Menu
Kaksplus
VAUVAHAAVEET
Hedelmällisyys
Lapsettomuus
Adoptio
Ovulaatiolaskuri
RASKAUS
Raskaus viikko viikolta
Synnytys
Synnytystarinat
Raskauslaskuri
VAUVA
Imetys ja vauvan ruoka
Vauvan kehitys
Vauvan terveys
Nimikone
LAPSI
Lapsen kehitys
Lapsen terveys
Pituuslaskuri
PERHE-ELÄMÄ
Ruoka
Vaatteet ja varusteet
Koti
Vapaa-aika
Parisuhde
Työ ja raha
VANHEMMUUS
Kasvatus
Vanhemman terveys
Minun tarinani
LASKURIT
Ovulaatiolaskuri
Raskauslaskuri
Raskaus viikko viikolta
Kiinalainen syntymäkalenteri
Nimikone
Pituuslaskuri
PODCAST
KILPAILUT
BLOGIT
Menu
ETUSIVU
KESKUSTELUT
Aihe vapaa
Lapsen saaminen
Vauva ja taapero
Lapset ja teinit
Perhe-elämä
Seksi
Seksinovellit ja eroottiset tarinat
KÄYTTÄJÄT
OHJEITA
Kirjaudu
Rekisteröidy
Hae
Hae vain otsikoista
Käyttäjältä:
Hae vain otsikoista
Käyttäjältä:
Kaksplussan Keskustelupalsta
Kirjaudu
Kaksplus
VAUVAHAAVEET
Hedelmällisyys
Lapsettomuus
Adoptio
Ovulaatiolaskuri
RASKAUS
Raskaus viikko viikolta
Synnytys
Synnytystarinat
Raskauslaskuri
VAUVA
Imetys ja vauvan ruoka
Vauvan kehitys
Vauvan terveys
Nimikone
LAPSI
Lapsen kehitys
Lapsen terveys
Pituuslaskuri
PERHE-ELÄMÄ
Ruoka
Vaatteet ja varusteet
Koti
Vapaa-aika
Parisuhde
Työ ja raha
VANHEMMUUS
Kasvatus
Vanhemman terveys
Minun tarinani
LASKURIT
Ovulaatiolaskuri
Raskauslaskuri
Raskaus viikko viikolta
Kiinalainen syntymäkalenteri
Nimikone
Pituuslaskuri
PODCAST
KILPAILUT
BLOGIT
Lapsen saaminen
// Helmivauvat 2015 - tammikuu //
JavaScript is disabled. For a better experience, please enable JavaScript in your browser before proceeding.
Vastaa viestiketjuun
Muistiinpanot
<p>[QUOTE="Pippurihäntä, post: 30582976, member: 122701"]</p><p>nokkosperhonen :hug:</p><p></p><p>Mulle on koko ajan tullut mieleen sun juttuja seuratessa oman esikoisen odotus ja taisin siitä kirjoitellakin jo aiemmin. Meillä oli puheyhteys vauva-asioihin täysin poikki suurimman osan raskausajasta, vaikka asuimme yhdessä. Elimme erillisissä todellisuuksissa, minä joka odotin ja mies, joka vaan eli. Vauvasta tai raskaudesta ei alun jälkeen puhuttu. En pystynyt enää ottamaan asiaa puheeksi, kun seinä oli aina vastassa ja opettelin vaan selviämään. Meillä oli myös pätkiä, jolloin emme sanoneet toisillemme sanaakaan.</p><p></p><p>On NIIN käsittämättömän ahdistavaa joutua odottamaan pelossa, epävarmuudessa, yrittää kaivaa esiin edes jotain toiselta puolelta - odotuksia, ajatuksia, toiveita - mutta kun toinen ei niitä itsekään tunnista saatika pysty erittelemään. Ja muistan myös sen tunteen ja surun, jota en tuona aikana voinut itselleni myöntääkään, eli surun siitä, että joutuu luopumaan omasta mielikuvastaan ja haaveestaan ehjästä perheestä. Pidin siitä itsepäisesti kiinni, uskoin ja toivoin, mutta kun ei nämä asiat pelkästään toivomalla ja uskomalla tapahdu. </p><p></p><p>Minä halusin antaa poikaystävälleni mahdollisuuden oppia tuntemaan lapsensa, en vaatinut mitään, annoin vain nyörästi mahdollisuuden