** HELMIKUUN HURMAAJAT ** helmikuussa (PÄIVITYSPYYNNÖT YV:NÄ -kiitos)

Onnea vauvaantuneille! :flower: :heart:

Viimeyö meni tuijotellessa televisiota ja kisoja. Oon aina ollut melkoinen penkkiurheilija ja oikeastaan rytmittänyt menoni ja elämäni aina ties minkä jääkiekon, formulan tai yleisurheilun mukaan... Luin yöllä noita HubaG:n ja nauroin kyllä niin makeasti. Meidän kohdalla ongelma vaan ehkä saattaa olla se, että minä en minnekään suostu lähtemään jos joku tärkeä ottelu tms on kesken. Pitää etsiä jostain kännykän kuulokkeet (hävisi muutossa), nillä oon pärjännyt töissä ja koulussa, tosin koulussa tuli viimeksi sanomista kun kesken tunnin huusin JES! suomalaisen onnistuessa yleisurheilun mm-kisoissa. :LOL:

Taidan painua takaisin nukkumaan, niin jaksaa sitten taas illan ja yön päivystää telkkarin eessä tai toivottavasti Kätilöopistolla kuuloke korvassa.

Jadel & Toukka 40+4
 
Huh, täällä taas uneton yö takana. Heräsin vessaan 1,5h välein ja herättyäni en saanut unta. Ja olo on ihan kammottavan tukkoinen, eikä unen saantia helpottanut yhtään se, että pystyn hengittämään vain suun kautta. Muutenkin päässä humisee ja lämpöä on hieman ja olo on aivan kamala. Tällä hetkellä oikeastaan toivon, että tää flunssa ehtii vähän väistyä ennen synnytystä, en nimittäin tiedä, mistä tässä olossa repisin voimat siihen koitokseen. Toivoa sopii, että flunssa häipyy nopeasti ja synnytys olisi edessä myös piakoin.

nina1 hyvä, että sais hammaslääkäriajan ja puudutuskin luvattiin! Kovasti tsemppiä koitokseen, mä aina rystyset valkoisina puristan niitä tuolinkarmeja ja pelkään hammaslääkärikäyntejä enemmän kuin tulevaa synnytystä, joten tiedän kyllä, mitä on hammaslääkärikammo. :hug:

On ollut muutaman päivän todella hiljaista minkään synnytystä ennustavien merkkien kanssa. Sellaisia menkkamaisia vihlaisuja, melko kipeitäkin, on joka päivä jonkin verran tullut, mutta niiden lisäksi on ollut ainoastaan harjoitussuppareita. Ei siis taas ainoatakaan kivuliasta supistusta.

Käytiin eilen illan päälle kylässä myös miehen vanhemmilla ja voi luoja mulla menee kohta hermot anoppiin, vaikka se onkin mitä ihanin ihminen. Mä en vaan kestä sitä, että aina ensimmäinen kysymys on, että "onko supistuksia ollut?" "tuntuuko että vauva pian syntyisi?" "tässähän on enää neljä päivää laskettuunaikaan" tai vastaavaa. Ilmoitin eilen, että tää vauva voi syntyä vaikka maaliskuun alussa jos niin haluaa ja sitä ennen mä en pysty tilannetta mitenkään nopeuttamaan. :kieh:

Mä en mitään muuta toivo kuin että tää vauva syntyisi omin avuin ja mun keho osaisi hoitaa synnytyksen ilman käynnistystä. Haluaisin kokea luonnollisen synnytyksen ja nyt on alkanut pelottaa, että jos ei mun kroppa osaakaan hoitaa sitä. Mies on onneksi hyvin tyyni ja hän ei ole vielä lainkaan malttamaton, ja saa välillä muhunkin iskostettua sen ajatuksen, että vähän aikaa tässä joka tapauksessa enää on jäljellä, ja että nautitaan nyt nää viimeiset hetket kahdenkeskisestä olosta. :heart: Mies on muutenkin ollut viime aikoina aivan ihana ja kestänyt mun itkut olosta ja kärsimättömät valitukset supistusten loppumisesta.

Pitäisi tänään iltapäivällä taas kävellä terveysasemalle mittamaan verenpainetta. Perjantaina kävin, ja alapaine oli 80 ja toisella mittauksella 78, eli ei mitään huolta. Täytyy nyt kuitenkin seurailla, ettei mitään yllättävää ehdi tapahtua.

