan ja Metsälän rajalla kulkee näkymätön muuri. Maunulan asukkaiden keskitulo on 22400 euroa vuodessa, kun metsäläläiset tienaavat 37000 euroa.
Maunulassa asuu paljon vähävaraisia eläkeläisiä, ja asunnoista puolet on sosiaalisin perustein rakennettuja aravavuokra-asuntoja, kun Metsälässä niitä on alle kymmenesosa asuntokannasta. Ja sitten se arka asia: Maunulan asukkaista joka kymmenes asukas puhuu äidinkielenään jotain muuta kuin suomea tai ruotsia. Tuhannen asukkaan Metsälässä muunkielisiä henkilöitä asuu 43. Se porukka mahtuisi melkein yhteen HSL:n bussiin.
[...]
"Varmasti me kaikki haluamme elää monikulttuurisessa ja suvaitsevaisessa ympäristössä, mutta fakta on, että jos on paljon lapsia, jotka eivät osaa suomen kieltä, opettajan aika menee heihin", kahden lapsen äiti sanoo.
Hän ei tunne yhtään lasta Maunulan koulusta, mutta "on kuullut juttuja".
Jutut leviävät äitien päiväkahveilla, mutta vain harva viitsii selvittää, onko mielikuvissa totuuspohjaa. Ja näin alkaa joukkopako.
Pasillakin on käsitys Maunulan ala-asteesta. "Siellä normaalista oppimisesta ei tule mitään. On paljon lapsia, jotka eivät kuuluisi ekalle luokalle kouluun. Kun kyse on omasta lapsesta, sitä on aika tarkkana."
Maahanmuuttajalasten määrä arveluttaa häntä. "On helvetin vaikea opettaa, jos jengi ei osaa lainkaan kieltä. Siellä ne huutavat kulttuurintuskissaan."
Pasikaan ei tunne yhtään Maunulan oppilasta tai oppilaan vanhempaa. "Mulla ei ole ensi käden tietoa, mutta olen kuullut juttuja parin tuttavan kautta."
Käydäänpä tutustumassa tähän kouluun.
[...]
Koulu saa vuosittain 49000 euroa "positiivisen diskriminaation" määrärahaa. Rahat myönnetään vanhempien koulutustason ja tulojen sekä oppilaiden maahanmuuttajataustaisuuden perusteella. Maunulassa rahat on käytetty muun muassa kahden koulunkäyntiavustajan palkkaamiseen ja erilaisuudesta kertovien tapahtumien järjestämiseen.
Entä nämä metsäläläisten pelot?
Lamminpään mukaan ekaluokkalaisten opetus räätälöidään valmiuksien mukaan. Eikä lasten vaativuus riipu etnisestä taustasta. "Kaikki lapset vaativat nykyään enemmän oppilashuoltoa", Lamminpää sanoo
[...]
Metsälä-ilmiö leviää pääkaupunkiseudulla. Keskiluokkaiset vanhemmat pelkäävät, etteivät heidän lapsensa saa kunnon opetusta, jos koulussa on paljon maahanmuuttajia.
Ja mitä siitä seuraa? Koulut eriytyvät entisestään. Koulushoppailijat äänestävät autoillaan ja kuskaavat lapsensa vaikka toiselle puolelle kaupunkia, ettei oma kullannuppu joutuisi liian kirjavaan ympäristöön.
Vanhemmat kysyvät asunnonvälittäjältä avajaisiksi, millainen on alueen lähikoulu.
Helsingissä noin kolmannes lapsista aloittaa koulun jossain muualla kuin omassa lähikoulussa. Koulut eriytyvät varsinkin Itä-Helsingissä, missä maahanmuuttajien osuus on joillain alueilla huomattavasti korkeampi kuin vaikkapa Maunulassa.
Maahanmuuttajat ovat jakautuneet epätasaisesti eri puolille kaupunkia. Merkittävä osa on päätynyt alueille, joissa on aravavuokra-asuntoja. Niillä alueilla asuu jo ennestään runsaasti pienituloisia kantasuomalaisia.
Koulushoppailu on ilmiö, josta viranomaisetkaan eivät mielellään puhu. Useampi tätä kirjoitusta varten haastateltu toivoo, ettei koko ilmiöstä kirjoitettaisi mitään. He pelkäävät, että julkisuus vain voimistaa ilmiötä.
[...]
Helsingin koulujen eriytymistä tutkinut Venla Bernelius sanoo, ettei koulun valikointi hyödytä yksittäistä oppilasta: "Suomessa tehdyt tutkimukset eivät tue sitä oletusta, että lähikoulu olisi huono koulu. Koulujen erot Helsingissäkin palautuvat oppilaiden taustaan."
Eniten oppimiseen vaikuttaa vanhempien koulutus ja oppilaan oma motivaatio.
"Jos vanhemmat alkavat shoppailla kouluja mielikuvien perusteella, eriytyminen voimistuu ja ongelma voi räjähtää käsiin."
Berneliuksesta heikompien alueiden kouluja pitäisi tehdä houkuttelevammiksi erityispanostuksilla. Helsingin kaupunki on jo yrittänyt hillitä koulujen eriytymistä positiivisen diskriminaation kaltaisilla keinoilla, mutta siitä huolimatta eriytyminen on voimistunut.
[...]
Mitä ilmiölle pitäisi tehdä? Vanhemmat haluavat lastensa parasta, mutta jos he shoppailevat kouluja mielikuvien perusteella, moni lähikoulu näivettyy eikä monikulttuurisesta rinnakkainelosta tule mitään.
Jos me vanhemmat istutamme ennakkoluulomme lapsiimme, Helsingistä tulee vastenmielinen kaupunki.
[...]
HS Sunnuntai 1.5.2011