ja tulin samalla polkeneeksi oman itsetuntoni täysin nollaan jo odotusaikana ja siitä eteenpäin vuosia. Synnytys muutti tilanteen siinä mielessä täysin, että sitten mies heräsi rakastavaksi isäksi. Mutta jälkeenpäin katsoen minä en toipunut niitä raskaudenaikaisesta hylkäämiskokemuksesta ikinä. Ja kun siitä ei edes pystytty jälkikäteen puhumaan tai purkamaan niitä fiiliksiä, ennen kuin vuosia myöhemmin. Ja silloin tiliä tehtiin lähinnä pystyäksemme eroamaan. Se suru siitä perhemielikuvan menettämisestä iski mulle oikeastaan vasta eron jälkeen, kun kaikki muu siitä tieltä oli purettu pois ja saatu sovittua. Ja tajusin, että emme koskaan edes olleet olleet semmoinen tasapainoiseen rakastavaan parisuhteeseen nojaava perhe, mitä mielikuvissani elättelin. Yritin vaan itsepäisesti koko ajan toivoa, että meistä tulisi kyllä ajan mittaan jotain semmoista, mitä halusin, enkä pystynyt myöntämään itselleni, että niin ei ollut.</p><p></p><p>Lapsi kuitenkin tuohon maailmaan syntyi, ja hänestä on kehittynyt omanlaisensa viidesluokkalainen poika, omine vahvuuksineen ja heikkouksineen, joka on nelivuotiaasta elänyt viikko-viikko kahden kodin lapsena. Varmasti se hänen elämäänsä ikuisen jäljen jättää, tavalla tai toisella. Mutta tärkeintä oli, että saimme kaiken sen paskan purettua, joka meidän välejä hiersi, kummatkin halusivat olla hyviä vanhempia ja olemme sitä parhaamme mukaan toteuttaneet yhteistyöllä (kun sitä paskaa ei enää meidän välillä ole, mikä vuosia vaivasi). Minun piti luopua epärealistisista haavekuvistani, joita tuo suhde ja perhemuoto ei vastannut vaikka kuinka hampaita kiristin, käsitellä omat pettymyksen ja hylkäämisen tunteet, pystyä keskustelemaan niistä ja kuunnella aidosti se toisen puolen tarina sitten kun hän siitä vihdoin pystyi puhumaan. Silloin kun ei pysty niin ei pysty. Niin kamalaa ja turhauttavaa kuin se minusta silloin raskausaikana olikin. Lopputuloksena helpotus, vapautuminen, suru toki, mutta sen jälkeen tasapainoinen kahden kodin vanhemmuus ja paluu ystävyyteen, joka meillä oli ennen parisuhdevaihetta. </p><p></p><p>Neliötä ei voi tunkea ympyrän aukkoon, ei mitenkään päin se on ehkä suurin oppi mulle ollut tuosta elämänvaiheesta. Ovimatoksi mitä tahansa nielemään ei kannata ryhtyä, mutta ei myöskään pitää kiinni tarpeettoman pitkään katkeruudesta vaan purkaa ja osoittaa omat tunteet niin avoimesti kuin vain voi. Miehestäsi on kuitenkin tulossa isä, sitä faktaa ei muuta mikään. Se miten hän asian käsittelee, kohtaa ja miten hän alkaa sitä toteuttaa ei ole sun käsissäsi, toiveilla hallittavissa, eikä kenenkään muunkaan. Hänen vaan on se oma tiensä löydettävä ja valittava. Mutta kunnioitusta ja arvostusta yhteisen lapsen kasvattaminen vaatii, oli osoitteet mitkä tahansa ja sen eteen kannattaa tehdä töitä. Toivottavasti mun viesti ei nyt ole liian inhorealistinen, mutta mä niin toivon, että ajan mittaan pääsette kummatkin semmoisen rehellisen olemisen tasolle, jossa kumpikin pystyy ottamaan sen oman paikkansa äitinä ja isänä. Nää on hirvittävän vaikeita asioita ja vaikka kuinka joskus yrittää selvittää toisen tunteita ja päätä, niin ei se vaan onnistu. JOkaisen on se työ itse tehtävä.