Tähkälle synttärionnet!
Apua, synnytyskertomus. Enhä mää ennää muista
Muutaman päivän tapahtumat on vaikea kiteyttää mihinkään pikku tekstinpätkään, joten hakekaa ny sitä kahvia ja pullaa jos meinaatte jaksaa lukea loppuun asti
Perjantaina siis saatiin äitipolilta käsky lähteä synnärin puolelle kalvojen puhkaisuun. Vauvan kokoarvioksi saatiin äitipolilla 2,7kg ja virtausten todettiin olevan hieman kohonneet, mutta ei kuitenkaan vielä epänormaalit. Kohdunsuu oli auki väljästi kahdelle sormelle ja kanavaa jäljellä n. 1cm. Synnärillä tosin kätilö totesi, että kyllä sitä kanavaa on vielä pari senttiä, ellei enemmänkin
Kalvot puhkaistiin klo 10:40 ja lähes samantien alkoivat säännölliset, mutta ei niin kipeät supparit, joilla oli väliä n. 3min. Vielä jaksoi naurattaa, tosin nauraminen kävi niin kipeää, että käskin miestäkin pysyä vakavana
Kahdentoista aikoihin suppareiden todettiin olevan liian heikkoja ja kohdunsuun kannalta täysin tehottomia, joten aloitettiin oksitosiinin tiputus.
Oksitosiini alkoi vaikuttaa nopeasti ja klo 13:15 otin ilokaasun avuksi (iloksi
). Miehellä oli ainakin hauskaa kun kuunteli mun juttuja. Muistan ainaki kertoneeni, että kuulen teknomusiikkia
Oksitosiinin määrää nostettiin jossakin vaiheessa, oisko ollut kahden aikoihin. Jälleen se alkoi suurinpiirtein kymmenessä minuutissa vaikuttaa ja käskin miestä hälyttämään kätilön huoneeseen. Kohdunsuu oli 4cm auki ja kanava hävinnyt. Ja epiduraali oli saatava. Pelkäsin että jos ne loput kuusi senttiä aukeaa yhtä nopeaa kuin edellisessä synnytyksessä, voisi kohta olla jo liian myöhäistä saada mitään tujumpaa kivunlievitystä.
Anestesialääkärin tullessa huoneeseen klo 14:15 supistukset tulivat puolen minuutin (
!!) välein ja kestivät n. 3min. Epiduraalin laittaminen oli siis yhtä kidutusta, koska supistuksilta ei paljon hengähdystaukoa saanut, en pystynyt olemaan paikoillani, ja jouduin luopumaan rakkaasta ilokaasumaskistani sen laiton ajaksi. Nappasinkin sen jälkeen maskin heti takaisin, kuin lapsi rakkaimman unilelunsa
Anestesialääkärin piipahduksen aikana kohdunsuu oli auennut 5:een senttiin. Ensimmäisen puuduttavan annoksen vaikutuksen tuli kestää n. 2h.
Tästä alkaakin sitten ilokaasun ja epiduraalin huurteiset 1,5 tuntia, joista en muista juuri mitään muuta kuin hiljaisuuden, huminan korvissa ja miehen silittelyt. Olin ihan sulkeutunut johonkin omaan maailmaani, mutta kipuja en muista tuolloin olleen. Lähinnä vaan sellainen väsynyt olo. Muistan kans tässä välissä ajatelleeni, että jos synnytys ois pelkkää sellaista olotilaa niin voisin synnyttää aina
Neljän aikoihin kuitenkin havahduin taas kipuun ja jotenkin "heräsin", vaikken ees nukkunut. Kipu tuntui lähinnä järkyttävältä pissahädältä ja olinkin ihan varma että kastelen sängyn. Tajusin kuitenkin että kipu palaa säännöllisesti ja sanoin miehelle, että nyt ei muuten mee enää kauaa. Tuossa vaiheessa vielä jaksoi hymyilyttää ja olo oli jotenkin levännyt.
Kello 16:10 mies hälytti jälleen kätilön, jolle sanoin saman tien, että tää taitaa tulla nyt. Kätilö totesi, että niinpä näkyis tulevan, alahan ponnistaa. No minähän siitä sitten kellahdin selälleni kaikessa ketteryydessäni ja aloitin ponnistamisen. Tajusin heti sillä hetkellä, että epiduraalin teho on hävinnyt ja ponnistaminen tuntui aivan eriltä kuin edellisissä synnytyksissä. Mun mielestä ponnistusvaihe on aina ollut se helpoin vaihe, mutta nyt se oli kyllä täyttä teurastusta (josta sain muistokseni valtavan pukaman, vinkkejä otetaan vastaan
). Kätilö veteli vielä kumihanskoja käteen kun huusin jo, että nyt tää ei tunnu oikeelta. Tää ihana vanhempi rouva tuli vähän korjailemaan mun asentoa - ja viemään jälleen sen ilokaasun pois.. - ja sanoi, että täällä jo tumma tukka näkyy, nyt ihan raivolla vaan. Mun oli todella vaikeaa uskaltaa ponnistaa kovempaa, koska tuntui että repeän navasta perseeseen jos pistän enää yhtään enempää voimaa. Mutta niin se sitten onnistui, klo 16:15, kolmen minuutin ponnistusvaiheen päätteeksi tyttö nostettiin mun rinnalle
Hetkeksi.. Vauva ei alkanut itkeä kunnolla, vaan lähinnä vikisi, joten hänet vietiin lämpökaappiin virkoamaan. Itse en ehtinyt edes tutkia koko tapausta kunnolla, joten kamerasta vain katselin paria kuvaa jotka mies oli ehtinyt ottaa. Totesin heti ekana, että sillä raukalla on mun nenä
Jälkeisvaiheen tueksi sain kohtua supistavaa lääkettä. Ei tarvittu ompeleita, vaikka yritin kyllä kivenkovaan väittää kätilölle, että "kyllä sieltä varmasti joku repesi, mää tunsin että ihan varmaan repesi!"