Katselin aamulla mahaa peilistä ja totesin, että voi että kun se on ihana! Täytyy ottaa vielä monen monta kuvaa, että voi sitten myöhemminkin muistella ja ihastella. :) Mua välillä melkein harmittaa, että nyt on talvi ja ei voi kävellä pitkin katuja kesävaatteissa, että kaikki näkisivät, että olen raskaana.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille mammoille ja toivottavasti moni pääsee masustaan eroon taas tällä viikolla! :heart:

Ikuisuus ja tyttö 39+4
 
keneltä sitä kerhon salasanaa piti kysellä?täällä olisi tasan viikkolaskettuun aikaan :heart: vaikka sanon kyllä että yli mennään ja kovasti!!onko muilla ollut sellaista kipua että tuohon alapäähän (olisko ne nyt ne häpyluut) tulee sellanen paineen tunne ja kipu joka kestää jonku aikaa ja menee ohi!?mulla ollut nyt viikon verran joka yö sellasta.lisäksi menkkakipua ja vauva pyörittää päätä kipeästi!sokerit alkanu nousemaan näin loppua kohti ja 1½ viikkoa sitten oli paino arvio 3kg nyt sitten pelottaa että paljonko se mahtaa painaa sittenkun synnytys alkaa..ei ole puhuttu vielä mitään että laitettas lähete äitipolille vaan sanottu että vahdi syömisiä jos se vauva sielä vielä kauanki on niin kyllähän ne sokerit sitä kasvattaa!!1minusta todella ärsyttävää mutta meinasin ens viikon lopussa kyllä vaatia jo lähetettä äitipolille koko arvioon.tässäpä taas tuli purkauduttua mutta enpä minä useasti olekaa kirjoitellu tänne:)
 
Mikäköhän siinä on et melkee aina lähtö synnytykseen tulee yöaikaan? =)
Tota linkittämääni ketjua lukiessani melkee joka toinen synnytys on alkanu vesien menolla ja tietty yöllä... :D

Ja mun ukko on viel aikas hyväuninen...voi iiks!!! ;)
 
Onnea jälleen vauvaantuneille! :flower:

Tän viikon neuvola takana ja kaikki ok. Painoakin tullut vaan 200g. Oon niin onnellinen et olen säästynyt samanlaisilta loppuraskauden turvotuksilta mitä oli esikoista odottaessa! Neuvolatäti totes muuten, et pää on laskeutunut jo niin alas ettei juuri tunnu tosta päältä tunnustellessa. Ilmankos olo jo pari päivää ollutkin vähän helpompi. Ei närästä ihan niin paljoa ja makuuasennossakin on helpompi hengitellä.

Eilen sain jonkun hillittömän energiapiikin ja nyt on kämppä kyllä niin tahraton että! :kieh: Aloitin puhdistamalla pesukonetta sisältä päin hammasharjalla ja samaan malliin päivä jatkui... Meni ehkä vähän överiksi :ashamed: Olin ihan varma, et olen aivan rampa kaiken puunaamisen jälkeen, mut ei! Pitkästä aikaa olo oli lähes normaali. Jospa tässä nyt olis sitten niitä synnytyksen ennusmerkkejä?! Esikoisesta mulla ei ainakaan ollut yhtään mitään ennen kuin varsinaiset supparit alkoi ja nekin tuli heti noin 10 minsan välein. Tietty liitoskipuja ja muita kolotuksia oli ollut kuukausitolkulla, mut muuten ei mitään. Joten enpä tästäkään odota mitään merkkejä ennen h-hetkeä.

Mulla oli miehen siskon kanssa mennä hermot tohon samanlaiseen kyselyyn mitä Ikuisuus sulla anopin kanssa. Mua jopa tsempattiin, et yritä nyt punnertaa se lapsi ens viikolla maailmaan, kun hänellä olis talviloma ja pääsis sit katsomaan!! Itselläänkin kyl on lapsia, et luulis tietävän miten ne syntyy... No, hiljeni onneks kun sanoin, et jos homma musta olis kiinni, niin tää olis syntynyt heti siinä vaiheessa kun kyllästyin ravaamaan vessassa vajaa tunnin välein ja napsimaan rennietä maksimimäärän päivässä. Ärsyttävää |O

Linea negra mulla oli esikoisesta navasta alaspäin ja poika siis on. Nyt ei ole mitään .