</p><p></p><p>Piti jotain muutakin kommentoida, mutta palaan myöhemmin <img src="" class="smilie smilie--sprite smilie--sprite1" alt=":)" title="Hymy :)" data-shortname=":)" /> Nyt taapero aamiaiselle! </p><p></p><p><em>PH tasan 37+0 elikäs täysiaikaisuus saavutettu!</em></p><p>[/QUOTE]</p>
[QUOTE="Pippurihäntä, post: 30582976, member: 122701"] nokkosperhonen :hug: Mulle on koko ajan tullut mieleen sun juttuja seuratessa oman esikoisen odotus ja taisin siitä kirjoitellakin jo aiemmin. Meillä oli puheyhteys vauva-asioihin täysin poikki suurimman osan raskausajasta, vaikka asuimme yhdessä. Elimme erillisissä todellisuuksissa, minä joka odotin ja mies, joka vaan eli. Vauvasta tai raskaudesta ei alun jälkeen puhuttu. En pystynyt enää ottamaan asiaa puheeksi, kun seinä oli aina vastassa ja opettelin vaan selviämään. Meillä oli myös pätkiä, jolloin emme sanoneet toisillemme sanaakaan. On NIIN käsittämättömän ahdistavaa joutua odottamaan pelossa, epävarmuudessa, yrittää kaivaa esiin edes jotain toiselta puolelta - odotuksia, ajatuksia, toiveita - mutta kun toinen ei niitä itsekään tunnista saatika pysty erittelemään. Ja muistan myös sen tunteen ja surun, jota en tuona aikana voinut itselleni myöntääkään, eli surun siitä, että joutuu luopumaan omasta mielikuvastaan ja haaveestaan ehjästä perheestä. Pidin siitä itsepäisesti kiinni, uskoin ja toivoin, mutta kun ei nämä asiat pelkästään toivomalla ja uskomalla tapahdu. Minä halusin antaa poikaystävälleni mahdollisuuden oppia tuntemaan lapsensa, en vaatinut mitään, annoin vain nyörästi mahdollisuuden ja tulin samalla polkeneeksi oman itsetuntoni täysin nollaan jo odotusaikana ja siitä eteenpäin vuosia. Synnytys muutti tilanteen siinä mielessä täysin, että sitten mies heräsi rakastavaksi isäksi. Mutta jälkeenpäin katsoen minä en toipunut niitä raskaudenaikaisesta hylkäämiskokemuksesta ikinä. Ja kun siitä ei edes pystytty jälkikäteen puhumaan tai purkamaan niitä fiiliksiä, ennen kuin vuosia myöhemmin. Ja silloin tiliä tehtiin lähinnä pystyäksemme eroamaan. Se suru siitä perhemielikuvan menettämisestä iski mulle oikeastaan vasta eron jälkeen, kun kaikki muu siitä tieltä oli purettu pois ja saatu sovittua. Ja tajusin, että emme koskaan edes olleet olleet semmoinen tasapainoiseen rakastavaan parisuhteeseen nojaava perhe, mitä mielikuvissani elättelin. Yritin vaan itsepäisesti koko ajan toivoa, että meistä tulisi kyllä ajan mittaan jotain semmoista, mitä halusin, enkä pystynyt myöntämään itselleni, että niin ei ollut. Lapsi kuitenkin tuohon maailmaan syntyi, ja hänestä on kehittynyt omanlaisensa viidesluokkalainen poika, omine