Mutta ei kuulemma..
Mies oli tän ajan toisen kätilön kanssa lastenhoitohuoneessa punnitsemassa ja mittailemassa tyttöä, ennen lämpökaappiin siirtämistä. Järkytyin kun kuulin painon olevan vain sen 2605g, mietin että minkälainen klonkku sieltä tulee. No vähänhän nuo käsivarret ja jalat on ruipelot, mutta posket kyllä löytyy
Pari viikkoa niin löytyy varmasti jo ekat makkarat.
Miehen palattua saliin meille tarjottiin synttärikahvit ja klo 17 aikoihin saatiin viimein tyttökin takaisin
Tyttö oli rinnalla jonkin aikaa, jonka jälkeen kävin pikasuihkussa ja lähdettiin osastolle.
Synnytyksen kestoksi merkattiin siis: I vaihe 5h 12min, II vaihe 3min ja III vaihe 13min. Ei ollut onneksi niin nopea toimitus mitä etukäteen pelkäsin, mutta sopivan rivakka kuitenkin. Ehdin iltapalaksi osastolle, kuten toivoin
Vauvan paino lähti tippumaan ihan normaaliin tahtiin, vaikka toki vähän suurennuslasin alla oltiinkin matalan syntymäpainon vuoksi. Ekana aamuna paino oli 2520g, tokana 2430g. Muuten oltais päästy jo toisena päivänä kotiin, mutta lääkäri tahtoi vielä tarkkailla painoa, vaikkei laskua ollutkaan vasta kuin 7,1% (raja 10%). Lääkäri halusi myös otattaa bilirubiiniarvot, koska esikoinen oli hieman keltainen. Ne oli kuitenkin ok, vähän vain käyrä johti ylöspäin.
Kolmantena aamuna, eli eilen, painoa oli 2400g. Päästiin kuitenkin kotiin, sillä ehdolla että käydään keskiviikkona painokontrollissa neuvolassa. Itku tuli kun kuulin että päästään lähtemään
Vauva oli sairaalassa melko uninen ja laiska syömään. Ihan kunnolla jouduin kiusaamaan, että sain herätettyä syömään ja tissille nukahtikin heti parin imaisun jälkeen. Lisämaito oli siis jälleen käytössä heti alusta saakka.
Kuitenkin kotiin päästyämme kaikki alkoikin näyttää ihan eriltä, aivan kuin ois eri vauva kyseessä. Neiti on tosi paljon hereillä, syö tuplasti sen mitä sairaalassa ja jaksaa olla rinnallakin pidempiä pätkiä. Värikin on tasoittunu puna-oranssista nätin pinkiksi, enkä usko että bilirubiinin kanssa tulee enää mitään ongelmaa (terkka arvioi huomenna). Tyttö myös on alkanut heräillä itse syömään, eikä enää kaipaa herättelyjä. Viime yönä tosin syöttöväli venyi 5h pituiseksi, mutta tankkasi ennen sitä sen verran paljon, että annettakoot anteeksi
Kolmen tunnin syöttövälit voi unohtaa sitten kokonaan kun painoa on 3kg.
Mullakin alkoi viimein maito nousta ihan kunnolla ja nää varmaan jotku H-kupin tiiliskiven murikat vaatiikin pumppailua. Tissit on niin kovat, ettei vauva meinaa oikein saada kunnon imuotetta, joten kuuman jyväpussin ja rintapumpun kautta vauva tissille. Muuten mun vointi on ihan hyvä, vaikka se kevätsiivousfiilis onkin vähän kaikonnut..
Nää utareet kun sais kuntoon niin vois vähän reipastua. Ja jos maha alkais toimia kunnolla niin sekin vois helpottaa oloa..
Jälkisupparit kans vaivaa, mutta särkylääkkeellä oon tähän asti pärjänny ihan hyvin
Mulla muuten tekee vieläkin mieli joulutorttuja
Hirveästi tsemppiä kaikille vaivojen kanssa kärvisteleville ja muillekin jotka oottelee saavansa nyytin syliin! <3 Se on kyllä kaikkien kolotusten arvoista kun se pieni nostetaan siihen rinnalle
Tosin masua on jo nyt ikävä ja siitä tuntuu olevan jo ikuisuus kun vauva oli vielä mahassa