Kampaajalla tuli käytyä myös viikko sitten ja kyllä piristi ilmettä!

Eilinen touhuaminen verotti voimia sen verran, et nyt on mentävä päikkäreille kun siihen on mahdollisuus.

Jaksamisia odotteluun! :hug:

Zucchero + masukki 39+4
 
Paljon onnea kanella ja pilli-! :heart: :heart: :flower: :flower:

Ja kiitos vastauksista, minä olin se joka kyseli masuviivasta. =) Mulla taitaa olla haalea viiva alkaen navasta ylöspäin ja tummia karvoja minäkin riviin kasvattelen.

Oletteko muut kuulleet täysikuun vaikutuksesta synnytyksen käynnistymiseen? Mulla esikoinen syntyi täysikuun aikaan ja vedet meni yöllä. Muistan vaan kun kätilö laitoksella sanoi että ruuhkaa on kun on täydenkuunaika.

Minä ainakin olen kirjoitellut myös maaliskuisissa. :ashamed: Alunperin aloin siihen pinoon ensin kirjoitella mutta kun laskettuaika siirtyi helmikuun puolelle niin kirjoitin myös tänne. Olen kyllä jo pitemmän aikaa ollut aktiivisempi tässä pinossa vaikka käyn kyllä maaliskuisiakin morjestamassa ja ainakin lukemassa juttuja. Samalla nimellä tosin kirjoittelen.

Innokkaasti aloin siivoamaan vaatehuonetta ja nyt kaikki taas levällään eikä jaksais jatkaa. Joku energiajuttu tai paniikki iskenyt tällä viimeisellä viikolla kun pitäis kokoajan touhuta.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! :)

Alina ja 38+2 =) :heart:
 
Vatsaviivasta sen verran, etta minulta ei sellaista loydy ja tytto tulossa.

Dolly, kiitos vinkista, etta saattaapi toi alkuaika olla hankalaa myos suhteelle. Koitetaan muistaa ja valttaa ihan tyhmia kinoja. Joskin mun mies kylla tietaa ja osaa kaikki, etta tuskin mun tarvii pahemmin mitaan tehda... :LOL: Kumallakaan ei siis ennestaan lapsia, mutta miehen tieto/taitotaso omien puheiden mukaan kuin 10 lapsen yksinhuoltajalla. Hoh,hoijaa... Taitaa se totuus olla aika shokki, kun iskee...

Kanella
lle onnittelut Pienesta niin suloisesta miehesta :heart: :flower:

Pillille myos vauvaonnittelut :heart: :flower:

Taalla myos yksi urheiluhullu ilmoittautuu :wave: Ei ole kylla kisat alkaneet haappoisesti :( Luulisi tosta stressista jo muutaman kivuliaan supistuksen saavan aikaiseksi, mutta ei niin ei. Huomenna tapaaminen tayssilla ja kaskivat viimeksi sitten jo ottaa sairaalakassin mukaan. Eli kassi on nyt sitten pakattu. Mutta en kylla jaksa uskoa, etta kaynnistavat. Varsinkaan sen jalkeen, kun olen lukenut miten muille rd kaynnistettaville tassa pinossa tapahtunut. :kieh: Mutta jos musta ei pariin paivaan mitaan kuulu niin kaynnistyksessa ollaan.

Sarina ja Sisu 39+3
 
Onnea jo kaikille vauvansa saaneille!

Minäkin oon tuolla maaliskuisissa kirjoitellut muutaman viestin, kun alun perin mulla oli LA 23.2 mutta siirtyikin sit maaliskuulle.. Eli Alina78, et oo ainut.. Minäkin tosin samalla nimimerkillä oon kirjottanu..Mulla tää kirjottaminen tosin välillä aina jää ku en muista ikinä salasanaa, saapi useamman kerran koittaa ennen ku tulee mieleen ja siihen mennessä on jo unohtanu mitä sitä pitikään sanua.. :D

On niin mahtava ilma et ajattelin josko sitä uskaltais meren jäällä hiihtämässä käydä, saa nähä tuunko enää takas vai jäänkö sille reissulle.. :LOL:

Lääkärissä kun kävin niin sanoi ettei tää lapsonen oo yliajalle menossa kun on niin hyvin jo laskeutunu, mut saa nyt nähä.. Itestä tuntuu et taitaa tulla vasta maaliskuun puolessa välissä.. :kieh:
serratus ja :heart: 37+6
 