vahvuuksineen ja heikkouksineen, joka on nelivuotiaasta elänyt viikko-viikko kahden kodin lapsena. Varmasti se hänen elämäänsä ikuisen jäljen jättää, tavalla tai toisella. Mutta tärkeintä oli, että saimme kaiken sen paskan purettua, joka meidän välejä hiersi, kummatkin halusivat olla hyviä vanhempia ja olemme sitä parhaamme mukaan toteuttaneet yhteistyöllä (kun sitä paskaa ei enää meidän välillä ole, mikä vuosia vaivasi). Minun piti luopua epärealistisista haavekuvistani, joita tuo suhde ja perhemuoto ei vastannut vaikka kuinka hampaita kiristin, käsitellä omat pettymyksen ja hylkäämisen tunteet, pystyä keskustelemaan niistä ja kuunnella aidosti se toisen puolen tarina sitten kun hän siitä vihdoin pystyi puhumaan. Silloin kun ei pysty niin ei pysty. Niin kamalaa ja turhauttavaa kuin se minusta silloin raskausaikana olikin. Lopputuloksena helpotus, vapautuminen, suru toki, mutta sen jälkeen tasapainoinen kahden kodin vanhemmuus ja paluu ystävyyteen, joka meillä oli ennen parisuhdevaihetta. Neliötä ei voi tunkea ympyrän aukkoon, ei mitenkään päin se on ehkä suurin oppi mulle ollut tuosta elämänvaiheesta. Ovimatoksi mitä tahansa nielemään ei kannata ryhtyä, mutta ei myöskään pitää kiinni tarpeettoman pitkään katkeruudesta vaan purkaa ja osoittaa omat tunteet niin avoimesti kuin vain voi. Miehestäsi on kuitenkin tulossa isä, sitä faktaa ei muuta mikään. Se miten hän asian käsittelee, kohtaa ja miten hän alkaa sitä toteuttaa ei ole sun käsissäsi, toiveilla hallittavissa, eikä kenenkään muunkaan. Hänen vaan on se oma tiensä löydettävä ja valittava. Mutta kunnioitusta ja arvostusta yhteisen lapsen kasvattaminen vaatii, oli osoitteet mitkä tahansa ja sen eteen kannattaa tehdä töitä. Toivottavasti mun viesti ei nyt ole liian inhorealistinen, mutta mä niin toivon, että ajan mittaan pääsette kummatkin semmoisen rehellisen olemisen tasolle, jossa kumpikin pystyy ottamaan sen oman paikkansa äitinä ja isänä. Nää on hirvittävän vaikeita asioita ja vaikka kuinka joskus yrittää selvittää toisen tunteita ja päätä, niin ei se vaan onnistu. JOkaisen on se työ itse tehtävä. Piti jotain muutakin kommentoida, mutta palaan myöhemmin :) Nyt taapero aamiaiselle! [I]PH tasan 37+0 elikäs täysiaikaisuus saavutettu![/I] [/QUOTE]
Esikatsele
Nimimerkki
Varmistus
Kuinka monta sanaa on lauseessa: "Tupenrapinat"
Lähetä vastaus
Uusimmat
Luetuimmat
Kuumimmat
Uusimmat
Näytä kaikki
1.
Relaatio - 1072 - Kotivara
31 min sitten
Loriel
1 Viestiä
Aihe vapaa
2.
Tyttöjen pää ei kestä opiskelua yliopistossa
44 min sitten
vierailija
1 Viestiä
Aihe vapaa
3.
Raskauden keskeytys
Tänään 13:16
Liblikas
0 Viestiä
Lapsen saaminen
4.
"Liikevaihdoltaan maailman suurin yritys, amerikkalainen vähittäiskauppajätti Walmart luopuu useista DEI-käytännöistä, kertoo CBS News."
Tänään 13:06
vierailija
5 Viestiä
Aihe vapaa
5.
Kepu haluaa vaihtaa kansan
Tänään 13:03
vierailija
0 Viestiä
Aihe vapaa
6.
