S
Scorpius
Vieras
Voiko tämä olla tottakaan. Olen 35vuotias, kahden lapsen äiti. Toinen lapsistamme on 11v. ja toinen 8v. Olemme käyttäneet ehkäisynä kondomia kuopuksemme syntymästä asti.
Minulla on parin viimekuukauden aikana ollut voimakasta alaselkä kipua. Välillä niin pahaa etten pysty kenkää nostamaan latialta koukistumatta. Kipu ei missään vaiheessa poistu ollenkaan.
Olen muutenkin voinut huonosti tässä kuukauden, kävin röntgenissä ja todettiin poski-ja otsaontelontulehdus johon sain antibioottikuurin.
Viikko sitten alkoi pahoinvointi. On huimannut ja ruoka ei ole maistunut ollenkaan.. tuntuu koko ajan etovalta... ja tämä selkäkipu!
Ajattelin että huomenna lääkäriin. Ajattelin ensiksi käydä ostamassa raskaustestin jotta lääkärissä kuitenkin kysytään että olenko raskaana. En pitänyt asiaa ollenkaan todennäköisenä sillä olemme käyttäneet uskollisesti ehkäisyä ja kuukautiseni ovat olleet ihan normaalit.
Kuten varmaan jo arvaattekin niin kaksi viivaa siihen tuli, eli olen raskaana testin mukaan. On kyllä niin utopistisen kuuloinen juttu että en ota vieläkään todesta. Vauva ei tähän elämäntilanteeseen sovi. Testin pakkausselosteessa kuitenkin luki että liuta sairauksia näkyy myös testissä... edellisissä raskauksissa ei mitään selkäkipuja ollut. Kyllä olen nyt lirissä.