Vauvelin vatsavaivoista on täälläkin jotain kokemusta. Tuo meidän Poju on niin mahdottoman nälkäinen aina, kun saa ruokaa, että siinä hotkiessa menee ilmaa vatsaan. Vatsavaivoja on meillä kolmen päivän välein. :eek: Pojulla alkaa oleen jo aika hyvä päivärytmi; päivällä nukkuu parit päiväunet ja yöllä herää pari kertaa syömään ja jatkaa sitten unia. :heart: Mutta sitten on tosiaan kolmen päivän välein enempi itkua ja silloin nukkuu rauhattomasti. Masukivun yllättäessä nukkuu meidän sängyssä, kun läheisyys rauhoittaa. Muuten nukkuu omassa sängyssä.

Kovasti jo odotan, että saadaan mennä vähän vaunulenkille. Kaikki aikanaan! :attn: =)

Täällä tahdottais kanssa päästä johonkin helmikuisten kerhoon. Laittakaahan tietoa! Suljetusti olisi kivempi vaihtaa kuulumisia.

-mervi-elina ja Poju 1½ kk
 
serratus, hyvä etten oo ainoa! Pelästyin jo tehneeni kardinaalimokauksen kun olen kahdessa pinossa. Ihanalta kuulostaa tuo merenjäällä hiihtely! =)

Parisuhde koetukselle joutui meillä ainakin, niin esikoisen kuin kakkosenkin kanssa. Luulin oikeasti ettei meidän suhde kestä. Toisella kertaa luotto oli kova siihen että kyllä se kestää ja tiedän että tämä kolmas tuo taas kinaa ja sanomista. Oltiin miehen kanssa kahdeksan vuotta yhdessä ennen ensimmäistä lasta ja kun sitten vaaveli sai alkunsa heti niin se tuli jotenkin niin nopeasti ja sopeutuminen oli hankalaa. Eikä sitä tajua kuinka paljon asiat muuttuu ennenku sen kokee. Ihanaa mutta aika rankkaa. Tämä tietysti on yksillöllistä.

Hitsi kun mua jännittää kumpa meille tulee. Onneksi en aikanaan halunnut tietää. =)
 
No nyt olis neuvolatätikin käyny kotikäynnillä.

Neiti oli jo nyt tasan viikon iässä menny loistavasti 110g yli syntymäpainostaan eli tasan 4kg painoi neitokainen äskeisen mittauksen mukaan. :)
Saatiin sitten se virallinen ulkoilulupakin ja neuvolatäti kiitteli sitä että uskallan antaa vastiketta jos tuntuu neiti nälkäiseltä vielä kun ei enää rinnasta jaksa imeä - kuulemma näkee nykyään paljon alipainoisia lapsia kun äidit on itsepäisesti sitä mieltä että pitää imettää ja vastikkeen antaminen tekee huonon äidin.
Minulla on sen verran kiirettä aina päivisinkin noiden kahden aiemman kanssa ettei ihan koko päivää ehdi istua imettämässä joten imetän sen mitä rinnoista tulee kohtuullisen kivuttomasti ja sitten jos neiti vielä vaikuttaa nälkäiseltä lykkään suosiolla vastiketta pullosta sen tilkan. B)
 
Hopeakaisla minun maidontuotanto ei vastaa Pojun ruokatarpeita. Syö 60-80 ml kerta-annoksen noin 8-10 kertaa päivässä eli enimmillään syö päivässä jopa 800 ml. :whistle: Kuolisi raukka nälkään, jos pelkän tissin iskisin suuhun! :LOL: Vastiketta menee 2/3 koko maitomäärästä. Viikottain painoa on nyt kotona tullut sen 200 g, joten kohta menee meillä 3 kiloa läpi. Keskiviikkona on taas punnitus.
 
Lääkärintarkastuksesa oli kaikki ok :heart: Paino oli muutaman 10g yli sen mitä perjantaina lähdettiin kotiin :D

Hain apteekista Cuplatonia ja lisäksi aloitan nyt laktoosittoman/maidottoman ruokavalion. Laktoositonta kohtuudella ja kaikki mahdollinen maidottomana. Esim. äitini ei ikinä näkis vaivaa tehdä maidotonta, mutta laktoositonta hän jo joutuu tekemään, kun poika ei siedä myöskään laktoosia.
Saa nähdä onko tällä jotain vaikutusta... Aika näyttää.