"Kansalaisuuden saamisen edellytyksiä tiukennetaan – ministeri Rantanen: “Suomen kansalaisuus ei ole automaatio”"
Tänään 13:00
vierailija
0 Viestiä
Aihe vapaa
7.
"Koulu Helsingingin Pukinmäessä ajautui kaaokseen: Syynä joukko väkivaltaisia oppilaita"
Tänään 12:37
vierailija
6 Viestiä
Aihe vapaa
8.
"Lakivaliokunta iloitsee silpomisen rangaistavuuden selkeytymisestä – “Perussuomalainen oikeusministeri tarvittiin tämän lain säätämiseksi”"
Tänään 12:32
vierailija
0 Viestiä
Aihe vapaa
Luetuimmat
1.
"Helsinkiläinen koulu jakoi äidinkielen tunnilla härskin seksikirjan oppilaille luettavaksi – ”Hinkkausseksiä”, ”Kuinka k****n saa syvälle suuhun”"
Started by vierailija
Maanantai klo 15:28
Luettu: 1K
Aihe vapaa
2.
Suomessako ei korruptiota? Opetushallitus tilaa kieltenopetusta käsittelevän selvityksen RKP-taustaiselta ajatushautomolta, ja yllätys yllätys...
Started by vierailija
Sunnuntai klo 23:37
Luettu: 753
Aihe vapaa
3.
Kauppalehti: Pääkirjoitus - OrpoPurran arvonlisäverojen nosto on osoittautumassa virheeksi
Started by vierailija
Sunnuntai klo 22:58
Luettu: 637
Aihe vapaa
4.
”Ilkeät kielet kertovat, ettei Sanna Marin muun muassa tervehtinyt loppuaikoinaan kollegoitaan eduskunnassa.” -No nehän on rehellisiä, ei ilkeitä!
Started by vierailija
Maanantai klo 11:57
Luettu: 543
Aihe vapaa
5.
Ärsyttää naapurien välinpitämättömyys
Started by viisikymppinen isoäiti
Maanantai klo 09:55
Luettu: 474
Aihe vapaa
6.
Miksi Euroopan pitäisi rahoittaa Ukrainan sotimista?
Started by vierailija
Sunnuntai klo 10:16
Luettu: 472
Aihe vapaa
7.
Yhteys poliisiin tai lääkärille? Sillä vastuunkantajana on ikävä tehtävä: Tuntemani iäkäs autoilija on vaaraksi liikenteessä itselle ja monille muille
Started by vierailija
Sunnuntai klo 20:25
Luettu: 464
Aihe vapaa
8.
Relaatio 1071
Started by vierailija
Eilen 12:45
Luettu: 423
Aihe vapaa
Kuumimmat
Näytä kaikki
1.
Relaatio 1071
Latest: vierailija
2 min sitten
Aihe vapaa
2.
K/B-komposti
Latest: vierailija
3 min sitten
Aihe vapaa
3.
Tyttöjen pää ei kestä opiskelua yliopistossa
Latest: vierailija
5 min sitten
Aihe vapaa
4.
Pyhyys kielletään yhteiskunnasta mm. kouluista ja epäpyyhyyttä tuodaan tilalle
Latest: vierailija
7 min sitten
Aihe vapaa
5.
Relaatio - 1072 - Kotivara
Latest: Loriel
25 min sitten
Aihe vapaa
6.
"Liikevaihdoltaan maailman suurin yritys, amerikkalainen vähittäiskauppajätti Walmart luopuu useista DEI-käytännöistä, kertoo CBS News."
Latest: vierailija
32 min sitten
Aihe vapaa
7.
Lähetä terveisesi kaipaamallesi ihmiselle yöketju
Latest: vierailija
36 min sitten
Aihe vapaa
8.
Syysfiilistelijät 2024
Latest: Aigguli
53 min sitten
Aihe vapaa
Yhteistyössä
Lapsen saaminen
// Helmivauvat 2015 - tammikuu //
Ylös
Bottom
+ Aloita uusi keskustelu