Olo on ihan karsee, kun maito nousee ja mulla kun nuo tissit ei oo sieltä pienemmästä päästä niin... Yritän vaan viimeiseen asti olla pumppaamatta tuota ylimääräistä maitoa pois ja syötän nyt vaan toisesta rinnasta, että sitä ei alkais ainakaan yhtään enempää tulemaan :whistle: :whistle: Koska mitä enemmän noita tyhjentää - sitä enemmän sitä maitoa tulee ;)

 
Meillä oli eka neuvola kotona... Oli neiti kasvanu hurjasti viikon aikana. Sairaalasta lähtöpaino oli 3890g niin nyt oli 4350g :D Eli ihan omalla maidolla mennään ja yks tissi per syöttökerta riittää.
Tyttö teki yllärit neuvolatätille, kakkas kunnon sinapit vaatteille kun oli laittamassa puntariin. Vähän nolotti mut nauratti enenpi...
Ja niin oli maidonnousu Develly kans tosi kivuliasta. Onneks pumppu oli ja on jossain kadoksissa niin ei päässy pumppailemaankaan. Kyllä ois välillä tehny mieli. Mutta nyt on ollu pari päivää jo ihan hyvä, eli maitoa tulee kun sitä tarvitaan ei pakkaannu enää. :p

Minäkin olen miettiny pitäskö alottaa maidoton, kun masuvaivaa on ollu... Mutta en vielä ehkä. Edellisellä oli maitoallergia ja sit olinkin yli vuoden imetysdieetillä. Nämä kun vaikuttaa enempi ilmavaivoilta, katotaan sit ajan kanssa.
 
Heipparallaa!

Mahaviivasta: Edellisissä raskauksissa (poikia molemmat) viiva ollut alhaalta napaan asti. Tässä raskaudessa viiva jatkuu navan yli. Poika pitäis tulla...

Olin tänään siellä neuvolassa. Teki sisätutkimuksen kun pyysin. Kanavaa sentti jäljellä ja 2 senttiä auki ja kalvorakkula pullistelee :) Pyöräytteli kunnolla ja limatulppa lähti irtoon. Nyt vihloo alakertaa vähän väliä. Saas nähdä pääsiskö tästä pian tositoimiin =) Teki painoarvion mahan päältä ja arvioi että olis jotain 3500g tällä hetkellä. Katotaan pitääkö paikkansa.

Toivottavasti seuraavan kerran palaan vauvauutisten kanssa :D

Jaksamista kaikille :hug:

yykaakoo ja pikkuinen 40+1 :heart:
 
:attn: Minä olen käyttänyt lypsykonetta ja lisännyt lypsymääriä sitä mukaa, kun Pojun maitomäärät kasvoivat sairaalassa. Poju oli ensin niin pieni, ettei jaksanut imeä, joten lypsykone oli minulla hyvä apu. Mutta vaikka miten uskollisesti olen lypsänyt ja imettänyt, on kylmä totuus, että oma maidontuotanto ei tästä nykyisestä lisäänny.
 
Kiitos Develly :flower: Sen verran vielä, että pitääkö jäsenyyttä hakea vai tuleeko se automaattisesti? Mä en nimittäin päässyt keskustelemaan :/ Mä oon niin onneton näitten tietokoneitten kanssa :snotty:

Hienoa hopeakaisla, että ajattelet vauvan parasta :heart: Musta on kanssa ollut välillä kamalaa seurata kun jotkut ei uskalla antaa vastiketta kun pelkäävät huonon äidin mainetta :| Tärkeintä on minusta, että vauva voi ja kasvaa hyvin :heart:

Menee ihan kylmiä väreitä kun luen teidän juttuja maidonnoususta kun muistan miltä se tuntui ja nyt se on pian taas edessä |O :D

yykaakoo taitaa päästä pian tositoimiin b :D d

Täällä ei ole mitään muutoksia havaittavissa. Neuvolassa eivät tee sisätutkimusta joten en tiedä mikä tilanne kohdunsuulla on, mutta yleensä pitäisi niitä kunnollisia supistuksia olla jotta saisivat jotain aikaan :kieh:

Mahaviivasta Edellisessä raskaudessa oli hyvin heikko viiva joka tuli n. 1cm navan yläpuolelle ja poika tuli. Nyt viiva on samanlainen ja vahva poikaolo. Toivottavasti pian selviää olenko oikeassa =)
 
täälä kans vielä yhtenä kappaleena hillutaan, ja kaikki tutut ja sukulaiset jo soittelee et joko...välillä ei jaksais vastailla.. |O tänään en oo saanu oikein mitään aikaiseksi, löhönny vaan, kun viime yönä tuli taas valvottua 2 tuntia suppareiden takia..
Nanna 38+6 :heart:
 
MintCandy kun olet kirjautunut kerhoon sisälle niin sun pitää tosiaan anoa viel sitä jäsenyyttä. Muuten ei pääse esim keskustelemaan

yykaakoo taitaapi olla seuraava :heart:

Täälläkin on alkanu esiintyä joitain pieniä ja epämääräisiä supistuksia jotka kyllä pysäyttää jo ihan kivasti. Mutta ei ne tule säännöllisesti eikä kestä kun reilut n.10 sekuntia :kieh:
Mutta jospa ne siitä..

Mulla mahaviiva näkyy haileasti navan alapuolella ja tyttö tulossa =)

Mervi-elina hae jäsenyyttä devellyltä lähettämällä yksityisviestiä nimimerkin alapuolella olevasta kirjekuoresta =)

Fi0na
 
Malinda
Ihmeellisen kivuton päivä takana :) Oon jopa siivonnut aika ahkerasti eikä tunnu oikeestaan missään!

Musta on alkanut vahvasti tuntumaan siltä, että meidän vauva syntyy ens sunnuntaina. Veikkaan, että kun meen torstaina sinne käynnistykseen niin torstaina ja perjantaina ei tapahdu mitään, lauantaina sitten käynnistyy ja vauva syntyy sunnuntain puolella yön tunteina. Saa nähä miten käy, jostain vaan tuli tällanen tunne...

Linea negraa mulla ei oo eikä ollut ekassakaan raskaudessa. Sillon tuli tyttö ja nyt on lupailtu poikaa.

Mukava lukea teidän vauvautuneidenkin kuulumisia :heart: Kauhulla itsekin odotan sitä maidonnousua, oli se niin tuskaa viimeks. Ja vähän pelottaakin jopa, että jos mun tissit on taas niin pinkeänä, ettei vauva saa otetta eikä lypsämälläkään saa tipan tippaa ulos. Kai se on sitte vaan palattava häntä koipien välissä sairaalaan...
 
höh, mulla ei tuo kerhoilu onnistu jostain syystä!:(
hain jäsenyyttä ja visssiin olin sen saanu, ku lukee et

"jäseniä 26, jäsenyyttä hakevia 0"

mutta silti ku yritän sinne keskustelu-osioon mennä nii sanoo
"Käyttö estetty

Kerhojen keskustelualueet ovat tarkoitettu ainoastaan kerhon jäsenien käytettäväksi"

mikähän tässä mättää?
 
Kerhosta: Laittakaa ensin Devellylle yksityisviesti, niin saatte sen salasanan. Sen jälkeen kirjaudutte sinne kerhon sivulle sisään ja haette jäsenyyttä, jonka sitten Develly käy kuittaamassa. Sit jotta sinne pääsee kirjautumaan, niin pitää olla jo valmiiksi kirjautunut tälle sivustolle. KUulostaa ehkä monimutkaselta, mutta aika kivuttomasti se menee kun sen oppii. :) Jos meni joku kohta väärin, niin korjatkaa! :)
 
Täällä kans ongelmia tuon kerhon kanssa :kieh:
Pääsen kirjautumaan sinne ja kerran olen päässyt läpi jutut osioon,mutta en enää..sanoo vaan että käyttö estetty????

Sitten apua toiseenkin asiaan kaipailisin..osaako joku sano mitä tehdä jos epäilee että on tulehdus alapäässä? siis synnytyksessä kun repes väliliha ja tikkei tuli se 11 :/
Ihan pieni haju muutos ehkä vuodossa ja sitten sellanen kiristävä/kipeä tunne alapäässä...en sitten tiedä johtuisiko vaan siitä,että haava paranee ja tikit sulaa vaiko mistä..suihkutellut olen joka vessa käynnillä ja nyt olen ilmakylpyä koitellut...mutta mietin että täytyskö kuitenkin neuvolaan soitella vai mihin? Ja joutuuko sitten lääkärillä käymään vai antaako vaan jonku reseptin?
 

Yhteistyössä